Samaan tahtiin kuin kantaaottavan toimittajan julkisuuden paineet, kasvoivat myös 38-vuotiaaksi ehtineen poikamiehen avioitumispaineet. Snellmanin tilannetta eivät parantaneet suorat tiedustelut aiheesta: esimerkiksi kirjailija Sofia von Knorring Tukholmasta uteli häneltä maaliskuussa 1844, oliko hän ehtinyt yhtä pitkälle asiaankuuluvan elämäntoverin löytämisessä kuin Lénström, jonka edellisen kirjeen hurmioi-tunut sävy oli viitannut sellaiseen.412

Snellman ei ollut huono sulhaskandidaatti kenellekään Kuopion seurapiirin tähdelle. Sitä ei taannut pelkästään hänen maineensa tai asemansa rehtorina tai sujuva sukkulointi jatkuvassa seurapiiritapahtumien virrassa. Alusta alkaen hän oli päässyt sisimpiin verkostoihin, minkä osoitti hyvin kutsujen määrä kummiksi moneen säätyläisperheeseen. Näitä kunniatehtäviä kertyi hänelle Kuopiossa yhteensä yhdeksän. Vain muutaman kuukauden kuluttua siitä, kun hän oli saapunut Kuopioon, hänet kutsuttiin lääninsairaalan lääkärin Schmidtin Hugo-pojan kummiksi. Tällä tavalla hän pääsi lähelle yhtä kaupungin tavoitelluimmista kaunottarista, perheen Evelina-tytärtä. Kastejuhlien tahti jatkui Snellman-kummilla kiivaana, kun seuraavan vuoden huhtikuussa hänestä tuli Karstenin Ines-tyttären kummi ja toukokuussa kuvernööri Ramsayn Anders Edvard-pojan kummi.413

Kastejuhlat tarjosivat sopivia kontaktitilaisuuksia, koska ne pidettiin kotona, kun jumalanpalveluksia ei haluttu pitkittää kastetoimituksilla. Kastekaava ei edellyttänyt vanhempien läsnäoloa, vaan kummien kautta heille lähetettiin terveisiä: ”sanotte lapsen vanhemmille, että he kasvattavat lapsen Jumalan pelossa.” Kaste lakkasi näkyvästi kuvaamasta seurakunnan yhteyteen tulemista. Kotikasteet säilyivät kirkkokasteen rinnakkaismuotona.414

Kasteet eivät olleet ainoita perhejuhlia, joissa Snellman oli suosittu vieras. Hän oli mukana konfirmaatiossa 16.6.1844, jossa ripille pääsi kolme ystävystä: apteekkarin tytär Johanna Lovisa (Jeanette) Wennberg (s. 1828), kihlakunnantuomarin tytär Emelie Charlotte Forstén (s. 1827) ja aikaisemmin mainittu lääkärintytär Evelina A. Schmidt. Näille ”kukkeille neidoille” Snellman laati onnittelurunon, joka ei jätä varaa arvailuille:

”Kukoistavaiset

ilon lapsukaiset,

elon kevään kruunaamat!

Teille siis maljat,

Päivä on Teidän,

Tervehdyslaulut kajahtavat!

Kohtapa teille on koittava aika

Kohdata unelmat, sydänten mahti.

Vielä ei huolta, kas vielä on vieno

Kaipaus rinnassa kuohahtava.

Viaton vielä, kätkössä olkoon,

Salaisuus poskia kuumottava.”  415

Apteekkari Wennbergin perhe oli tullut Snellmanille tutuksi monella tapaa, ja heidän nimensä olivat vilahdelleet muutamissa kirjeissä. Snellman oli esimerkiksi toiminut asiamiehenä, kun Haeggström oli hankkinut apteekkarille tietoja oluen hinnoista Tukholmassa. Saman kirjeen jälkisanoissa kustantajaystävä totesi syyskuussa 1844 arvoituksellisesti havainneensa iloisesti, että Snellman oli alkanut perustaa omaa perhettä. Sen tuottamaa iloa ja siunausta ei varmastikaan vähentänyt se, että asian järjestäminen juontui kristillisestä rakkaudesta ja laupeudesta.416 Arvaus osui oikeaan, koska Snellmanilla alkoi olla monenlaista asiaa apteekkari Wennbergin luokse, joka oli saanut apteekkioikeudet 17.12.1839 August Kellgrenin seuraajana. Talo sijaitsi Backmanin naapurikorttelissa nykyisen Vuorikadun ja Kauppakadun kulmassa. Sinne myös Snellmanin tie alkoi yhä useammin kulkea.417

Snellmanilta ei vaimoehdokkaita ainakaan puuttunut. Säätyläisneitoja Kuopion avioliittomarkkinoilla oli vapaana useitakin: M. L. Tavastjerna, Sofia Lagerlöf, Louise Tavast, Wilhelmina Wright, Clara Nordenstreng, Agnes von Konow, Wilhelmina Lindfors, J. Gröndahl ja Josefine Kellgren. Kolme neitosta, Wennberg, Schmidt ja Forstén olivat Kuopion tavoitelluimmat neidit. Heillä oli omat vakituiset ihailijansa, jotka kevätiltoina virittävät heille serenadejaan. Neidot pitivät haaveilijoiden tulta yllä kainosti keimaillen, kuten hyvin kasvatettujen nuorten naisten kuului. Välillä he käyttäytyivät viehkeän suosiollisesti ja välillä pidättyvästi. Neitojen suosiota lisäsi heidän musikaalisuutensa. Esimerkiksi apteekkari Wennbergin musikaalisuus johdatti Jeanette-tyttären musiikin pariin ja tästä kehittyi taitava pianonsoittaja sisarensa Idan ohella. Konsertointia Jeanette harrasti yhdessä parhaan ystävänsä, aivan naapurissa asuvan Evelina Schmidtin kanssa.

