Hra Q. [C. I. Qvist] on mainitussa lehdessä sanonut muutaman sanan tämän lehden heinäkuun numerossa julkaistun artikkelin ”Eräiden hallitusmuotoon ja vakuuskirjaan sisältyvien säädösten tulkinnasta” johdosta.
Hra Q:n ajatuksenjuoksun ymmärtäminen tuottaa minulle hieman vaikeuksia. Mikäli ymmärrämme oikein, tärkein seikka hänen esityksessään on seuraava:
Olimme sanoneet: ”On tietysti selvää, että maassa, jossa kokoontumis- ja yhdistymisvapautta rajoitetaan, tuollaisten anomusten aikaansaamisen edellytyksenä on hallituksen suopea suhtautuminen siinä tapauksessa, ettei esittäjänä ole jokin laillisesti järjestäytynyt korporaatio tai yhteisö. Perustuslaki ei kuitenkaan aseta mitään esteitä tällaiselle menettelylle. Ja vain tästä on nyt kyse.”
Noilla ”tuollaisilla anomuksilla” tarkoitimme esim. aatelin tai aatelin ja papiston jne. anomuksia, siis neljästä säädystä yhden tai useamman esittämiä anomuksia.
Nyt hra Q. kysyy meiltä: ”Onko todellakin – jos tarkastellaan vain, mitä perustuslaissa kielletään, sallitaan tai määrätään – mainittu oikeus” (kokoontumis- ja yhdistymisvapaus) ”joidenkin esteiden kahlitsema? Missä perustuslain pykälässä tämä oikeus evätään?”
Mielestämme tämä kysymys ei koske meitä. Mehän sanomme nimenomaan: ”Perustuslaki ei aseta mitään esteitä tällaiselle menettelylle” – vaikka hra Q:lle ei ole sopinut näiden meidän sanojemme toistaminen lukijoilleen.
Meitä ilahduttaa suuresti, jos kokoontumis- ja yhdistymisvapaus on maassa täydellinen. Emme ole lainoppineita. Meillä oli kuitenkin artikkelia kirjoittaessamme mielessämme hämärä mielikuva siitä, ettei viestikapulaa saa panna liikkeelle. Havaitsemme nyt, ettei yleinen laki sitä kiellä. Heinäkuun 1. päivänä 1743 annettu säätyjen hyväksymä kuninkaallinen asetus kuitenkin kieltää ”lähettämästä liikkeelle viestikapuloita, kirjallisia tai suullisia käskyjä rahvaan kutsumiseksi kokoon” – ”millään ajateltavissa olevalla tekosyyllä ja minkäänlaisella verukkeella”. Oletamme, ettei tätä säädöstä ole kumottu, koska se on otettu lakikomitean julkaisemaan asetuskokoelmaan. Jos kuka tahansa voi halutessaan kutsua koolle maan maata omistavan rahvaan tai kaupunkien porvariston tai maan papiston tai aatelin tai kaikki samalla kertaa, kyllä se meille sopii. Mainitussa asetuksessa kuitenkin säädetään esitetyn kiellon rikkojalle peräti sellainen rangaistus, että ”menettäköön oikean kätensä ja sitten katkaistakoon kaula ja teilattakoon”, ja kutsun levittäjälle 40 paria raippoja ja 6 vuotta linnavankeutta jne.
Hra Q. varmaankin sanoo, ettei mainitussa suhteessa päde mikään muu laki kuin perustuslaki. Kukaan tuomari ei liene samaa mieltä hänen kanssaan. Kokoontumis- ja yhdistymisvapautta on vasta varsin äskettäin ryhdytty pitämään poliittisena oikeutena; tästä syystä se on eräissä uudemmissa valtiosäännöissä esitetty nimenomaan sellaisena. Mutta olemme iloisia, kuten sanottu, jos tätä oikeutta, vaikka sitä ei perustuslaissa tällaiseksi määritelläkään, ei ole millään muulla voimassa olevalla lailla rajoitettu tai kokonaan evätty.
Lisäksi hra Q. sanoo:
Jos Litteraturbladet pystyy osoittamaan, että kokoontumis- ja yhdistymisvapaus on perustuslaissa tai siihen liittyvissä asetuksissa evätty tai sitä on jollakin tavoin siten rajoitettu, ettei maassa ilmeneviä ajatuksia eikä tarpeita voida saattaa asianomaisten tahojen tiedoksi ilman erityisiä instituutioita, joita ei ole perustuslaissa säädetty ja joita se ei lainkaan tunne, on myönnettävä, että tämä perustuslaissa ilmennyt puute on korjattava Litteraturbladetin esittämällä kylläkin epätäydellisellä tavalla.
Esittämämme tapa on, että jokin sääty voi itse tai valitsemiensa valtuutettujen välityksellä myös valtiopäivien ulkopuolella laatia hallitukselle laillisesti anomuksen ja esittää siinä käsityksensä jostakin maassa ilmenevästä tarpeesta. Ja että hallitus voi pyytää tuollaista lausuntoa.
