[marraskuussa 1849]

Rakas pikku Vaimoni! 

Suo anteeksi, että minulta jäi yksi posti väliin tänne tuloni jälkeen. En suinkaan ole unohtanut Teitä, Sinua ja omiamme, syynä olivat esteet juuri silloin kun aioin kirjoittaa. Ei, ei! minulle on niin kovin raskasta elää erossa Teistä, ettei vielä mikään matka ole ollut yhtä ahdistava kuin tämä. Ensimmäisestä päivästä lähtien olen niin ikävöinyt Sinua, ettei työ ole maittanut laisinkaan. Enpä ole tänne tultuani juuri astunut edes ovesta ulos. Luoja suokoon, että kaikki kotona olisi hyvin, ja että levottomuuteni Sinun ja lasten vuoksi olisi turhaa.

Varsinkin minua huolettaa, että joudut tekemisiin niin töykeiden ja huonojen piikojen kanssa. Ja lisäksi surettaa, että Sinä et saanut lainkaan jauhoja ennen lähtöäni. Haeskelin kyllä Henriksonia Harjulassa ja, kun en tavannut häntä, jätin sanan, että hän toisi meille 30 leiviskää jauhoja. Samoin tilasin 20 leiviskää lestyjauhoja Wenelliltä. Saa nähdä ovatko täyttäneet pyyntöni. Muussa tapauksessa käänny Ahlénin puoleen, joka on lähinnä; sano hänelle, että Wenell lupasi tulla mutta ei pitänyt sanaansa, ja pyydä häntä minun puolestani tuomaan tarpeellisen. Harmittaa sekin, että unohdin tarkistaa, onko Sinulla edes kirjepaperia. Älä nyt säästele sitä pikku summaa, minkä minä jätin, vaan katso, että Teillä on mitä tarvitsette; minä lähetän lisää ensi tilassa.

Jos vain tulet toimeen ilman Carolinaa, niin on paras lähettää hänet kotiin äidin luo ja luvata jotakin tukea, jos äiti antaa hänen käydä koulua. Ei se käy, että hän juoksentelee meidän ja äitinsä kodin väliä. On parempi antaa hänen jäädä ja käydä koulua.

Lapsille suukkoja ja hellät, isälliset terveiset. Olen niin allapäin ja surullinen kun ajattelen heitä ja Sinua, ja kaipaan sanomattomasti päästä taas Teidän luoksenne. Elämäni, ajatukseni, koko sieluni häälyy päivä päivältä enemmän Teidän luonanne, ja kiihkeä haluni löytää Sinun, ihanan oman vaimoni luota kaikki elämäni onni yltyy yltymistään. Ole kiltti ja hyvä äläkä torju tätä minun haluani; se voi olla meidän molempien elämän rauhan ja ilon perusta. Muista, että varmaan monikin vaimo voisi toivoa – ja toivoo turhaan – saavansa pauloihinsa miehen, joka ei toivo parempaa, ei kaipaa suurempaa huvia, ei tunne tarvitsevansa muuta, kuin kodin iloa, ei tahdo olla eikä elää missään muualla, kuin sen seinien sisäpuolella. Moitin itseäni siitä, että tämä itsekkyyteni yltyy näin kohtuuttomaksi, että se yhä enemmän vie ajatukseni pois ystävistäni, yleisistä asioista, siitä, mikä tähän asti on ollut niiden kohde; mutta tämä virheeni on eduksi meidän kotielämällemme, jos Sinä, rakas vaimoni, niin tahdot. Jos voisit lukea sydämestäni, miten tulvillaan rakkautta ja hellyyttä se on, et ehkä pitäisi vaikeana toimia ja tulla toimimaan minun elämäni onnen tuojana. Tahtoisin palkita hellyydellä ja huolenpidolla tuhatkertaisesti sen, mitä Sinä minulle merkitset. Mitä enemmän tahdot merkitä, sitä enemmän huomaat minun hellyyteni ja kiitollisuuteni kasvavan. Pyydä ja vaadi minulta mitä tahdot; mutta tee se todistaen rakkauttasi ja sitä, että olet jossakin huomannut minun hyvän tahtoni.

Minä kaipaan, kaipaan lämpimästi päästä liki Sinun huuliasi, Sinun käsivarsiasi, Sinun vienoa, malttavaista sydäntäsi, kuulemaan lasten viatonta jokellusta. Jumala varjelkoon Teitä ja minua onnellisiin ja pikaisiin jälleennäkemisiin asti. Sinun rakastava, uskollinen Miehesi

J. V. S:n