Euroopan kaikkia kieliä ja kyniä on näinä päivinä ilahduttanut uusi muunnelma aiheesta diplomaattinen konsertti.

Venäjän Lontoon-lähettiläs kreivi Shuvalov on, kuten tunnettua, tehnyt matkan Pietariin. Joukko sanomalehtidiplomaatteja tiesi oitis – kaikkein varmimmista lähteistä – että sen takana oli jotain. Sattui niin mukavasti, että hän kävi tapaamassa ruhtinas Bismarckia tämän ruhtinaskunnassa Lauenburgissa. Siitä asia tuli vielä kouriintuntuvammaksi. Ruhtinas välitti tietenkin tulevia rauhanehtoja koskevan ystävällisen sopimuksen Englannin ja Venäjän välillä. Samaan aikaan myös Wienin-lähettiläs Novikov oli kutsuttu Pietariin. Sellaisten enteiden täytyy merkitä jotain. Kuten myös tässä lehdessä oli erityisesti huomautettu, jo aiemmin oli kirje sanomalehti Le Nordille ilmoittanut, että Venäjän hallituksella oli todennäköisesti tarkoitus antaa suurvalloille tilaisuus neuvotella Turkin tulevasta asemasta. Nyt tulee uusi samanlainen kirje, joka ennustaa, että kreivi Shuvalov tuo Lontooseen takaisin täysin rauhoittavan tiedon Englannin eduista, Konstantinopolista ja Suezin kanavasta. Samaan aikaan ulkoasiain alivaltiosihteeri Bourke selittää parlamentissa, että hän ei tiedä, että Venäjä tai mikään muu suurvalta olisi edellyttänyt, että Turkin asioita säänneltäisiin ilman suurvaltojen sopimusta. Kaikesta tästä ei ole pitkä askel puheeseen pikaisesta rauhasta, johon Turkki yhdessä pakotettaisiin jo ennen kuin Venäjän armeija ylittää Tonavan. Suuri yhdistelmä riippuu nyt vain tästä koukusta. Mutta turkkilaisten tappio Armeniassa, heidän Tonavan-sotalaivojensa kohtalo, Konstantinopolin romahdustila ja itse Tonavan armeijan hataruus, mistä nykyään joka taholla todistetaan – kaikki tämä, tuumitaan, on varmasti tehnyt turkkilaisen nöyräksi.

Viimeisestä kohdasta voi ajatella mitä huvittaa. Siksi on myös vapaus kuvitella, että suurvallan, joka sisältä on niin voimaton kuin Turkki, yhden tai parin Tonavalla kärsityn tappion jälkeen täytyy mennä täysin sekaisin. Ja voi olettaa, että Venäjä ei silloin puolen miljoonan sotilaan ollessa käytettävissä anna asioiden riippua jonkun lordi Elliotin väliintulosta. Pian voi siis koittaa aika, jolloin kyseinen sanomalehtidiplomatia saa iloita vaikuttavasta ennustamisestaan. Vahinko vain, että se on ollut niin yleistä, että mikään yksittäinen lehti ei sen johdosta saane iloita tilaajamäärän kasvusta.

Lähimmältä taholta saamme täältä Suomesta uutisen, joka painaa raskaana mainittujen arvausten vaa’assa. H. M. Keisaria seuraa matkalla Romaniaan ruhtinas Gortjakov itse sekä ruhtinaan esikunta, paroni Jomini, valtiosihteeri Hamburger jne. Sellainen koneisto ei varmasti koske yksin Turkkia. Sillä sen asioille kenraali Ignatjevissa olisi varmasti miestä kylliksi. Jos asianomaiset sanomalehtisuurvallat sattuisivat huomaamaan Morgonbladetin politiikan, neuvoisimme niitä kiinnittämään asiaan kuuluvaa huomiota äskettäin esitettyyn tosiasiaan, jota emme ole huomanneen ulkomaisen lehdistön asianmukaisesti puineen. Niistä se, joka ensimmäisenä ymmärtää sen arvon, tulee varmasti herättämään asianmukaista hämmennystä ja lisäämään kunnioitusta hämmästyttävää syvähenkisyyttä kohtaan.