Tätä numeroa seuraa liite, joka pyrkii olemaan juutalaisuskon puolustuskirjoitus. Lukija huomaa, että kirjoittaja on oppinut kielenkäytön ja tavan siteerata osaksi Bietin ”kunniallisilta ja säädyllisiltä” miehiltä. Itse kukin voi vakuuttautua siitä, missä määrin Vanha testamentti opettaa kristillistä ihmisrakkautta ja asiaa voi arvioida jo niistä muutamista näytteistä, joita esitimme edellisessä numerossa. Kirjoittaja lainaa 5 Moos. 23:8, mutta sivuuttaa yhdessä sen kanssa lainaamamme jakeen 7: ”Älkää milloinkaan koko elinaikananne tehkö mitään, mikä edistää heidän menestystään ja hyvinvointiaan.” Kirjoittaja puhuu Mooseksen lain humaanisuudesta orjia kohtaan, mutta vaikenee siitä, että ainoastaan heprealainen orja on ”seitsemäntenä vuotena – – päästettävä vapaaksi maksutta” (2 Moos. 21:2). Sitä vastoin ”muukalaisista” sanotaan (3 Moos. 25:46): ”ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne.” Edelleen sanotaan, että ”Jos joku lyö orjaansa – – ja tämä kuolee [siihen paik­kaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen.] Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan.” (2 Moos. 21:20 ja 21). Ei voine olettaa, että kirjoittaja ”ei tunne lainkaan Raamattua” – hän vain lainaa sitä mikä hänestä hyvältä näyttää. Mitä tulee erityisesti juutalaisten suhtautumiseen muukalaisiin, on siitä Vanhassa testamentissa monia hyviä yleisiä käskyjä. Käytäntö näyttää kuitenkin toiselta ja Jumalan käskyt kuuluvat silloin toisin. Lisäämme aikaisemmin esittämäämme yhden käskyn, jota juutalaiset eivät kai ole kokonaan lakanneet noudattamasta: ”Vierasmaalaiselta voit periä korkoa mutta maanmieheltäsi et. Kun noudatat näitä määräyksiä, Herra, sinun Jumalasi, siunaa sinua kaikissa toimissasi siinä maassa, jonka nyt menet ottamaan haltuusi.” (5 Moos 23:20). Asia on lyhyesti sanottuna näin: siitä riippumatta, että me emme ”tunne lainkaan Raamattua”, kirjoittaja ei pysty saman Raamatun pohjalla todistamaan mitä piti. Näin ollen hänen olisi ollut parempi jättää Raamattu syrjään ja ottaa todisteita niistä oppikirjoista, joita juutalainen seurakunta täällä käyttää. On hyvä jos he opettavat kristillistä ihmisrakkautta ja hylkäävät kaikki sen kanssa ristiriitaiset Vanhan testamentin käskyt. Samoin on hyvä elleivät he esitä muunlaisia Messias-toiveita kuin kristityt. Kirjoittajan esitys ei näet tässäkään asiassa todista mitään, koska sekä Raamattu että seurakunnan opettajien kirjoitukset todistavat päinvastaista: Messiaasta tulee vain Israelin lasten vapahtaja. Kirjoittaja väittää edelleen, että juutalaisia koski vain laki. Tämä pienimmätkin yksityiskohdat mainitseva laki on jumalallista alkuperää ja Israelin lasten on ehdottomasti noudatettava sitä. Se on hengen vapauden kahle ja kaiken henkisen kehityksen este. Se on selvästi raskaampi kahle kuin tunnustuskirjat, joilla ymmärtämättömät kristilliset intoilijat tahtovat kahlehtia omantunnon vapauden. Kun samaa ei ole juutalaisilla, kirjoittaja laskee sen heille eduksi. Emme kuitenkaan kysy, millä oikeudella juutalaiset valitsevat mainitusta laista jotain ja hylkäävät jotain muuta, sillä se on järjen oikeus. Niin ollen on juutalaisten asia laatia yhteenveto siitä, mitä heidän seurakunnassaan tätä nykyä opetetaan. Heidän on tuotava se niiden tietoon, joilta he anovat kansalaisoikeutta. On luonnollista, että nämä virkamiehet arvioivat juutalaisia Vanhan testamentin oppien mukaan eikä sitä voi sanoa ennakkoluuloisuudeksi.