Kuopio oli tunnettu vireästä musiikkielämästään. Jo 1794, Kustaa IV Aadolfin syntymäpäivänä sinne oli perustettu toisena suomalaisena kaupunkina Turun jälkeen musikaalinen seura. Musiikkitilaisuuksissa vallitsi korkea kuninkaallis-patrioottinen henki. Kuopion musiikkielämä tuli uuteen vaiheeseen, kun sen toimintaa alkoi organisoida yläalkeiskoulun laulun- ja saksanopettaja Rudolf Lagi, joka oli syntyperäinen kuopiolainen. Hän teki sittemmin elämäntyönsä Helsingin Nikolainkirkon urkurina. Ennen Helsinkiin muuttoaan 1851 hän ehti järjestää lukuisia konsertteja lukion juhlasalissa, missä Snellman oli vakituinen vieras.418 Lagi esiintyi paljon myös yksityiskodeissa, kuten Schmidtin salongissa, jossa hän lauloi duettoja oppilaansa Jeanette Wennbergin kanssa. Jeanette soitti forte-pianoa, lauloi kauniisti ja oli kysytty esiintyjä seurapiirijuhlissa. Kerrotaan, että umpiruotsalaisten kuulijoiden mukaan suomen kielikin soi hänen laulamanaan leivosen liverryksen lailla.

Snellman piti musiikista ja hakeutui mielellään Lagin konsertteihin myös siksi, että tämä oli hänen läheinen ystävänsä. Heidän ystävyytensä juonsi jo Helsingin ajoilta, jolloin Lagi oli ollut Snellmanin oppilas Helsingin lyseossa 1835–1836. 419 Snellmanin kuunnellessa ahkerasti Lagin duettoja Jeanette-oppilaansa kanssa jotain syttyi hänen rinnassaan. Tammikuussa 1845 Snellman kirjoitti Saimassa eräästä ”musikaalisesta suareesta” talvimarkkinoiden aikaan. Hänen mukaansa innostuneen laulunopettajan taidot pääsivät esiintyjissä esiin ja tulokset osoittautuivat yllättävän hyviksi. Snellman toivoi, ettei ilta jäänyt viimeiseksi, koska Lagia avustaneet ”ihanat musiikinharrastajattaret samoin kuin yleisökin haluavat varmasti myöhemminkin osoittaa mieltymystään niin jaloon ja täälläpäin harvinaiseen nautintoon”. 420

Esiintymässä oli ”ihana” Jeanette Wennberg. Myöhemmin Snellman mainitsi olleensa kuuntelemassa neitokaista suuressa konsertissa oululaisen serkkunsa Johan Wilhelm G:son Snellmanin kanssa. Tämä muisti hyvin myös kaunottaren, johon Snellmanin katse oli usein kiinnittynyt. Lagin taholta kenttä oli vapaa Snellmanille, koska hän piiritti ahkerasti toista oppilastaan, Jeanetten sydänystävää Evelinaa, jonka saikin lopulta omakseen.421 Snellmanille tilanne oli kuitenkin haastava, sillä Jeanette oli rakastunut maisteri Blåfieldiin, josta sittemmin tuli Valkealan kirkkoherra.

Snellmanin ensimmäinen epätoivoinen vuodatus on toukokuulta 1845. Epäonnistuneen kosintansa jälkeen hän kirjoitti yllättyneelle Jeanettelle: ”Mutta lisään tyynemmän surun hetkenä: jollei suloinen Lapsi arvele, että eilinen mielentila oli kenties loukatun naisenarvon ohimenevä tunne ja että sitä vastoin tunne, jolle usein olen perustanut toivoni, elää muuttumattomana sydämessä, jollei hyvä Lapsi koe vakaata aikomusta olla minulle jalo puoliso ja suo minulle tyyntä luottamusta siihen toisella kohtaamisella tähän mennessä koetun lisäksi, eikä halua pitää jo annettuja lupauksia, jollei ole vähäisintäkään katumusta, joka todistaa tämän aikomuksen hyvän syyn – silloin on tulevaisuus menetetty.” Toisessa kirjeessä hän vakuutti, ettei tule aiheuttamaan vähäisintäkään hämmennystä muiden edessä sille, jota rakasti ja rakastaa.422

Asiat näyttivät alkaneen sujua, kun Helsingissä Robert Tengström oli kuullut varmoja huhuja kihlauksesta ja onnitteli kaikkien ystävien puolesta.423 Snellman kuitenkin pyysi, että ”annat maailman uskoa lörpöttelyn olevan lörpötystä eikä mitään muuta. Tietäisin varmaankin jotakin asiasta, jos olisin mennyt kihloihin.” Lisäksi hän vakuutti, että Robertin isä J. J. Tengström olisi kuullut siitä suoraan eikä huhujen kautta. Luottamuksellisesti hän ilmoitti kuitenkin, että ”se mitä ei ole vielä tapahtunut, saattaa tapahtua”. Kosiminen oli ottanut Snellmanin voimille, koska helluntain aikoihin hän oli sairastunut työn, valvomisen, lattiavedon ja sielun levottomuuden takia. Tämä oli aiheuttanut ”ankaran verentungoksen jaloimpiin ruumiinosiin, etenkin rintaan”. Näin vakava sairastuminen oli harvinaista, koska kahteentoista vuoteen hän ei ollut joutunut turvautumaan lääkkeisiin tai suoneniskentään.424

Ystävät eivät voineet aavistaa, millaista aikaa Snellman eli: hän ei ollut poistunut kahteen päivään huoneestaan, ei vastaanottanut ketään, ei nukkunut, ei valvonut – hän oli ainoastaan tuskaillut ja toivonut. Näiden tuskaisten päivien kirjeissään valitulleen hän tunnusti, että heidän ikäeronsa oli aiheuttanut suurimman levottomuuden ja epäilyksen tulevaisuudesta. Hän itse oli kuitenkin sopeutunut tilanteeseen ja ajatellut: ”Minä tarvitsen kiintymystä, jota sydämeni on janonnut koko elämäni ajan; minä tarvitsen rauhaisaa kotia, järjestynyttä, tyventä tilaa, missä viihtyy erilainen ilo kuin se myrskyävä, joka ei lainkaan enää houkuta; minä tarvitsen sielua, joka ymmärtää ja seuraa myötämielisesti ponnisteluani yleisen hyväksi, mikä tähän asti on täyttänyt elämäni.” 39-vuotiaan vuodatus 17-vuotiaalle jatkui: ”Minä tarvitsen puolison ja lapsia, joiden puolesta myös voin ponnistella ja työskennellä, jotta työni tuottaisi muutakin tyydytystä kuin kitsas ja usein kylmä suosion tyydytys.”

