Tämän taustoituksen pohjalta käyn erittelemään tarkemmin palstan aineistoa. Ensimmäisenä ja tärkeimpänä erittelen palstan sisältöä aihepiireittäin, sitä mistä asioista ja aihepiireistä filosofi Kuopio-palstallaan kirjoitti – ja tähän liittyy myös kysymys siitä, mistä hän ei kirjoittanut.

 Aihepiirien jälkeen erittelen vielä aineistoa myös yksittäisten asioiden ja tapahtumien kannalta. Sisällön jälkeen tarkastelen palstan tyyliä ja käsittelytapaa sekä sen suhdetta lehden muuhun sisältöön. Sen jälkeen etenen pohtimaan sitä, millainen kuva Kuopiosta muodostuu ja miten tuota kuvaa voisi analysoida.

 Olen jaotellut palstan aineiston seuraaviin aihepiireihin, jotka tässä jo esiintyvät suunnilleen niiden yleisyyden mukaisessa järjestyksessä:

 – säätä koskevat uutiset, tarinat ja havainnot, joihin usein liittyy maataloutta koskevaa aineistoa.

– koululaitosta eli kaupungin oppilaitoksia koskevat kirjoitukset

– kaupungin elinkeino- ja talouselämää koskevat kirjoitukset

– liikenneyhteyksiä ja kommunikaatiota käsittelevät jutut, myös postilaitos

– kaupungin kulttuurielämä

– kaupungin seurapiirielämä, huvitukset

– köyhäinhoito ja muu sosiaalipolitiikka, julkisen vallan tukitoimenpiteet

– kaupungin muut yleiset asiat, myös kaupungin hallinto

– kirkko ja uskonnollinen elämä

– yhdistykset ja muu kansalaistoiminta

– henkilöuutiset

– tapahtumauutiset (onnettomuudet, rikokset)

– muut

Tämä alustava aihepiirien luettelo kertoo jo siitä, että Kuopio-palsta oli varsin laaja-alainen ja monipuolinen, jopa lähes kaikenkattavan oloinen – erityisesti kun otetaan huomioon, että palsta laajuudeltaan oli sittenkin varsin suppea.

Seuraavassa esitän tarkan määrällisen luokittelun kultakin kolmelta vuodelta erikseen. Taulukkoon on laskettu mukaan jokainen kerta, kun palstalla esiintyy jokin kyseiseen aihepiiriin sisältyvä tieto, uutinen, kertomus tai muu maininta. Yhteen Kuopio-kirjoitukseen saattoi sisältyä useaan aihepiiriin liittyviä asioita, joten eri aihepiirien mainintoja on paljon enemmän kuin Kuopio-palstoja kaikkiaan ilmestyi. Tässä ei ole eroteltu sitä, kuinka laajasti kyseistä aihepiiriä kulloinkin on käsitelty, ja onko aihepiiri ollut ehkä palstan pääasia vai ohimennen esitetty sivuhuomautus.

                                           1844             1845             1846               yhteensä

säät                                     25                  38                  31                  94

koulut                                 15                  11                  9                    35

talouselämä                         12                  20                  7                    39

liikenne, kommunikaatio    5                    13                  7                    25

kulttuuritarjonta                  8                    8                    10                  26

seurapiirit                            3                    8                    3                    14

kaupungin yleiset asiat       6                    8                    4                    18

kirkko                                 1                    1                    0                    2

yhdistykset                         2                    2                    1                    5

henkilöt                               10                  10                  4                    24

köyhäinhoito ym.                3                    2                    14                  19

onnettomuudet                   0                    2                    0                    2

rikollisuus                           3                    8                    0                    11

muut                                   3                    0                    3                    6

________________________________________________________

Yhteensä                            96 mainintaa      131              93           320         

Palstoja yht.                       49                52                   41              142

__________________________________________________________

Aihepiirien valossa voidaan nähdä, että määrällisesti eri aiheet ja niiden painottuminen eivät kolmen vuoden aikana vaihdelleet kovin suuresti. Kokonaisuutena ottaen suunnilleen sama aihepiiri on koko ajan läsnä. 

