Perheen perustaminen
85
Snellmanin filosofinen perhekäsitys muotoutui varsin lopullisesti jo
ennen kuin hän itse solmi avioliiton. Siitä tuli kiinteä osa hänen
hegeliläiselle filosofialle rakentunutta elämänkatsomustaan. On
ilmeistä, että hänen rakastumisensa nuoreen, vaatimattomaan ja
viattomaan Johanna Lovisa Wennbergiin oli osin seurausta myös
filosofisesti hahmottuneista ihanteista. Johanna Lovisa oli
vastakohta Det går an teoksen Sara Widebeckille, joka
Snellmanille symbolisoi itsekeskeisyyttä ja siveettömyyttä.
Psykologiselta kannalta on sinänsä mielenkiintoista, että
Snellman rakastuu 39vuotiaana nuoreen 17vuotiaaseen naiseen.
Hänen kiintymyksensä oli kaikesta päätellen kiihkeää, joskin
tunteidensa ilmaisemisessa Snellman noudatti sovinnaisuuden
vaatimuksia. Clara Snellman Borenius on kuvannut lähinnä
säilyneiden kirjeiden perusteella isoisänsä ja isoäitinsä suhteen
kehittymistä Kuopiossa kesällä 1845 (Snellman Borenius 1968,
190B220). Kyseinen teos on verrattain laaja ja monipuolinen
kuvaus J. V. Snellmanin yksityiselämästä, vaikka se ei olekaan
varsinaisesti elämäkertakuvaus. Snellman oli ehtinyt saavuttaa jo
merkittävän yhteiskunnallisen aseman, mikä osaltaan kiinnitti
myös julkisen huomion kihlautumiseen ja avioliittoon.
Snellmanin päivinä, varsinkaan ylemmissä sosiaaliryhmissä, ei
ollut aivan tavatonta, että mies avioituu huomattavastikin itseään
nuoremman naisen kanssa. Tämä miehen auktoriteettia ja henkistä
ylemmyyttä korostava tapa kuitenkin rajoittui säätyläispiireihin (ks.
Häggman 1994, 217B218). Snellmanin tapauksessa saattoi siis
olla kysymys tietyn omalle säädylle ominaisen tavan vaalimisesta,
sillä B kuten Johannes Salminen huomauttaa B perhe esiintyi
keskeisenä konservatiivisena käsitteenä jo nuorella Snellmanilla.
Ilmeisen itsetyytyväisenä Snellman 1861 totesikin Ahlqvistin
kohtalon perustuneen ”teoreettiseen erehdykseen, väärään
käsitykseen hengen olemuksesta” (Salminen 1984, 81).
Hegeliläisen peruskatsomuksensa mukaan Snellman ”ei
tunnustanut siveellisyydeksi eikä rakkaudeksi mitään puhtaasti
yksilöllistä, sellaista, millä ei ole mitään yleistä merkitystä”, vaikka
hän suhtautuikin myönteisesti sukupuoliseen kiintymykseen ja
torjui seksuaalikielteisen askeettisuuden (Nieminen 1951,
114B116). Avioituminen itseä paljon nuoremman vaimon kanssa oli
86
Snellmanille joka tapauksessa turvallinen ratkaisu ja vastasi ajan
tapakulttuuria.
Snellman kuitenkin tunsi huolta suuresta ikäerostaan nuoreen
rakastettuunsa. Ennen avioliiton solmimista tälle kirjoittamassaan
kirjeessä hän toistuvasti kutsuukin Johanna Lovisaa ”lapseksi”
ilmaisten samalla olevansa levoton heidän suuren ikäeronsa
vuoksi. Hän vakuutti toistuvasti myös rakkautensa vilpittömyyttä,
puhtautta ja epäitsekkyyttä: ”… siinä määrin kuin inhimillinen
rakkaus vain voi olla”. Kirje on tulvillaan henkevää rakkauden
tunnustusta ilman suoranaisia viittauksia aistilliseen
kiintymykseen. (Kootut teokset 8, 37B41; Snellman 1928, 18B24.)
Kirje on kirjoitettu aikana, jolloin Johanna Lovisa vielä mietti
vastaustaan Snellmanin kosintaan. Se sisältää Snellmanin
käsityksiä aviollisen onnen edellytyksistä yleensä, osin jopa hänen
filosofisia kirjoituksiaan täydentäen. Ilmeisesti se vastasi myös
Snellmanin ihannetta henkevästä ja esteettisestä, platonista
rakkautta lähentelevästä kiintymyksestä parisuhteessa.
Ennen siirtymistään Kuopioon 1843 Snellman oli Helsingissä
ollessaan kosinut professori J. J. Tengströmin viehättävää
Sofitytärtä, mutta saanut tältä kieltävän vastauksen. Tämän
psykologista vaikutusta Snellmanin kaikesta päätellen herkkään ja
monella tavoin herkästi haavoittuvaan mieleen voi vain arvailla.
Tapaus kuitenkin hoidettiin niin hienovaraisesti, että Snellmanin ja
Sofin ystävyys säilyi sen jälkeenkin. Johanna Lovisa Wennbergin
kotitausta ei ollut yhtä aristokraattinen ja muodollisesti sivistynyt
kuin professori Tengströmin tyttären. Kuinka syvää Snellmanin
kiintymys oli ollut Sofiin, jää niin ikään vain arvailtavaksi.
Snellmanilla oli ollut muitakin pettymyksiä rakkaudessa, millä mitä
ilmeisimmin on ollut vaikutuksensa myös hänen
perheajatteluunsa.
Snellmanin avioitumista tarkasteltaessa on muistettava, että
säätyyhteiskunnan aikana puolisonvalintaan eivät vaikuttaneet
ensisijaisesti tunnepohjaiset seikat. Mies ja vaimo eivät olleet
samalla tavoin elämäntovereita kuin nykyisin. Oli tavallista, että
puoliso etsittiin oman yhteiskuntaluokan piiristä.
Säätyyhteiskunnassa oli vallalla esiaviollisiin sukupuolisuhteisiin
nuivasti suhtautuva absoluuttinen sukupuolimoraali. Vain kirkollisen
87
auktoriteetin siunaama liitto oli oikeudellisesti pätevä. (Ks.
Mahkonen 1978, 10B11, 21B24; Nieminen 1951, 5B8.) Snellmanin
ajan yhteiskunnassa myös perheelämä oli staattista: elettiin
vanhojen, sukupolvesta toiseen siirtyneiden traditioiden ja tapojen
mukaisesti. Väestön enemmistö oli omaksunut kirkon opin
mukaisen sukupuolimoraalin. Snellmanin avioituminen noudatti
muodollisesti aikansa tapaa.
Snellmanin avioliiton voitaneen katsoa rakentuneen
perustamisesta alkaen hegeliläiselle avioliitto- ja perhekäsitykselle
B siinä merkityksessä, että hän mielsi avioliittonsa tarkoituksen
hegeliläisestä näkökulmasta, Hegelin perhefilosofiasta
omaksuneensa tulkinnan pohjalta. Maailmassa tuskin on elänyt
monta muuta ihmistä, jotka olisivat sisäistäneet hegeliläisen
avioliittokäsityksen yhtä vakaumuksellisesti kuin Snellman. Hän
näyttää sisäistäneen sen B kuten hegeliläisen filosofisen
järjestelmän muutenkin B perusteellisesti, minkä seurauksena hän
lienee tarkastellut omaakin perhe-elämäänsä ja toimintaansa
aviomiehenä ja isänä siveelliseen maailmanjärjestykseen
kuuluvana siveellisenä toimintana.
Snellman mitä todenäköisimmin etsi perheihanteensa
mukaista ratkaisua, ja tähän Johanna Lovisa tarjosi
mahdollisuuden. On mahdollista, että hänen aikaisemmat
naissuhteensa kariutuivat osin juuri hänen omien ihanteidensa
vaatimuksiin. Joka tapauksessa hänen on täytynyt hahmottaa
suhdettaan naisiin sen perhefilosofisen näkemyksen kautta, jossa
korostuu avioliiton ja perheen siveellinen olemus. Mies kun ei voi
perustaa perhettä yksin.
Aviopuolisona ja isänä
Oman perheelämän kokeminen ei näytä juuri muuttaneen
Snellmanin ihanteellista perhekäsitystä. Johanna Lovisan
alistuvuus ja myötäilevyys tekivät mahdolliseksi patriarkaalisten
periaatteiden soveltamisen käytäntöön Snellmanin omassa
perheelämässä. Snellman itse osallistui edelleen aktiivisesti
yhteiskunnallisiin toimiin ollen paljon pois kotoa. Kodin hoidosta ja
lasten kasvatuksesta huolehtiminen jäi alusta alkaen nuorelle
88
vaimolle, jolla tosin oli apunaan perheen kotiapulainen.
Perheeseen kuului myös Snellmanin veljenpoika Calle, mikä aluksi
näyttää suuresti rasittaneen tämän kasvatuksesta pääasiassa
vastannutta Johanna Lovisaa.
Säilyneiden kuvausten mukaan Snellman oli isänä ankara ja
vaativa, vaikka ei leikkisyyttäkään puuttunut hänen ja lasten
väliltä. Hän näyttää olleen perheelämässäänkin särmikäs. Usein
hän joutui katumaan kiivauttaan ja äkkipikaisuuttaan kasvattajana.
Sitä vastoin Johanna Lovisaa on kuvattu poikkeuksetta idyllisen
lempeäksi ja ymmärtäväiseksi äidiksi, mikä myös vastasi
Snellmanin nuoruuden ihannetta. Joissakin arvioissa Snellman
vaati ehkä kohtuuttoman paljon paitsi lapsiltaan erityisesti nuorelta
ja kodinhoitoon tottumattomalta vaimoltaan (Snellman 1928,
35B36). Voimakastahtoisena ja uutteerana persoonana hän oli
kotioloissakin vaatelias.
Snellmanin ankaruus ja vaativuus kasvattajana käy ilmi myös
hänen toiminnastaan rehtorina ja opettajana. Siitä säilyneen
kuvauksen mukaan Snellman, saavuttuaan yläalkeiskoulun
rehtoriksi Kuopioon 1843, ”luonteensa vaatimuksesta ryhtyi ankarin
käsin järjestämään ... koulua, ja erittäinkin oppilaiden kurinpidossa
luomaan uutta, terveellistä järjestystä”. Kertoja toteaa, että oppilaat
pelkäsivät Snellmania hänen vaativuutensa ja ankaruutensa vuoksi.
Hänen sanotaan olleen vaativa myös toisia opettajia kohtaan.
(Granit 1886, 7B9.)
Snellmanin perhe ei tehnyt poikkeusta ajalleen
tunnusomaisesta selkeästä roolijaosta miehen ja vaimon kesken.
Ehkä epätasapainoinen asetelma puolisoiden välisessä suhteessa
ikä ja oppineisuuseroineen vielä kärjisti puolisoiden roolien
vastakohtaisuutta. Se saattoi osaltaan ehkä vaikuttaa myös siihen,
että perheenpäällä oli tapana antaa vaimolleen yksityiskohtaisia
ohjeita kodin hoidosta, lasten kasvatuksesta ja muista
perheelämään liittyvistä järjestelyistä. Johanna Lovisa lieneekin
kärsinyt koko avioliiton ajan jonkinlaisesta alemmuuskompleksista
”kaikkitietävän” miehensä rinnalla. (Ks. Snellman Borenius 1968,
225B226; Snellman 1928, 33B34.)
Joka tapauksessa ”lapsivaimon” kanssa Snellman saattoi
toteuttaa omassa elämässään ihanteitaan ja periaatteitaan ehkä
89
konkreettisemmin kuin jos hänellä olisi ollut tasavertaisempi
puoliso. On ilmeistä, että Snellman sai tyydytystä ilmiselvästä
ylemmyydestä vaimonsa rinnalla. Hän tosin jaksoi kirjeissään
toistuvasti ilmaista ihailuaan vaimonsa hellää, kärsivällistä ja
lempeää luonnetta kohtaan. Samalla hän tunnusti oman
rajallisuutensa näissä hyveissä B joskus jopa itsesoimausten
saattelemana.
Johanna Lovisan madonnamaisuus paitsi korosti Snellmanin
maskuliinisuutta myös herätti hänessä suojelevuutta ja isällisyyttä
pikkuvaimoa kohtaan. Snellmanin kirjeissä vaimolle korostui
toistuvasti opettajan ote, kasvattava sävy. Se ilmeni ylevinä
neuvoina, henkevinä elämänohjeina ja erilaisia kodin järjestelyjä
koskevana käytännöllisenä opastuksena. Aivan kuin viisautensa
tunteva isä kirjoittaisi tyttärelleen.
Suhteessa oli alusta alkaen epäsuhtainen asetelma, minkä
vuoksi vain vähän tiedollista sivistystä saanut Johanna Lovisa oli
epäröinyt vastaustaan Snellmanin kosintaan (Snellman 1928, 33).
Rakkauden herkkää tunnustusta pursuavassa kirjeessäänkään,
joka on säilynyt ajalta ennen avioliiton solmimista, Snellman ei
pääse isällisestä roolistaan. Hän kuvaa siinä, uhrauksen ylevään
kaapuun verhottuna, mitä nuoren Johanna Lovisan olisi hänen
johdollaan opittava: ”Että muuttaisi ajattelemattoman ilonpidon
iloksi eikä pelkästään viihdykkeeksi, että rakastaisi kotia, työtä,
järjestystä ja rauhaa ja valmistaisi myös minulle hetkiä, joina
vaikuttaa nuoreen sieluun, jonka muovaamiselle minun on
rakennettava meidän molempien tulevaisuus” (Kootut teokset 8,
39; Snellman 1928, 20B21). Nämä sanat ovat samalla Snellmanin
filosofisen perhekäsityksen heijastumia, hänen käsitystään perheelämän
olemuksesta.
Epäilemättä ”puolisossaan Snellman tapasi monet sellaiset
ominaisuudet, joita hän naisessa piti suuressa arvossa” (Rein
1981b, 89). Salomaa (1944, 167B168) katsoo Johanna Lovisan
kirjeiden osoittavan hänen olleen ”älykäs, herkkätunteinen,
epäitsekäs ja vaatimaton, kohtalon kaikkiin käänteisiin ja
miehensä toivomuksiin helposti mukautuva”. Hän näyttää
käsittäneen Snellmanin merkittävyyden ja kunnioittaneen tätä
suuresti.
90
Suhteen ja puolison eroottista puolta Snellman ei näytä
kirjeissään erityisesti korostaneen. Tässä suhteessa hän edusti
ajan henkeä, jossa erotiikalla ei B ainakaan nykypäivän mittapuilla
tarkasteltuna B ollut merkittävää jalansijaa. Armas Niemisen
mukaan erotiikan vähäiseen asemaan 1800luvun
maatalousvaltaisessa säätyyhteiskunnassa olivat vaikuttaneet
erityisesti uskonnollissiveellinen ajattelutapa ja sosiaalinen tarve
turvata lasten kasvatus (Nieminen 1951, 70B71,302B316).
Johanna Lovisa vastasi Snellmanin naisihannetta myös
filosofisesti, koska hänen alistuvuutensa, nöyryytensä,
velvollisuudentuntonsa ja lempeytensä tekivät idyllin
mahdolliseksi. Snellmanin mielikuva itsensä uhraavasta
rakkaudesta sai hiljaista vastakaikua Johanna Lovisan
vaatimattomassa luonteessa, johon tosin liittyi myös ujoutta ja
sulkeutuneisuutta, jopa lievästi patologista omien tunteiden
ilmaisemisen pelkoa (Snellman 1928, 36B38; Salomaa 1944,
170B171). Oman persoonallisuuden uhraaminen yhteiseksi
hyväksi oli hegeliläisen avioliitto ja perhekäsityksen ydin.
Jo ennen avioliiton solmimista kirjeessään rakastetulleen
Snellman korosti uhrautuvaisuuden hyvettä, jota hän odotti tältä
vastauksena omaan rakkauteensa. Hän pyytää Johanna Lovisaa
”tutkailemaan” sydäntään siinä, ”pystyykö se uhraamaan, onko
rakkaus enempää kuin ajatukseton uskollisuudenlupaus, onko
kodin rauha enempää kuin tyhjiä leikkejä, tunteeko se mitään
korkeampaa kuin mitä taitamaton leperrys osaa ilmaista, tietääkö
se, että se itse kasvaa suuremmaksi uhrautumalla kuin antamalla
rukoilla itseään, tunteeko se lainkaan velvollisuuksia, eikö se
tahdo vain pitää kiinni niistä oikeuksista, joihin se nuoruuden ja
onnekkaiden olojen avulla on tottunut” (Kootut teokset 8, 40;
Snellman 1928, 22B23). Tämä siveysopin kertausta muistuttava
vuodatus tulevalle puolisolle on samalla konkreetinen esimerkki
siitä, millä tavoin Snellmanin filosofiset periaatteet heijastuivat
hänen aviollisiinkin pyrkimyksiinsä.
Snellman totesi itse kaipaavansa hellyyttä ja rauhallista kotia,
jonkinlaista levollista satamaa elämän myrskyjen keskellä. Hän
koki tarvitsevansa ymmärtäväisen ja myötäelävän vaimon, joka
käsittää ja osanotolla seuraa hänen pyrkimyksiään. Mitä
91
ilmeisimmin hän löysi Johanna Lovisassa ihannettaan vastaavan
puolison. Hän näyttää myös pyrkineen tekemään tästä sellaisen B
siinä määrin kuin se oli hänen vallassaan. Heidän suhteensa, joka
tapauksessa, näyttää säilyneen läheisenä ja lämpimänä aina
Johanna Lovisan varhaiseen kuolemaan (1857) asti. (Salomaa
1944, 168B170.)
Snellmanin näkemykset miehen ja naisen välisestä suhteesta
on kiteytetty käsitteeseen ”järkevä rakkaus” (Karkama 1985).
Ilmaus ”järkevä rakkaus” kuvaa varsin osuvasti Snellmanin
ajattelutapaa. Vajaa kuukausi kihlauksensa jälkeen Snellman
kirjoitti ystävälleen J. J. Tengströmille: ”... Vuoden verran mietin
asiaa, ennen kuin avasin suuni... Kaikki on näin ollen sujunut niin
harkitsevasti, kuin inhimillisen heikkouden puitteissa mahdollista
on... Veljeä varmaan ilahduttaa tieto, että jonkinmoinen harkinta
verhoaa sitä suurta järjettömyyttä, että valittu on
kahdeksantoistavuotias” (Kootut teokset 8, 131). Mikä siis on
tämä ”harkinta” ja ”järkevyys”? Snellman vastaa: se, että hänen
iässään avioliiton solmiminen edellyttää sitä, että puoliso on
riittävän houkutteleva ja että häntä itseään houkuttelee ”lempeä
naisellinen olemus”. Järkevyyttä Snellman näytti peittelemättä
pitäneen hyveenä myös omissa avioitumissuunnitelmissaan.
Pyytäessään Johanna Lovisaa tarkkaan harkitsemaan vastausta
kosintaan hän totesi, ettei hänen unelmansa avioliitosta Johanna
Lovisan kanssa ”ollut pelkkää tunnetta vaan tuntui myös
toteuttavan järjen huolehtivat laskelmat”. Edelleen hän pyysi
rakastettuaan ajattelemaan ”sitä aikaa, jolloin nuoruus ja heleät
posket eivät enää voisi houkuttaa” häntä (Kootut teokset 8, 40;
Snellman 1928, 22). Snellmanille näyttää olleen tärkeää vakuuttaa
sekä itselleen että toisille B myös Johanna Lovisalle B valintansa
järkevyyttä. Hän piti siten johdonmukaisesti kiinni ajatuksesta, että
pari ja aviosuhteen siveellinen olemus kietoutuu sen
järjellisyyteen.
Clara Snellman Boreniuksen mukaan alusta alkaen koti oli
Snellmanille kaikki kaikessa. Hän kuvaa kotia Snellmanin
voimanlähteeksi erilaisten pettymysten, huolten ja
vastoinkäymisten keskellä. Vaikka Snellman joutui
yhteiskunnallisen osallistumisensa vuoksi viipymään usein pois
92
kotoa, hän tuntuu usein ikävöineen kiihkeästi takaisin perheensä
pariin heti siitä erottuaan. Ensimmäinen pidempi ero vaimosta B
matka KeskiEurooppaan syyskesällä 1847 B oli hänelle sitäkin
tuskallisempi, koska sitä oli edeltänyt pienehkö perheriita. Tuolloin
myös perheen esikoistytär oli vasta muutaman kuukauden
ikäinen. (Ks. Snellman Borenius 1968, 233B234,247B304.) Siitä
ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa, mistä Snellmanien riita
KeskiEuroopan matkan alla oli saanut alkunsa. Muutenkaan ei ole
säilynyt tietoa siitä, kuinka paljon ja mistä syistä Snellmanien
perheessä mahdollisesti riideltiin.
Elämä Snellmanien Kuopion-kodissa oli ilmeisen värikästä.
Pariskunta osallistui aktiivisesti seurapiirielämään ja heidän
kodissaan oli usein vieraita. Ajan mittapuiden mukaan kodin
esineistö näyttäisi olleen verrattain monipuolinen. (Niiranen 1985,
6–16.) Tosin esimerkiksi Wilenius (1982b, 16B17) ja Salomaa
(1944, 163) ovat maininneet siitä, etteivät taloudellisetkaan huolet
olleet vieraita Snellmaneille perheelämän alkuaikoina.
Perheeseen syntyi nopeassa tahdissa lapsia, mikä
luonnollisesti merkitsi myös suurta määrää kotityötä, levottomuutta
ja monenlaista touhua kodissa. Johanna Lovisa kantoi suuren
osan siitä työmäärästä, jota ison lapsikatraan hoitaminen ja
kasvattaminen merkitsi. Perheen isä kyllä osallistui kasvatukseen
mielellään B lähinnä perinteisessä, instrumentaalisessa isän
roolissa. Kaikesta päätellen hän tarjosi mielellään neuvojaan
nuorelle puolisolleen myös siinä, millä tavoin tämän tuli huolehtia
lasten kasvatuksesta.
Snellman oli, Th. Reinin ilmaisua käyttäen, ”ankaran työn
mies”, mikä näkyi myös hänen perheelämässään. Hän käytti
tarkkaan aikansa ja työskenteli uutterasti noudattaen
täsmällisyyttä. Päävastuu lasten kasvatuksesta oli B Snellmanin
perhekäsityksen mukaisesti B vaimolla. Johanna Lovisan kuoltua
1857 hän kuitenkin piti velvollisuutenaan käyttää aikaisempaa
enemmän aikaa myös lasten kasvatukseen. Perheen esikoistytär
oli tuolloin vasta kymmenvuotias ja hänen lisäkseen perheen
lapsista oli elossa vielä neljä poikaa B nuorin vajaan kahden
vuoden ikäinen.
93
Snellman jatkoi kasvattajana Johanna Lovisan luomia perheen
traditioita. Erityisesti siinä korostui uskonnollinen kasvatus.
Snellman huolehti iltarukousten pitämisestä ja velvoitti iäkkään
taloudenhoitajattarensa, leskirouva Heintzien lukemaan saarnan
lapsille sunnuntaisin sekä muutenkin huolehtimaan lasten
uskonnollisesta kasvatuksesta. Th. Rein mainitsee vielä
kiinnostavan yksityiskohdan: Snellman opetteli vielä yli 50vuotiaana
soittamaan pianoa voidakseen säestää lapsia virsilaulussa (Rein
1981b, 89B90; Savolainen 2003d, 16). Snellman kuitenkin
suhtautui epäluuloisesti, suorastaan torjuvasti omana aikanaan
kansanliikkeeksi muodostuneeseen pietismiin, jonka
kulttuurikielteisyyttä hän vieroksui.
Järjestys ja kuri lienevät Snellmanin
kasvattajapersoonallisuutta pelkistetyimmin kuvaavat attribuutit.
Hän ei liene kaihtanut lasten ruumiillistakaan kurittamista, mikäli
katsoi siihen olevan aihetta. Tosin yksityiskohtaisempia kuvauksia
Snellmanin menettelytavoista kurin ja järjestyksen ylläpitämiseksi
sen enempää kotona kuin koulussa ei juuri ole säilynyt. Siinä
näyttäisi voittopuolisesti korostuneen lasten rankaiseminen ja lasten
pelko tulla rangaistuiksi.
Granit (1886, 9B10) kertoo, kuinka Snellman vaati
veljenpojaltaan Callelta, jonka hän oli ottanut kasvattilapsekseen,
tarkkoja selontekoja kaikesta, mitä tämä oli tehnyt. Vartuttuaan
Calle kuitenkin ”oppi kaikenlaisia paheita, joista Snellmanin täytyi
häntä rangaista vitsallakin”. Kertojan esittämän arvion mukaan
Snellman saattoi käyttää kohtuuttoman kovia rangaistuksia.
Vaativaan kasvatustapaan viittaa myös Salomaa (1944, 551B552)
muistuttamalla siitä, että Snellmanin mielestä kasvatuksen tulee
alkaa pakolla, joka dialektisesti tekee itsensä tarpeettomaksi
kasvatuksen lopulla. Snellmanin mukaan kasvatus vaatii jo
pienestä pitäen ankaruutta ja kuria, jotta lapsessa ilmenevä
luonnollinen vastarinta ja lapsen oma tahto saataisiin taivutetuksi
kasvatuksen pyrkimyksille. Snellmanien kodin kasvatusilmastoa
lieneekin merkittävästi tasapainottanut Johanna Lovisan sävyisyys
ja lempeys.
Snellmanien perheelämää kaikkinensa sävyttivät
runsaslukuiset vierailut sekä ennen Johanna Lovisan kuolemaa
94
että sen jälkeenkin. Suuresta työmäärästään huolimatta Snellman
otti mielellään vastaan ystäviä kohdellen heitä vieraanvaraisesti.
Koti oli sisustettu yksinkertaisesti niin perheelämän alkuvaiheessa
pienehköissä asunnoissa Kuopiossa kuin myöhemmin tilavassa
asunnossa Helsingissä. Snellmanin hengen laatua ilmentänee
hänen kotiaan kuvaava luonnehdinta, jonka mukaan ”kaikkialla
ilmeni ankara järjestyksenhenki ja huolenpito, joka lakkaamatta
valvoi, että kaikki pidettiin siistinä ja hyvässä kunnossa” (Rein
1981b, 87; ks. myös Granit 1886, 7B11, 32B33).
Ankaruus, vaativuus ja järjestyksen korostaminen olivat
Snellmanille tunnusomaisia luonteenpiirteitä. Ne hallitsivat hänen
toimintaansa puolisona, isänä ja opettajana. Granitin (1886,
35B36) mukaan Snellman myös itse noudatti yksityisessä
elämässään ”tarkkaa järjestystä ja säännöllisyyttä”, jota hän
ilmeisen avoimesti vaati myös toisilta, varsinkin lapsilta.
Puolisonakin hänellä lienee ollut taipumusta autoritaarisuuteen,
ehkä hieman sovinistisuuteenkin. Hän ei kuitenkaan väheksynyt
naisen yhteiskunnallista merkitystä, vaikka katsoikin tämän
tehtävän rajoittuvan lähinnä äidin ja puolison rooleihin. Nainen
vaikutti Snellmanin mielestä epäsuorasti, perheen kautta,
perustavalla tavalla kansallisen kulttuurin ja valtion kehitykseen.
Hän ei myöskään sulkenut naiselta mahdollisuutta osallistua
yhteiskunnalliseen toimintaan perheen ulkopuolella.
Snellman suuntautui avioliitossaan sen filosofisen
avioliittokäsityksen mukaisesti, jonka hän oli omaksunut lähinnä
Hegelin oikeusfilosofiasta. Ainakin kirjeissä Snellman B kuin isän
ottein B ohjasi myös vaimoaan toimimaan äidin ja puolison
roolissa sen mukaisesti. Avioliitto oli Snellmanille siveelliseen
maailmanjärjestykseen kuuluva instituutio, josta perhe saa
alkunsa.
Olisi kaiketi harhaanjohtavaa sanoa, että Snellman olisi
erityisellä tavalla pyrkinyt toimimaan hegeliläisen
avioliittokäsityksen mukaisesti. Pikemminkin kyse oli siitä, että hän
tulkitsi omaa avioliittoaan ja perheelämäänsä hegeliläisen
järjestelmän kautta. Hän toisin sanoen käsitteellisti avioliittonsa,
rakkauselämänsä ja toimintansa puolison ja isän rooleissa
hegeliläisen perhefilosofian käsittein. Oma avioliitto ja oma
95
perheelämä ilmenivät hänen tietoisuudelleen sellaisina kuin ne on
käsitteellistetty Hegelin filosofisessa järjestelmässä B tai hänen
omassaan. Se oli hänen ajattelunsa ja elämänsä viitekehys, johon
hän jäsensi sekä teoreettiset ongelmat että käytännölliseen
elämään kuuluvat ilmiöt. Avioliittokaan ja oma perhe-elämä eivät
olleet poikkeuksia.
Snellman oli ihmissuhteissaan särmikäs ja joustamaton eikä
kaihtanut julkistakaan kärhämöintiä. On todennäköistä, että myös
perhe-elämässä hän joissakin tilanteissa menetteli jyrkästi.
Nähtävästi hän kärsi jonkin verran itsekin pohjalaisesta
äkkipikaisuudestaan. Missään tapauksessa hän ei esiintynyt
vaimoaan kohtaan tyrannimaisesti, pikemmin isällisesti. Joka
tapauksessa hän oli itse hyvin kurinalainen ja vaati itseltään
paljon, mikä ilmeisesti B ja kirjeistäkin päätellen B kohdistui
moraalisena vaatimuksena myös nuoreen vaimoon, jonka
tehtävänä oli työskennellä kodin hyväksi. Vaativuus näyttäisi
sävyttäneen myös hänen suhdettaan lapsiin.
Vaikka Snellmanin luonteessa olikin annos leikkisyytenä
ilmenevää mielen keveyttä, hän oli isänä auktoritatiivinen ja
autoritaarinen kasvattaja. Saattoi olla aniharvoin, jos koskaan, että
Snellman olisi kontannut lattialla pienten lastensa kanssa tai
jollakin muulla tavoin tarkoituksellisesti ”taantunut” lasten tasolle.
Kaikesta päätellen hänen sydämensä kuitenkin oli täynnä hyvää
tahtoa lapsiaan kohtaan ja hän ymmärsi, paitsi teoreettisesti,
myös omassa isän roolissaan kotikasvatuksen kauaskantoisen
merkityksen lasten elämässä. Joistakin kirjeistä päätellen
Snellman eli vanhemmuuttaan herkällä mielellä ja tunteet
hehkuen B ei kuitenkaan irrationaalisesti vaan ”järkevästi”
hehkuen.
Säilyneiden kuvausten perusteella ei voida muodostaa
ehdottoman luotettavaa käsitystä siitä, kuinka paljon ja millä
tavoin Snellman leikki lastensa kanssa. Ilmeisesti hän osallistui
vähän lasten leikkeihin näiden omilla ehdoilla. Hänen
kielteisyytensä fröbeliläistä lastentarhaaatetta kohtaan perustui
osin käsitykseen, jonka mukaan leikki kuuluu epäkypsään
lapsuuteen. Vastaavasti aikuisen elämänasenteeseen kuului B
Sartren ilmausta käyttäen B tietty ”vakavuus”. Kasvatuksen yhtenä
96
tehtävänä on muuttaa yksilön suuntautuminen epäkypsästä leikistä
vakavaan työhön. Snellmanin toiminta lastensa kasvattajana
rakentui sekä teoriassa että käytännössä ajatukselle
moraalikasvatuksen ensisijaisuudesta kotikasvatuksessa.
Kirjeet vaimolle
Snellmanin kirjeenvaihto vaimonsa kanssa on merkittävä
lähdeaineisto selvitettäessä hänen filosofisen perhekäsityksensä
ilmenemistä hänen perhe-elämässään. Kirjeenvaihdosta on
mahdollista päätellä jotakin myös parisuhteen luonteesta, ehkä
olennaistakin. Edellä on jo viitattu Snellmanin yhteen kirjeeseen
ajalta ennen avioliiton solmimista, jossa tämä kuvasi tulevalle
vaimolleen myös käsityksiään perheelämästä ja onnesta.