Snellman oli mennyt ilmeisesti paniikkiin neidon säikähdyksestä ja sitä seuranneesta hiljaisuudesta, jonka oli taitamattomuuttaan aiheuttanut. Hän ei voinut kuitenkaan ruveta valehtelemaan, vaikka kaikki näytti menetetyltä: ”Kaikki tai ei mitään! Mitä minä tahdon, ja mitä minä lupaan, sen ihana, rakas ihana lapsi tietää. Rakkautta minä tahdon, rakkautta minä lupaan, lupaan vaikka se ohut rihma, johon toiveeni vielä ovat kiinnittyneet, katkeaisikin!” Snellman toivoi, ettei lapsi rukka olisi pettänyt itseään ja häntä, koska kysymys ei ollut pelkästä tunteesta, joka tuntui toteuttavan järjen kaikki huolelliset laskelmat. Hän ei pystynyt estämään tätä kehitystä millään rukouksella vaan ainoastaan vakuuttamalla uhrivalmista, muuttumatonta rakkauttaan.425

Ahdistavassa tilanteessa Snellman alkoi purkaa tunteitaan runoiksi. Onneeni en saata luottaa -runossa Snellman riimitteli:

”Katseeltasi pakoon käännyn,

Pelkään poltetta sen liekin.

Minulta se voimat viekin, Turhaan kilvoitteluun                                                              näännyn.”

Toisessa runossa hän pyysi:

”Kulta sallithan mun sydämeni

Viilenneenä sykähdellä taasen,

Järjen ääni alistumaan saa sen.

Anna takaisin mun selkeyteni; Elämästä turha                                                               toivo kitke,

ettei enää sielu naura, itke.”

Toisaalta hän pyrki suostuttelemaan:

”Vuoksi sinun onnesi

Annan kaikkeni,

Toivon raastan sielustain,

nuolen haavojain.”

tai toisessa runossa:

”Rakkautta

lupaan mutta

vastaustas vuotan vaan.

Suojan saisit,

rakastaisit!

Sanaani siis luota vaan.”

Usein hän nuhteli houkuttelijaansa väärästä rohkaisusta:

”Tulta lietsot rohkein käsin,

Joka polttaa sydäntäsi?

Käsitätkö,

Ymmärrätkö

Että uskon hanakasti

katsees hymyilyyn?”

koska se johti vain yhteen asiaan:

”Hampain terävin se rintaa syö.

Ehtymään se voimat saa mun,

Yhä raatelee, kun alkaa yö,

Valvoo koittaessa aamun.”426

Ystävillä riitti iloa Snellmanin virumisesta lemmentuskissaan. Fabian Collan kuvasi A. E. Arppelle: ”Siinä määrin ukko on esiintynyt tytön ehdottomana liehittelijänä, että seuraa mielitiettyään kuin varjo, vieläpä tanssii hurjemmin kuin Vänrikki (ei kuitenkaan muiden kuin hänen kanssaan).” Collan kuvaa Jeanettea: ”pikkuinen sievä simasuu ja siinä suhteessa makupala meidän suuressa ja tytöistä rikkaassa kaupungissamme; sitä paitsi viaton ja vaatimaton ’kuten vastikään puhjennut ruusunnuppu’. Muuta ja enempää hän ei tosin ole, mutta ehkäpä Snellman ajattelee – eikä ilman syytä – että hän voi kasvattaa vaimonsa itse ja samalla omistaa ainakin miellyttävän vuoteenlämmittäjän.”427

Rynnäköinti avioliiton puolesta näytti johtaneen tulokseen, koska Herman Kellgren totesi saaneensa 31.5. ilosanoman Snellmanilta itseltään: ”Se veijari otti siteen silmiltään ja kehuskeli ja mahtaili, että hän oli lopultakin ottanut voiton eräästä, joka oli kauan pyristellyt vastaan.” Tämä oli leikinlaskua, mutta Kellgren halusi välittää viestin kaikilta ystäviltä Helsingistä, jossa jokainen halusi palasen hänen onnestaan. Kaikki toivoivat myös, että nyt ”Veli Snellman varmaankin muuttui armeliaammaksi ja näki kaikki olot valoisampina, lempeämmässä valaistuksessa; käyhän niin, että kun vain yksi kohta taivasta kirkastuu, tämän kohdan valo valaisee kaiken muunkin, kun sydämessä valkenee, valo leviää kaikkialle muuallekin.”  428

Robert Tengström ei onnitellut Snellmania saman päivän kirjeessään näin suoraan, mutta totesi kauniisti: ”Nyt kun kevättuulet ovat alkaneet puhaltaa yhä leudommin ja Veljen omissakin tunteissa on ennen pitkää alkamassa samanlainen muutos, sikäli kuin Saiman mielipiteenilmauksissa on pääteltävissä, ei kylmettymisen vaaraa enää tarvinne pelätä.”429 Snellmanin vakavat aikeet paljastuivat lopullisesti, kun hän joutui häveliäästi pyytämään Robert-ystäväänsä hankkimaan Deckerin puodista uudenaikaisimman ja laadultaan parhaan – päivänvarjon. Samalla hän muistutti, että tilanne ei ollut ihan niin selkeä kuin ystävät luulivat. Kirjeensä hän lopetti: ”Arvioi tämän perusteella, miten naurattavaksi tunnen itseni ajatellessani filosofiaa ja ikävuosiani niskassani. Mene naimisiin nuorena. Se tuottaa hyvän omantunnon. Neuvon, joka tulee sydämeni syvyyksistä, antaa ystäväsi Joh. Vilh. Snellman.”430

