Morgonbladetin sisällöstä päätellen lehden julkaisemisella on ensi sijassa pyritty luomaan sanomalehdistöön ruotsinkielinen äänenkannattaja pyrinnöille, joilla edistetään suomalaisen kansan oikeuksia, ja toiseksi antamaan julkaisupaikka myös muille, Dagbladetin normeista poikkeaville mielipiteille maan yleisistä asioista. Kolmanneksi lehdellä näyttää olevan oma tehtävänsä myös uutislehtenä. Sillä on käynyt ilmi, että toisella taholla tietyt tapaukset osaksi itsepäisesti vaietaan, osaksi esitetään yksipuolisesti. Se pätee kai lähinnä kotimaanasioihin; mutta varsinkin tiettyinä aikoina myös ulkomaan uutiset ovat samalla taholla saaneet väriä Ruotsin sanomalehdissä vallitsevan myötätunnon tai vastenmielisyyden aiheuttamasta yksipuolisuudesta.
Viimeksi mainittuun kolmanteen seikkaan voidaan lukea myös maininnat Suomen sanomalehdistä. Kun tämä tehtävä otetaan huomioon, kyseinen kolmas kohta saa suuren merkityksen. Sillä huomattavalle osalle ruotsiksi sivistynyttä yleisöä suomenkielisten sanomalehtien sisältö on täysin vieras. Olot ja ajattelutavat tuntien voi sanoa, että tämän yleisön huomattavalla osalla siihen on vähemmän syynä suomen kielen taitamattomuus kuin ”otettu kanta” olla piittaamatta suomenkielisestä kirjallisuudesta. Sitä voi verrata tapaan, jolla etelämaalainen vähät välittää maanalaisesta tulesta, joka kerran suistaa maan hänen jalkojensa alta, vaikkakin sillä erolla, että suomalaiselta henkiseltä ja sosiaaliselta liikkeeltä ei ole pelättävissä mitään äkillistä mullistusta tai että sen mainitut vastustajat odottaisivat huomista etelämaalaisen iloisina, huolettoman luottavaisesti. Mutta on todella pitänyt hankkia itselleen ennakkoluulon paksu panssari, kun ei oivalla, että juuri suomenkielinen kirjallisuus on vaikuttava voima Suomen tulevaisuudelle, jota vastoin meidän ruotsinkielinen kirjallisuutemme, olivatpa sen yksittäiset tuotteet kirjallisessa suhteessa kuinka korkeatasoisia tahansa, yleensä ja ruotsinkielisessä asussaan vaikuttaa vain rajoitetusti. Silti suomenkielinen kirjallisuus on hartaasti työskennellyt omaksuakseen itselleen sen, mikä kotimaisessa ruotsinkielisessä kirjallisuudessa on erinomaisinta, ja tulevaisuudessakin varmaan jatkuu työ sen saattamiseksi yhä täydellisempään suomenkieliseen asuun. Mutta olipa Ruotsin sanomalehtikirjoittajilla ja heidän lukijoillaan omasta vaikutuksestaan mitä kuvitelmia tahansa, Suomen tulevaisuudelle sillä ei ole paljon merkitystä.
Sanotun totuudesta ei tarvita todisteita. Kansoja vapauttanut ja vapauttava ajan henki ei ole päiväperhonen. Sen juuret ovat syvällä Euroopan kulttuurin vuosituhantisessa historiassa. Ja niin suuri valtaenemmistö kuin Suomen suomenkielinen kansa ei voi jäädä sen vähemmistön alistamaksi, jonka käsiin vieraat valloittajat ovat antaneet vallan, jolta vallalta nykyään puuttuu tämä vieras tuki ja siten sen olemassaolon historiallinen ehto. Maa ei myöskään oman itsensä vuoksi voi jättää käyttämättä tämän enemmistön henkisiä voimia, joiden kehittämistä aiemmin per fas ja nefas [kaikin keinoin] tukahdutettiin mutta jotka nyt 70 viime vuoden kuluessa ovat vähitellen saaneet pontta ja vaativat lisää ilmaa, lisää valoa. Se, mitä nämä voimat parin viime vuosikymmenen aikana ankarin taisteluin ovat saaneet aikaan, on hyvänä takeena tulevaisuudelle.