Kesällä 1847 Snellman teki matkan Varkauden tehtaan
omistajan E. J. Längmanin kanssa Baltian maihin, Saksaan,
Belgiaan, Ranskaan ja Englantiin. Matkalta säilyneet kirjeet
tarjoavat valaistusta hänen ja Johanna Lovisan välisen suhteen
luonteeseen avioliiton alkuvuosina. Ensimmäisiä matkalta
kirjoitettuja kirjeitä sävytti tuskainen ikävä ja kaipaus, sillä Snellman
ei onnistunut saamaan vaimonsa lähettämää postia kuin vasta
useiden viikkojen jälkeen. Matka näyttää merkinneen Snellmanille
”itsetutkistelun ja vakavan tilinteon aikaa” ja mahdollisuutta ”eritellä
yksityiselämän ongelmia” (Savolainen 2002e, 12). Tunteellisten
mielenpurkaustensa ja liikuttavien ”tunnustustensa” lomassa hän toi
kirjeissä esiin myös oman perhekäsityksensä piirteitä.
Toinen intensiivisen kirjeenvaihdon jakso ajoittuu vuosille
1849B1855. Ajanjakson alussa syksyllä 1849 Snellman asui
pitkähköjä aikoja erossa perheestä, koska hän tultuaan
sivuutetuksi filosofian professorin virantäytössä vuonna 1849 etsi
Helsingistä muita työskentelymahdollisuuksia ja muutti lopulta
vuoden viimeisenä päivänä perheineen Helsinkiin. (Savolainen
2003b, 10, 14.) Kirjallisesti ajanjakso oli Snellmanille hiljaiselon
aikaa. Hän matkusteli paljon ja oli pitkiäkin aikoja pois kotoa.
Vaimolle kirjoitetuissa kirjeissä kuvastuu monia syviä tuntoja tältä
vaikealta ajanjaksolta, joskin kirjeet sisältävät paljon myös
erilaisten käytännöllisten asioiden hoitamiseen liittyviä asioita.
97
Sekä erossa asumisen aikana että myöhemmin matkoilta kirjoitetut
kirjeet sisältävät helliä sanoja vaimolle, kuvausta erossa olemisen
ikävästä ja lapsia koskevia lämpimiä mainintoja ja huolen
ilmauksia.
Snellmanin kirjeet auttavat osaltaan terävöittämään kuvaa
hänen filosofisestakin perhekäsityksestään. Vaikka Snellman ei
varsinaisissa filosofisissa kirjoituksissakaan pyrkinyt täydelliseen
tai ehdottomaan käsitteiden eksaktiuteen, hän saattoi kirjeissä
kirjoittaa vapaammin kuin julkaistavaksi tarkoitetuissa teksteissä.
Ehkä siksi Snellmanin kirjeet antavat lisävalaistusta hänen
perhekäsityksensä tulkintaan. Clara Snellman Borenius on
kuvannut Snellmanin kirjeiden sisältöä lähinnä psykologisesta
näkökulmasta (Snellman Borenius 1968, 254B304). Snellmanin
filosofiseen perhekäsitykseen hän sitä vastoin ei ole kytkenyt
tarkasteluaan. Snellmanin koottujen teosten vuonna 1998
valmistuneeseen alkuperäiseditioon sisältyvissä kommentaareissa
on kirjeenvaihdon yhteydessä joitakin yleisluonteisia viittauksia
myös Snellmanin perhekäsitykseen.
Tehtäessä kirjeiden perusteella päätelmiä Snellmanin
perheajattelusta on muistettava, että kirjeet sijoittuvat aina
perheen johonkin kehitysvaiheeseen. Keski-Euroopan matka
tapahtui kesällä 1847, jolloin perheen esikoistytär oli vajaan
vuoden ikäinen. On selvää, ettei kirjeissä käsitelty vielä tämän
pienokaisen kasvatusta, mutta perheessä oli kasvattilapsena
Snellmanin veljenpoika, jonka kasvatuksesta vaimo osaltaan
huolehti ja jonka kasvatusta kirjeissä myös käsiteltiin (Kootut
teokset, osa 10). Teemana lastenkasvatus ei kuitenkaan
olennaisesti vahvistunut myöhemmissä, lähinnä vuosina
1849B1855 kirjoitetuissa kirjeissä, vaikka luonnollisesti viittauksia
lapsiin alkoi kirjeissä esiintyä (Kootut teokset, osat 12B13). Tuona
aikana Snellmanin perheessä elettiin sekä useita syntymiä että
kaksivuotiaan tyttären kuolema. Snellmanin lasten syntymävuodet
olivat 1846, 1848, 1850, 1851, 1853 ja 1855. Vuonna 1853
syntynyt tytär kuoli 1856. Vaimo kuoli 1857 lapsivuoteeseen, jossa
myös syntynyt lapsi kuoli.
Historiantutkimuksen lähteinä kirjeillä on yleensä vahva
yhteys kirjoittajan henkilöön. Niissä korostuu kirjoittajan ja
98
vastaanottajan suhde, mikä tämän tutkimuksen
ongelmanasettelua ajatellen on myös merkityksellistä. Kirjeiden
merkitystä lähdeaineistona vielä lisää se, että ne ovat välitöntä
jäämistöä. Kirjeet on luonnollisesti kirjoitettu aina jossakin
tarkoituksessa, mikä osaltaan ratkaisee myös sen, mitä tietoja
niistä voidaan löytää ja missä muodossa ne on esitetty. (Renvall
1965, 130B131.) Sen sijaan, että olisin yrittänyt luoda
yleiskatsausta kaikkiin kirjeisiin, olen poiminut laajasta
kirjekokoelmasta ne kirjeet, jotka sisältävät eniten
perhekysymysten tarkastelua ja ovat relevanteimpia
perhefilosofisten teemojen kannalta. Keskittymällä valikoituihin
kirjeisiin olen välttänyt toistoa, jota Snellmanin kirjeisiinkin sisältyy.
Snellmanin Keski-Euroopan matkalta kirjoitettujen kirjeiden
synnyn tarkastelussa huomio kiinnittyy siihen, että ne on laadittu
matkalla, osin sekavalta vaikuttavassa mielentilassa. Osa kirjeistä
on ehkä kirjoitettu kiireessä, ja näin ollen niiden jokaista sanaa ei
välttämättä ole punnittu yhtä perusteellisesti kuin julkisuuteen
tarkoitetussa kirjallisessa tuotteessa. Aitoudessaan ne joka
tapauksessa ovat varsin todistusvoimaisia Snellmanin käsitysten
suhteen ja antavat tietoa hänen perhekäsityksestään
”ruohonjuuritasolta” B siinä määrin kuin hän on käsitellyt niissä
perheelämän kysymyksiä. Osaltaan kirjeet vaimolle ja lapsille
lienevät todistusvoimaisia myös rakennettaessa kuvaa hänen
perheelämänsä käytännöistä.
Sekä varhaisissa että myöhemmissä kirjeissään Snellman
saattoi sisällyttää yhteen ja samaan kirjeeseen lämpimiä
romanttisia runollisia lausahduksia ja rakkauskirjeen koko retorista
repertuaaria huokuvia rakkauden tunnustuksia (Ӏlskade, goda
min Maka lilla”, ”Du goda min Maka älskade”, ”Älskade Maka,
tåliga, öma, goda engel Du”, ”Älskade min, saknade min egen,
ljufva, goda Maka”) ja konkreettisia ohjeita puolisolle vaimon ja
äidin tehtävien täyttämiseksi ja erilaisten käytännöllisten asioiden
hoitamiseksi perhe-elämän arjessa (mm. Samlade arbeten V,
689B705; VI, 638B688; Knapas 1995, 781; 1996, 877). Hänen
kirjeissään yhdistyivät hellän aviomiehen ja romanttisen
rakastajan, viisaan perheneuvojan, käytännöllisen
99
kasvatusoppineen ja perhe-elämän periaatteellisen asiantuntijan
roolit.
Voimakkaat tunteet eivät näytä olleen vieraita Snellmanille,
mistä selvästi todistavat hänen kirjeensä. Ilmaus Ajärkevä
rakkaus@ on sinänsä osuva, mutta saattaa herättää myös väärän
mielikuvan Snellmanin ajattelutavasta. Missään tapauksessa
Snellman ei väheksynyt rakkauteen liittyviä tunteita, ja kaikesta
päätellen hänen omatkin tunteensa hehkuivat rakkauden tulta.
Hänen suhtautumisensa rakkauteen lienee tulkittavissa siten, että
hän mielsi sen siveellisyyteen kuuluvaksi asiaksi, johon hän
tunnetusti liitti myös ihmisen rationaalisen toiminnan. ”Järkevä
rakkaus” ei siten tarkoittanut tunteiden kieltämistä.
Moraaliopillinen aines kirjeissä
Snellmanin kirjeistä vaimolle B varsinkin avioliiton alkuaikaan
sijoittuvista Keski-Euroopan matkan kirjeistä B löytyy paljon
erilaisia moraaliopillisia lausumia. Esimerkiksi Saksasta
heinäkuun 13. päivänä 1847 lähettämässään kirjeessä Snellman
toteaa omista moraalisista kamppailuistaan: ”Sillä Sinulle voin kai
sanoa, että olen elämässäni pyrkinyt elämään muiden hyväksi ja
silloinkin, kun turhamaisuudesta tai oman onneni tavoittelussa
olen liian usein poikennut tieltä, olen huomannut virheeni ja
velvollisuuteni ja palannut tielle, joka on oikea” (Kootut teokset 10,
172; Snellman 1928, 48B49). Kirje B kuten useat muutkin kirjeet B
huokuu yleviä kehotuksia jalomielisyyteen ja hyväntahtoisuuteen.
Useimmiten kirjeiden moraaliopilliset ajatusrakennelmat
sisältävätkin moraalista opastusta vähemmän lukeneelle
puolisolle.
Yksi kantavista teemoista on uhrautuvuus. Esimerkiksi yllä
mainitussa kirjeessä Snellman opastaa Johanna Lovisaa
velvollisuuksien täyttämiseen vaimona ja äitinä: ”Kenties koittaa
aika, jolloin vähäiset pyrkimykseni vaativat suurempia uhrauksia
kuin tähän asti, ja silloin on Sinunkin, oma rakkaani, jaettava ne.
Olisin lohduton, jos Sinä et silloin oivaltaisi, että uhrautuminen on
oikein, ja ponnistelisi, tehdäksesi omalla lempeällä toiminnallasi
sen huomaamattomaksi itsellesi, meidän lapsillemme ja minulle,
100
joka tuskin tuntisin elämän raskautta, kun näkisin pikku Vaimoni
kantavan sitä hyvästä tahdosta B eikä välinpitämättömästi.”
(Kootut teokset 10, 172; Snellman 1928, 48B49.) Tehtävä on
yhteinen ja vaatii molemmilta uhrauksia, mutta samalla roolijako
on selvä: mies uhrautuu ponnistellessaan kodin ulkopuolisissa
tehtävissä, vaimo äitinä ja puolisona.
