Snellmanilla oli kova vauhti päällä, koska Hypoteekkiyhdistys oli jättänyt hakemuksen valtiontakuista. Siinä viitattiin hänen ideaansa hankkia hopea lainan avulla. Lisäksi esitettiin rahauudistusta, koska se tekisi mahdolliseksi maksaa vuotuiset kuoletukset ilman tappiota. Senaatissa Snellman viittasi keisarin 20.8.1862 tekemään salaiseen päätökseen Suomen rahauudistuksesta, joka liittyi Venäjän vastaavaan. Tämän mukaisesti Snellman oli yrittänyt saada rahauudistuksen ratkaistuksi kielikysymyksen yhteydessä keisarin tapaamisessa Parolassa heinäkuussa 1863. Keisari oli kuitenkin Helsingissä 31.7.1863 kehottanut Snellmania odottamaan kunnes asiasta oli ehditty puhua Venäjän rahaministerin kanssa.

Tämä toteutui vihdoin kolmen viikon kuluttua, kun Armfelt lähetti elokuun puolivälissä Snellmanille kutsun. Neuvottelu tapahtui Pietarissa Venäjän finanssiministeri M. von Reuternin kesäasunnolla Krestovskin saarella. Paikka ei ollut mitenkään miellyttävä, koska se sijaitsi alavalla, suoperäisellä maalla, Nevan sivujokien ympäröimänä ja niin tiheän kasvillisuuden peitossa, etteivät ilma ja aurinko saavuttaneet rakennuksia. Snellmanin mukaan sisällä ilma oli kosteaa ja ikkunat huurussa. Englannin ja Pohjois-Amerikan kokemustensa mukaisesti liikemiehen tyyliin käyttäytynyt Reutern oli syystä huonovointinen.133 Snellman oli neuvotteluun hyvin valmistautunut, koska hän oli laatinut etukäteen listan mallivastauksia etukäteen odotettuihin kysymyksiin:

Valtiovarainministeri sanoo:

Te voitte odottaa tammikuuhun 1864, jolloin Venäjän seteli on nimellisarvossaan.

Vastaamme: Kyllä, annamme mielellämme hopean-vaihdon odottaa tammikuuhun.

Mutta me emme halua eikä meidän pidä odottaa päivääkään Hypoteekkiyhdistyksen lainan hankkimisessa eli köyhtyneiden talonpoikiemme auttamisessa. He ovat katojen seurauksena joutuneet ottamaan velkaa.

– –

Valtiovarainministeri kuuluu sanoneen:

Venäjän kruunu tulee rahauudistuksen seurauksena kärsimään tappiota Suomessa tapahtuvissa maksuissaan.

Asia ei tule olemaan näin eikä voikaan olla:

Venäjän seteli tulee olemaan arvoltaan kopeekalleen sama kuin ennen uudistusta.

Näihin kysymyksiin Snellman neuvoi Armfeltia valmistautumaan ja poimimaan ehdotuksen vastaukseksi. Neuvottelut menivät hyvin, vaikka heistä riippumattomista syistä ministerin ilme synkistyi ainoastaan, kun pankinjohtaja Stieglizt kävi kertomassa kullan kurssin noususta Pariisissa. Suomen rahakysymyksen osalta neuvottelut sujuivatkin tehokkaasti ja kestivät alle puoli tuntia. Kotimatkalla Armfelt ei lakannut hämmästelemästä keskusteluiden onnistumista, koska normaalisti niihin olisi mennyt kuukausia ilman Snellmanin apua.134

Snellmanin asennetta kuvaa se, että hän oli puhunut Reuternin kanssa myös yksityisradan rakentamisesta Viipurin ja Pietarin välille. Höyrylaivalla Snellman oli tavannut Carl Alfthanin, joka oli menossa hakemaan Venäjän kulkulaitosministeriltä takausta yksityisen rautatieyhtiön obligaatiolainojen korkotakaukselle. Hankkeesta olivat kiinnostuneet myös yksityiset Venäjän rautatieyrittäjät, kuten von Dervietz.135

Neuvottelutulos oli rahauudistuksen osalta erinomainen. Reutern lupasi sopia keisarin kanssa siitä, että kun Suomen Hypoteekkiyhdistys olisi tallettanut kahdeksan miljoonaa markkaa Suomen Pankkiin hyvinä ulkomaisina valuuttoina, metalliraha oli ainoa laillinen arvonmitta Suomessa heti, kun senaatti siitä päätti. Snellman oli ehtinyt palata jo Helsinkiin, kun hän sai sähkeellä tiedon rahaministerin päätöksestä.136

Reutern ilmoitti keisarille, että Venäjän edut eivät estäisi rahauudistuksen toteutumista Suomessa. Tuli kuitenkin odottaa marraskuuhun, jolloin setelit olisi saatu tasa-arvoon hopean kanssa. Snellmanille tämä kävi hyvin, koska Hypoteekkiyhdistyksen laina hopeanvaihtoa varten ei ollut vielä varmistunut. Aikaa kuitenkin oli riittävästi, koska kiihkeä kansainvälinen tilanne laski kurssia ja uudistusta oli lykättävä. Kaikki oli kuitenkin Suomessa valmiina, koska 29.8.1863 keisari hyväksyi annettavaksi säädyille esityksen, jonka mukaan reformia varten tarvittavat rahat otettaisiin hypoteekkiyhdistyksen ulkomaisesta lainasta, josta osa talletettaisiin Suomen Pankkiin. Vaikka esitys on kamreeri J. Thilénin puhtaaksikirjoittama, sisällön laatija on selvästi Snellman, jonka omakätinen luonnos on säilynyt. Ehdotus sisältää pyynnön, että säädyt takaisivat Hypoteekkiyhdistyksen 30 miljoonan ulkomaan lainan. Saaduista varoista pankki ottaisi haltuunsa 12 miljoonaa.137