Suurelle osalle Ruotsin vallanpitäjiä nämä pyrkimykset ja tämä työ ovat nyt miltei tuntemattomia. Ei tarvitse sanoa, miten suureksi haitaksi maalle tämä tilanne on ollut ja on. Tietämättömyyttä seuraavat aina ynseät päätelmät ja katkeruus. Syy kielitaistelun alati kasvavasta vihamielisyydestä on koetettu sysätä fennomaanien niskoille. Mutta fennomaanit eivät todella ole yhtä karkean tietämättömiä kuin heidän vastustajansa. Fennomaanit tuntevat ruotsinkielisen sivistyksen arvon ja merkityksen maallemme yhtä hyvin kuin vastustajansa, eivätkä he suinkaan ole sen vihollisia, koska juuri heidän pyrintöjensä tavoitteena on tehdä suomenkielinen kansa osalliseksi tästä sivistyksestä ja siten hankkia sille samat oikeudet kuin maan ruotsinkielisillä asukkailla. Mutta he pitävät aiheellisesti sortajina kaikkia niitä, jotka sanoissa ja teoissa vastustavat tätä yhdenvertaisuutta, välittämättä heidän väärästä väitteestään että he ovat ruotsinkielisen sivistyksen oikeita kantajia ja puolustajia. Sillä sellainen ei ole se, joka haluaa yksinoikeuden tähän sivistykseen, vaan se, joka tekee työtä saadakseen Suomen asukkaiden suuren enemmistön siitä osalliseksi.
Tässä suhteessa Morgonbladetin kaltainen lehti voi nyt saada paljon hyvää aikaan. Sillä jos suomalaisen puolueen tavoitteet pääsevät julki vain suomenkielisessä kirjallisuudessa, ja tiedon niiden toteuttamiseksi tapahtuneesta ja tapahtuvasta työstä voi saada vain tästä kirjallisuudesta, tämä työ jää todella maanalaiseksi liikkeeksi mainituille, siitä tietämättömille Ruotsin vallanpitäjille. Itse asiassa suomalaisella puolueella on niukasti voitettavaa sen käsitysten ruotsinkielisestä äänenkannattajasta. Ei liene myöskään tuntematonta, että tässä puolueessa monet pitävät hukkaan heitettyinä vaivaa ja voimia, jotka puolue uhraa ruotsinkielisiin julkaisuihin. Ja osittain heidän käsityksensä on varmasti oikea. Sillä voidaan pitää selviönä, että samoin kuin ruotsalaisessa leirissä ei otetun puoluekannan vuoksi välitetä suomenkielisestä kirjallisuudesta, on aika monta ihmistä, jotka otetun puoluekannan vuoksi sulkevat silmät ja korvat kaikelta, mitä suomalaisten asian ystävät kirjoittavat ruotsiksi. Mutta on silti toivottava, ettei suomen kieltä taitamattomien ruotsinkiihkoilijoiden joukosta puuttuisi sellaisia, jotka perustavat vakaumuksensa asiantuntemukseen ja hakevat tietoa ennen päätöksen tekoa. Haluaisi mielellään jopa uskoa, että sittenkin enemmistö on yksilöitä, jotka tuntevat sellaisen järkevän vakaumuksen tarvetta.
En halua ratkaista, onko Morgonbladet uutislehtenä tässä tarkoituksessa tehnyt kaiken voitavan. Lehdessä on niukasti tilaa. Mutta aina pitäisi löytyä jokin paikka uutisille suomenkielisten kirjojen ilmestymisestä, ei arvosteluille, vaan referaatille niiden tarkoituksesta ja sisällöstä, ja käännöksille kirjoista ja sanomalehdistä, viimeksi mainituista myös valppaille uutisille siitä, mitä maakunnissa tapahtuu, mikä osoittaa, että suomenkielinen väestö on tietoinen alistetusta asemastaan ja sen kohottamiskeinoista. Sillä siitä ei kerrota mitään kuvernöörien ”raporteissa”. Sellainen toiminta sisältyy myös siihen, mitä olen pitänyt lehden tärkeimpänä tehtävänä, nimittäin olla suomenkielisen kansan etuja ajavan toiminnan äänenkannattaja.
Morgonbladet on hyvin säästeliäästi ryhtynyt kiistakirjoitteluun suomen kielen asian vastustajia vastaan. Tiettyjen lehtien vihaisiin purkauksiin lehti on vastannut niin horjumatta ja sinnikkäästi vaieten, että se on vaikuttanut kaikkein humoristisimmalta puheenvuorolta. On hyvä, kuten varmasti myös on käyvä, että tämä kiitettävä tapa säilytetään. Pidättyvyyttä ei kuitenkaan pitäisi ulottaa väärien tietojen esittämiseen. On tosin vastenmielistä alituiseen roikkua valheen kantapäillä rankaisemassa. Mutta ei saa luottaa siihen, että sanomalehdessä levitetty tieto kohtaa vain valistuneita ja ajattelevia lukijoita, joita sepustusten liioittelut alkavat epäilyttää. Ei varmaan ole yhtään suomalaisen leirin oloja tuntevaa, joka ei ole kuullut kaikin puolin kunniallisten henkilöiden lausuvan fennomaanien käsityksistä ja tekemisistä kaikkein mielettömimpiä väitteitä kiistämättöminä totuuksina, jotka he ovat saaneet jostain sanomalehdestä. Mainittujen sepustusten vaikutusta ei vähennä se, että tietyt toimitukset jättävät ne ”Kirjeissä” jne. tuntemattomien, vastuuttomien henkilöiden nimiin. Ne etenevät suusta suuhun, ja vähitellen niistä tulee eräänlaisia uskonkappaleita. Eikä saa pitää totuudelle tai asialle hyödyttömänä palveluksena tukahduttaa niitä heti niiden synnyttyä tai lyödä ne maahan, jos ne ovat jo ehtineet kasvaa kokoa.