Sopeutumisongelmia todella olikin, koska samoihin aikoihin Snellman kirjoitti Jeanettelle: ”Jatka leikkiäsi, Lapsi! Mutta muista, että sydämen hyvyys ei säily sillä, joka ei velvollisuuksiaan tunne, äläkä enää leiki omalla ja muiden tulevaisuudella.”431 Vielä heinäkuun alussakaan ei oltu ihan selvillä vesillä, koska Snellman ei maininnut kihlauksestaan mitään Lönnrotille, totesi vain: ”Täältä ei ole mitään kerrottavaa.” Kuitenkin jotain paljastui: ”Luultavasti en pääse lähtemään minnekään tänä kesänä. Elän täällä enimmäkseen omassa kolossani enkä kovin rohkealla mielellä.”432

Tunnelma vaihtui täysin, kun kihlaus oli varmasti näköpiirissä. Sävyt muuttuivat todelliseksi kujerrukseksi rakastavaisten kirjeenvaihdossa. Kun aikaisemmin kirjeiden alla oli J. V. S tai Snellman, nyt tilalla oli ”Sinun Jannesi” eli lapsuuden hellittelynimi oli otettu käyttöön. Kirjeet alkoivat: ”rakas, suloinen, ihana, pikkuinen, soma viettelijätär!” Pikku kirjelipukkeet ovat täynnä hellittelyjä, huokauksia, anteeksipyyntöjä ja sopimisia tapaamisista. Päivät olivat yhdessä olemisen opettelua, kuten eräs kirje Jeanettelta paljasti: ”Hyvä rakkaani! Kun olen huolissani siitä, että olen jälleen pahastuttanut mielesi kirjoitan nämä rivit, ja pyydän ettet suuttuisi minuun, tämänpäiväisen käytökseni vuoksi. Pyydän anteeksi, anteeksi, jos voisin tulisin itse ja pyytäisin sinulta anteeksi. Mutta jos tahdot tavata minut niin tule, minä voin kyllä tulla ulos, jos et tyttöjen takia tahdo istua sisällä. Älä ole pahoillasi, anteeksi anelee sinun oma Jeanettesi.”433

Kesä 1845 oli Snellmanille kuumien tunteiden aikaa. Hyvän huomenen toivotuksen morsiamelleen yöllä klo 02.00 kirjoittamassaan kirjelappusessa hän huokaili, miten hänen ajatuksensa leijuivat neidon pieluksen tienoilla: ”ja miten sydämeni ja huuleni kaipaavat päästä aivan sen lähelle.”434 Nuoripari teki veneellä romanttisia huviretkiä. Sulhanen opetti hellästi morsiamelleen onkimista ja pujotti madot koukkuun hänen puolestaan. Yhteinen ilo oli suuri, kun saalistakin tuli. Silmäykset olivat paljon puhuvat. Näillä retkillä soutajana mukana ollut Oskar saattoi vain todeta nähneensä ”miten suurella nerolla on suuret tunteet”.435

Jeanetten ja Snellmanin suhde tuli julkiseksi Johannan nimipäivänä 21. heinäkuuta 1845, kun Kuopion seurapiiri kutsuttiin aamupäivällä apteekkari Wennbergin luokse kahvikutsuille. Julkisesti ei puhuttu kihlajaisista. Aamulla varhain Snellman oli henkilökohtaisesti käynyt kutsumassa juhliin kaupungissa vierailleen 19-vuotiaan ylioppilaan August Schaumanin tovereineen. Hän oli astunut toverusten kortteerikamariin sirosti ja aistikkaasti puettuna, esitellyt itsensä erittäin hyväntuulisena ja kutsunut kekkereihinsä. Kahvituksen jälkeen lähdettiin klo 15.00 kävellen Savilahden rannalla sijainneeseen, Johan Henrikssonin ja Agatha Ahlbomin omistamaan Harjulan kartanoon, joka vieraanvaraisena talona oli Pohjois-Savon säätyläistön suosituimpia monipäiväisten vierailujen ja juhlien paikkoja.436

Harjulassa torvisoittokunta otti juhlakulkueen vastaan. Snellman aloitti ensimmäisen katrillin, johon osallistui myös Lönnrot, joka oli käynyt tanssikoulua Turussa. Sen jälkeen vieraat kutsuttiin lehtimajaan, joka oli pystytetty päärakennuksen etelänpuoleiselle rinteelle. Ympyrään istutettujen koivujen keskellä soitettiin fanfaareja ja avattiin samppanjapulloja. Snellman tarttui lasiinsa ja piti kauniin puheen miehen ja vaimon velvollisuuksista ja kohotti maljan mamselli Wennbergille. Tämän jälkeen juotiin maljoja kaikelle kauniille, mitä luonnossa on, kauniille naisten silmille ja Kuopion kaupungin nuorille naisille, kunnes tanssi alkoi uudestaan. Illallisen jälkeen laulettiin ja lopuksi ylioppilaat kantoivat Snellmania tuolilla ilmassa hurraten hänelle. Snellman kiitti kunnianosoituksesta ja pyysi hurraamaan myös neidolle, jonka nimeä ei tarvinnut mainita ja kantamaan häntä ”kauniisti, niin kauniisti”. Paluumatka kaupunkiin taittui hauskasti naisten kulkiessa edellä ylioppilaiden seurassa. Välillä kävelyn lomassa intouduttiin laulamaan ”Ylioppilaan hiljaista elämää” ja tanssimaan niin, että hiekka pölisi korkealle. Ensin saatettiin sankaritar ja muut naiset kotiin. Hyvästellessä laulettiin serenadi.437

Saateltuaan naisväen kotiin riemastunut ja iloinen Snellman ei halunnut kuitenkaan erota ylioppilaista, vaan vei heidät Wiikin hotelliin jatkamaan juhlimista. Kun välillä oli käyty laulamassa uusi serenadi morsiamelle, Snellman kutsui heidät kotiinsa, jossa vietettiin koko yö hilpeän laulun merkeissä kuitenkin välillä vakavasti keskustellen. Vieraat jäivät vielä aamiaiselle, joka kesti iltaan saakka. Sulhanen oli todella hyvällä tuulella. Kaikkia mahdollisia kujeita ja hauskutuksia keksittiin. Villakoira Toveri oli elementissään. Hassutukset keskeyttivät aina välillä Snellmanin vakavat pohdinnat ja muistelut. Hän kertoi taistelustaan hätää ja puutetta vastaan elämänsä eri vaiheissa. Yhdessä puheenvuorossaan hän alkoi moittia ylioppilaita siitä, ettei heissä ollut isänmaallisuutta eikä heillä ollut voimaa kieltäytyä kaikesta yksityisestä hyvästä. Hän kohotteli maljoja Kellgrenille, Ahlqvistille ja Tallgrenille vuoroin hyväillen ja järkyttäen sanoillaan koko seuruetta.

Seuraavana päivänä hän pyysi heiltä palstantäytettä Saimaan ja kehotti kyhäämään jotain huvittavaa. Näin syntynyt niin sanottu boutrimé julkaistiin Saiman numerossa 30 otsikolla Opiskelijaimprovisaatio laulun jumalattarelle. Snellman liitti siihen johdannon, jonka mukaan nämä nuoret olivat jonkin aikaa oleskelleet paikkakunnalla ja palautelleet mieleensä ”teerenpeliterminologiaa” kaupungin kauniiden naisten johdolla. Runollaan he tahtoivat todistaa, että laulun jumalattaret voivat edelleen pitää heitä uskollisina rakastajina. Illalla Lahdentaan kartanossa Karstenin luona perustettiin seura ’Pro Muntris Nunibus’, jonka kunniajäseneksi pyydettiin Snellman. Seuran ainoana tehtävänä oli järjestää iltahetkiä hassuttelujen, puheiden ja laulun merkeissä lasien kilistessä.438

Snellman rentoutui lopullisesti vasta virallisten kuulutusten jälkeen 10.8., kun morsiamen isän kirjallinen suostumus oli saatu.439 Ystävälleen Tengströmille hän paljasti: ”Olen morsiamen nuoren iän takia pelännyt hätiköityyn päätökseen perustuvaa vastausta, joten sitova on ollut vasta kirjallinen lupaus kuulutuksia varten, eikä minulla ole ollut oikeutta puhua asiasta, jonka kaikki silti ovat tienneet.” Snellman selitti ihastumisensa ja ratkaisunsa yksinkertaisesti: ”Elämä tuntui raskaalta. Tyttö oli houkuttelevan kaunis ja lempeä. Hänen hellästä luonteenlaadusta kuuli vain yhdenlaisen mielipiteen.” Snellmanin olivat lopulta vakuuttaneet hyvän ystävänsä Elise Heintzien, Jeanetten entisen opettajattaren lausunnot tytön ansioista ja vioista. Oman kertomansa mukaan Snellman mietti vielä vuoden, kosi ja antoi tytölle kolme kuukautta vastausaikaa tehdä päätös vapaasti. Toisaalta Snellman tunnusti myös tilanteen haasteet: ”Minua taas vetää puoleensa lempeä naisellinen olemus. Millään muulla on silloin vähän merkitystä; aika ja kärsivällisyyshän johtavat siihen, että muut vaatimukset täyttyvät. Hankalaa tässä on vain se, että minulla on molempia vain vähän.” 440

Tengströmille Snellman kertoi, että jatkossa hänen tunnuslauseensa tuli olemaan: ”ei kirjoja, vaan lapsia.” Aluksi hänellä olisi kylliksi huolehdittavaa ”kaalin ja perunan viljelyssä, halkojen edullisemman hinnan kyttäämisessä jne.”. Snellman suunnitteli varmaksi pelastusrenkaaksi tuottoisaa kirkkoherran virkaa. Piispan virka näytti avautuvan edessä, koska kohti professorin virkaa hän tuskin oli kulkemassa.441

Snellman maalasi asian vähän synkin värein, koska muutaman viikon kuluttua hän lähetti hakemuksen Lundin professuurista Carl August Hagbergille. Leikkisästi hän pyysi tätä olemaan kertomatta tulevasta avioliitostaan Lundin rouvasväelle, koska se heikentäisi hänen mahdollisuuksiaan. Päätähtäin oli kuitenkin kolmen vuoden päästä filosofian professuuri Helsingissä Tengströmin seuraajana. Lundiin pääseminen tuntuisi piristävältä ulkomaanmatkalta: ”Olen heti täydessä vireessä, kun ajattelenkin sitä iloa. Sinä ymmärrät tunteeni, jos katsot Suomen karttaa ja Saimaa ja vuoden elämistä poroporvarien kaupungissa.”442 Hagberg vastasi, että asia oli kunnossa ja hakemus ”mitä imartelevin meidän pienelle akatemialle”.443

Professorin viran haun lisäksi tuleva aviomies halusi kaikin tavoin varmistaa kunnollisen toimeentulon elättääkseen perheensä. Snellman pyysi, että Kuopion maistraatti maksaisi hänelle 200 ruplaa vuodessa ja takautuvasti kahden vuoden ajalta vuokrarahat, mikä hänen mielestään lain mukaan kuului luontaisetuna yläalkeiskoulun rehtorille.444