Snellman oli jo aikaisemmin 12.8.1863 laatinut säädyille esityksen Hypoteekkiyhdistyksen lainan takaamisesta, koska läheisessä yhteydessä rahakysymyksen kanssa oli pankin luovuttaminen säätyjen hallittavaksi. Snellmanin papereissa on konsepti ja puhtaaksikirjoitettu versio asiasta. Hänen mukaansa reformi ei saanut tapahtua ennen tammikuun ensimmäistä päivää, johon mennessä venäläinen setelinlunastussuunnitelma oli tarkoitus saattaa päätökseen.138

Snellmanin valmistelujen perusteellisuudesta kertoo hänen kirjeenvaihtonsa pietarilaisten rahoitusasiantuntijoiden kanssa. Hän tiedusteli 7.8.1863 Charles von Fehleiseniltä tämän käsitystä seteli- eli luottoruplan ja hopearuplan välisestä kurssista, koska epäili Venäjän rahauudistuksen epäonnistumista. Snellman viittasi myös toivottuun liiketoimeen, jolla tarkoitti ilmeisesti suomalaisten hallussa olleiden venäläisten sijoitusrahoituskohteiden vaihtamista suomalaisiin arvopareihin tai myymistä pois.139 Hän yritti selvittää suomalaisten liikemiesten avulla, kuinka paljon omistuksia oli. Näissä asioissa hän oli kirjeenvaihdossa kauppaneuvos J. F. Hackmanin ja von Julinin kanssa. Hackman oli mukana siinä lähetystössä, joka oli 25.3.1862 vienyt Pietariin niin sanotun suuren raha-anomuksen.140

Näihin aikoihin Snellman oli niin keskittynyt virkatehtäviinsä, ettei ehtinyt kirjoittaa sanaakaan omaisilleen. Kuitenkin monet heistä kääntyivät hänen puoleensa pyytäen apua. Esimerkiksi Anna Christina -sisar pyysi veljeltään apua Gustaf-poikansa änkytysongelmaan, joka piti saada ratkaistua ennen koulun alkua.141 Snellman hoiti asian järjestämällä pojalle kurssin Helsingistä, mistä lähetti sanan sisarelleen Carl-langon avulla. Sisar kiitti: ”Tiedänhän minä, että Sinulla, rakas veli, on paljon tekemistä, enkä sen takia odotakaan saavani usein sitä iloa, jonka kirjeen saaminen Sinulta tuottaa.”142

Vuoden 1863 sadon varmistuttua hyväksi Snellman hylkäsi myös Salomon Heinen Saksassa neuvottelemat ennakot, kun yhteistyö Hypoteekkiyhdistyksen kanssa varmistui. Kansainväliseen kurssikehitykseen viittasi myös Snellmanin kirjoitus Sota vai rauha Suomelle Puolan takia. Lisäksi Saksan ja Tanskan suhteet olivat kärjistymässä.143 Armfelt ilmoitti 28.8.1863, että senaatin 17. ja 23.7. tekemät päätökset oli vahvistettu Pietarissa. Salaamistarkoituksessa todettiin vain lyhyesti, että Hypoteekkiyhdistyksen tarjous oli hyväksytty. Se merkitsi rahauudistuksen käytännön toteutumista.144

Marraskuussa 1863 ruplan kurssin laskeminen oli kuitenkin tosiasia. Vuoden 1862 kato vähensi viljan vientiä, Puolan kapina rasitti valtion taloutta ja ulkomaiden luottamusta Venäjään ja sen talouteen. Tämä lisäsi keinottelua ruplalla. Erityisesti Napoleon III:n uhkaava puhe Puolan tilanteen ratkaisemisesta vaikutti epäedullisesti Pietarin pörssiin ja seteliruplan kurssiin. Kun Rothschildin lainalla hankittu hopea alkoi loppua ja keinottelu kiihtyi, Venäjän valtionpankki rajoitti vekseleidensä myyntiä. Samalla romahti usko Venäjän kykyyn palata hopeakantaan. Seteli- ja hopearuplan kurssi putosi todellista kysyntää ja tarjontaa vastaavalle tasolle. Stjernvall-Walleen ehätti jo ilmoittamaan, että Venäjän rahauudistuksen epäonnistuminen mitätöi myös Suomen rahauudistuksen, koska Suomen markka seurasi Venäjän seteliruplan kurssia.145

Vuoden lopulla puhkesi ulkomailla rahakriisi, joka teki lainan saannin tältä osin mahdottomaksi. Kenraalikuvernööri Rokassovski kääntyi rahahanketta vastaan.146 Rahauudistukseen sitoutuneen Stjernvall-Walleenin ja Snellmanin kirjeenvaihto oli suorasanaista ja tuttavallista, kun taas Armfeltin kanssa käyty kirjeenvaihto oli asiallisempaa tämän hoitaessa asiaa lojaalina virkamiehenä.

Näissä vaikeissa olosuhteissa Snellman alkoi rakentaa luottamusta kotimaiseen raha-uudistukseen virallisessa lehdessä tammikuussa 1864.147 Hän toi esiin ärtymyksen pitkittyneestä valtiopäiväkäsittelystä, koska siinä arvosteltiin kahden asian kytkemistä toisiinsa ja vieläpä koko reformin toimivuutta. Valtiopäiväkäsittelyn aikana suunnitelmassa oli paljastunut heikkouksia, jotka osoittautuivat sen toteuttamisvaiheessa vakaviksi. Seuraavassa numerossa hän toi esille kielteisen kantansa valtiopäivien pyrkimykseen siirtää Suomen Pankin valvonta senaatilta säädyille ennen kuin rahauudistus oli toteutettu. Hän ei tuntenut arvonantoa pankkivaliokunnan asiantuntemusta kohtaan, ja sen jäseniksi saattoi tulla henkilöitä, joiden kanssa hän ei tullut toimeen.148

Snellman toisti helmikuussa 1864 uudessa artikkelissa, ettei halunnut tulla riippuvaiseksi säätyjen asettamista pankkivaltuusmiehistä. Hän epäili edelleen näiden harkintakykyä ja tietämystä ja pyrki todistamaan sen arvostelullaan pankkivaliokunnan mietinnöstä.149 Samaan aikaan Snellman joutui oikomaan myös Helsingfors Tidningarin harhakäsityksiä takuista ja niistä aiheutuneista kustannuksista.150

