Morgonbladetin kuten kaikkien Euroopan sanomalehtien pääsisältö on yhdenmukainen. Kukaan ei voi välttyä levottomuudelta, joka hallitsee kaikkien mieltä kysymyksessä sodasta tai rauhasta. Suomelle tämän kysymyksen paino on raskaampi kuin millekään muulle maalle, koska maamme näyttää tuomitun kärsimään suoraan sodan raivosta, mutta vailla voimaa mitenkään vaikuttaa sen puhkeamiseen tai poistumiseen.

Onneksi vielä tällä hetkellä on toivoa, että uhkaava onnettomuus vältetään ja kuten viimeksi otsikolla ”Poliittista” lausuttiin, tilanne ei vielä oikeuta pessimismiin. Niistä tekijöistä, joiden on lähinnä laskettu vaikuttavan rauhan hyväksi, Englannin kansan vastalauseiden esittäminen sotaa vastaan on voimistunut yhä enemmän ja enemmän. Parlamenttivaalit, joissa toryt lyötiin, anomukset kuningattarelle, päivä päivältä lisääntyvät lukuisten ja suurten joukkokokousten päätöslauselmat. Puheita pitävät ministerit ovat huomanneet joutuneensa vakuuttamaan hallituksen rauhanomaisia aikeita ja selittämään sen sotapuuhat vain varotoimiksi. Paljon nämä vakuutukset eivät merkitse. Mutta ne todistavat, että liberaalin mielipiteen paine on vahva. Maassa tilanne käy huolestuttavammaksi, kun myös kymmenettuhannet lakkoilevat työläiset ovat alkaneet pitää kokouksia, joissa he valittavat hallituksen politiikkaa syyksi Englannin teollisuuden kärsimyksiin ja omaan hätäänsä.

Alkaa paljastua myös toinen tekijä, Englannin pääministerin pakon sanelema halu päästä kunniallisesti eroon löyhien demonstraatioidensa seurauksista. Englannin hallituksen myöntyminen – luultavasti ruhtinas Bismarckin ehdotukseen – suoriin neuvotteluihin Venäjän kanssa, on merkki siitä. Hänen puheita pitävien virkaveljiensä rauhalliset vakuutukset ja valtiovarainministerin vakuutus parlamentin avajaisissa, että ei ole tapahtunut mitään, mikä olisi omiaan herättämään pelkoja, antavat siitä todistuksen. Hallitus koettaa hankkia kansansuosiota perustamalla maakuntakaupunkeihin torykerhoja. Voittaakseen niissä omien kannattajiensa suosion ministerit joutuvat julistamaan, että heidän väitetty sotahalunsa on halpamaisinta panettelua. Jopa ääritorylaiset sanomalehdet sanovat, että kreivi Shuvalovin matka Pietariin on rauhanmatka.

Kaikesta tästä päätellään, että toryhallitus haluaa päästä siitä umpi­kujasta, johon sen huono politiikka on sen johtanut. Lordi Derbyn ero on antanut sille pahan iskun ja suuresti vahvistanut rauhanpuolueen voimia ja vaikutusta. Koetetaan osoittaa todeksi hänen ennustuksensa, että sota jakaa Englannin kansan kahteen leiriin. Jo runsas virallinen ja puolivirallinen kehuskelu Englannin armeijoilla todistaa, että se on vain tyhjää kerskailua. Sillä todellinen voima ei kehuskele. Englannilla ei ole vielä 50 000 miestä laskettavaksi maihin missään kohtaa. Ja kuluisi kuukausia, ennen kuin miesmäärä voidaan kaksinkertaistaa. Silloin se voi merkitä jotain, kunhan se on lähellä merta laivaston turvissa. Mutta mitä sellainen joukko merkitsee nykyajan sodassa ilman tätä suojaa? Tietoisuus sen heiveröisyydestä ei varmasti ole vieras rauhanvakuutuksille. Turkki on varmaan arvaamaton suuruus, ja lienee hyvin mahdollista, että Englannin rahojen tuella se aloittaisi sodan uudelleen. Mutta jos jäljellä olevat linnoitukset tyhjennetään, kuten nyt voidaan odottaa, ja kun sotavangit vapautetaan, se näyttää osoittavan, että Venäjän puolella on keinot lamauttaa sellainen yritys. Kaikki tämä lienee joutunut Englannin hallituksen harkittavaksi. Jopa meillä kuuluisaksi tullut risteilijäkysymys kuuluu sähkeiden mukaan herättäneen levottomuutta Lontoon Cityssä. Daily Newsin tuorein kirjoitus vihjaa hyvin arkaan aiheeseen. Lehti sanoo: on aivan uutta maamme politiikassa, että ”kruunu”, kuten on tapahtunut, vedetään siihen mukaan. Mutta sellaista sekaantumista seuraa myös ”vastuu”. Ei kerrota, milloin ja miten mainittu sekaantuminen on tapahtunut. Mutta muissa ulkomaisissa sanomalehdissä on viitattu sellaiseen henkilökohtaiseen vaikutukseen, ja ne ihmettelivät taannoin sitä, että tarkoitettu korkea henkilö täytti kirjeessä kohteliaisuusvelvollisuuden, jonka laiminlyöntiä nykyisissä sukulaisuussuhteissa on varmaan pidettävä kasvatuksen puutteena. Daily News lainaa varoituksena lordi Derbyn vastaussanoja liberaaliin adressiin Liverpoolista: ”nykyisen kysymyksen ratkaisulla voi olla paljon tärkeämpiä seurauksia kuin yhden tai toisen poliittisen puolueen voitto”. Kun äärimmäisen lojaalissa Englannissa vihjauksia, joiden perimmäisestä merkityksestä Daily News ei varmasti erehdy, tekee sellainen henkilö kuin lordi Derby, niillä täytyy eittämättä olla jokin hyvä syy. Eikä hän varmasti ole ainoa salaisuuden tuntija. Ministeristö lienee yhtä hyvin kuin Daily News ymmärtänyt tarkoituksen ja mainitunlaisessa kansanmielialassa huomannut lisäsyyn päästä siitä asemasta, johon sen tyhmyys on sen saattanut.