Samassa kirjeessä Snellman korostaa vielä hyvää tahtoa
siveellisyyden kriteerinä. Hän kehottaa vaimoa ”osallistumaan
siihen, mikä maailmassa on hyvää ja jaloa, välittämällä enemmän
kanssaihmisistä”. Samalla, kun hän sanoo oman elämänsä onnen
ja rauhan riippuvan ratkaisevasti Johanna Lovisasta, hän
vakuuttaa sen rakentuvan vaimon pyrkimyksestä siveelliseen
tahtomiseen ja toimintaan: ”... vain varmuus, että Sinä tahdot
tuntea, mikä ihmisyydessä on ylentävää, että Sinä tahdot
edesauttaa muiden onnea, että Sinä ponnistelet voittaaksesi sen
piittaamattomuuden, jossa olet tähän asti elänyt, ainoastaan
varmuus, että Sinä tahdot tätä ja yrität riittäisi tekemään minut
tyyneksi ja onnelliseksi.” (Kootut teokset 10, 171B172; Snellman
1928, 48B49.) Aivan kuin rehtori Snellman opastaisi nuorta,
itsenäistyvää koulutyttöä tavoittelemaan kaikkea jaloa ja ylevää
elämässä.
Toisessa, myös Keski-Euroopan matkalta kirjoittamassaan,
Brysselissä 23. elokuuta 1847 päiväämässään kirjeessä Snellman
kuvailee vaimolleen perheelämää yleisempiä moraaliopillisia
periaatteita: ”Kun Sinä koko sydämestäsi tahdot tehdä kaikki
ihmiset tyytyväisiksi ja osoitat hyväntahtoisuutta kaikille, koska
pidät sitä jokaisen velvollisuutena, silloin sinä käyttäydyt aina
hyvin. Mutta kun olet toisinaan välinpitämätön, mutta toisinaan
osoitat suopeutta, siis vain jollekin tietylle henkilölle, silloin Sinä
haluat vain itse miellyttää, ajattelet itseäsi, et muiden iloa.
Ylipäätään kaikki se on hyvää, mitä ihminen sanoo ja tekee
muiden parhaaksi, vailla turhaa itserakkautta ja ajattelematta
omaa etuaan. Mutta se on vaikeaa, se vaatii työtä koko elämän
ajan” (Kootut teokset 10, 212; Snellman 1928, 122).
Työn ja sivistyksen merkitystä kansalliselle kulttuurille ja
siveellisyydelle Snellman on tarkastellut Frankfurt am Mainista 16.
elokuuta 1847 kirjoittamassaan kirjeessä. Katkelma osoittaa
101
Snellmanin moraalifilosofian rakentuvan tässäkin suhteessa
pyyteettömän uhrautumisen periaatteelle, mistä hän kirjeen kautta
muistuttaa vaimoaan: ”Täällä tehdään työtä uuraasti, mutta se ei
ole kovin raskasta, koska sitä hoitaa monta käsiparia. Mutta kyllä
hävettää, kun näkee miten ahkeria kaikki ihmiset täällä ovat. Sinä
pikkuinen et varmaan ole kovin tarkkaan miettinyt, mitä hyötyä
ylettömästä aherruksesta on. ... Ajattelepa, minkä työn on vaatinut
se, että ihmiset on muutettu verenhimoisista, hillittömistä, raaoista
villeistä näiksi valistuneiksi, rauhallisiksi kansalaisiksi, jotka
toimivat oikein silkasta vakaumuksesta, ja kunnioittavat tietoa ja
totuutta elämän korkeimpina hyvyyksinä. Miten moni hikikarpalo
onkaan kostuttanut tätä maata, ennen kuin se muuttui salomaasta
puutarhaksi, kuinka monet verivirrat, ennen kuin turvallisuus ja
laillinen järjestys saivat vankan sijan, kuinka monta valvottua yötä,
ennen kuin viisaat lait saatiin kirjoitetuiksi ja laadituiksi, ennen kuin
sekä Jumalan sana että ihmisen tieto olivat kaikkien
tavoitettavissa, kuten täällä nyt ovat. ... Kun oivaltaa, miten paljon
vaivaa ihmiskunnan jalostaminen on maksanut, ja miten hyvät ja
jalot ihmiset ovat sen eteen työskennelleet, kukin omassa
kaupungissaan, niin väkisinkin arastuttaa nauttia hedelmiä heidän
työstään, heidän uhrauksistaan, usein heidän kärsimyksestään ja
ennenaikaisesta kuolemastaan, panematta itse tikkua ristiin
heidän työnsä loppuun saattamiseksi ja jotta jälleen tuleville jäisi
jotakin hyvää.@ (Kootut teokset 10, 202B203; Snellman 1928,
104B106.) Sen lisäksi, että kirje valaisee Snellmanin näkemystä
yhteiskunnallisen edistyksen rakentumisesta henkiselle pohjalle,
se osoittaa hänen haluaan ja kykyään välittää puolisolleen tätä
näkemystä kaunopuheisesti ja yleistajuisesti.
Kirjeet vaimolle osoittavat, että Snellman piti uhrautumista
toisten hyväksi korkeana moraalisena ihanteena. Hänen
perheetiikkansa kulmakivenä voidaan pitää tämän uhrautumisen
periaatteen soveltamista perheelämään. Yhdessä kirjeessään hän
kertoo Johanna Lovisalle menettäneensä jo saavuttamansa
sisäisen rauhan ja joutuneensa uudelleen levottomuuden valtaan
tutustuttuaan vaimoonsa. Suurimpana syynä tähän hän piti sitä,
että alkoi enemmän ajatella omaa kuin muiden ihmisten onnea.
Samassa yhteydessä hän toteaa, että ”mitä paremmin ihminen
102
pystyy unohtamaan oman onnensa ja työskentelemään muiden
hyväksi, jättäen oman onnensa Sen huomaan, joka vaalii kedon
liljaa, sitä tyytyväisempi ja tyvenempi on hänen sisimpänsä” (Kootut
teokset 10, 188; Snellman 1928, 68). Snellmanin perusajatus on
altruistinen: hän korosti uhrautumista toisten hyväksi.
Uhrautuminen perheen onnen hyväksi oli Snellmanin mukaan äidin
ja vaimon velvollisuus.
Snellmanin kirjeistä välittyvä ”praktinen” etiikka on
deontologista B osin jopa ilman hegeliläisen relativismin
korostuksia. Velvollisuuden noudattamisella on Snellmanin
kirjeistä hahmottuvassa etiikan järjestelmässä keskeisempi asema
kuin hänen filosofisissa kirjoituksissaan. Toistuvasti hän
muistuttaa Johanna Lovisaa velvollisuuksien täyttämisestä.
Hyvänä esimerkkinä tästä on seuraava lainaus kirjeestä, joka on
päivätty Dresdenissä 7. elokuuta 1847: ”Tahdon vain olla
vakuutettu, että Sinä ajattelet, että Sinulla on täytettävänä,
velvollisuuksia, että Sinä tahdot ponnistella tunteaksesi ne ja
täyttääksesi ne B että Sinä et halua olla välinpitämätön muusta
maailmasta, ja vain vaatia rikkumatonta rauhaa omalle itsellesi”
(Kootut teokset 10, 188; Snellman 1928, 67). Snellman sanoo
itsekin iloitsevansa nähdessään vaimonsa sekä ajattelevan että
toimivan velvollisuudentuntoisesti, täyttävän velvollisuutensa
ihmisenä, vaimona ja äitinä.
Asuessaan erossa perheestä syksyllä 1849 Snellman kuvasi
isällisesti ja kasvattajamaisesti havainneensa vaimossa
positiivista muutosta: ”Luoja siunatkoon Sinua hellästä huolesta
minun onneni vuoksi, jonka kirjeesi paljastaa, ja niistä vakavista
ajatuksista, joita lapsenmielesi alkaa vaalia. Luota rakkaani minun
pysyvään rakkauteeni, joka vahvistuu ja puhdistuu sitä mukaa
kuin Sinä annat minun lukea sydäntäsi, ja mitä enemmän löydän
sieltä jaloja tunteita ja ajatuksia. ... Kun sydämessäsi kerran herää
myötätunto kanssaihmisiä ja ihmiskunnan korkeampia asioita
kohtaan, on se tieto, joka Sinulta puuttuu, helposti saatavissa, ja
Sinä olet kohottava minun mieleni Sinun omallasi. Olen luullut että
Sinulta puuttuu halu tähän: ja silti olen rakastanut Sinua hellästi ja
hartaasti. Kun annat huomata, että halua on, niin olet oleva minun
jumaloitu enkelini.” (Kootut teokset 12, 162.) Snellman näyttää
103
asettaneen tavoitteeksi kasvattaa vaimon moraalista mielenlaatua
ja ehdollistaneen tähän omaa tunnettaan ja kiintymystään.
Suurehko ikäero ja ero oppineisuudessa vahvisti tätä asetelmaa.
Snellmanin Johanna Lovisalle kirjoittamat moraaliopilliset
korostukset löytyvät lähes samanlaisina vielä hänen
professorikautensa luennoista. Esimerkiksi luennossa valtioopista,
jonka Snellman piti lukuvuonna 1862B1863, hän toteaa, että
”pyrkimys yleisen puolesta kohottaa ja jalostaa ihmistä, kun taas
egoismi alentaa ja turmelee”. Koska ihmistä lähinnä oleva yleinen
on perhe, merkitsevät perherakkaus ja uhrautuva työ perheen
edestä siveellistä jaloutta ja jalostusta. Se antaa tilaa
”objektiivisen velvollisuuden, oikeudenmukaisuuden ja hyvän
tahdon harjoitukseen”, johon Snellman myöskin kirjeissään
puolisoaan toistuvasti kehotti (Valtioopin luennot lukuvuonna
1862B1863; Samlade arbeten XI.1, 460–566). Kirjeistä vaimolle
välittyy tunto siitä, että tällainen siveellinen mielenlaatu ei ole
itsestäänselvyys, vaan että ihmisen on nähtävä vaivaa
voittaakseen itsekkyyteen ja itsekeskeisyyteen taipuvaisen
luontonsa B niin perhe-elämässä kuin perheen ulkopuolisessakin
toiminnassa.
Snellmanin on katsottu korostaneen professorikautensa
luennoissa aikaisempaa enemmän tavallisen ihmisen arkipäiväistä
työtä, erityisesti naisen työtä perheessä, ja se on tulkittu
poikkeamiseksi aikaisemmasta ajattelusta (Karkama 1989,
218B219). Snellmanin kirjeet kuitenkin osoittavat hänen
arvostaneen naisen kotityötä korkealle jo avioliittonsa
ensivuosina, joten siltä osin professorikauden luennot eivät sisällä
uusia korostuksia. Myös joissakin lehtikirjoituksissa Snellman toi
esiin naisen perheessä tekemän työn erityistä yhteiskunnallista ja
siveellistä merkitystä. Kirjeet vaimolle osoittavat, että hän arvosti
syvästi puolisonsa toimintaa perheenäitinä ja perheen eteen.
Hänen halunsa vahvistaa siveellisyyttä, siveellistä mielenlaatua,
omassa perhe-elämässä ja omien lasten kasvatuksessa näkyi
kirjeissä moralisointina ja vaimon kasvattamisena.