Rahauudistukseen liittyi myös säätyesitys metrisen järjestelmän sopivuudesta pituus-, tilavuus- ja painomittoihin, koska sen mukaan haluttaisiin ilmaista hopeamarkan paino ja arvo. Snellman kannatti senaatissa 21.3. hartaasti tätä ehdotusta.151 Pietarissa slavofiiliset piirit vainusivat hankkeessa kuitenkin separatismia. Snellmanin kirjeenvaihdosta Armfeltin ja Stjernvall-Walleenin kanssa helmi-maaliskuussa kävi ilmi, että metrisen järjestelmän käyttöönotto sai raueta. Armfelt ilmoitti melko pian, että tämä hanke ei saisi keisarin hyväksyntää.152 Snellman ei halunnut antaa periksi, koska asiaa oli käsitelty julkisuudessa siitä asti, kun Berg oli vuonna 1861 tehnyt aloitteen metrijärjestelmään siirtymisestä rahayksikkö mukaan lukien. Säädyt olivat lisänneet talousvaliokunnan ehdotuksesta, että Suomen rahayksikön paino ja arvo määriteltäisiin metrijärjestelmän mukaan.

Rokassovski vastusti tätäkin, mutta Snellmanin mielestä periksi antaminen olisi ruokkinut vain separatisteja pelkääviä asenteita. Snellman ajoi kolikoihin Suomen vaakunan asemasta keisarin rintakuvaa, jolloin ”pienimmänkin mökin lapset” saisivat nähdä keisarin kuvan. Snellmanin mielestä oli sivuseikka, että keisarin kuva kolikoissa erottaisi sen kopeekoista.153 Lopullisesti Armfelt ilmoitti maaliskuussa 1863, ettei rahayksikön sitomiselle metrijärjestelmään ollut edellytyksiä.154

Snellman turhautui vastauksesta ja purki ärtymystään Stjernvall-Walleenille konseptissa, joka kuvastaa hänen ajatteluaan Suomen asemasta Venäjän yhteydessä. Hän viittasi myös panskandinavismista innostuneeseen liberaaliryhmään, jonka asema romahti Puolan kapinan yhteydessä. Snellman pelkäsi, että Venäjän asenne johtaisi ajan mittaan toiseen Puolaan Suomessa.155 Asiaa pidettiin kuitenkin vireillä, kun Snellman antoi asiasta lausunnon senaatin salaisessa istunnossa 9.5.1864. Samasta aiheesta on säilynyt muistio toukokuulta.156

Suomalaiset arvopaperit olivat uusi asia Venäjällä, ja siksi Venäjän valtiovarainministeri halusi niistä tietoja.157 Snellman oli luvannut Armfeltille toimittaa ne viipymättä 10.3.1864. Lopulta Snellman laati erillisen muistion Reuternin pyytämistä valtionlainoista. Liikkeellä oli vuoden 1859 Venäjältä otettu laina, vuoden 1862 laina Saksasta sekä Suomen Hypoteekkiyhdistyksen antamat obligaatiot 1862.158 Edes kiireelliseksi julistettu senaatin esitys Hypoteekkiyhdistyksen lainan takauksesta ei välttämättä tuntunut pelastavan reformin aikataulua. Asetus julkaistiin 4.4.1864. Säädyt suostuivat ottamaan pankin haltuunsa ja päättämään yhdessä senaatin kanssa pankin avaamisesta hopeanvaihdolle.

Senaatin talousosasto, joka oli viran puolesta Suomen Pankin toiminnan valvoja, päätti Snellmanin aloitteesta antaa 5.4.1864 Suomen Pankille muistutuksen siitä, että lainoja oli myönnetty ilman riittävää varmuutta.159 Snellmanin mielestä pankista myönnetyt lainat olivat synnyttäneet yrityksiä, jotka eivät olleet tukevalla pohjalla. Suomen Pankin johtokuntaa muistutettiin, että oli yleensäkin huolehdittava siitä, että pankista annettavat luotot oli käytettävä sillä tavoin ja siihen tarkoitukseen kuin ne oli myönnetty. Lisäksi huomautettiin, että pankista oli annettu kiinnityksiä vastaan niin suuria määriä lainoja, ettei niitä ollut voitu kattaa sillä hinnalla, joka oli saatu myymällä kiinnitettyä omaisuutta. Senaatti velvoitti johtokunnan viipymättä ryhtymään toimiin mainittujen laiminlyöntien korjaamiseksi niiltä osin kuin niin ei jo ollut tapahtunut. Snellman palasi asiaan myöhemmin rahauudistuksen merkeissä, kun lainanottoa oli supistettava vuoden 1865 puolivälissä. Lainauksen lopettaminen melkein kokonaan vei liikemiehet suureen ahdinkoon. Snellmania eivät monet konkurssit vaivanneet, vaan hänen mielestään ”se, mikä on mädäntynyttä, kukistukoon”.

Snellmanin keskeisestä asemasta kertoo se, että 17.2.1864 hän sai tehtäväksi laatia perintöruhtinas Nikolai Aleksandrovitsia varten katsauk-sen Suomen finanssiasioiden hoidosta. Armfelt tiedusteli asiaa kohteliaasti: ”Koska Hänen Keisarillinen Korkeutensa Perintöruhtinas esitti äskettäin toivomuksen, että hän saisi nähdäkseen katsauksen Suomen valtiontalouden nykyiseen järjestelmään, otan vapauden tiedustella Herra Senaattorilta, haluaisiko Herra Senaattori, joka parhaiten tuntee maan nykyiset rahaolot, esittää tällaisen lyhyen katsauksen, joka sitten esitetään käännöksenä Hänen Keisarilliselle Korkeudelleen.”160 Tehtävä oli perinpohjainen ja aikaa vievä, koska Armfelt joutui kiirehtimään asiaa maaliskuussa kahdesti. Asiaa oli tiedusteltu suoraan korkeimmalta taholta. Armfelt pyysi jo anteeksi sopimatonta ahdisteluaan, mutta itse kreivi Stroganov, joka oli suuriruhtinaan kasvatuksen valvoja, toivoi, että katsaus saataisiin esiteltyä hänelle ennen alkavaa matkaa.161

