Idea, hahmotelma [1826–28]

Tietoka dokumentista

Information
31.12.1826
Datum kommentar: 
Pvm ei ole tarkka
Typ: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Finska

Kaikki henget pyrkivät täydellisyyteen. Kaikki – tästä on hairahduttu/eksytty ainoatakaan poikkeusta ei kuitenkaan ole – kaikki pyrkivät tilaan, jossa vapaimmin voivat ilmaista kykyjään, kaikilla on sama taipumus laajentaa vaikutustaan, vetää luokseen, kerätä itseensä ja omia kaikki se, mitä he pitävät hyvänä, oivallisena ja viehättävänä/ihastuttavana. Kauniin, toden ja erinomaisen katse­leminen on näiden ominaisuuksien hetkellistä omistamista. Asetumme itse tilaan, johon kiinnitämme huomiomme. Olemme hyveellisiä, tekojen alkuunpanijoita, totuuden keksijöitä ja nautimme onnellisuudesta heti kun ajattelemme niitä. Me itse muutumme ajatelluksi objektiksi. Tälle oletukselle perustan kaiken seuraavan.

Jotain tämän kaltaista sanoo jokaiselle jo sisäinen tunnekin. Jos me esimerkiksi ihailemme jaloa, urhoollista tai viisasta tekoa, emmekö sydämessämme silloin ole salaa tietoisia siitä, että olemme kyenneet tekemään samoin? Eikö jo heleä puna, joka tällaista kertomusta kuunnellessamme värjää poskiamme, paljasta, että ujoutemme pelkää ihailua, että olemme hämillämme kiitoksesta, jonka olemuksemme jalostaminen meille välttämättä tuottaa? Niin, meidän ruumiimmekin omaksuu toiminnan toteuttaneen ihmisen eleet, ja osoittaa selvästi, että sielumme on siirtynyt samaan tilaan. Kun olet ollut läsnä suuressa joukossa kerrottaessa suuresta teosta, etkö olekin pitänyt kertojaa sinä, joka odotti suitsutusta, joka otti vastaan sankarilleen suodun kiittelyn, ja jos itse olit kertojana, etkö koskaan yllättänyt sydäntäsi tällä onnellisella kuvitelmalla. Sinäkin olet nähnyt, miten eloisasti esimerkiksi minä voin kiistellä parhaimman ystäväni kanssa kauniin anekdootin tai hienon runon esittämisestä. Sydämeni on minulle salaa tunnustanut, että olen silloin ainoastaan kadehtinut sinulta kunniaa, joka omistajalta siirtyy esittäjälle. Siksi nopea ja syvä hyveen tunnistaminen käy yleisesti suuresta hyveen kyvystä, kun sitä vastoin epäröimättä epäillään sen ihmisen sydäntä, jonka pää raskaasti ja hitaasti käsittää moraalisen kauneuden.

 

 

Vertailu

Källspråk
Alkukielinen pdf: