I. Bidrag till Finlands naturkännedom, etnografi och statistik. H. 6.

II. Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk. H. 4

[I. Lisiä Suomen luonnon tuntemukseen, kansatieteeseen ja tilastotietoihin. 6. vihko.

II. Lisiä Suomen luonnon ja kansan tuntemukseen. 4. vihko].

Vaikka näiden lisätietojen julkaiseminen on sinänsä ansiokasta, sallittaneen kuitenkin huomauttaa, että jaolle kahteen sarjaan ei näytä olevan oikeastaan minkäänlaista perustetta. Saattaisi luulla, että Suomen luonnon tuntemus on samaa, ilmaistaanpa käsite missä muodossa tahansa, ja joskin ”Suomen kansan tuntemus” sisältää muutakin kuin ”Suomen kansatiedettä ja tilastotietoja”, jälkimmäisen otsikon ilmaisemat asiat näyttävät täysin sisältyvän ensiksi mainitun otsikon piiriin. Tämä on pikkuasia. Mielellään kuitenkin näkisi, että kaikki tämä yhteen kuuluva tietoaines voitaisiin koota yhden otsikon alle samaan teokseen.

Nro I sisältää Edvard Hisingerin ”Yleiskatsauksen Suomesta tähän mennessä tunnettuihin suorasiipiäisiin ja lyhyet lajinkuvaukset” ja E. J. Bonsdorffin kirjoituksen ”Suomen kaksisiipiset hyönteiset (Diptera), luettelo ja lyhyet lajinkuvaukset”.

Ensiksi mainittu tutkielma on tarkoitettu oppikirjaksi kyseessä olevan hyönteislahkon Orthoptera, suorasiipiäiset, tuntemiseen. Se on siinä suhteessa samanlainen kuin monet muut kaltaisensa, että asiaan perehtymätön voi lukea sen alusta loppuun pääsemättä oikein selville, onko tässä puhetta kaloista vai linnuista, niin kuin on tapana sanoa, vaikka varmastikin viriää epäily, että kyseessä ovat jonkinmoiset lentävät ötökät, koska niillä on neljä siipeä, ”etumaiset – nahkamaisia”, ”taemmat – lepotilassa viuhkamaisesti kokoon taitettuina” – nimittäin ötökän levätessä, ei lukijan. Meidän on kuitenkin lisättävä, että aivan ensimmäiseksi sanotaan: ”Hyönteisiä – joiden muodonvaihdos on epätäydellinen” – ja että pulmasta selviää pitämällä tämän mielessään. Kun vielä kiinnittää huomiota siihen, että näillä ötököillä kerrotaan olevan ”kävelyjalkoja” ja ”hyppyjalat”, saattaa hätäpäissään ensiksi ajatella kirppuja, mutta muistaessaan mainitut neljä siipeä päätyy vähitellen hämärästi aavistamaan, että tässä puhutaan heinäsirkoista ja niiden kaltaisista olioista. Heinäsirkkojen nimeä ei kirjassa kuitenkaan mainita edes ruotsiksi, saati sitten suomeksi.

Pilailussamme on vakava ydin. Tiedeseuralla on julkaisusarjansa oppinutta maailmaa varten. Lisien Suomen tuntemukseen pitäisi mielestämme olla sellaisia, että ne hyödyttäisivät mahdollisimman paljon myös oppisivistyksestä osatonta yleisöä. Oppimattoman väen kotikielessä ei tosin liene nimiä eri lajeille, mutta hyödyllistä olisi jo edes sukujen tai heimojen nimeäminen.

Mainittu puute vaivaa vielä pahemmin kaksisiipisten hyönteisten luetteloa. Diptera eli kaksisiipiäiset käsittää paarmat, kärpäset, vaaksiaiset, hyttyset, mäkärät ym. Tässä aineistossa on varmaankin paljon sellaista, mistä oppimaton ei piittaa, kuten esim. siitä, että kuvataan ötökkä, joka kuuluu alalahkon Brachycera [kärpäset] 1. heimoryhmän 12. heimon 1. suvun Dolichopus 1. pääryhmän 1. ryhmän 1. alaryhmän 1. lajiparven 1. alaparven 1. kohortin 1. alakohortin 1. lajiryppääseen – ja lukijaa kehotetaan tunnistamaan samainen tärkeä maan asukas sen pettämättömien tuntomerkkien avulla kaikkien näiden jaotusten kautta. Kirjoituksessa on kuitenkin yhtä ja toista, mikä kiinnostaisi jokamiestäkin, esimerkiksi kotien tavallisen kärpäsen nimi ja numero ja jonkinmoiset tiedot sen kunnianarvoisista sukulaisista ja perhesuhteista. Kirjoittaja on lisännyt kiinnostusta näiden ötököiden lähempään tarkasteluun ja vertailuun luettelemalla niiden luonteenomaiset ruumiinosat ja julkaisemalla kuvat kunkin siivestä ja niiden suonten nimitykset.