Snellman sai katsauksen valmiiksi 16.4. Suurin haaste oli laatia lyhyessä ajassa normaalisti pitkän ajan vaativa työ siinä muodossa, että sillä olisi jotain arvoa. Nyt lähetetty selostus sisälsi tästä syystä vain tulo- ja menoarviota koskevia valaisevia huomautuksia sekä tietoja rahajärjestelmästä ja muutamia sitä koskevia mietteitä. Snellmanin käsityksen mukaan siinä oli välttämättömin, mitä asianmukaisessa lyhyes-sä muodossa voitiin esittää. Hänen mielestään pelkkä luokkien ja numerotietojen luettelo olisi ollut hyödytön.162

Armfelt kiitti 26.4. Snellmania suuresta työstä: ”Samalla kun minulla on kunnia ilmoittaa Herra Senaattorille, että pyydetty esitys Suomen rahajärjestelmästä on luovutettu, käytän tilaisuutta esittääkseni Herra Senaattorille vilpittömän kiitokseni siitä suuresta työstä, jonka Herra Senaattori on tehnyt laatiessaan kyseessä olevan arvokkaan ja valaisevan esityksen, ja minulla on kunnia olla täydellisintä kunnioitustani vakuuttaen.”163 Snellmanin esitys oli yksityiskohtaisuudessaan budjetin rakennetta seuraava järjestelmällinen katsaus perusteluineen. Snellmanin kirjanpitokokemus Borgströmin kauppahuoneelta ei ollut mennyt hukkaan. Perintöruhtinaan ilo katsauksesta ei ollut pitkäaikainen, koska hän menehtyi keuhkotautiin Nizzassa 21 vuoden ikäisenä.164

Yllättäen rahauudistuksen jännittävässä tilanteessa Snellman joutui selittelemään leimapaperin valmistamisessa syntyneitä sotkuja. Säädyt olivat hyväksyneet uuden leimapaperiasetuksen, mutta vahvistus viipyi, jolloin finanssitoimituskunta ryhtyi valmisteleviin toimiin. Säätyesitys edellytti rahan arvon merkitsemistä tekstinä ja numeroina sekä suomeksi että ruotsiksi. Finanssitoimituskunnassa havaittiin, että merkit olisivat tulleet epämukavan suuriksi. Toimituskunnan päällikön Snellmanin esityksestä senaatti päätti 18.7.1864, että rahan arvo merkitään pelkästään numeroilla ja suomenkielisellä tekstillä, ja valtuutti 4.8. toimituskunnan toimiin.

Snellmanin mielestä ratkaisu oli hallinnollinen erityiskysymys, ja hän antoi toimituskuntansa ensimmäiselle kamarikirjurille Victor von Haartmanille käskyn toimia tarkkojen ohjeiden kera: ”Ei juuri voitane sanoa, että ne jne. ja mallit olisivat tyylikkäitä. Mutta ne ovat kumminkin riittävän siistejä, ja lisäehdotusten pyytäminen veisi vain aikaa. Mitä suomenkielisiin arvomäärämerkintöihin tulee, on senaatin yleinen täysistunto esittänyt Hänen Majesteetilleen asetuksen muutosta tässä suhteessa – niin että edellytettäisiin ainoastaan suomenkielistä kirjoitusta.”165 Kun keisari vahvisti säätyesityksen asetukseksi, leimamerkkejä oli valmistettu jo jonkin aikaa. Merkkien poikkeaminen asetuksesta oli helppo havaita, ja sanomalehdissä herättiin.

Ikävän tilanteen laukaisemiseksi Snellman yritti puhua Armfeltia ympäri. Snellmanin mukaan sekä järki että perustuslaki sanoivat, että Hänen Keisarillisella Majesteetillaan on oikeus muuttaa tuollaisia puhtaasti hallinnollisia määräyksiä missä tahansa säätyjen päätöksessä. Vaikka kysymyksessä oli keisarin armollinen päätös, Snellmanin mukaan kyseessä oli pikkuseikka, yksi merkitykseltään vähäisimmistä. Snellman lohduttautui sillä, että Armfelt saattaisi asian oikealle tolalle tavanmukaisen hyväntahtoisuutensa ja runsaan keinovalikoimansa avulla.166 Armfelt vastasi nopeasti, että hän piti ainakin nykyisessä tilanteessa vaikeana tai suorastaan mahdottomana tämän asian selvittämistä muuten kuin korjaamalla huomautuksia aiheuttaneet virheet siten, että tulos oli Hänen Keisarillisen Majesteettinsa oman korkean päätöksen mukainen.167

Häly sai nopeasti myös kielipoliittisen luonteen. Snellman kirjoitti asiasta vastauksen viralliseen lehteen 27.3.1865. Hänen lähtökohtansa oli, että kun lainsäätäjä ei halua jättää mitään hallintoa hoitavien ymmärryksen ja harkinnan varaan, seuraus on määräysten ja vastamääräysten tavanmukainen moninaisuus. Snellmanin mielestä kukaan tuskin haluaisi väittää, että arvon merkitsemistavan muutoksesta olisi jotain haittaa. Jokainen ymmärtäisi yhtä hyvin sanat ”markka”, tai ”markkaa ja penniä” kuin ”mark och penni”. Tällä edellytyksellä myös hopearahassa oli vain suomenkielinen merkintä. Sillä oli luultavasti tarkoitettu, että raha kuitenkin oli Suomen raha niin kuin leimapaperikin kuului vain ja ainoastaan Suomelle. Snellman vakuutti, että leimapaperin valmistukseen ei kätkeytynyt mitään kielikysymystä, mistä todisti jo se, että kartoissa vaakunan ympärysteksti sekä kontrollileiman kirjoitus olivat ruotsiksi.168

Snellmanin oli lopulta pakko perääntyä. Hän kirjoitti 28.3. Armfeltille: ”Olen saanut asianmukaisen rangaistuksen siitä, että kuvittelin toimineeni erityisen hyvin, kun onnistuin saamaan leimapaperin valmiiksi tammikuun 1. päivään mennessä meidän teknisten välineittemme puutteellisuuden aiheuttamista vaikeuksista huolimatta. Tahaton virheeni surettaa minua, Jumala nähköön, etenkin kun keisarillinen senaatti esitti anomuksensa minun nöyrän ehdotukseni perusteella.”169

