H:ki 9.5.1877
Rakas Ystävä Fredrique.
Mitä voin sanoa? Ihmisen on taivuttava sen edessä, mikä on kaikkien ihmisten kohtalo.
Tiedänhän minä, että sinä paremmin kuin useimmat naiset saat lohtua siitä, että olet ollut tuollaisen miehen elämän ilo. Mutta mitä se auttaa, kun sydämen siteet katkeavat. Kiitä sentään Jumalaa, ettei hän jäänyt yksin. Tiedän että teet niin ja saat lohtua ajatuksesta, että Sinä kannat tämänkin eron tuskan hänen puolestaan.
Pyydän Sinua olemaan vakuuttunut, että minä uskollisena ystävänäsi otan osaa sekä Sinun suruusi että tyydytykseesi siitä, että sait hoitaa Runebergiä loppuun saakka. Se oli hänelle mittaamaton Jumalan lahja.
Juuri äsken minulle sälytettiin raskas tehtävä puhua haudan ääressä säätyjen nimissä. Sanon ”sälytettiin”, vaikka otin tehtävän halulla vastaan. Sillä Runebergin haudan ääressä minä puhun mielelläni ja täydestä sydämestä, kun kohtalo nyt päätti näin. Mutta säätyjen, ts. Suomen kansan nimissä, se on kamalaa.
Lisäksi sain sentään kuulla, että Sinäkin, hyvä Ystävä, olit ajatellut minua. Kiitos, kiitos! Luoja palkitkoon Sinua tästä muistamisesta.
Älä kuitenkaan luule, että kirjoitan vain tästä syystä. Olisin joka tapauksessa tullut hautajaisiin ja kirjoittanut sitä ennen. Mutta olen viime päivinä voinut vähän kehnosti. Vasta tänään paremmin.
Älä nyt hääri itseäsi sairaaksi. Onhan nuorisoa kyllin komennettavaksi.
Lohdun tuo vain aika, joka arpeuttaa haavat.
Uskollinen ystäväsi
J. V. S:n