Snellmanin avioliittokäsitys oli läheisesti yhteydessä hänen
naiskäsitykseensä. Naisen ensisijainen tehtävä oli huolehtia
kodista ja lapsista. Snellman ei kuitenkaan pitänyt sitä lainkaan
104
vähäpätöisenä tehtävänä. Esimerkiksi artikkelissa Familjens
betydelse i historien (Perheen merkitys historiassa) (Litteraturblad
8/1863) hän ylisti naisen tehtävän suuruutta: Jumala on laskenut
perheessä naisten sydämille kansojen kohtalon, ihmisyyden
kehityksen ja siveellisyyden olemisen maailmassa (Kootut teokset
20, 93B103; Samlade arbeten XI.1, 166B173). Kaikesta päätellen
Snellman näin puhuessaan oli myös vilpitön ja vilpittömästi, ilman
”sovinistista ironiaa” tarkoitti, mitä sanoi. Näin hän lienee nähnyt
myös oman avioliittonsa ja vaimonsa toiminnan puolisona ja
äitinä.
Lastenkasvatusteema kirjeissä
Snellman käsitteli vaimolle lähettämissään kirjeissä
lastenkasvatusta kolmessa mielessä: yleisiä kasvatusperiaatteita,
omien lastensa kasvatusta ja veljenpoikansa Callen kasvatusta.
Varsinkin Keski-Euroopan matkalta Johanna Lovisalle
kirjoittamissaan kirjeissä Snellman usein muistutti tätä pitämään
huolta Callen kasvatuksesta; Snellmanien oma esikoinenhan oli
vasta vauva. Alusta alkaen kirjeet vaimolle sisälsivät paitsi
käytännön neuvoja myös viittauksia kasvatuksen yleisiin
periaatteisiin. Minkäänlaista kasvatusopillista systematiikkaa tai
edes pidemmälle kehiteltyjä kasvatusopillisia pohdintoja kirjeisiin
ei sisälly.
Callen osalta Snellman huolehti erityisesti siitä, että tämä saa
osakseen tiedollista kasvatusta, mutta ilmaisee kirjeissä
ohimennen muitakin Callen kasvatukseen liittyviä korostuksiaan,
erityisesti opastusta hyviin tapoihin. ”Kai Calle-rukka aloitti
lukemisen ajoissa?” (Kootut teokset 10, 192; Snellman 1928, 74).
”Sano rakkaita terveisiä Calle-ressulle. Sano hänelle, että ajattelen
hänen tulevaisuuttaan lempeän huolestuneena. Muistuta häntä
iltarukouksesta ja varoita vääryydestä ja valheesta” (Kootut
teokset 10, 175; Snellman 1928, 55). ”Suutele myös Callea
puolestani ... ja sano, että aion olla hänelle lempeä isä ja iloitsen
kovasti jälleennäkemisestä, jos saan kuulla, että hän on
jatkossakin ollut kiltti ja ahkera” (Kootut teokset 10, 196; Snellman
1928, 88). ”Sano Callelle, että toivon hänen käyttäytyvän hyvin,
105
ettei hän kerskaile muille pojille eikä puhu valheen sanaa” (Kootut
teokset 10, 192; Snellman 1928, 74). Näissä esimerkeissä
manifestoituvat erityisesti moraaliseen ja uskonnolliseen
kasvatukseen liittyvät arvot, jotka saavat lähinnä tapakasvatuksen
muodon.
Paitsi tiedollisella myös moraalisella kasvatuksella on
keskeinen osa myös Snellmanin yleisissä pedagogisissa
periaatteissa. Uskonnollista kasvatusta Snellman piti
kotikasvatuksen eräänlaisena perustana, jonka varassa
siveellisyys kotikasvatuksessa toteutuu. Siveellisyyden käsitteen
kautta tulevat ymmärrettäviksi myös Snellmanin kirjeissä
vaimolleen hahmottelemat kasvatusperiaatteet ja
lastenkasvatusta koskevat lausumat. On ilmeistä, että Snellman
itse pyrki isänä ja lastensa kasvattajana toteuttamaan pedagogisia
periaatteitaan B sen lisäksi, että hän opasti siihen myös
vaimoaan.
Snellmanin näkemykset lapsen uskonnollisesta
kasvatuksesta ilmensivät hänen omaa uskonnollista
vakaumustaan, jota sävytti hegeliläinen rationalismi. Tämä
vakaumus oli pitkälti muotoutunut jo ennen avioliiton solmimista ja
hioutunut filosofisessakin mielessä jo nuoruusvaiheessa. Siihen
oli lyönyt merkittävän leimansa Snellmanin aktiivinen
osallistuminen D. F. Straussin vuonna 1835 ilmestyneestä
teoksesta Das Leben Jesu käytyyn uskonnonfilosofiseen
keskusteluun, jossa hän asettui puolustamaan järkeisuskoa ja
ihmisjärjen oikeutta punnita uskonnollisia kysymyksiä inhimillisen
tiedon mittapuilla (ks. Savolainen 2001a, 13B16). Uskonnollinen
kasvatuskaan ei saanut merkitä indoktrinaatiota, lapsen ajattelun
ja kokemuksen kahlitsemista elämälle ja luonnolliselle ajattelulle
vieraisiin oppirakennelmiin.
Snellman korosti eri yhteyksissä kotikasvatuksen suurta
merkitystä lapsen kehitykselle. Esimerkiksi hän kehottaa Johanna
Lovisaa ajattelemaan, että ”lapsi imee äidistä yli puolet sielustaan
mitä tunteisiin ja taipumuksiin tulee ”, minkä vuoksi hän ei halua
lapsiaan kasvatettavan ”välinpitämättömän huonosti (Snellman
1928: ’välinpitämättömässä uneliaisuudessa’)” (Kootut teokset 10,
189; Snellman 1928, 70). Näin hän muistuttaa vaimoaan äidin
106
velvollisuuksista. Toisessa yhteydessä hän toteaa, myös
ihanteellisesti, että ”kaiken, mitä teet oman sielusi rakentamiseksi,
teet meidän lapsukaisemme hyväksi. Sinulta hänen sielunsa saa
enimmät eväänsä. Hänessä on Sinun sielusi, ovat Sinun tunteesi
ja ajatuksesi ja tekosi jatkava elämäänsä. Ihminen valmistaa omaa
kuolemattomuuttaan lastensa henkisen kasvatuksen kautta”
(Kootut teokset 10, 196; Snellman 1928, 87B88).
Dresdenissä 7. elokuuta 1847 päivätyssä kirjeessä Snellman
kuvaa vaimolleen kotikasvatuksen siveellistä luonnetta ja
vanhempien kasvatusvelvollisuutta. Katkelma osoittaa Snellmanin
harrastaneen pedagogista pohdiskelua muutoinkin kuin vain
pedagogisissa kirjoituksissaan ja kaiken lisäksi opettaneen siinä
myös puolisoaan: ”... Sallimuksen tahtoa on (Snellman 1928:
’Kaitselmuksen johtoon kuuluu’) myös se, että ihminen avioliitossa
tavoittelee omaa onneaan, ja että kaikki tällainen rakkaus on
itsekästä. ... Sallimus täten on halunnut lasten kasvatuksen
takuuksi vanhempien omalle onnelle.” (Kootut teokset 10, 188;
Snellman 1928, 68B70.) Päällisin puolin Snellman näyttäisi
opettavan tässä psykologista egoismia, jonka mukaan on
välttämätöntä ja luonnollista, että jokainen yksilö tavoittelee omaa
hyväänsä. Hän kuitenkin korosti samalla, että siinä missä vaisto
johtaa eläimiä hoitamaan pentujaan, ihminen toimii tietoisesti,
mikä puolestaan luo lähtökohdan puhtaan egoismin ylittävälle
altruistiselle toiminnalle.
Snellman jatkaa pohdiskeluaan toteamalla, että ”ihmisen lapsi
... on kovin pitkään ruumiillisesti avuton, ja sen henkinen hoiva
vaatii puolen elämän mittaista vaalimista ... kylmästi järkeillen harva
ihminen ottaisi kantaakseen tätä kasvatuksen tehtävää” (Kootut
teokset 10, 189; Snellman 1928, 68B70). Siksi luonto on
”asettanut molempiin sukupuoliin vahvan taipumuksen ja siten
valanut heihin niin väkevän halun omaan keskinäiseen onneen,
pelkästään jotta siten johdattaisi heitä kasvattajan vaikeaan ja
vaativaan (Snellman 1928: >uhrauksia kysyvään=) tehtävään”
(Kootut teokset 10, 189; Snellman 1928, 68B70). Tässä esiintyvä
ajatus löytyy myös Snellmanin filosofisista ja pedagogisista
teksteistä: siveellisyys toteutuu parisuhteessa vanhempana
toimimisen ja lastenkasvatuksen kautta. Selvemmin kuin Valtio107
opissa tai Pedagogiikan luennoissa Snellman esittää tässä lasten
kasvattamisen erittäin vaativana tehtävänä, joka vaatii
vanhemmilta erityistä ponnistelua.
Avioliitossa ”ihminen uhraa myös paljon vapaudestaan, kun
hän sitoutuu eliniäksi joka toimessa kysymään toisen tahtoa”. Sen
tähden itsekäs onnen tavoittelu houkuttelee ihmistä toimimaan
lastenkin parhaaksi, ”että hän saisi nauttia lastensa rakkaudesta”.
Tämäkin on riittämätöntä, jopa uusien surujen lähde, ilman
”puolisoiden keskinäistä rakkautta”. (Kootut teokset 10, 189;
Snellman 1928, 68B70.) Parisuhde on siten Snellmanin
ajattelussa alistettu lastenkasvatustehtävälle. Hän tahtoi
vaimossakin nähdä ennen muuta siveellisyyttä manifestoivan
äidin: ”Miten mies voisi lakata vaatimasta kotia, jossa vallitsee
järjestys ja siisteys, tai sitä että voi rakastamansa puolison kanssa
jakaa tunteet ja ajatukset, nähdä hänessä muutakin kuin
taloudenhoitajan, lastenhoitajan, aisti-ilojen leikin. ... Ja ovathan
nämä lapset myös miehen lapsia. Pitäisikö miehen vain katsella
tyytyväisenä heitä kasvatettavan välinpitämättömän huonosti?”
(Kootut teokset 10, 189; Snellman 1928, 68B70). Snellman katsoi,
että aistillisen kiintymyksen ylittävästä parisuhteesta kumpuaa
ideaalinen lasten kotikasvatus. Vastaava siveellisyyden ideasta
nouseva näkökulma vanhemmuuteen sisältyi myös Snellmanin
perhe ja kasvatusfilosofisiin kirjoituksiin.
Snellman toteutti käytännössä periaatettaan, jonka mukaan
naisen tehtävä on hoitaa perhettä, miehen toimia perheen
ulkopuolella yhteiskunnallisissa ja valtiollisissa tehtävissä.