Snellman piti rahauudistuksen valmistelun täysin salassa omilta sukulaisiltaan, joille tiedoista olisi ollut paljon hyötyä. Serkulleen kauppaneuvos J. W. G:son Snellmanille hän sanoi, ettei hän voinut eikä saanut ilmaista kenellekään asioita, jotka on pidettävä salassa. Vihjeet rahauudistuksesta kuuluivat tällaisiin asioihin, koska ne voisivat aiheuttaa siihen kohdistuvia spekulaatioita. Snellman kertoi kuitenkin sen verran, että se, mistä rahajärjestelmän uudistus oli riippunut, oli toistaiseksi ulottumattomissa. Hypoteekkiyhdistyksen yritykset ulkomaisen lainan hankkimiseksi olivat epäonnistuneet ulkomaiden vaikean rahatilanteen takia.

Kirjeen lopussa Snellman kuvaili omaa tilannettaan: ”Koen usein asemani raskaaksi taakaksi ja odotan tulevaisuutta vain surumielisen resignaation vallassa. Suunnitelmia minulla kyllä on tekeillä, mutta olen omaksunut ohjeekseni säännön, etten ryhdy hätiköiden mihinkään, vaan otan ensin perinpohjaisesti selvän asioista. Jos sitten vain hyvin perusteltu käsitys ja sitkeä työnteko riittäisivät, olisi jonkinlaisen tuloksen aikaansaaminen ilo. Joka suunnalta ahdistavat hankaluudet ovat kuitenkin niin monenlaisia ja suuria, että kaiken ilonsa mahdollisesta menestyksestä ehtii kyllä menettää.”170 Snellman sai näihin aikoihin henkilökohtaisen lainan järjestymään Boreniukselta ja lähetti vakuudet sitä varten.171 Näihin aikoihin myös kaksi sisarenpoikaa Gustaf ja Nathanael von Essen asuivat heillä.172

Rahauudistukseen kiinteästi liittyvä kysymys pankin luovuttamisesta säätyjen hallintaan asetti Snellmanin alkuperäisen esityksen tarkoituksen uuteen valoon. Senaatin plenumissa Snellman yritti pelastaa esityksensä ehdottamalla pankin luovuttamista säätyjen hallintaan vasta, kun se oli avattu hopeanvaihtoa varten. Muuten ristiriita hallituksen ja säätyjen pankkivaltuusmiesten välillä hopeanvaihdon aloittamisesta olisi valtiolliselta kannalta valitettavaa. Sitä paitsi pankkivaltuusmiesten päätös olisi arveluttava, koska pankkivaltuusmiehillä ei ollut muuten päätösvaltaa eikä edes neuvontavaltaa.173 Samoista syistä Snellman vastusti yksityispankkien perustamista rahauudistukseen saakka, koska se olisi merkinnyt inflaatiovaaraa.174

Se, että olisi järjetöntä luovuttaa Suomen Pankki säätyjen hallintaan ennen rahauudistusten toteuttamista, oli Snellmanin mielestä niin ilmeistä, että sen ei pitänyt jäädä huomaamatta. Koska Snellmanin lausunto plenumissa 12.10.1864 ei kääntänyt muiden senaattoreiden päitä, hänen oli käytettävä viimeistä keinoa rahauudistuksen pelastamiseksi. Hän vetosi henkilökohtaisella kirjeellä 9.11.1864 ministerivaltiosihteeri A. Armfeltin luottamukseen. Kirjeessään Snellman totesi, että hän ei mielestään voinut ottaa vastuuta johdonmukaisuutta vaativan kysymyksen ajamisesta, koska hän ei voinut valvoa sitä pankkivaltuusmiesten takia. Mukavinta olisi tietysti äänestää ja pestä kätensä, mutta hänen omatuntonsa vaati toista. Snellman ei halunnut etsiä suojaa äänestyksestä ja todeta, että syy ei ollut hänen, vaan oli valmis kantamaan vastuun. Snellman uhkasi erota, jos Suomen Pankki otettaisiin säätyjen valvontaan ennen kuin rahauudistus toteutuisi. Uhkaava sävy näkyy selvästi kirjeen luonnoksessa, mutta varsinaista kirjettä hän muutti yleisemmäksi ja kohteliaammaksi.175 Armfelt pyysi vielä muiltakin neuvoja asiassa, mutta lopputulos kulki Snellmanin toivomuksen mukaan, koska keisari hylkäsi esityksen pankkivaltuusmiehistä.176

Armfeltin lohdulliset sanat Snellmanin tarpeellisuudesta selitettäessä rahauudistusta keisarille toteutuivat 16.11.1864: ”Tapasin Keisarin eilen, ja Hänen Majesteettinsa minulle ohimennen lausumien sanojen perusteella uskon, etten suinkaan erehdy aavistellessani, että Keisari haluaisi tarkistaa täysin selviksi käsitykset, joita me täällä emme pysty valaisemaan hänelle ilman Teidän välitöntä osallistumistanne.” 177

Näkemättä vielä tätä kirjettä Snellman ehti vedota: ”Rukoilen nyt nöyrimmästi, että Jalosukuinen Herra Kreivi käännättäisi kirjoituksen. Minä en uskalla uskoutua kenellekään. Olisin voinut kirjoittaa saksaksi, mutta käsialani ei kuitenkaan ole kelvollista Majesteetin silmiin saatettavaksi. Voi miten puutteeni saa minut levottomaksi. Lyhyen ja selvän esityksen laatiminen on niin kovin vaikeaa.”178 Kun Snellman oli ollut huolestuneena yhteydessä myös Stjernvall-Walleeniin, tämä oli pohtinut asiaa yhdessä Armfeltin kanssa. Kahden kesken Stjernvall-Walleen vahvisti, että Snellman oli päätetty kutsua Pietariin esittelemään asia keisarille sekä Venäjän finanssimiehille ja erityisesti finanssikomitealle. Heidän toimintasuunnitelmansa pidettiin erityisen salassa.179