Maistraatti kuitenkin epäsi rahat ja Snellman valitti asiasta senaattiin, mutta turhaan. Kun päätös luettiin 3.8.1846 maistraatille, August Kellgren esitti, että kaupunki suorittaisi kuitenkin erityistä vuokrarahaa 100 ruplaa vuodessa, koska Snellman oli tuottanut koululle suurta hyötyä ”tunnollisella palveluksellaan”. Ratkaisevassa kokouksessa 17.8.1846 suurin osa kannatti tätä ehdotusta. Vastaan äänestivät puusepät Jonas Norrgrén, August Sarlin ja entinen vuokraisäntä Juho Holopainen. Notaarina toiminut K. A. Malmberg kirjasi päätöksen.445

Snellman penäsi sitkeästi hänelle kuuluvia vuokrarahoja, koska kodin perustajalla oli suuri pula käteisestä: tarvekalujen hankkiminen vei rahaa. Snellman oli toivonut Nervanderin pyytävän tarjouksia huonekalujen hinnoista Helsingin liikkeistä. Tämä ilmoittikin, että kuuden viikon päästä oli valmiina tummiksi pähkinänpuun väriseksi petsattu sohvaryhmä, jossa oli mukana pehmusteet mutta ei päällyskangasta. Snellman sai kertoa sohvan leveyden ja rakenteen sekä päällyskankaan laadun.446 Myöhemmin Nervander ilmoitti, että lokakuun aikana Kuopioon tuli pieni sohva, kuusi tuolia ja sohvapöytä, kaikki pähkinäpuuta ja lisäksi mahonkinen ompelupöytä. Toinen sohva ja lisätuolit tulivat perässä talvikelien aikana. Huonekaluista ja niiden pakkaamisesta Snellman joutui maksamaan yhteensä 115 ruplaa.447

Kellgrenin Snellman oli valtuuttanut vastaamaan morsiuspuvun hankinnasta: ”Puhu asiasta rouva Ehrströmin kanssa; valmistuta leninki siitä kankaasta, jonka hän on valinnut [Johan Alexander] Deckeriltä, huolehdi siitä, että se sekä morsiuspuku, huivi ja hansikkaat pakataan mahdollisimman pieneen pakkaukseen ja kysy Appelgrenin palveluksessa olevalta proviisori Gillbergiltä, onko hän tai joku muu tulossa tänne ja voiko lähtijä tuoda mukanaan koko komeuden.” Perillä vaatteen piti olla 9. marraskuuta, jotta asianmukaiset sovitukset ehdittäisiin hoitaa ennen häitä. Lisäksi Snellman pyysi ostamaan sohvaa varten 36 kyynärää hapsuja, valkoisia ja sinisiä tai valkoisia ja punaisia. Snellman evästi vielä ystäväänsä: ”Älä, Veli hyvä ota ketään avuksesi, sillä on hiukan kiusallista panna koko maailma liikkeelle pikkuasian tähden. Puoli maailmaa on nimittäin jo liikkeellä näissä puuhissa.”448

Häiden järjestämisen ja tulevan kodin hankintojen rinnalla neuvottelut Lundin professuurista olivat koko ajan taustalla käynnissä. Asia mutkistui lokakuun lopussa, kun ilmeni, että Ruotsin hallitusmuodon mukaan valtion virkoihin saattoi nimittää ainoastaan syntyperäisiä Ruotsin miehiä. Tällöin Ruotsista välillä pois muuttaneiden piti hakea uudelleen kansalaisoikeuksia, kuten Hwasser oli tehnyt. Se olisi ollut myös Snellmanin kohtalo.449

Snellman ratkaisi asian välittömästi. Castrénille hän paljasti viikon päästä, että hän jättäisi asian, koska paluu Suomeen olisi vaikeaa. Hän ei halunnut maanpakoon loppuiäkseen: ”Isänmaallisuus tuottaa pysyvämpää kunniaa kuin maanpetturuus.” Kirjeessään hän kertasi vielä kerran kansallisten pyrkimysten suuntaviivoja: ”Kansallistunnetta pitää kohentaa muitakin keinoja käyttäen, ja tässä asiassa on pikkutaktikointi ja varovaisuus kerta kaikkiaan hylättävä ja jokaisen on sen sijaan mentävä niin pitkälle kuin lait ja asetukset sallivat; kun kuljette näitä tietä, teidänkin sananne vaikuttavat tehokkaimmin, ja te olette turvatuimmassa asemassa niiden lausujiksi; jos te haluatte vain hiljaista, hiipien etenevää kirjoituspöytätyöskentelyä sanakirjan ja kieliopin aikaansaamiseksi, ne jäävät elottomiksi aarteiksi.”450

Lokakuun viimeisenä päivänä Snellman ilmoitti asiasta virallisesti professori Hagbergille ja veti paperinsa pois hausta.451 Snellmanin vetäytyminen vaikutti voimakkaasti nuorison isänmaallisiin mieliin, koska suuri joukko heitä oli allekirjoittanut erillisen vetoomuksen hänen jäämisekseen Suomeen.452 Vielä marraskuun alussa myös Tengström vetosi voimakkaasti Snellmaniin, koska ei vielä tiennyt peruutuksesta. Monien muiden tavoin hän esitti toivomuksen, ”ettet enää ajattele Suomesta lähtemistä, ailahtelevia hankkeita tai pakoa isänmaasta, vaan siivosti ja sievästi, kuten harkitsevan perheenisän ja kypsän, avioituneen miehen on toimittava, pysyttelet niissä rajoissa ja niiden rajoitusten puitteissa, jotka suuresti arvostamamme olot asettavat toiminnallesi Suomessa.” Lisäksi hänen puolisonsa lähetti morsiamelle toivotuksen, että hänestä tulisi hänen seuraajansa professorinrouvan paikalle.453