Asuessaan Helsingissä erossa perheestä hän kirjoitti vaimolleen
11.8.1849 päivätyssä kirjeessä näin: ”Usko, että vaikka minulla on
velvollisuuksia täytettävänä kotipiirin ulkopuolella, kaikki
ajatukseni häälyvät alati kodin ympärillä. ... Välinpitämättömyyttä
Sinua ja omiamme kohtaan et Luoja paratkoon tule koskaan
minussa havaitsemaan. ... Usko, että niin kauan kuin olen
hengissä, en lankea huolimattomuuteen enkä laiskuuteen, vaan
työskentelen ja ponnistelen ilomielin, koska teen sen Teidän
hyväksenne.” (Kootut teokset 12, 34B35). Edelleen 18.8.1849
päivätyssä kirjeessä hän kirjoitti lapsista seuraavasti: ”Pikku
raukat voivat helposti olla minua vailla; mutta ilman äidin hoivaa
108
heidän lapsuutensa olisi kova ja kolkko, heidän tulevaisuutensa
epävarma ja joutuisi helposti turmiolle alttiiksi” (Kootut teokset 12,
36). Myöhemmin samana syksynä 12.11.1849 päivätyssä
kirjeessä hän kuvasi eron ikävää: ”Minäkin tunnen, että käy kerta
kerralta raskaammaksi elää erossa Sinusta. ... Kunpa et koskaan
joutuisi kokemaan sitä huolta, sitä ikävää, jota minä saan kärsiä,
kun minun täytyy olla erossa teistä kaikista.” (Kootut teokset 12,
165.) Kaipaus ja ikävän kokeminen oli kirjeenvaihdon perusteella
molemminpuolista.
Joskus Snellman saattoi moittia Johanna Lovisaa
saamattomuudesta tehtävässään huolehtia perheestä ja lapsista.
Lainaus Riikassa 29.8.1850 päivätystä kirjeestä osoittaa, että
Snellman vaati vaimolta lujempaa järjestyksenpitoa ja suurempaa
täsmällisyyttä: ”Kun nyt mietit, että vaimolla ei ole kodissaan
muuta tehtävää kuin järjestää, pitää järjestyksessä lapset,
palvelusväki ja kapistukset, niin varmaan ymmärrät, että jos sen
laiminlyö, kodin viihtyisyyden ensimmäinen ehto on poissa. ... Kun
minä tiedän, että jonakin päivän hetkenä kaikki on järjestyksessä,
että Sinä istut rauhassa ja olet hoitanut kaiken, näen kaiken
siistinä, lapset puhtaina ja kiltteinä leikkimässä sopessaan, niin on
kovin hauska tulla teidän luoksenne ja viipyä hetki, ja silloin saa
joskus istahtaa kaikessa rauhassa ja iloita omasta kodistaan.
Ajattele miten nurinkurista on, että minun, kuten usein mutta
suotta on käynyt, täytyy anella sellaista hetkeä, saada lepuuttaa
ajatuksiani huolista ja murheista ja elää Teidän kanssanne, Sinun
ja lasten. ... Yritä nyt rakkaani, niin kauan kuin olen poissa, saada
kaikki tapahtumaan muutamana päivänä peräkkäin ennalta
päätettynä aikana, sen sijaan että Sinä niin kuin nyt, kuten hyvin
voin arvata, katsot mukavimmaksi, että kaikki saa sujua ’miten
sattuu’. ... Myönnän kyllä rakas vaimoni, että minulla on kiivas ja
herra paratkoon usein vaikea luonne. Mutta olen varma että sen
parantaminen on Sinun vallassasi, jos siivosti poistat syyt
tyytymättömyyteeni.” (Kootut teokset 12, 257B258.)
Perheessä oli kirjeen kirjoittamisen aikaan kolme alle
kouluikäistä lasta, vanhin neljän ja nuorin vasta puolen vuoden
ikäinen. Kirje osoittaa, että Snellmanilla oli kasvattajamainen, jopa
alistava asenne vaimoa kohtaan ja että hän asetti tälle
109
vaatimuksia, jotka koskivat kodista ja lapsista huolehtimista. Kyse
ei ollut vain lasten kasvattamisesta vaan yleensä kodin
hoitamisesta B järjestyksestä, siisteydestä, viihtyisyyden
luomisesta. Tällaista joihinkin kirjeisiin sisältynyttä moittivaa,
tyytymättömyyttä huokuvaa ja vaatimuksia esittävää sävyä on
vaikea tulkita sitä taustaa vasten, että kirjeet ovat muutoin yleensä
täynnä herkkiä, tunteikkaita, kaunopuheisia rakkauden
tunnustuksia.
Lastenkasvatus-teema ei esiinny erityisen vahvana vaimolle
kirjoitetuissa kirjeissä. Vaimon kasvattajaroolia ajatellen
painopiste oli enemmänkin Johanna Lovisan persoonallisessa
kehityksessä, moraalisen mielenlaadun jalostumisessa, kuin
kasvatusopillisten näkökohtien käsittelyssä. Tämä vastasi
Snellmanin akateemisissa kirjoituksissa ja myöhemmin luennoissa
esittämiä näkemyksiä kotikasvatuksesta siveellisenä ja
kasvatusopillisesti siveellisen kasvatuksen alaa tarkoittavana
toimintana, jota ei voida parantaa millään kasvatusopilla. Äidin
moraalinen mielenlaatu on ratkaiseva. Sivistys, henkinen
valveutuneisuus, osaltaan auttaa naista luomaan perheeseen
kasvatuksellisesti suotuisan ilmapiirin.
Sen sijaan että olisi kiinnittänyt Johanna Lovisan huomiota
yksittäisiin kasvatusopillisiin kysymyksiin, Snellman muistutti tätä
useissa kirjeissä yleisesti naisen roolista perheenäitinä.
Snellmanilla itsellään oli suuri näky kansallisena herättäjänä ja
sen myötä monia yhteiskunnallisia aktiviteetteja. Käytännössä
hänellä ei ollut paljon aikaa perheelle, mutta kirjeissä hän vakuutti,
että kodin ulkopuolisissa tehtävissään hän ajattelee perhettä ja
ponnistelee perheen eteen. Miehen ja naiset erilaiset tehtävät B
naisen perheessä ja miehen sen ulkopuolella B oli hänelle myös
periaatteellinen kysymys. Miehelläkin on vastuu lapsista ja
perheestä, ja hän kantaa tätä vastuuta ensisijaisesti huolehtimalla
perheen toimeentulosta. Kodin hoito ja jokapäiväinen huolenpito
lapsista, käytännön vastuu lasten hoidosta ja kasvatuksesta
kuuluu ensisijaisesti vaimolle. Lasten varttuessa miehen rooli
kasvattajana kasvaa.
Kirjeet lapsille
110
Useimmat Snellmanin lapsilleen kirjoittamista kirjeistä olivat
lyhyitä ja kiireen keskellä kirjoitettuja. Puolison varhainen kuolema
kesällä 1857 mitä ilmeisimmin vahvisti leskeksi jääneen isän
tunnetta omasta huoltajan- ja kasvatusvastuustaan, mikä sävytti
isän ja lasten suhteita läpi elämän. Vuoteen 1870 saakka, jolloin
perheen tuolloin 24-vuotias esikoistytär Hanna otti vastatakseen
kodista, perheessä oli emännöitsijä, joka huolehti kodin ja lasten
hoidosta (Savolainen 2005, 21). Vielä lasten tultua aikuisikään
Snellman kirjoitti heille nimenomaan heidän kasvattajanaan
jakaen neuvoja ja elämänohjeita.
Seuraava katkelma isän pojilleen Anders Henrikille ja Johan
Ludvigille kesällä 1863 kirjoittamasta kirjeestä osoittaa hänen
kantaneen huolta siitä, että lapset kasvaisivat ahkeruuden
hyveeseen ja ponnistelisivat itsensä kehittämiseksi: ”Mieleni on
paha siitä, että ette ole käyneet kalastamassa, vaan vetelehtineet
kaupungilla ... Kai te olette lukeneet tunnollisesti ja soittaneet joka
päivä? Kerratkaa sitä historiaa, mitä Janne on jo opiskellut; ja olisi
hyvä jos Janne ehtisi lukea uuttakin. Mutta sinä Hinni voisit auttaa
häntä sillä lailla, että luet yhdessä ja kuulustelet ensin kappaleen
kerrallaan ja sitten koko läksyn. Sen jälkeen kuulustelette
toisianne... Käyttäytykää niin, ettei isälle tule murhetta.” (Kootut
teokset 20, 103B104.) Sama teema näkyy kymmenen vuotta
myöhemmin tuolloin jo lähes 17 vuoden ikään ehtineelle Karlille
osoitetuissa moitteen sanoissa: ”Karl ansaitsee suuret moitteet,
koska ei ole soittanut, ei luultavasti tutkinut kasvejakaan. Et kai
edes harkitse että tuottaisit isällesi jotain iloa ... Etkä ajattelekaan
pitää lupauksiasi B ettet ainakaan anna ajan kulua silkassa
laiskuudessa ja olla halki elämäsi kehno surkimus.” (Kootut
teokset 23, 250.)
Snellman joutui olemaan työnsä vuoksi paljon pois kotoa
lasten ollessa vielä keskenkasvuisia. Poissaolo korostui jouluna
1864, jolloin Snellman viipyi joulun yli työmatkalla Pietarissa ja
jolloin hän kävi tiivistä kirjeenvaihtoa lasten kanssa (Kootut
teokset 20, 421B435). Isän kirjeistä välittyy huoli lasten voinnista
ja terveydestä, ja huolen keskeltä hän jaksaa muistuttaa lapsia
erilaisista käytännön asioista. Vastauskirjeissään lapset paitsi
kertovat lyhyesti kuulumisia vakuuttavat voivansa hyvin ikävästä
111
huolimatta. On merkillepantavaa, että Snellman käytti sekä näissä
että myöhemmissä lapsille kirjoittamissaan kirjeissä uskonnollisia
ilmaisuja toivottaen ”Jumalan suojelusta” ja ”Luojan läsnäoloa ja
varjelusta”. Hän myös kehotti lapsia hartauteen: ”Lukekaa iltaisin
avuttomien lasten rukous ja laulakaa niitä virsiä joita osaatte ...
Lukekaa myös joulupäivänä saarna ja käykää toisena päivänä
valoisan aikaan kirkossa.” (Kootut teokset 20, 431.) Näin
Snellman toteutti käytännössä filosofisissa kirjoituksissa
korostamaansa periaatetta uskonnollisen kasvatuksen
kuulumisesta kotikasvatukseen.
