Senaattori Snellman lausui, että vaikka senaattori katsoi, että säätyjen armolliseen esitykseen kuolemanrangaistuksen kohdalla ehdottama muutos, jonka seurauksena murhasta tuomittaisiin elinkautiseen kuritushuoneeseen, ainoastaan kovennettuna kahdenkymmenenkahdeksan päivän vankeudella vedellä ja leivällä, ja muusta rikoksesta, josta tällä hetkellä lankeaa kuolemantuomio, elinkautiseen kuritushuoneeseen, tai lieventävien asianhaarojen vallitessa kymmeneksi tai kahdeksitoista vuodeksi kuritushuoneeseen, saisi aikaan sen, että lakia sovellettaessa murhasta ja taposta seuraavat rangaistukset eivät olisi suhteessa mainitun kahden erilaisen rikoksen luonteeseen, eikä näissä rangaistusmääräyksissä siis noudateta oikeudenmukaisuutta. Kuitenkin katsoi senaattori, ottaen huomioon, että kuolemanrangaistuksia ei tässä maassa ole pantu toimeen kohta puoleen vuosisataan, ja mikäli se säilytettäisiin murhan osalta, olisi se todellisuudessa vain uhkaus, ettei tätä rangaistusta pidä säilyttää viimeksi mainitun rikoksen kohdalla. Ja kun kyseistä kahta säätyjen puoltamaa säädösesitystä muilta osin, verrattuina maan nyt voimassa olevaan rikoslakiin, on senaattorin mielestä ehdottomasti pidettävä parempina, ja koska senaattorin tuli tässä tilanteessa suositella Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen joko kyseisen säädösehdotuksen vahvistamista kokonaisuudessaan tai sen hylkäämistä, ei senaattori voinut muuta kuin puoltaa sen hyväksymistä, ja yhtyi siksi myös senaattori Forsmanin tästä asiasta antamaan lausuntoon.