Vastauskirjeessään Snellman paljasti perimmäiset syyt Kuopioon lähtöönsä. Saadessaan karkotuksen koulunrehtoriksi hän oli lähtenyt Kuopioon mielessään suunnitelma Saiman luomiseksi. Tällä tavalla hän toivoi saavansa tilaisuuden puhua suoraan ja hankkia varoja voidakseen lähteä maasta hyvässä järjestyksessä. Snellmanin toiveisiin oli kuulunut jo vuodesta 1834 ”parhaillaan valloillaan riehuva fennisismi” eli tällaisen liikkeen aikaansaaminen. Nyt kuvitelmat olivat haihtuneet ja masennus vallannut mielen: ”aika saattaa saada mielen kirkastumaan; oman aikani arvioin kuitenkin olevan ohi. – – En hirtä itseäni – tarvitaanhan sulhasta häissäni – jotka vietetään 18. eikä 11. päivänä.”454

Hagbergille Snellman selitti tavoitteitaan vielä seikkaperäisemmin. Tieteellisestä työskentelystä Lundissa ja Saksassa hän olisi halunnut hankkia vaikutusvaltaa siivittämään tulevaa työtään kotimaassa suomalaisen kansallisuuden asian edistämiseksi. Tätä tehtävää ei palvellut tällä hetkellä sanomalehtityö ankaran paineen alla, jolloin sanottava uhkasi ohentua ja esitystapa jäykistyä.455 Myös Ehrström ehti vielä vedota kauniisti Snellmaniin, koska hänkään ei tiennyt hakemuksen poisvetämisestä. ”Se, mitä voit tehdä Suomen hyväksi, jää kuitenkin ehkä ainiaaksi tekemättä, jos nyt luovut siitä.” Hän piti turhana kirjallisen uran perässä juoksemista, koska Snellman saisi ”sen sijaan sitäkin korkeamman sijan Suomen historiassa – niin toivon kerran maailmanhistoriassakin”. Hän toivoi, ettei Snellman kostaisi koko Suomelle syrjimistään yliopistossa.456

Inariin matkalla ollut Ehrström moitti joulukuussa ystäväänsä, joka ei ollut ilmoittanut hänelle hääpäiväänsä eikä ollut sanonut sanaakaan siitä. Hän arvasi kuitenkin morsiamen, koska eräästä ikkunasta oli luotu kaunis katse Snellmaniin, kun miehet olivat yhdessä kuljeskelleet Kuopion kaduilla. 457

Nervanderin kirje ennen häitä palautti Snellmanin arkeen. Snellmanin tilaaman sohvanpäällisen kangas ei ollut kehuttavan näköistä, mutta koit eivät olleet ainakaan sille persoja: ”Näet siis, että ellei päällystekangas olekaan runollista, se on ainakin filosofista.” Lisäksi Nervander oli varma siitä, että päätös olla lähtemättä Ruotsiin toi ainakin 1 000 ruplan säästön. Hän kiitti myös kutsusta jouluvierailulle, mutta totesi Snellmanin olevan hölmö, kun kutsui vieraita luokseen kuherruskuukausien aikana. Nervander ei halunnut olla ensimmäinen, jonka takia rouva saa torut vaikka vain siksi, että kahvikuppiin oli tullut poroja.458

Myöhemmässä kirjeessään hän yritti houkutella tulevaa paria häämatkalle luokseen Henriksdaliin, joka oli 14 kilometrin päässä Helsingistä. Samassa kirjeessä oli jälleen huonoja uutisia huonekalujen toimituksesta. Backman, jolta Snellman oli pyytänyt apua niiden ostamisessa, oli moitiskeluillaan onnistunut suututtamaan tavarantoimittaja Lithoniuksen, ja tämä oli perunut koko tilauksen. Nervanderin mielestä koko välikohtaus oli äärettömän naurettava, vaikka Lithonius saatiin lopulta taipumaan. Nervander esitti onnentoivotuksensa vihkiparille ja pyysi varoittamaan tulevaa vaimoa, että saadessaan Snellmanin miehekseen hän sai Nervanderin veljekseen.459

412                        Kirje Sofia Margareta von Knorringilta 23.3.1844. Kootut teokset 6, 214.

413                        Kuopion kaupunkiseurakunnan kastettujen luettelot 1843–1850. Kansallisarkisto.

414                        Aleksi Lehtonen, Kirkon pyhät toimitukset. Porvoo 1931, 128–129.

415                        Runo ”Kukkeat neidot”16.6.1844. KT 6, 366. Ks. Barbro Kindstedtin kommentaari, IV:248.

416                        Kirje Zacharias Haeggströmiltä 6.9.1844. KT 7, 88.

417                        Rakennukset tuhoutuivat tulipalossa 1881. Apteekki on 227 vuotta ollut tällä paikalla Vuorikatu 22:ssä, vaikka 1980-luvun lopulla ainoana paikkana pidettiin Kauppakatu 18. ks. Helena Riekki, Apteekkarin puutarha. Kirkko ja Koti 31.5.2002.

418                        Taavi Kahra, Piirteitä musiikin harrastuksesta Kuopiossa aikana 1790–1880. Taavi Kahran kokoelma, kansio I:A 1926. Kuopion Isänmaallinen Seura. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Ks. myös Lagin kokoelma, Aö.I.13–16. Helsingin yliopiston käsikirjoituskokoelma. Helsingin yliopiston musiikkiarkistot.

419                        Harald Dahlström, Helsingfors lycei matrikel 1831–1889. Helsinki 1953, 13:nro 158. Ks. Myös Carpelan I, 18. Äidin ensimmäisestä avioliitosta oli sisarpuoli Elise Ulrike Heintzie (s. 1816), joka oli naimisissa Savonlinnan piirikoulun opettajan K. G. G. Heintzien kanssa, joka kuoli 1840. Leski oli sittemmin vuosia Snellmanin taloudenhoitajana Helsingissä. Ks. Bergbom I, 771.

420                        Ks. konsertti-ilmoituksia: Saima 4:23.1.1845. KT 7, 322; Saima 22:29.5.1845. KT 8, 42; Saima 44:30.10.1845. KT 8, 251; Saima 42:24.10.1846. KT 9, 315. Ks. Historiallinen sanomalehtiarkisto 1771–1860.

