Muuan hra von Berg, Saksin kuninkaallinen ylimetsäneuvos ym. on Finl. Allm. Tidningissä suvainnut ryhtyä allekirjoittanutta vastaan vuodatukseen, jota en halua sen oikealla nimellä kutsua.

En silti halua lukea hänen viakseen niitä epätotuuksia, jotka hän esittää sen syiksi. Ne lankeavat sen niskaan, joka on tilannut hänen julkaisunsa.

Vastaan lyhyesti:

En ole koskaan kiistänyt hyötyä siitä, että Suomeen on perustettava järjestetty metsänhoito. Olen päinvastoin yli kymmenen vuotta sitten julkisesti puoltanut sellaista valtion lukuun ja kykyjeni mukaan perustellut tätä puoltoa.

Olen vielä sitä mieltä, että tulevaisuudessa metsänhoito antaa Suomen valtionkassaan huomattavat tulot.

En liioin ole koskaan kiistänyt, että maan metsänhoidon järjestämiseen ja johtoon tarvitaan tieteellistä taitoa. Olen lausunut vain, että minun mielestäni tieteellisesti koulutettuja nuoria miehiä ei ”liikaa” pitäisi vetää tälle uralle.

Se mitä hra von Berg lausuntojeni vastaisesti esittää ei ole totta.

Epätosi on myös hra von Bergin väite, että olisin vastannut henkilökohtaisuuksin jollekulle hänen suojatilleen. Juuri sama henkilö on leimannut minut tunnottomuudesta ja epärehellisyydestä – yksinkertaisuudesta ym. puhumattakaan. Sellaisen ylimetsäneuvoksen todella sopii samassa hengenvedossa tämän epätotuuden kanssa käyttää minusta nimitystä ”kynäntuhertaja”.

Kun samainen von Berg ryhtyy järkeilemään Suomesta ja sen tarpeista, annettakoon hänelle anteeksi myös hänen tietämättömyytensä, mutta ei sitä hävyttömyyttä, jonka kera hän vie sen turuille ja toreille.

Kun hän väittää, että ”Suomen paras aineellinen kehitys saa tukensa metsien paremmasta hoidosta” (ilmauksessa aito ”saksanpuurosotku”), hän ei ilmiselvästi tiedä mistä puhuu. Suomen talonpoikien omistamat, heidän kesken pieniksi palasiksi jaetut palstat eivät ole maa, jossa yksityinen metsätalous kukoistaa. Peltoviljely ja karjanhoito ovat olleet ja niiden täytyy pysyä Suomen pääelinkeinoina, samoin kuin niiden täytyy tuottaa maalle myös sen vienti, kun yksityisissä metsissä ei ole mitään vientitavaraa.

Herra v. Berg osoittaa olevansa yhtä tietämätön Suomen oloista tai ylimielinen suomalaisten kyvyn suhteen arvioida omaa maataan ja omaa asemaansa, kun hän pitää Saksin esimerkkiä sopivana Suomen metsätaloudelle. Käyköön hänelle valistukseksi, että Englantiin vietävästä honkapuusta tässä maassa maksetaan 7 ½–10 Preussin hopeagroschenia, ja että maassa on seutuja, joissa kukaan ei ota muuta metsää edes ilmaiseksi jos joutuisi kaatamaan ja kuljettamaan sen pois; kun taas hra v. Berg voi Saksissa myydä jokaisen risun ja lisäksi tammen ja pyökin runkoja ja risuja. Minun ei tarvitse sanoa hänelle, että sellaisten honkapuiden täytyy olla vähintään 170–180 vuoden ikäisiä. Nykyisen metsähallinnon kannattamiseksi täällä pitää sanotuilla puunhinnoilla kaataa 50–60 000 sahatukkia ja viedä suunnilleen yhtä monta pienittyinä kaksitoistatuumaisiksi lankuiksi.

Myönnän tietämättömyyteni Saksan metsänhallinnon titteleistä. Mutta se, mitä olen siitä väittänyt, pitää paikkansa. Olen esim. tavannut erittäin kunnioitettavan ent. sotilaan, Pillaun kruununpuiston esimiehen, jolla oli alaisensa ja kirjanpitoapulaisensa ja joka ”johti” istutuksia, metsänkylvöä, hakkuuta ym. Olen Dresdenin liepeillä tavannut nuoren miehen, joka porvarikoulusta päästyään oli vastikään lopettanut kurssin Tharandissa ja palkattu hänen vanhan isänsä, sikäläisen kruununpuiston esimiehen apulaiseksi.1 Meidän käsityksemme tieteellisestä sivistyksestä voi tietysti olla erilainen. Hra v. B. esittää, että metsäopiston oppilaat ovat ”lukiolaisia”. Minä kutsun heidän koulutustaan kouluopetukseksi. – Sen lisäksi tuleva ammattiopetus voi olla tieteellistä tai ei. Se ei ole sitä, jos se käsittää vain joitain irrallisia tieteen tuloksia ynnä ohjeet niiden soveltamisesta käytäntöön.

Herra ylimetsäneuvoksen oma tieteellinen koulutus vaikuttaa melko epäilyttävältä. Hän sanoo olevansa yliopistonopettaja ”valtio-oikeudessa”. Voi olla olojen tuntemattomuutta; mutta seuraava tekee uskottavaksi, että ylimetsäneuvos ei ymmärrä eroa valtio-oikeuden ja filosofisen valtio-opin välillä, vaikka jälkimmäinenkään ei sopisi tilanteeseen. Mutta kun hän tekee ”kansantaloustieteestä” mausteen ”valtio-oikeuteen”, hän valitettavasti todistaa, että hänen olisi parasta pysytellä lestissään. Hänen ilman ainuttakaan todistetta esittämällään vastalauseella minun kansantaloustieteellisistä käsityksistäni ja mielipiteistäni ei ole mitään merkitystä, ja se jää hänen paljastuneen tieteellisen tietonsa puutteen vuoksi vielä merkityksettömämmäksi.

Muuten hra von Berg harkitkoon, että kun hänet kutsutaan tänne ja häneltä kysytään metsänhoidosta ja hänelle maksetaan hyvin hänen neuvoistaan, hän ei sillä ole hankkinut itselleen mitään oikeutta vaientaa meitä suomalaisia meidän omien asioidemme suhteen. Ja sanottakoon hänelle, että hänen käytöksensä ei juuri kerro siitä, että metsätiede kuuluisi sivistäviin tieteisiin.

Lukijakunta ymmärtää arvostaa sitä intoa Suomen hyvinvoinnin puolesta, joka paljastuu herra von Bergin ja hänen kaltaistensa esiintymisessä. Juuri heidän kieltään puhuu aito itsensä uhraaminen. Myös herra von Berg tuntee nimittäin ”lämmintä kiinnostusta Suomea kohtaan”. Kuulkaapa sitä, autuas von Schmierbauch!

J. V. S.

• 1. Koska edessämme on sattumalta erään saksalaisen metsätieteilijän ilmoitus, esitettäköön se lisätodisteena. ”Nuori metsänhoitaja, jolla on erinomaiset todistukset ja joka on myös metsästystaitoinen, etsii sopivaa työpaikkaa. Henkilö on saanut tieteellisen koulutuksen (valmistunut Höhenheimin akatemiasta), suorittanut Kuninkaallisen Preussin Aluemetsätyönjohtajan tutkinnon hyvin arvosanoin ja palvellut kuuden vuoden ajan eräällä herrasväellä metsänapumiehenä.”