Marraskuun lopussa asiat alkoivat sujua vauhdilla. Euroopan rahatilanteen kiristyessä senaatti päätti 21.11. helpottaa Hypoteekkiyhdistyksen lainansaantimahdollisuuksia. Snellman laati asiasta keisarille anomuksen.180 Snellman kutsuttiin Pietariin sähkeellä 28.11.1864. Lisäksi Armfelt kirjoitti asiasta erillisessä kirjeessä: ”Armollisesta käskystä saan täten pyytää Herra Senaattoria saapumaan tähän kaupunkiin antamaan tarpeellisia selvityksiä Suomessa toimeenpantavaksi ehdotetusta rahauudistuksesta samaan aikaan kuin Hänen Ylhäisyytensä Kenraalikuvernööri, joka on samaa tarkoitusta varten tänne erikseen kutsuttu.”181

Pietarissa suostuttiin tukemaan Hypoteekkiyhdistystä 150 000 hopearuplalla valtion varoista. Sitä vastoin 4 miljoonan tallentamiseen 8 miljoonan sijasta ei suostuttu. Armfelt edellytti myös, että lainaneuvottelijat eivät lähtisi Frankfurtiin ennen kuin Snellmanin käynti keisarin luona oli toteutunut.182 Seuraavana päivänä Rokassovski ilmoitti sähkeellä Snellmanille, että hänet oli kutsuttu Pietariin rahauudistuksen kannalta ratkaisevaan tapaamiseen.183 Sitä ennen Armfelt oli toimittanut virallisen kutsun.184

Rahauudistuksessa Snellmanin vaikein vuosi huipentui finanssiministerin tapaamiseen uudelleen joulukuun alkupäivinä 1864. Hänellä oli tuomisina Snellmanille laaja muistio.185 Snellman matkusti Pietariin kolme päivää. Perillä hän asui Hotel Kleessä, Nikolajevnankadulla Mihailovskajan aukiota vastapäätä. Hanna kirjoitti kotoa samaan aikaan: ”Papan pikku huone on nyt jääkylmä, siirsin isosta kaikki kirjat pois ja annan sen olla auki.”186 Leskirouva Fredrika Claësonin hoiviin jätetyille lapsilleen Snellman kuvaili miljoonakaupungin vilskettä, jota hän ei itse ehtinyt seurata: ”En pysty edes kuvaamaan teille täkäläistä vilskettä. Kun lähes puoli miljoonaa ihmistä, 25 kertaa niin paljon kuin Helsingissä, asuu yhdessä, voitte kai kuvitella, mikä kuhina vallitsee varsinkin suurimmilla kaduilla, jotka halkovat kaupunkia. Minä en ehdi kuitenkaan katsella mitään, vaan olen tähän asti päivittäin käynyt vierailuilla ja osallistunut kokouksiin, ja välillä istun kotona ja kirjoitan.”187

Saavuttuaan Pietariin Snellman havaitsi ilmapiirin Venäjän finanssipiireissä epäedulliseksi reformille. Puolan kapinasta saakka sanomalehtien yllytyksestä venäläinen kansallistunne tulkitsi kaikki reuna-alueiden pyrkimykset helposti separatismiksi. Snellman ei aikonut antaa periksi. Näissä olosuhteissa Snellman oli laatinut laajan ja perusteellisen muistionsa venäläisten finanssipiirien vakuuttamiseksi. Sen saksankielinen versio oli osoitettu finanssikomitealle eli valtakunnanneuvoston sille osastolle, jossa asiaa käsiteltiin. Siinä Snellman luo historiallisen katsauksen, esittelee nykytilanteen, raportoi pankin hopeanvaihtoa varten tallennetuista varoista ja tuo esiin Venäjän setelirahan vastaisen aseman Suomessa.188 Snellmanin käsialaa oli myös Suomen asiain komitean esitys.189

Haihduttaakseen myös venäläisen yleisön epäluulot Snellman kirjoitti Suomen rahaoloista artikkelin Ruskij Invalidia varten. Artikkelissa hän yritti selvästi ja kansantajuisesti osoittaa suomalaisten vaatimukset oikeutetuiksi: ”Te pyydätte myös kaikenlaisten huhujen takia tietoa rahan arvon parantamisesta ja Venäjän setelirahan luotosta tässä maassa. Meidän rahalaitostamme koskeva tarina on pitkä. Haluan kuitenkin yrittää antaa siitä teille niin lyhyen esityksen kuin suinkin mahdollista.” Artikkelinsa lopuksi Snellman sanoi uskovansa, ettei keisarikunnassa ja sen pääkaupungissa ”vähäpätöistä maatamme kadehdittaisi sen aikaisemmin nauttimasta vakaasta rahan arvosta. Vain tätähän me kaikessa nöyryydessä pyydämme”.190

Taittaakseen kärjen separatismisyytöksiltä Snellmanin oli pakko keksiä ratkaisu siihen, mikä oli tulevan Suomen markan suhde Venäjän hopearuplaan. Ratkaisu syntyi tuskaisan pohdinnan tuloksena. Eräänä iltana kun asiaa pohdittiin Rokassovskin luona, Stjernvall-Walleen käveli voitonriemuisena sisään. Hän vaati itselleen Aleksanteri Nevskin rintatähteä, koska oli mielestään ratkaissut asian: markalle ja pennille annettaisiin venäläiset nimet. Se ei kuitenkaan olisi toiminut, koska nimitykset olivat vakiintuneet liiaksi puhekieleen.