Päähämme ei ole pälkähtänyt ryhtyä todistamaan, että perustuslaki epää kokoontumis- ja yhdistymisvapauden tai rajoittaa sitä. Olemme päinvastoin, kuten edellä muistutettiin, nimenomaan sanoneet, ettei perustuslaki aseta sille minkäänlaisia esteitä. Selvää silti varmaankin on: että ellei perustuslaki estä esim. hra Q:ta kutsumasta koolle tietyn läänin asukkaita ilmaisemaan käsitystään jostakin maan tarpeesta tai useammastakin ja lähettämästä tätä koskevaa esitystä hallitukselle, ei mikään estä esim. allekirjoittanutta kutsumasta samassa tarkoituksessa koolle kaikkien Suomen kaupunkien porvaristoa. Sivuseikka on, että asianomaiset kutsun saajat nauraisivat meille kummallekin. Pääasia on, että oikeus olisi kummassakin tapauksessa samanlainen. Porvarissäädyllä täytyy olla yhtäläinen oikeus kokoontua esitettyä tarkoitusta varten kuin miehillä, naisilla ja lapsilla jossakin läänissä tai vaikka koko maassa. Mutta esim. Ritarihuoneen johtokunnan oikeus kutsua koolle ritaristo ja aateli sekä piispan oikeus kutsua koolle hiippakunnan papisto samaa tarkoitusta varten on vielä varmemmin taattu. Heitä ei tästä estä edes edellä mainittu heinäkuun 1. päivän 1743 asetus.
Emme ole puhuneet siitä, miten tarpeellista ja hyödyllistä on säätyjen kokoontuminen tai niiden valtuutettujen kokoontumisen järjestäminen valtiopäivien ulkopuolella tai hallituksen aloite tällaisten kokoontumisten järjestämiseksi. Tätä asiaa voidaan tapauskohtaisesti arvioida eri tavoin. Myöntäähän hra Q. rajoittamattomaan kokoontumis- ja yhdistymisvapauteen uskoessaan tällaisten kokoontumisten laillisuuden.
Myönteisempi hra Q:n väite on, että millaisia tahansa muotoja noudattaen valitut säätyjen valtuutetut ovat kansan edustajia. Hra Q. havainnee suoritetuista valiokunnan jäsenten vaaleista, etteivät säädyt itse ole tuolla kannalla. Ne eivät tunnusta valtuutettuja edes minkään säädyn edustajiksi. Hra Q. haluaa todistaa oikeaksi väittämänsä, joka on seuraava: neljä säätyä ovat perustuslain mukaan kansa, toinen valtiomahti; siispä niiden valtuutetut, valitaanpa heidät millaisia tahansa muotoja noudattaen, ovat kansan edustajia.
Ainakin aatelin osalta hra Q:n pitäisi havaita erehtyneensä. Aatelilla ei ole perustuslain mukaan valtuutettuja edustajia. Caputit [sukujen päämiehet] ovat aatelin itseoikeutettuja valtuutettuja. Sama koskee kuitenkin selvästi muidenkin säätyjen osalta kaikkia valtuuskuntia, jotka on valittu muilla kuin perustuslaissa säädetyillä menettelytavoilla. Jos asiat olisivat toisin, voisi jokin sääty halutessaan milloin tahansa muuttaa perustuslakia, esim. aateli voisi lähettää valtiopäiville caputien sijasta valittuja edustajia selittäen: nämä ovat kansan edustajia.
Näin asiat eivät voi eivätkä saa olla, hra Q.! Sen takia me olemme väittäneet: vain silloin, kun neljä säätyä lähettävät edustajansa valtiopäiville perustuslain säätämässä järjestyksessä, ne ovat kansa ja niiden edustajat ovat kansanedustajia, ”toinen valtiomahti”. Neljä säätyä ovat kunnioitettava mahti; kansa ne eivät ole milloin ja miten haluavat eivätkä myöskään toinen valtiomahti. Toinen valtiomahti on niistä lähtöisin, mutta vain silloin, kun ne menettelevät ja valitsevat edustajansa perustuslain mukaisesti; ja toinen valtiomahti on olemassa ainoastaan valtiopäivillä, ei niiden ulkopuolella.
Huomautettakoon, että hra Q. suomentaa sanan institution muotoon ”valtakunnallinen laitos”. Tämä merkitsee valtion laitosta, poliittista instituutiota, ja antaa sanoillemme merkityksen, jota niillä ei ole.
Samassa Mehiläisen numerossa (nro 9) nimimerkki R. P. kehottaa meitä lukemaan hallitusmuodon 42. §:n, jossa säädetään, että kuninkaan on hankittava valtaneuvoston lausunto lakiehdotuksista, ennen kuin ne esitetään säädyille. Tämä on meille vanhastaan tuttu asia. Jos huomauttaja kuitenkin uskoo, että tämä merkitsee kieltoa kuulla muita kuin valtaneuvostoa, hänen olisi pitänyt vastustaa esim. kirkkolakikomitean kuulemista ym. kuulemisia. Valtaneuvostoa on toki kuultava; toinen asia on, että myös muiden viisaiden ja viisaampien ihmisten kuuleminen on sallittua.
J. V. S.