421                        Kirje Johan Wilhelm G:son Snellmanille 20.9.1845. KT 8, 182.

422                        Kirje Johanna Lovisa Wennbergille toukokuussa 1845. KT 7, 440–441.

423                        Kirje Robert Tengströmiltä 17.5. 1845. KT 7, 444.

424                        Kirje Robert Tengströmille 22.5. 1845. KT 7, 445–446.

425                        Kirje Johanna Lovisa Wennbergille 26.5.1845. KT 8, 37–41.

426                        Heinäkuussa 1845 Johanna Lovisa Wennebergille omistettuja runoja: Onneeni en saata luottaa, Sydäntäni miks kärventää, Lausu ei hän sanaakaan, Lämmin katse kerran suo, Kyyhky hento, Kysymykseen vastaa kulta, Tervetuloa nyt toki, Nuoruus, hehku hurmion. KT 8, 107–112 ja 124. Suomentajana Liisa Ryömä. Kaj Chydenius on säveltänyt kesällä 2005 musiikin Snellmanin kaikkiin alkukielisiin ja suomennettuihin runoihin.

427                        Fabian Collan A. E. Arppelle 20.5. 1845. Ks. Havu 1970, 21.

428                        Kirje Herman Kellgreniltä 31.5. 1845. KT 8, 51.

429                        Kirje Robert Tengströmiltä 31.5. 1845. KT 8, 52.

430                        Kirje Robert Tengströmille 13.6. 1845. KT 8, 68.

431                        Kirje Johanna Lovisa Wennbergille 16.6.1845. KT 8, 69.

432                        Kirje Elias Lönnrotille 5.7.1845. KT 8, 91.

433                        Kirje Johanna Lovisa Wennebergiltä. KT 8, 106.

434                        Johanna Lovisa Wennbergille. Kootut teokset 8, 105.

435                        Oskar Fredrik Budénin (Pulkkinen) muistelmat syyskuu 1884. Kirjallisten muistoin säilyttämistä varten Suomen mainioista miehistä perustetun yhdistyksen asiapapereita 1884. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto. Kansio B 90.

436                        Ks. myös Jorma Leimu, Harjulan perintötila v. 1561–1969. Historial-linen katsaus tilan vaiheisiin. 1969. Jorma Leimun kokoelma, kansio I:2. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Ks. myös Tarmon ainais-palovakuutukset nro 17023, kansio C9/34/II. Talo, tämä 150-vuotinen ”Mummola”, purettiin 1960 ja paikalle rakennettiin vanhainkodin hoitohenkilökunnan asuinrakennus. Ks. tarkemmin Eero Hietakari, Kuopion kunnallisen rakentamisen umpisolmuja. Savo 21.6.1960. Kuopion museon historiallis-kansantieteellinen osasto. Kuopio XIII/20, 720:27.

437                        E. Nervander, Kukoistusaika Johan Wilhelm Snellmanin elämässä. Helsingin Kaiku 12.5.1906. Snellmania. Emil Nervanderin kokoelma. Museovirasto. Ks. myös Taavi Kahra, Harjula ennen ja nyt. Otteita stipendityöstä. Kuopion isänmaallinen seura: 1393. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

438                        Opiskelijaimprovisaatio laulun jumalattarelle runo kihlajaisten jälkitunnelmissa 24.7.1845. KT 8, 120. Ks. juhlinnasta lisää August Schauman, Kuudelta vuosikymmeneltä. Muistoja elämän varrelta. Porvoo 1967, 242–243.

439                        Kuulutus avioliittoon. KT 8, 129. Asiakirjassa, joka on päivätty 9.8. 1845, on morsiamen isän Anders Wennbergin omakätinen allekirjoitus, jolla hän vahvistaa suostumisensa avioliittoon.

440                        Kirje Johan Jacob Tengströmille 14.8.1845. KT 8, 131.

441                        Kirje Johan Jacob Tengströmille 14.8.1845. KT 8, 131.

442                        Carl August Hagbergille 4.9.1845. KT 8, 147–148.

443                        Carl August Hagbergilta 21.9.1845. KT 8, 183.

444                        Virkakirjelmä Kuopion läänin kuvernöörille 8.9.1845. KT 8, 149.

445                        Lappalainen 1982, 40–41. Ks. myös Snellmanin valitusanomus senaatille 23.1.1835. KT 8, 363.

446                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta 30.9.1845. KT 8, 191–192.

447                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta syyskuussa 1845. KT 8, 192–194.

448                        Kirje Herman Kellgrenille 3.10. 1845, 9.10.1845 ja 16.10.1845. KT 8, 196–198 ja 205–206.

449                        Kirje Carl August Hagbergilta 19.10.1845. KT 8, 211.

450                        Kirje Mathias Alexander Castrénille 23.10.1845. KT 8, 246–248.

451                        Kirje Carl August Hagbergille 30.10.1845. KT 8, 249–251.

452                        S. G. Elmgrenin, F. Berndtsonin, R. M. von Fieandtin, B. O.Schaumanin, R. Tengströmin, A. Alfthanin, C. E. Aspelundin ja H. Kellgrenin vetoomus Snellmanille 30.10.1845. KT 8, 259–261.

453                        Kirje Johan Jacob Tengströmiltä 1.11.1845. KT 8, 262–263.

454                        Kirje Jacob Tengströmille 7.11.1845. KT 8, 269–271.

455                        Kirje Carl August Hagbergille 13.11.1845. KT 8, 281–282.

456                        Kirje Carl Robert Ehrströmiltä 21.11.1845. KT 8, 291–293.

457                        Kirje Carl Robert Ehrströmiltä 13.12.1845. KT 8, 303.

458                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta marraskuussa 1845. KT 8, 271–274.

459                        Kirje Johan Jacob Nervanderilta 14.11.1845. KT 8, 282.