Pari päivää tämän jälkeen Snellmanilla itsellään sytytti hänen istuessaan yksin hotellihuoneessaan: markasta tehdään ruplan neljäsosa, jolloin saadaan leimata oma raha, vaikka venäläinen hopearaha säilyy maan rahana. Snellman esitteli tämän todellisen ”Kolumbuksen munansa” Stjernvall-Walleenille vaatien nyt Nevskin tähteä itselleen. Seuraavana päivänä Snellmanilla oli neuvottelu Armfeltin kanssa ja parin viikon päästä hän tapasi keisarin, joka saattoi rauhoittaa häntä: ”Olkaa nyt vain kärsivällinen, niin kaikki käy hyvin.”191 Snellmanin keksintö käänsi päät myös finanssikomiteassa. Hän antoi tunnustusta erityisesti sen puheenjohtajalle Konstantin Nikolajevitsille, joka ”suurella selvyydellä osoitti Suomen anomuksen oikeutetuksi ja reformin tarpeelliseksi monien katovuosien kärsimälle maalle.”192

Kääntäessään rahauudistuksen Suomelle voitoksi Snellman joutui uhraamaan joulun perheensä kanssa. Hän oli viimeiseen asti toivonut voivansa ehtiä joulunviettoon lastensa kanssa: ”Kotimatka alkaa vähän huolestuttaa, nimittäin mahdanko ehtiä täältä jouluksi. Toivottavasti kuitenkin pääsen. Mutta en missään tapauksessa ehdi ennen lauantaita.” Varmuuden vuoksi hän lähetti kenraalikuvernöörin kuriirin välityksellä Pietarista työpöytänsä avaimen Helsinkiin Hanna-tyttärelleen, jotta tämä sai lukitusta laatikosta rahaa jouluostoksia varten. Snellman antoi myös luvan joulukuusen koristeluun, kehotti antamaan köyhille leipää, kynttilöitä, lihaa ja ryyniä. Hannaa hän kehotti hyvissä ajoin leipomaan tarpeeksi joululeipää ja torttuja, että saisi olla jouluaaton rauhassa. Pojille ja itselleen hän pyysi ostamaan seuraavat joululahjat: ”Kaikille pojille linkkuveitset, joissa reikä narua varten, puntti lyijykyniä, 4 kpl kynänvarsia – hyviä, penaalit Villelle ja Callelle, työkaluja Hinnille ja Jannelle.”193

Muutama päivä ennen joulua Snellmanin oli pakko ilmoittaa, ettei hänen ehtimisestään joulunviettoon ollut toivoa: ”Kovin pahoilla mielin sain tietää, etten pääse lähtemään täältä vielä moneen päivään. Enkä mitenkään voi jouluaattona olla teidän kanssanne. Teillä on kuitenkin yksi keino olla iloisia, jos haluatte käyttää sitä. Älkää riidelkö mistään, vaan yrittäkää ilahduttaa toinen toistanne. Lukekaa iltaisin avuttomien lasten rukous ja laulakaa niitä virsiä joita osaatte. Älkää valvoko myöhään. Lukekaa myös joulupäivänä saarna ja käykää toisena päivänä valoisan aikaan kirkossa.” Lopuksi hän totesi Hannalle: ”Olet varmaan hankkinut korin ruotsalaista olutta. Sitä saa juoda kuinka paljon ja milloin hyvänsä.”194

Lapset saivat tiedon aatonaattona ja pettymys oli tuskallinen. Hanna kertoi: ”Tämä on ensimmäinen kerta kun olemme papasta erossa jouluaattona, ja vasta nyt minä huomaan, etten ole aavistanutkaan miten kamalan ikävältä ja tyhjältä tuntuu.” Kuitenkin kuultuaan tilanteesta Tengströmit kutsuivat lapset joulunviettoon, vaikka pojat arvelivat ensin, että olisi hauskempaa olla kotona yksin.195

Kuultuaan tunnelmat kotoa Snellman oli hyvin murheellinen lastensa yksinäisyydestä. Vaikka oli jo uudenvuoden aatto, hän ei voinut vieläkään sanoa, koska saattoi palata. Hän korosti kuitenkin lapsilleen: ”Luoja suokoon, että saisin kuulla teistä pelkkää hyvää. Ajatelkaa, miten surulliseksi Pappa tulisi, jos saisi palatessaan kuulla, että olette käyttäytyneet huonosti. Muista sinä Hinni, mikä on aiemmin vaikuttanut niin pahasti elämääsi lapsi parka. Ole Villelle kiltti – älkää tapelko. Villen tulee muistaa, että sinä olet nuorempi eikä vaatia kaikkea mahdollista, kuten Sinä usein teet. Ole kiitollinen siitä, että pääsit nyt tanssikouluun. Pitäkää kaikki huolta siitä, että pikku Calle rukka, joka eniten kaipaisi oman äidin hoivaa, ei kävisi sen puutteessa katkeraksi eikä turmeltuisi. Pappa on iloinen hänen todistuksestaan. – – Hannan ei pidä komennella, vaan minun neuvoni mukaan sopia etukäteen asioista isojen poikien kanssa ja puhua kauniisti ja suostuttelevasti Villen ja Callen kanssa. – – Minä olen terveenä. Luoja varjelkoon armollisesti meitä kaikkia. Muistakaa käydä kirkossa.”196 Vasta 2.tammikuuta hän sähkötti päässeensä lähtemään ja saapuvansa kotiin 7. tammikuuta.197

133                        Senaatin talousosaston pöytäkirja.

134                        Suunnitelma neuvotteluihin finanssiministeri M. Reuternin kanssa elokuussa 1863. KT 20, 116–117.

135                        Kirje Alexander Armfeltilta 27.1. 1864. Erkki Pihkalan kommentaari, SA XI:245.

136                        Sähke E. Stjernvall–Walleenilta 16.8.1863. KT 20, 108.

137                        Säädyille annettu selonteko valtionlainasta, konsepti. KT 20, 119.

138                        Säätyesitys Suomen Pankin hallinnosta, konsepti 12.8.1863. KT 20, 116.

139                        Kirje Charles von Fehleisenilta 7.8. 1863. KT 20, 104.

140                        Kirje J. F. Hackmanilta 24. ja 29.8. 1863 ja E. Julinilta 2.9.1863. KT 20, 110, 111 ja 129.

141                        Kirje Anna Christina von Esseniltä 19.3.1864. KT 20, 269–230.

142                        Kirje Anna Christina von Esseniltä 19.3.1864. KT 20, 335–336.

143                        Kirje Alexander Armfeltille 19.8. 1863. KT 20, 109.

144                        Sähke Alexander Armfeltilta 28.8. 1863. SA XI1:157.

145                        Kirje E. Stjernvall–Walleenilta 24.11.1863. KT 20, 174.

146                        Kirje Alexander Armfeltille 6.1. 1864. KT 20, 211.

147                        Finlands Allmänna Tidning 11. ja 12.1.1864: 7 ja 8.Hypoteekkiyhdistyksen lainan takuusta. KT 20, 216–222.