Kumpikin kirjoittaja saa vapaasti olla sitä mieltä, etteivät tässä esitetyt vaatimukset ole lainkaan paikallaan. Eivät olisikaan, jos kirjoitukset olisi erikseen julkaistu oppikirjoina. Olisi kuitenkin, kuten jo tuli mainituksi, sangen toivottavaa, että näihin artikkeleihin sisällytetty oman maan tuntemus voitaisiin saattaa mahdollisimman kansantajuiseen asuun. Omasta puolestamme me­nemme niin pitkälle, että käsityksemme mukaan tarkoituksen kannalta olisi hyödyksi, jos Lisiä-sarjojen tämäntapaisten kirjoitusten laatijat voisivat lyhyessä johdannossa selostaa eläinten kehityshistoriaa, niiden elämää toukka- ja kotelovaiheessa ym. samalla tavallisimpiin lajeihin viitaten. Tieteellisiin tutkimuksiin suuntautuva voi toki hankkia tällaiset tiedot helposti lukuisista ulkomaisista oppikirjoista. Asiat kiinnostavat kuitenkin myös jokamiestä, eikä niistä voi saada minkäänlaista tietoa kotimaisen kirjallisuuden välityksellä.

Annamme kirjoittajille täyden tunnustuksen siitä, että he ovat uutterasti omistautuneet selvittämään näitä oman maan luonnonhistorian piirteitä, ja jokainen maanmiehemme varmasti yhtyy kiitokseemme. Suorasiipiäisten kuvaukset ovat esipuheen ilmoituksen mukaan kirjoittajan itse laatimia. Tähän lahkoon kuuluvien lajien määrä onkin suhteellisen vähäinen. Sen sijaan kirjassa luetellaan 500 Suomessa esiintyvää kaksisiipisten hyönteisten lajia; ja näiden lajien tutkiminen ja määritys on ollut melkoinen vaiva. Kirjoittaja on voinut käyttää apunaan eräitä muiden keräämiä kokoelmia. Lajinkuvaukset on lainattu kuuluisan ruotsalaisen hyönteistutkijan Zetterstedtin teoksesta ”Diptera Scandinaviae”.

Nro II sisältää Fredr. Vilh. Pippingin kirjoituksen ”Lisiä Viipurin lukion kirjapainon historiaan” ja saman kirjoittajan ”Historiallisia lisätietoja Suomen kalenterien tuntemukseen, toinen osa”.

Ensiksi mainittuun tutkielmaan sisältyy paitsi tietoja Viipurin ensimmäisen kirjapainon perustamisesta ja vaiheista (sen perusti Viipurin piispa Bång 1689 ja se jatkoi toimintaansa vuoteen 1710) ja sen painotuotteiden luetteloa myös muutamia aiheesta juontuvia historiallisia selvityksiä. Mielenkiintoinen on kuvaus mainitun Bångin ja Turun piispan Gezelius nuoremman välisestä riidasta majesteetin edessä. Gezeliuksen isä oli perustanut Turkuun kirjapainon, jonka kautta julkaistiin vuosien ajan uskonnollisia teoksia ja koulukirjoja. Viipurin kirjapainon ilmaantuminen toimialalle koettiin häiritseväksi. Gezeliuksen julkaisemien suomenkielisten kirjojen kieli ja sanankäänteet vakiintuivat tietyn kaavan mukaisiksi. Piispa Bång esiintyi uudistajana tällä saralla. Hän painatti katekismuksen, joka noudatti tarkemmin Lutherin sanontaa, ja kirjoittajan esittämien näytteiden perusteella hänen suomensa oli puhtaampaa kuin Gezeliuksen. Hän myös arvosteli aiemmin julkaistuja laitoksia erillisenä julkaisemassaan latinankielisessä kirjasessa. Sellaista nuorempi Gezelius ei voinut sietää. Hän valitti Hänen Kunink. Majesteetilleen; ja vaikka kuninkaan kansliassa myönnettiin, ettei siellä ”voida kovin tarkasti eikä täysin tietää – mitä erityistä tässä muutoksessa on”, Bångille annettiin ankara varoitus, koska ”kaikki uutuudet ja muutokset ovat tavattoman vahingollisia uskonnonharjoituksessa”. Kirjoittaja ilmoittaa myös, ettei Gezeliuksen valituskirjelmä ole kovin tarkasti muotoiltu.

Toisena erillisenä episodina on selvitys Turun yliopiston ”laattojenkaivertajan” ja kirjakkeidenvalajan Medelplanin vaiheista ja puuhista. Hänestä tuli Viipurin kirjapainon ensimmäinen esimies, ja hän kuoli 80-vuotiaana 1737 Pälkäneen seurakunnassa Hämeenlinnan lähellä. Tämä tieto on erityisen kiinnostava, koska isonvihan aikana, kun kirjapainot oli tuhottu, Pälkäneellä painettiin kirjojen puutteen lievittämiseksi hyvin merkillinen suomenkielinen aapinen puulaatoilla. Kirjoittajan selvitys osoittaa täysin varmasti, että tämän harvinaislaatuisen ja tuon ajan ahdingosta ja kurjuudesta murheellisesti todistavan teoksen julkaisija oli sama Daniel Medelplan. Kirja on painettu 1719. Kun hän pyysi Turun tuomiokapitulilta tukea laajakantoiselle hankkeelleen, hänelle vastattiin, että ”toivottavampien konjunktuurien vallitessa hänelle voitaneen hankkia jonkinlainen palkkio kokoamalla vapaaehtoisia avustuksia”. Tuollaisessa tilassa kotimainen kirjallisuus oli vuosisata sitten!