Journal de S:t Petersbourgin tuoreimmassa poliittisessa katsauksessa luetaan ensin yksi tavallinen varoitus olla luottamatta ulkomaisten lehtien tietoihin Shuvalovin tehtävästä. Kukaan muu kuin asianomainen ei voi tietää siitä mitään. Lehti vakuuttaa omaa syvää tietämättömyyttään. Mutta tunnetuista tosiasioista se tekee seuraavan päätelmän: Joko Englannin ministeristö on valmis hyväksymään sen aseman, johon S:t Stefanon rauha on Turkin asettanut, ts. antaa valtakunnan pysyä eurooppalaisena mahtina, mutta tekee sen vaarattomaksi ja silloin kysymykseen voivat tulla vain tietyt muutokset, jotka eivät tarkoita pääasiaa, Turkin kristittyjen saavuttamaa asemaa, jota Englannin hallitus jatkuvasti selittää haluavansa olla huonontamatta. Tai sitten Englannin ministeristö ei ole tyytyväinen ponnistelujensa vähäisiin tuloksiin, ja kerta kaikkiaan iskee Turkin kysymykseen jakamalla valta-alueet Turkin rippeistä. Se on merkillinen olettamus. Ja jos lehti ei olisi niin tietämätön kuin se vakuuttaa olevansa, tässä voisi luulla häivähtävän jotain siitä perimmäisestä ajatuksesta, jolla kaikilta tahoilta on kunnioitettu lordi Beaconsfieldin politiikkaa yhdistämällä se siihen, voimatta huomata mitä se oikein on. Tuleva historia näyttää, onko tässä politiikassa ollut mitään ennakointia vai onko se kuulunut siihen lajiin, joka odottaa that anything will turn up [että mitä tahansa tapahtuu]. Se voi olla miten tahansa. Mutta jos Journalin olettamukset ovat selvänäköisiä, on helposti selitettävissä, että kongressi on ollut Englannille vastenmielinen ja että se pitää parempana suoraa neuvottelua kahden kesken.

Antaako tämä nyt takeet rauhasta? Koko Eurooppa pitää sitä hyvänä pohjana rauhan toivolle. Olisi enemmän kuin itsepäistä, jos jättäisimme tässä jakamatta tätä käsitystä, vaikka vaadimme mustaa valkoisella ennen kuin uskomme, että maan suuriruhtinas rikkoo kansainvälistä oikeutta ja antaa alamaistensa Moskovassa varustaa kaappareita – luultavasti Moskova-, Oka- ja Volgajoilla.

Apropos, sähkeet kertovat siis, että myös lordi Beaconsfield on tässä kysymyksessä vaatinut mustaa valkoisella. Kummallista, että mikään muu mahti Euroopassa ei ole herättänyt puhetta siitä kuin juuri nämä kaksi, Englanti ja Suomen valtiovalta, se, joka ei siedä suomalaisia, mutta yksin tukee maan omia etuja!

Mutta sodan ja rauhan suhteen jokainen voitettu päivä tarjoaa uuden mahdollisuuden rauhaan. Pari kuukautta lisää tekee sodan mahdottomaksi tänä vuonna, ja silloin varmasti myös seuraavana. Odottaminen on tietysti vaikeaa; mutta meille se on sittenkin parempi kuin sota. Ehkä Eurooppa väsyy elämään vaarassa ja katsoo epävarman varmaksi. Kaikissa maissa kasvaa hätä. On totta, että sen syyt menevät niin kauas taaksepäin, että edes varmat rauhantoiveet eivät poistaisi niitä kaikkia. Mutta suuri helpotus tulee jo siitä, jos ne tuovat mukaan edes alun parempaan.