Myös Ruotsin sanomalehdistä saa lukea Suomesta lähtenyttä kirjeenvaihtoa, joka tavallisesti näyttää suunnatun tuomittavia fennomaaneja vastaan ja jonka kiukku ja valheellisuus ylittävät sen, mitä meren tällä puolen painetaan. Myöskään sellaisia kirjeitä ei pitäisi sivuuttaa täysin vaieten. Sillä myös Ruotsissa on sentään ihmisiä, jotka eivät pidä oikeudenmukaisena, että suomenkielinen kansa on ikuisiksi ajoiksi tuomittu pimeyteen. Ja se, mikä sikäläisissä lehdissä julkaistaan, leviää helposti edelleen ulkomaisiin lehtiin.
Mutta myönnettäköön, että sanomalehdessä sellaista puolustautuvaa kirjoittelua pitää harrastaa säästeliäästi. Mutta sitäkin tarpeellisempaa on yllä mainittu positiivinen toiminta, nimittäin saada ruotsalainen lukeva yleisö tuntemaan mitä suomalaisessa leirissä ajatellaan, puhutaan ja toimitaan.
On vaikeaa kirjoittaa siten ei oman asiansa ystäville vaan sen vihollisille. Mutta jo valitsemalla ruotsin kielen eikä suomea Morgonbladet on niin sanotusti asettunut vihollisen leiriin. Siten lehden täytyy toimia valitsemallaan paikalla. Paikan oikea valinta voidaan huomata siitä, että Morgonbladet on ensi hetkestä asti ollut piikki maan muun ruotsinkielisen lehdistön silmässä, vaikka lehti on tarkoituksella mahdollisimman vähän ryhtynyt tekemisiin sen kanssa. Kuten sanottua on ilman muuta oikein, että Morgonbladet jatkuvasti säilyttää tämän sävyisän asenteensa. Valistaminen sekä kysymyksen periaatteista että olevista oloista on tie, joka varmimmin vie päämäärään. Siinä ei ole lainkaan paikallaan noudattaa pidättyvyyttä tai luuloteltua linjaa. Oikeutetun asian ei tarvitse kaihtaa kirkkainta päivänvaloa. Päinvastoin, tavoitteet ja vaatimukset on esitettävä kaikella päättäväisyydellä, vaikka sen ohella voi olla tarpeen torjua liioittelut, jollaisia mikään periaateriita ei voi olla synnyttämättä.
Koska suomalaisen kansan ystävät ovat jatkuvasti tukeneet Morgonbladetia, siitä voidaan päätellä, että he ovat pitäneet ja pitävät lehden olemassaoloa välttämättömänä edistämään sen etuja. Edellä mainitusta syystä he, lehden tilaajien enemmistö, eivät tarvitsisi Morgonbladetin kaltaista ruotsinkielistä lehteä. Mutta voidaan olettaa, että lehti on yhä enemmän saanut lukijoita myös heidän piirinsä ulkopuolelta. Ja he voivat kukin omassa kaupungissaan vaikuttaa siihen, että sen sisältö tulee muille tutuksi ja saa ennakkoluulot vähenemään ja torjuu vääriä käsityksiä.
Ymmärrän hyvin, että toimitus ei tässä kuvatun lehden tärkeimmän tehtävän vuoksi saa unohtaa sanomalehden yleistä tehtävää: toimittaa lukijoilleen päivän uutiset ja auttaa selvittämään kaikki omaa maata koskevat tärkeämmät kysymykset ja aikanaan löytämään ratkaisun. Mutta siitä voi kuitenkin sanoa, että jos toinen täytyy tehdä, toista ei voi jättää tekemättä. Sillä siinä palataan taas tosiasiaan, että lehti kirjoitetaan ruotsiksi, ja tämän seikan täytyy määrätä sen ohjelma ja olla sen oikeuttama. Kun niin tapahtuu, täytyy lehden suosioiden ja ystävien katsoa sen täyttävän tehtävänsä.
J. V. S.
