Helsinki 5.11.1849

Rakas, hellästi rakastettu Vaimoni! 

Olen jo saanut Sinun toisen kirjeesi. Luoja siunatkoon Sinua hellästä huolesta minun onneni vuoksi, jonka se paljastaa, ja niistä vakavista ajatuksista, joita lapsenmielesi alkaa vaalia. Luota rakkaani minun pysyvään rakkauteeni, joka vahvistuu ja puhdistuu sitä mukaa kuin Sinä annat minun lukea sydäntäsi, ja mitä enemmän löydän sieltä jaloja tunteita ja ajatuksia. Usko myös, etten minä milloinkaan häpeile naista jota rakastan; saati että piittaisin pinnallisesta sivistyksestä, jota maailmalla epäoikeutetusti sivistykseksi nimitetään. Kun sydämessäsi kerran herää myötätunto kanssaihmisiä ja ihmiskunnan korkeampia asioita kohtaan, on se tieto, joka Sinulta puuttuu, helposti saatavissa, ja sinä olet kohottava minun mieleni Sinun omallasi. Olen luullut että Sinulta puuttuu halu tähän; ja silti olen rakastanut Sinua hellästi ja hartaasti. Kun annat huomata, että halua on, niin olet oleva minun jumaloitu enkelini.

Aioin kirjoittaa pitkän kirjeen. Mutta paitsi Instituutin järjestelytöitä ja alituisia vierailuja, minua eilen estivät päivällinen Professori Tengströmin luona sekä 50–60 kappaleen maistereita ja vanhempia opiskelijoita järjestämä iltatilaisuus. Minua liikuttaa nähdä heidän ja monen maan jaloimman henkilön antaumus; ja tuntuu raskaalta ettei voi käyttää tätä rohkaisua jatkuviin ja katkeamattomiin ponnisteluihin kotimaisen sivistyksen hyväksi. Mutta huoli Teistä omat rakkaani vaatii myös osansa; tapahtukoon minulle Sallimuksen tahto!

Kaikille lapsille suukkoja minulta. Kaipaan heitä, kaipaan Sinua joka hetki. Ero Teistä käy minulle kerta kerralta raskaammaksi. Saisinpa kohta nauttia autuudesta Sinun lämpimän sydämesi äärellä – lähellä, lähellä Sinua ihana oma rakkaani. Voi hyvin! Kirjoitan pian taas,

Sinun uskollinen Miehesi

J. V. S:n