H:ki 17.11.1849

Hellästi rakastettu Puolisoni! 

Vaikka minulla ei olekaan aikaa moniin riveihin, en silti jätä käyttämättä tilaisuutta lähettää Sinulle ja omillemme tervehdyksen, joka todistaa että olen elossa ja terveenä. Sinun rakastavat, lohduttavat kirjeesi vakuuttavat minulle, että siten tuotan Sinulle suurta iloa. Ja tunnenhan itsekin, että vain yksi kirje Sinulta viikossa on liian vähän, niin etten voi olla joka postipäivä kysymättä, eikö ole kirjettä Vasta eilen pääsin aloittamaan sen ikävän työn Merivakuutukselle, ja istuin siksi 9:stä ap. 8½:een ip. Borgströmeillä. Menen sinne nyt heti klo 9 ap. ja aion olla ahkera, jotta mitä pikimmin pääsisin lähtemään täältä, Teidän rakkaitteni luo, Sinun luoksesi, kaivattu vaimoni. Kaipaan sitä päivää kärsimättömästi enkä viivy matkalla monta päivää.

Borgström joutuu odottamaan, enkä siksi ehdi kirjoittaa enempää. Älä rakas kultaseni ole levoton vuokseni. Luojan avulla olen kohta taas rinnallasi. Pyydä Papan hevosta ja käy usein ajelulla. Muista miten tarpeellista se on Sinulle, ja miten hyödyllistä myös lapsille. Lähetä iltaisin kutsu jollekulle tai parille tutulle, joita mielelläsi tapaat. Minulla on ihan huono omatunto kun saan seuraa näin usein. Sillä joka kerta ajattelen: Hyvä vaimoni, hento ja ihana, istuu kotosalla yksinään. Usein valvon pitkään, kotiin tultuani, ja ajattelen Sinun kamariasi, ja miten te kolme siellä nukutte viattomuuden syvää unta, sekä sitä iloa, että eräänä hetkenä saan olla siellä Sinun vuoteesi ääressä ja hiljaa hiipiä syliisi. Ja sitten karkotan taas ne ajatukset; sillä kaipaus ja huoli ja ikävä voivat noina hetkinä saada minut suunniltani. Teen sitten töitä kunnes rauhoitun, ja rukoilen Jumalaa Teidän ja itseni puolesta, tämän Sinua kuolemaan asti rakastavan

uskollisen Miehesi / J. V. S:n