Kaikenmoisten aiheiden käsitteleminen ikään kuin vallalla olisi mitä syvin rauha tuntuu väärältä, ikään kuin ei lainkaan ajateltaisi maata kohdannutta onnettomuutta, jonka pitäisi askarruttaa ja varmasti askarruttaakin kaikkien mieltä.
On lähes röyhkeätä ajatella neuvojen antamista tässä onnettomuuden vaikutusten lieventämiseksi. Tartumme kynään mieluummin kiinnittääksemme huomiota onnettomuuden laajuuden arvioinneissa esiintyneisiin liioitteluihin, jotka ovat omiaan lamauttamaan toivoa sen seurausten lieventämisen mahdollisuuksista, ja sellaisiin vaatimuksiin valtiovallan väliintulosta, jotka sinänsä harkitsemattomina osaltaan heikentävät yksityisten ihmisten tietoisuutta siitä, että heidän velvollisuutensa on mahdollisimman pitkälle auttaa itse itseään, ja ehkä toisten, onnettomuudelta säästyneiden, tietoisuutta omasta velvollisuudestaan auttaa heitä.
Oulun, Kuopion ja Vaasan lääneissä on asukkaita yhteensä 670 000. Kaikkien julkisuudessa nähtyjen onnettomuuden laajuutta koskevien varmojen tietojen mukaan sen voidaan arvioida ainoastaan Oulun läänissä jättäneen enemmän kuin puolet väestöstä leipää vaille.
Pahimmin kärsineet Oulun läänin koillisosan seudut, Paltamo, Sotkamo, Kuhmoniemi [Kuhmo], Hyrynsalmi, Pudasjärvi ja myös Kuusamo ovat paikkakuntia, joiden väestö ei ole koskaan elänyt omasta pellosta saamansa leivän, vaan metsän ja ennen muuta tervanpolton varassa. Myös Muhoksella Oulujoen varrella sekä Siikajoen ja Pyhäjoen yläjuoksun ympärillä sijaitsevissa Piippolan, Kärsämäen ja Haapajärven pitäjissä ja osaksi muissakin harjoitetaan runsasta tervanpolttoa. Kato tuo näille seuduille siis puutetta mutta ei jätä niitä vaille keinoja, jos viljaa vain saa ostetuksi tervan nykyisellä hyvällä hinnalla ja velaksi ensi kesän tervantuotantoa vastaan. Lapin rajoilla sijaitsevissa pitäjissä leipäviljaa kasvaa vain vähän, ja sato epäonnistuu tietysti usein. Karjanhoito, kalastus ja metsästys tuottavat siellä hyvinäkin vuosina suuren osan ravinnosta. Hätä koettelee luultavasti kovimmin läänin lounaisinta ja eteläisintä osaa, Kalajokea ja siihen kuuluvia kappeliseurakuntia, joissa halla on harvinaisempi vieras ja metsästä saadaan tuloja vähän tai ei saada niitä lainkaan. Mainitut paikkakunnat viimeksi mainittuja lukuun ottamatta kuuluvat läänissä niihin alueisiin, joilla asutusta on vähiten. Rannikolla, missä väestöä on runsaammin, on halla saatujen tietojen mukaan tehnyt vahinkoa, mutta ei ole tuhonnut koko satoa.
Vaasan läänissä tuhot ovat ulottuneet poikkeuksellisen lähelle rannikkoa Uudestakaarlepyystä Oulun läänin rajalle ulottuvalla alueella ja osuneet muuten sisämaassa Maanselälle [Suomenselälle] ulottuvalle vyöhykkeelle. Vaikka tervanpoltto on sielläkin tietyillä seuduilla melko runsasta, muut elävät kuitenkin pellon tuotosta, ja hyvinä vuosina leipävilja saataneenkin omista pelloista kaikkialla muualla paitsi Perhossa. Viimeksi mainittu paikkakunta sekä Maanselän itäpuolella tuhoja kokenut Viitasaari välttyvät varsin harvoin hallavahingoilta, ja väestön toimeentulo perustuu metsään. Saarijärvellä olot ovat samanlaiset. Vaikka erillisiä tietoja ei ole julkaistu Kuortaneen eteläpuolisilta ja lähinnä Maanselän länsipuolella olevilta seuduilta, voidaan pitää selvänä, että siellä soiden lomaan raivatut harvat peltosarat ovat tuhon kokeneet. Mainittu Vaasan läänin pohjoisosa kuulunee niihin maan seutuihin, joita hätä koettelee ankarimmin. Läänin muilla seuduilla, jotka ovat tiheimmin asuttuja ja tuottavat runsaasti leipäviljaa, on paikoitellen saatu jopa hyvä sato. Tällä alueella kuuluu kuitenkin suuria vahinkoja sattuneen jopa niinkin etelässä kuin Lapväärtissä. Laukaan tilanteesta meillä ei ole tietoa, mutta suullisten kertomusten mukaan Keuruu ei kuulu mitenkään erityisesti kärsineen. Ehkäpä voidaan toivoa näin käyneen muillakin selänteen itäpuolisilla seuduilla.
Niinpä on vaikea uskoa annettua tietoa, jonka mukaan yli puolet Vaasan läänin väestöstä kärsii varsin pahaa puutetta. Toivottavasti se on liioittelua.
Kuopion läänistä saadaan tietoja täydellisestä tuhosta vain pohjoisimmista osista. Eräillä Nilsiän ja Iisalmen seuduilla, jotka säästyvät hallalta verraten harvoin – samoin kuin Nurmeksessa ja Pielisjärvellä – tuho on ollut täydellinen. Kuopion nykyiset kappeliseurakunnat ovat arvatenkin kokeneet suuria vahinkoja. Suoviljelmien sadot ovat laajalti tuhoutuneet, mutta tässä läänissä niitä on vielä verraten vähän. Myös alavammilla alueilla soiden lähiympäristössä viljellyt kasket ovat tuhoutuneet, samoin jokunen alava pelto. Läänin keski- ja eteläosissa pellot ovat kuitenkin enimmäkseen korkeissa paikoissa, ja niiden kerrotaan säästyneen. Kaikki näyttää osoittavan, että Kuopion lääni on kärsinyt vähiten.
Voitaneen toki vaatia, että seuduilla, joilla halla on onneksi harvinainen vieras, väestö huolehtii itsestään, kunhan siemenviljaa on rahalla ostettavissa. Muille, pahoin ja useammin tuhoja kärsineille seuduille valtion on epäilemättä myönnettävä lainoja; niillähän vallitsee aina sellainen köyhyys, ettei osalla maata omistavasta rahvaasta ole mahdollisuuksia luoton saamiseen yksityisiltä tahoilta.
Vauraammillakin seuduilla on voitava järjestää töitä maata omistamattomalle väestölle. Kun tuhojen takia hätään joutunut osa tästä väestöstä arvioidaan 300 000 työkykyiseksi henkilöksi eli lähes puoleksi noiden kolmen läänin koko väkiluvusta, tämä on liioittelua, jota ei voida mitenkään puolustella. Yleensäkin kadon vertaaminen vuoden 1856 katoon on samoin liioittelua. Kaikesta päätellen voidaan toivoa, ettei se suinkaan kuulu pahimpiin.
Ehkä meitä johtaa harhaan toive, että onnettomuus havaitaan vähäisemmäksi kuin miltä se kuulostaa. Mitään hyötyä ei kuitenkaan ole sen kohtuuttomasta liioittelusta.
Viljakaupan vapaus on toivottava asia. Mutta sanottakoon nyt kerta kaikkiaan, ettei se pelasta asukkaita nälkäkuolemalta, kun halla on tuhonnut viljelmät varsin yleisesti. On ajateltavissa, että valtio voisi jättää pelastustoimet Suomenlahden rannikolla yksityisten hoidettaviksi. Maan pohjoisosassa se on mahdotonta. Viljakauppiaat eivät voi antaa niin paljon luottoa kuin maata omistava rahvas tarvitsee huolehtiakseen sekä itsestään että maattomasta väestöstä. Seuduilla, joilla tämä koettelemus on melko epätavallinen, pitää, kuten sanottu, hätä kyetä hoitamaan kutakuinkin hyvin ilman valtion lainoja. Useammin tuhoja kärsineille seuduilla valtion on välttämättä annettava apua.
Kun vaaditaan. että hallitus järjestää töitä irtaimelle väestölle, vedotaan vain menettelyyn, jota hallitus on aina käyttänyt tällaisten onnettomuuksien sattuessa. Soiden ojittaminen ja teiden rakentaminen ovat olleet ne kaksi menettelytapaa, joihin on voitu turvautua. Tuskinpa muita on tarjolla. Kumpaakaan työtä ei pystytä tekemään pitkiin aikoihin syksyllä ja varhain keväällä, ja etenkin ojitustyöt kylmänä vuodenaikana aiheuttavat varmasti sairauksia ja kurjuutta. Parasta olisi, jos yksityiset voisivat valtiovallan tarjoamien lainaennakkojen turvin toimia työnantajina. Valtiovalta voisi järjestää hakkuita ja puutavaran vedättämistä seuduilla, joilla on tarkoitukseen sopivia valtionmetsiä, ja jos seudulla harjoitetaan tervanpolttoa, yksityisille työnantajille voitaisiin luovuttaa kannot, joista tuota tuotetta nopeimmin saadaan.
Yksityinen hyväntekeväisyys voisi saada paljon aikaan. Toivottavasti niin käy, ettei tarvitse kuten 1856–57 lukea sanomalehdistä, miten loistava talvi oli missäkin kaupungissa vietetty. Nämä lahjoitusvarat kuitenkin tarvittaneen hyvinkin tarkoin voimattomista ja suojattomista huolehtimiseen seuduilla, joilla voidaan todeta kunnat kykenemättömiksi pitämään heistä huolta. Niin näiden lahjoitusten kuin valtion tuenkin tuottamat tulokset riippuvat kuitenkin pääasiassa siitä, miten tehokkaita avustustoimikuntia kyetään paikallisesti perustamaan.
Jos tällaiset toimikunnat saisivat maan eteläosasta työvoimatilauksia ja todella huolehtisivat siitä, että tilaajat saavat hyvää väkeä, voitaisiin ehkä jollekin osalle irtaimesta väestöstä järjestää toimeentulomahdollisuus tällä tavalla. Avioituneiden ei pitäisi ottaa mukaansa vaimoa eikä lapsia, sillä kukaan työnantaja ei pysty majoittamaan kokonaisia perheitä, mutta sen sijaan heidän pitäisi sitoutua siihen, että he sallivat työnantajan toimittaa näille toimikuntien välityksellä jonkin osan työansioistaan.
Emme haluaisi kosketella mielestämme väärää toimenpidettä, jota ei enää voida muuttaa. Hallitus on antanut kauppiaille rahoja viljan ostoon korottomasti. Eikö tällä menettelyllä täysin estetä yksityisten rahoilla tapahtuva viljakauppa? Korkoa maksava kauppiashan ei pysty kilpailemaan niiden kanssa, joiden ei tarvitse maksaa korkoa lainkaan. Ja riittääkö valtion rahoilla maahan tuotava viljamäärä täyttämään tarpeen?
J. V. S.