Jälkimmäinen tutkielma on jatkoa kirjoittajan 1858 julkaisemalle aiheen tarkastelun ”ensimmäiselle osalle”. Se sisältää aluksi lisiä edellisessä osassa annettuihin tietoihin Sigfrid Aron Forsiuksesta ja hänen julkaisemistaan almanakoista. Tutkielman varsinainen kohde on kuitenkin muuan Henrik Mårtensson Chemnerus eli Kemner. Tämä tähän mennessä tuntemattomaksi jäänyt kirjoittaja on julkaissut myös 12 taulukkoa, joista koostuu eräänlainen pysyvä almanakka, ja on tästä syystä tässä tarkastelun kohteena. Hänen muusta kirjallisesta tuotannostaan tunnetaan eräs poliittinen kiistakirjoitus, juhlapuhe ”De artium liberalium praestantia” sekä muistopuheita ja saarnoja, mm. ”valitussaarna” Kustaa [II] Aadolfin kuoleman johdosta. Se on painettu Tartossa, jossa Kemner silloin toimi kirkkoherrana palveltuaan aiemmin Pähkinälinnassa ja sotapappina Liivinmaalla. Hänet määritellään suomalaiseksi, koska hän varhaisemmassa elämänsä vaiheessa ilmoitti olevansa ”Wiburgo-Carelius” [viipurinkarjalainen] ja kirjoittajan selvitysten mukaan hänen isänsä, Tukholman suomalaisen seurakunnan pappi, oli syntynyt tai ainakin aiemmin asunut Viipurissa.

Emme halua vähimmässäkään määrin kiistää näiden emmekä muiden samantapaisten tutkimusten kirjallisuushistoriallista mielenkiintoisuutta emmekä hyödyllisyyttä. Rohkenemme kuitenkin kyseenalaistaa niiden kuulumisen erityisesti Suomen kirjallisuuden historiaan. Taistellaan turhaan valtavirtaa vastaan, jos Suomi haluaa tulkita omikseen kaikki ne miehet, jotka ovat täältä syntyisin, mutta elivät ja vaikuttivat Ruotsissa tai muilla Ruotsin hallitsemilla alueilla. Hieman toisin ovat asiat esim. niiden suomalaisten soturien osalta, jotka palvelivat suomalaisissa rykmenteissä Ruotsin sodissa. Mutta jos Suomen muistettavien miesten joukkoon halutaan lukea ne kirjoittajat, jotka ovat eläneet, kirjoittaneet ja painattaneet teoksensa oman maan ulkopuolella ja ruotsin kielellä, poimitaan vain erilleen palanen Ruotsin kirjallisuushistoriasta, jossa nämä miehet ja teokset myös mainitaan ja jonka puitteissa heidän kirjallisen toimintansa ominaispiirteet voidaan ymmärtää taustayhteyksien perusteella ja sen ansiokkuutta voidaan arvostaa oikein. Valitettavasti tilanne on olennaisesti samanlainen Suomessa eläneiden, opettaneiden ja vaikuttaneiden kirjoittajien osalta, kun heidän nimensä kootaan Suomen kirjallisuushistoriaan: heidän kirjallinen toimintansa jää nimittäin irralliseksi ilman yhteyksiään Ruotsin kirjallisuuden kehitykseen. Tämä on kuitenkin väistämätöntä. Sellaisten kirjoittajien työt kuuluvat kuitenkin Suomen kirjapainolaitoksen tuotteisiin ja niitä on tavallisesti luettu vain Suomessa – tai, jos ne ovat kyllin ansiokkaita, monien maiden tiedemiesten keskuudessa. Kemner tosin kirjoitti jo ennen kuin Suomessa oli yhtään kirjapainoa. Luultavasti Ruotsissa syntyneenä ja ainakin siellä varttuneena hän ei kuitenkaan ehkä koskaan edes nähnyt Suomea. Jos halutaan palauttaa omien joukkoon ne Suomessa elävät kirjoittajat, jotka ovat joutuneet painattamaan teoksensa Ruotsissa, tapahtukoon niin, mutta se kylläkin riippuu myös teosten laadusta. Niinpä on itsestään selvää, että varhaisimmat Tukholmassa ja Riiassa painetut suomenkieliset julkaisut ja niiden kirjoittajat (tai suomentajat) kuuluvat Suomen kirjallisuushistoriaan eikä niillä ole sijaa Ruotsin kirjallisuushistoriassa.

J. V. S.