Arvelimme edellisessä artikkelissamme (Freja nro 25), että Dagligt Allehandan kirjoittaja joutuu yleisiä vaaleja Ruotsiin esittäessään lähiaikoina puolustamaan myös yksikamarijärjestelmää ja näin monen edustuksen parantajan tavoin uhraamaan päämäärän keinon vuoksi. Nyt havaitsemmekin lehden päinvastoin kannattavan kaksikamarijärjestelmää. Tocquevillen tavoin lehti on sitä mieltä, että sen järjellinen tarve on edustuksellisessa yhteiskuntajärjestelmässä niin tunnustettu, että oppia kahdesta kamarista voi pitää valtiotieteen aksioomana. Kirjoittaja näkee ylemmän kamarin konservatiivien luonteen paitsi siinä, että se suojaa pysyviä laillisia muotoja ja hallitusvaltaa ”suuren massan satunnaiselta mielipiteeltä”, ennen kaikkea sen kyvyssä ”suojata kansaa tai sen valitsemaa kamaria niiltä yllätyksiltä, joilla vallanhimoinen ja viekas hallitus saattaisi uhata vapautta taivuttelemalla mielipiteen kriittisenä ajankohtana puolelleen”. Vetoamalla aiheellisesti Ruotsin omaan historiaan kirjoittaja todistaa, että tällaiset ”laitokset” ovat mahdollisia ja että ne ovat ”menestyneet”. Kirjoittaja löytää kaksikamarijärjestelmästä vielä erään ”tärkeän edun”, joka esitetään myös kirjoituksessa ”Förslag till en omfattande och verkställbar Representationsförändring”. Ylemmän kamarin olemassaolo nimittäin ”estää liian jyrkän suoran jakautumisen edustuslaitokseen ja hallitukseen”, kun ”viivästyttävän ei:n” ensimmäisen kamarin päätökseen ”lausuu ylempi kamari, joka ei perustu erioikeuksille eikä kuninkaan suosiolle, vaan kansakunnan toimittamaan vaaliin maan etevimpien miesten joukosta”.
Yhdymme näissä asioissa täysin Dagligt Allehandan kirjoittajaan. Yhtä vakuuttuneita olemme siitä, että oikeus äänestää ylempää kamaria on periaatteessa parasta antaa maan ”kunnallisille hallintoelimille”. Kansan niihin valitsemat jäsenet, jotka ovat ”paikkakunnan arvostetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia miehiä”, olisivat eräänlaisia pysyviä valitsijamiehiä. Sen sijaan emme voi mitenkään yhtyä tekijän käsityksiin siitä, miten helposti ”kunnallinen hallintojärjestelmämme ehditään rakentaa uudelleen” ”samaan aikaan” kun edustusuudistus toteutetaan. Kun maassa ei ole käytännöllisesti katsoen mitään kunnallista hallintojärjestelmää, tällainen ”uudelleen rakentaminen” vaatii ihmisiän ennen kuin jonkinlainen kypsyminen ja vakiintuminen on saavutettu – muutenkin kuin paperilla. Mielestämme tämän alan uudistukset vaikuttavat kansakunnan poliittiseen elämään paljon syvemmin kuin yleisen edustuslaitoksen uudistaminen. Koskeehan näet kaikki kunnalliseen hallintoon kuuluva välittömästi ja läheisesti jokaista siitä riippuvaista yksilöä. Sen sijaan kansallinen tietoisuus yhtäältä kansallisen edustuslaitoksen merkityksen ymmärtämisenä ja toisaalta kansakunnan parhaan edistämisenä häilyy suurten joukkojen mielissä vain enemmän tai vähemmän hämäränä ja epämääräisenä tunteena. Edustuksellinen yhteiskuntajärjestys on Ruotsissa niin vanha, että siinä ovat perinteet ja tavat määräämässä sekä valitsijoita että valittuja. Sitä vastoin Ruotsin kansalta puuttuu kokonaan käsitys kunnallisesta hallintojärjestelmästä. Vaikka siis olemmekin sitä mieltä, että kehittynyt kunnallinen järjestelmä on järjellisesti ajatellen välttämätön, ei pelkästään nyt käsitellyn ylemmän kamarin valinnan, vaan myös todelliseen kansallistietoisuuteen kasvattamisen kannalta, niin emme kuitenkaan pidä Ruotsin nykyisissä oloissa kunnalliselle järjestelmälle rakentuvaa kansallista edustusta mahdollisena.
Kirjoittaja on pääasiassa sitä mieltä, että parhaiten ylemmän kamarin valitsijoiksi sopivat maan virkamiehet, jotka edustavat maan korkeinta sivistystä, sekä ”yhteiskunnan vakaammat ja konservatiivisemmat elementit”. Tämä käsitys sopii yhteen sen kanssa, mitä olemme aikaisemmin tässä lehdessä esittäneet. On vielä lisättävä, että virkamiesten oletettaisiin tällöin olevan joko suoraan tai epäsuorasti riippuvaisia kansan valinnasta. Kysymys on siitä, missä määrin virkamiesten on myös nykyisessä kruunun palvelijan ominaisuudessaan osallistuttava vaaliin ja edustuslaitoksen toimintaan. Pitääkö heistä tulla vastaisuudessa kunnallisen hallintojärjestelmän vähitellen kehityttyä myös kansan valitsemia valitsijamiehiä? Tai pitääkö koko edustusuudistus lykätä kunnes kunnallinen hallintojärjestelmä on paitsi ”rakennettu uudelleen”, myös muuttunut todellisuudeksi. Olemme jo aikaisemmin kannattaneet edellistä vaihtoehtoa. Sen etuihin kuuluu, että se ei tee kunnallishallinnon puutetta niin tuntuvaksi. Silloin näet maan hallitus saisi tilaisuuden ratkaista, ketkä virkamiehet nauttivat yleistä luottamusta ja virkanimityksissä hallitus pakotettaisiin kuuntelemaan yleistä mielipidettä. Jälkimmäisellä vaihtoehdolla tuskin on moniakaan kannattajia. Pelkäämme, että hekin luopuvat kannastaan samaan tahtiin kuin nyt istuvien valtiopäivien tulokset alkavat tulla näkyviin. Ne todistavat vielä kertaalleen, kuinka vähän kansakunnan miehet voivat nykyisen edustusmuodon vallitessa suurinkaan ponnistuksin saada aikaan perintöetuja ja armon tavoittelua vastaan.
