Worms

Worms

Ludwig Noackilta

Päivämäärä: 
11.3.1846
Wormsissa 11.3.1846   Kunnianarvoisa Herra!    Darmstadtissa toimiva C. W. Lesken kustannusliike on päättänyt ryhtyä julkaisemaan uutta erikoisaikakauslehteä nimeltä Jahrbücher für speculative Philosophie, jonka toimittajaksi allekirjoittanut on nimitetty. Julkaisun tarkoituksena on tiukasti filosofisten tieteenalojen järjestelmällisen käsittelyn ohella erityisesti pyrkiä empiiristen tieteiden spekulatiivisen ymmärtämisen edistämiseen ja tarjota filosofian itsenäistä asemaa puolustaville tiedemiehille tähän asti puuttunut mahdollisuus esittää uudessa äänenkannattajassa tutkimuksiaan ja arvo...
Henkilöt: 
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Ludwig Noackilta

Päivämäärä: 
9.10.1846
Wormsissa 9.10.1846   Suuresti kunnioitettu Herra!    Rohkenin muutamia kuukausia sitten lähettää Teidän Kunnianarvoisuudellenne kutsun ryhtyä aktiivisesti avustamaan vastikään perustamaani filosofista aikakauslehteä. Olettaen, että heinäkuussa ilmestynyt, valitettavasti hieman myöhästynyt ensimmäinen numero, jota kuitenkin on jo seurannut toinen ja molemmat muut vielä tänä vuonna seuraavat, on jo saapunut nähtäväksenne ja että Te hyväksytte yleispiirteiltään ne periaatteet, jotka on ilmaistu johdannoksi esitetyssä ohjelmassa, rohkenen toistaa nöyrimmän kysymykseni ja pyyntöni ja tiedustell...
Henkilöt: 
Paikat: 
Kirjeenvaihto: