Senaattori Snellman lausui olevansa sitä mieltä, ettei nykyinen tapa kuljettaa postia talvisaikaan Ruotsin ja Suomen välillä vastaa ajan vaatimuksia, ja että muutos siinä olisi toivottava. Tästä asiasta esiin nostetun ehdotuksen menestyksellistä toteuttamista senaattori piti kuitenkin hyvin kyseenalaisena, mihin jossain määrin viittasi sekin, että asianomaisten esittämiä käsityksiä kyseisen höyrylaivaliikenteen sopivimmasta reitistä ei ole voitu sovittaa yhteen, ja että kustannukset sillä tavoin järjestetystä talviliikenteestä, vaikka se hoidettaisiinkin yhdellä ainoalla aluksella, olisivat alustavien laskelmien mukaan ainakin neljäkymmentäkahdeksantuhatta markkaa vuodessa, ne lisäisivät sitä tappiota, jota postiyhteyden ylläpitäminen tällä linjalla jo nyt tuottaa, ja niitä olisi aina ja erityisesti nykyisissä oloissa pidettävä tuntuvina. Myöskään ei pidä jättää huomauttamatta, että varsinkin jos valitaan Hangon–Dalarön linja, tarvitaan kulkuyhteyden ylläpitämiseksi luultavasti kaksi höyrylaivaa, ja että joka tapauksessa on postin kulun Suomen mantereen ja Ahvenanmaan välillä säilyttävä, ja myös yhteyden Ahvenanmeren yli, jotta sitä voitaisiin käyttää höyrylaivayhteyksien kohdatessa esteitä. Kun lisäksi nykyisen talvipostiyhteyden haitat käyvät ilmi vain lyhyehkönä aikana vuodessa, ja se on silloinkin ajoittain voitu pitää säännöllisesti auki, ja lisäksi lennätin pitää avoinna yhteyttä maitten välillä, niin senaattori uskoi, että hänen tuli puoltaa höyrylaivayhteyttä koskevan ehdotuksen raukeamista ainakin tällä hetkellä. Tähän senaattori oli taipuvainen sitäkin enemmän, kun hän ajatteli maassa nyt käynnissä olevaa rautatien rakentamista, jonka valmistuttua voidaan ylläpitää säännöllistä ja nopeaa ja maan varoille paremmin sopivaa linjaa, jolla postia kuljetetaan Pietarin kautta aikana, jolloin merenkulku on suljettuna. Senaattori katsoi, että jos tämä esitys saavuttaa kannatusta, niin on kuitenkin välttämätöntä, että meripostinkuljettajien asemaa mahdollisuuksien mukaan parannetaan.