Monessa kirjeessään Snellman kantaa huolta ja toruu
murrosikäisiä lapsia näiden riitelystä: ”Miksi Herran nimessä
teidän pitää olla toisillenne kuin pedonpentuja” (Kootut teokset 21,
110B111). ... ”Älkää riidelkö mistään, vaan yrittäkää ilahduttaa
toinen toistanne” (Kootut teokset 20, 430B431). Hän vetosi
tunteenomaisesti omaan auktoriteettiinsa ja lasten harkintaan
saadakseen nämä käyttäytymään siivosti: ”Luoja tietää, miten
huolissani olen teistä, ainoastaan koska pelkään että häpäisette
itsenne” (Kootut teokset 21, 110). Isä piti tehtävänään ohjata
lapset välttämään riitelyä.
Kesällä 1869 pian 21 vuotta täyttävä Anders Henrik ja 19
vuoden ikään ehtinyt Johan Ludvig tekivät lomamatkan
Kainuuseen. Isän opastukset pojille kuvaavat hyvin, miten hän
korosti ahkeruutta ja toimeliaisuutta sekä höysti kasvatusta
moitteilla ja vaateilla: ”Suon teille mieluusti kaiken ilon minkä
matkanne voi tuottaa. Olisi kuitenkin minulle mieluisempaa, kuten
teille itsellennekin parempi, jos se olisi lepoa ja palkkio totisen ja
uutteran työn jälkeen. Mutta toivon, että te kiittäen Jumalan
hyvyyttä, joka on suonut teille puutteettoman ja huolettoman
nuoruusajan B tähän asti B käyttäisitte ne päivät, jotka teillä vielä
on jäljellä tässä onnellisessa asemassa, entistä innokkaammin
omistautuen kaikella älyllänne ja kyvyllänne hyödyttämään
isänmaatanne ja valmistamaan itsellenne riippumatonta
tulevaisuutta. ... Koska ainoa hyöty, minkä matkanne voi tuottaa
on se että saatte hiukan tietoa maasta ja kansasta, eivät pappilat
ole oikea paikka sen kokoamiseksi. Hinnin pitäisi kerätä hiukan
tilastollista kokemusta. Kysy siis talonpojilta: Kuinka iso manttaali?
112
Paljonko velkaa? Pyydä näytettäväksi velkaseteliä - ota selvää
pappien, tuomarien ym. viroista. Edelleen: kuinka paljon
siemenviljaa? Kuinka hyvä sato? Kuinka paljon hevosia ja lehmiä?
... Janne kirjoittakoon muistiin lauluja ja melodioita.” (Kootut
teokset 22, 461B462.) Ahkeroinnista muistuttamisen lisäksi isä
antoi pojille myös yksityiskohtaisia käyttäytymisohjeita, jotka
koskivat mm. taloudenpitoa, alkoholin käyttöä ja sitä, miten tiettyjä
ihmisiä tulee puhutella.
Ruotsiin kesällä 1870 tyttärelleen Hannalle kirjoittamassaan
kirjeessä isä opastaa, tuolloin 23-vuotiasta tytärtä,
seurusteluasioissa: ”Minua ilahduttaa että Sinä viihdyt siellä.
Huomaan että teatteritkin ovat nyt avoinna, Sinun teatterihimosi
houkuttaa niihin. Mutta olen huolissani seurastasi, onhan aivan
mahdotonta palata teatterista ilman jonkun herran seuraa. Älä siis
käy muulloin, kuin täysin sopivan seuran kanssa, joka istuu
säädyllisillä paikoilla.” (Kootut teokset 22, 493.) Hän myös
kehottaa tytärtään välttämään ranskalaisia draamoja, jotka ”ovat
arvottomia”, ja erilaisten käyttäytymisohjeiden lisäksi muistuttaa
tätä luonnossa liikkumisen hyödyllisyydestä taideharrastusten
rinnalla. Näin siis tyttärenkin kasvattaminen jatkui vielä tämän
aikuisuudessa.
Hyvään seuraan hakeutumista B toi oikeammin huonon
seuran hylkäämistä B isä suositteli myös aikuisikään ehtineelle
Anders Henrikille, jonka juopottelusta ja velkaantumisesta hän
kantoi huolta. Kirjeessä vuodelta 1873 hän valittaa sitä, että joutuu
maksamaan poikansa velkoja ja sanoo murehtivansa tämän
epärehellisyyttä ja olevansa huolissaan tämän tulevaisuudesta:
”Nuo esitykset, jotka ovat tuhonneet sinut, voivat toistua milloin
hyvänsä. Jollet kaihda niiden alkusyytä, juopottelua, asialle ei voi
mitään. Päätä ettet laske jalkaasi kapakan sisäpuolelle. Lopeta
kaikki seurustelu niissä käyvien henkilöiden kanssa. Älä koskaan
jää mihinkään seurueeseen viimeiseksi, vaan eroa siitä ajoissa.”
(Kootut teokset 23, 251B252.) Hän vaati poikaansa olemaan
lainaamatta rahaa ja patisti opiskelemaan. Kehotuksissa korostuu
kurinalaisen elämänasenteen ihannointi: ”... täytyy osata olla
ilman seuraa, löytää suurimman ilonsa yksinäisyydestä ja se
puolestaan vaatii, että ihmisellä on korkeampi päämäärä, joka
113
tekee työn rakkaaksi ja antaa ajatuksille askarrusta” (emt., 252).
Isä mitä ilmeisimmin suositti tässä Anders Henrikille ohjenuoraksi
omaa elämänasennettaan ja ihanteitaan. Ote ei ole mitenkään
sielunhoidollinen B ymmärtävä ja kuunteleva.
Huoli siitä, etteivät lapset vain kävisi laiskoiksi vaan
ponnistelisivat ahkerasti uran luomiseksi, välittyy Snellmanin
kirjeistä vielä jo aikuisikään ehtineille lapsille. Anders Henrikille
vuonna 1874 kirjoittamassaan kirjeessä, tämän ollessa jo 25-
vuotias, isä kehotti tätä ”työskentelemään uutterammin” todeten,
että ”ainoastaan työ antaa elämälle arvoa, joka suo ihmiselle
enemmän oikeutta elää kuin eläimelle, ja tuottaa jotakin
arvonantoa ja kunniaa” (Kootut teokset 23, 279B280). Hän kehotti
useissa kirjeissä aikuista Anders Henrikiä ponnistelemaan ja yhä
kehittämään itseään myös viulun soitossa, jota isä harrastuksena
selvästi arvosti. Snellmanin oma työ- ja suorituskeskeinen
elämäntapa sävytti voimakkaasti hänen toimintaansa kasvattajana
ja jäsensi hänen suhdettaan lapsiin vielä näiden aikuisiässä. Hän
arvosti sivistystä, oli itse sivistynyt ja yritti ohjata lapsiakin
samaan.
Isä pelkäsi, että lapset elämällään ja tyytymällä elämässä liian
vähään jotenkin häpäisevät hänet. Hän vetosi tähän jo kirjeissä
murrosikäisille lapsille, mutta sama viesti sisältyi myös useisiin
aikuisille lapsille lähetettyihin kirjeisiin. Esimerkiksi kirjeessä
Anders Henrikille, tämän ollessa jo 25-vuotias tuomari, isä viittasi
perinnölliseen aateluuteen ja totesi, että ”teidän (lasten) tulisi ottaa
huomioon, että ette häpäisisi minun nimeäni” (Kootut teokset 23,
267). Ainakin osa aikuisille lapsille annetuista perin
yksityiskohtaisistakin käyttäytymisohjeista, joita sisältyi paljon
Snellmanin kirjeisiin, näyttäisi liittyvän siihen, että isä ei luottanut
lasten kykyyn hoitaa itse asioitaan. Paljon niissä on varmaan
myös hyväntahtoista yritystä olla lasten tukena ja auttaa heitä
menestymään elämässä. Kirjeissä on paljon myös erilaisten
käytännöllisten asioiden hoitamiseen liittyviä pyyntöjä ja neuvoja,
joihin ei liittynyt varsinaisesti mitään kasvatuksellista.
Snellmanin kirjeet lapsille ovat kauttaaltaan hyvin asiapitoisia.
Niissä ei ole samanlaista kaunosieluista lyyrillistä maalailua kuin
vaimolle kirjoitetuissa kirjeissä. Niistä ei myöskään juuri löydy
114
leikkisyyttä eikä älyllistä huumoria, mikä usein sävyttää isien ja
lasten suhdetta. Tätä saattaa osaltaan selittää Snellmanin hyvin
vaativa, vastuullinen ja paineinen työ, jossa leikinlaskulle ei juuri
ollut tilaa. Hän katsoi lastensa elämää ja kantoi huolta heidän
tulevaisuudestaan kokeneena ja verrattain iäkkäänä
virkamiehenä, jolle oli kertynyt jo paljon kokemusta virkauran
luomisen ankarista vaatimuksista. Kirjeistä on nähtävissä isän
kunnianhimoinen pyrkimys auttaa ja ohjata lapsia menestykseen
ja sen edellyttämään ahkerointiin.
Snellmanin lapset ovat syystä voineet olla ylpeitä isänsä
menestyksestä ja ihailla tätä tämän yhteiskunnallisista
saavutuksista. Isän kirjeistä välittyy kuitenkin sellaista
tyytymättömyyttä lapsiin, moitteita ja suorituskeskeistä
elämänasennetta ilmentävää patistelua, mikä väistämättä on
aiheuttanut lapsissa myös riittämättömyyden tunnetta. Tällä ei ole
suoranaista yhteyttä Snellmanin perhefilosofiaan, vaan kyse oli
enemmänkin hänen persoonastaan. Hän vaati paljon sekä
itseltään että lähimmiltä ihmisiltä. Hän piti tärkeänä, että lapset
asettavat riman korkealle ja motivoituvat ponnistelemaan
elämässä ”korkeampien päämäärien” eteen. Tällaiset odotukset
lapsia kohtaan ilmensivät hänen omaa elämänasennettaan B ja
toteutuivat hänen omassa elämässään.
Kirjeistä lapsille ei piirry mitenkään selväpiirteistä linjaa
Snellmanin kasvatusperiaatteista. Yhteys hänen filosofiseen
kasvatusajatteluunsa pelkistyy lähinnä siihen, missä korostuu
lasten kasvattaminen hyviin tapoihin ja ihmisen ponnistelu itsensä
sivistämiseksi ja kehittämiseksi, itsekasvatus, sekä suuntautuminen
”korkeampiin päämääriin”, yhteiskunnalliseksi toimijaksi, joka
omalla työllä palvelee ja hyödyttää isänmaataan. Hän itse oli
yhteiskunnallinen osallistuja ja toimija ja toivoi, että hänen
pojistaankin tulisi sellaisia. He etenivätkin tahoillaan merkittäviin
yhteiskunnallisiin virka-asemiin.
Kirjeet lapsille osoittavat, että perhefilosofisesta ja
kasvatusopillisesta teoretisoinnista on pitkä matka siihen
käytännön elämään, jossa perhe-elämä ja lasten kasvattaminen
konkreettisesti tapahtuvat. Vaimon varhainen kuolema tosin loi
Snellmanin perheessä epätavallisen asetelman isän ja lasten
115
suhteeseen, minkä vuoksi isä ei ehkä täysin pystynyt toimimaan
kasvattajan roolissa haluamallaan tavalla.