148                        Finlands Allmänna Tidning 25.1. 1864: 19. Valaistusta yhdistetyn valtio– ja pankkivaliokunnan mietintöön nro 1 ja siihen liittyviin varauk-siin. KT 20, 228–231.

149                        Finlands Allmänna Tidning 22.2. 1864: 43. Pankkivaliokunnan Suomen Pankin hallitusta ja hallintoa koskeva mietintö. KT 20, 243–248.

150                        Finlands Allmänna Tidning 29.1. 1864: 23. Eräs eilisen Helsingfors Tidningarin artikkeli. KT 20, 234–235.

151                        Snellmanin lausunto plenumissa 21.3.1864 mittajärjestelmän muuttamisesta. KT 20, 270.

152                        Kirje Alexander Armfeltilta 20.2. 1864. KT 20, 242.

153                        Kirje  Alexander Armfeltille 4.2. 1864 ja 27.2.1864. KT 20, 235–236 ja 254–256.

154                        Kirje Alexander Armfeltilta 5.3. 1864. KT 20, 266.

155                        Kirje Alexander Armfeltille 10.3. 1864. KT 20, 268.

156                        Pituus–, tilavuus– ja painomittojen metrisen järjestelmän käyttöönotto, salainen lausunto senaatin talousosastossa 9.5.1864. KT 20, 330.

157                        Kirje Alexander Armfeltilta 2.3. 1864. KT 20, 261.

158                        Selvitys Venäjän valtiovarainministerille suomalaisista luottopapereista. KT 20, 322–325.

159                        Senaatin tilintarkastuskertomus Suomen pankin hallinnosta 5.4. 1863. KT 20, 280–283.

160                        Kirje Aleksander Armfeltilta 17.2. 1864. KT 29, 239.

161                        Kirje Aleksander Armfeltilta 5.3. ja 23.3.1864. KT 20, 266 ja 273–274.

162                        Kirje Aleksander Armfeltille 16.4. 1864. KT 20, 292.

163                        Kirje Aleksander Armfeltilta 26.4. 1864. KT 20, 326.

164                        Lyhyt esitys kruununperillisille Suomen valtiovarainhallinnosta 16.4. 1864. KT 20, 293–322.

165                        Konsepti Victor von Haartmanille 24.8.1864. KT 20, 356–358.

166                        Kirje Alexander Armfeltille 21.3. 1865. KT 21, 70–71.

167                        Kirje Alexander Armfeltille 24.3. 1865. KT 21, 72.

168                        Finlands Allmänna Tidning 27.3.  1865:71. Uudesta leimapaperista.  KT 21, 72–76.

169                        Kirje Alexander Armfeltille 28.3. 1865. KT 21, 79–80.

170                        Kirje J. W. G:son Snellmanille 26.9.1864. KT 20, 366–369.

171                        Kirje Alexander Ferdinand Bo-reniuk-selle 22.10.1864, KT 20, 387.

172                        Kirje Otto von Esseniltä 4.11.1864. KT 20, 386–387.

173                        Säädyt ja Suomen Pankin johtokunta, lausunto senaatin täysistunnossa 12.10.1864. KT 20, 374–381.

174                        Yksityispankkien perustaminen ja sen oikeus setelinantoon, lausunto senaatin täysistunnossa 17.10.1864. KT 20, 383.

175                        Kirje Alexander Armfeltille 9.11. 1864. KT 20, 411.

176                        Rein 1981 (II), 536–537.

177                        Kirje Alexander Armfeltilta Snellmanille 16.11.1864. KT 20, 408.

178                        Kirje Alexander Armfeltille 17.11. 1864. KT 20, 409.

179                        Kirje E. Stjernvall–Walleenilta 19.11.1864. KT 20, 410–411.

180                        Valuutan kierron tarve, salainen lausunto senaatin täysistunnossa 21.11.1864. KT 20, 412–414 .Kirje Alexander  Armfeltille 23.11.1864. KT 20, 414.

181                        Sähke Alexander Armfeltilta 28.11. 1864. KT 20, 419.

182                        Kirje Alexander Armfeltilta 1.12. 1864. KT 20, 420. Ks. myös J. G. R. Thiléniltä sähke 3.12, kirje 13.12 ja sähke 22.12.1864. KT 20, 421, 427 ja 431. Ks. myös C. J. Jägerhornilta kirje 9.12.1864. KT 20, 424.

183                        Sähke P. I. Rokasovskilta 2.12.1864. KT 20, 421.

184                        Kirje Alexander Armfeltilta 30.11. 1864. KT 20, 420.

185                        Venäjän finanssiministerille saksankielinen salainen muistio Suomen rahauudistuksesta. KT 20, 440–453.

186                        Kirje Hanna Snellmanilta 5.12.1864. KT 20, 421–422.

187                        Kirje lapsille 8.12.1864. KT 20, 422–423.

188                        Suomen asiain komitean lausunto rahauudistuksesta, konsepti. KT 20, 454–458.

189                        KT 20, 450–453.

190                        Artikkeli Suomen rahalaitoksesta venäläiselle Russkij  invalid -lehdelle. KT 20, 459–471.

191                        Snellman oli kertonut asian Hypoteekkiyhdistyksessä 1875 kamreeri A. Boehmille. Ref. Rein (1981) II, 544.

192                        Morgonbladet 1881:1, Förklaringar.

193                        Kirje Hanna Snellmanille 17.12. 1864.  KT 20, 427–428.

194                        Kirje lapsille 21.12.1864. KT 20, 430.

195                        Kirje Hanna Snellmanilta  24.12. 1864. KT 20, 432.

196                        Kirje lapsille 26.12. ja 30.12.1864. KT 20, 433–434

197                        Kirje ja sähke lapsille 2.1. ja 6.1. 1865. KT 20, 501.