Koko kolmivuotiskauden aikana voidaan kuitenkin havaita hienoista muuttumista. Vuosi 1844 on haeskelevampi, kaksi jälkimmäistä vuosikertaa ovat Kuopio-palstan vahvinta aikaa. Vuonna 1846 tapahtuu sisällössä hienoista muutosta kantaaottavampaan suuntaan. Asia saattaa liittyä koko lehdessä havaittavaan hienoiseen muutokseen, sillä koko Saima-lehti muuttuu loppuvaiheissaan hieman vakavammaksi ja asiallisemmaksi. Viihde ja joka paikkaan rönsyilevä huumori sekä muu sanomisen riemu jäävät hieman vähemmälle.

Yksittäisistä aiheista ja aihepiireistä sääuutiset ja säähavainnot ovat täysin yli muiden. Säitä koskevia mainintoja löytyy lähes sadasta Kuopio-jutusta, joten noin kaksi kolmasosaa Kuopio-palstan jutuista sisältää säätä koskevaa asiaa. Voidaan löytää pitkiä jaksoja, jolloin säitä seurataan katkeamatta joka viikko, ja toisaalta kovin pitkiä katkoksia ilman sääuutisia ei ole missään vaiheessa. Sääjuttujen vakiintuminen ei kuitenkaan tapahtunut aivan heti, sillä ensimmäisen vuosikerran alkupuoliskolla sääjuttuja on hieman harvemmin kuin jatkossa. Vuodenaikojen suhteen tarkasteltuna sääjuttuja on talvisin hieman harvemmin kuin muulloin, mutta ero ei ole kovin merkittävä, ja selittynee sillä että maatalouden kasvukauden aikana säitä seurattiin vielä tarkemmin kuin muulloin.

Säätarinat ovat siis Kuopio-palstan yksittäinen kantava voima ja koossapitävä tekijä, sillä ne toistuvat useimmissa numeroissa, ja toisaalta mikään muu yksittäinen aihepiiri ei ole samalla tapaa alinomaisesti esillä. Se, että sääpalstan rooli itse asiassa vankistuu ajan myötä, on mielenkiintoinen havainto, ja kertonee siitä, että säiden rooli oli hyvin harkittu asia.

Sääjutut ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisia. Sää voi olla pääaiheena ja se voi olla jopa palstan yksinomainen aihe. Näitä tapauksia joissa sää on selvä ykkösasia, on kuitenkin vähemmistö kaikista. Sääjutuille on päinvastoin luonteenomaista, että sääkommentit voivat olla myös hyvin lyhyitä, ohimennen esitettyjä. Sääkommentti voi olla vain yksittäinen lause tai toteava kommentti ”vihdoinkin sataa”-tyyliin. Usein tällainen sääkommentti esiintyy aivan muuta asiaa käsittelevän Kuopio-tarinan irrallisena loppuheittona.

Säätä koskevat tekstit tai osuudet ovatkin keskimäärin lyhempiä kuin monia muita aihepiirejä koskevat, joten sääjuttujen osuus palstan koko tekstimassasta ei ole aivan niin hallitseva kuin pelkkä mainintojen lukumäärä näyttäisi. Toisaalta juuri se, että säistä on myös aivan lyhyitä, iskeviä mainintoja, pikemmin korostaa säähavaintojen roolia. Sääkommentit näyttäytyvät asiana, joka selvästi on haluttu mukaan, vaikka sitten hiukan irrallisenakin. Säät ovat ainoa aihe, joka Kuopio-palstalla toistuu jatkuvasti.

Sääjuttujen luonne ja tyyli vaihtelee. Kuopion sääilmiöitä ja vuodenaikoja selvitetään hyvinkin tarkoin. Usein kerrataan koko kuluneen viikon sää, toisinaan esitetään jokin yksittäinen havainto tai jutun kirjoittamishetken tilanne. Sääjuttujen perustilanne on kulloinenkin lämpötila, sateet ja se, mitä vuodenaikaa eletään. Vuodenkierto ja vuodenajat korostuvat.

Lähes jokainen sääjuttu paikantaa tilanteen siihen, mitä vuodenaikaa ja mitä vuodenajan kohtaa ollaan elämässä, ja erityisen voimakkaasti korostuu myös se, mitä kohti ollaan seuraavaksi menossa. Säätila on aina suhteessa siihen mitä on tulossa, säähavainnot ovat siten ajan ja sen kulun jäsentämistä. Säiden vaihtelevuus ja arvaamattomuus ovat vahvasti läsnä. Toisaalta sääjutut edustavat nimenomaan jatkuvuutta. Säistä kirjoittaminen on jokapäiväistä arkea, mitään täysin poikkeuksellisia sääilmiöitä ei kirjoitusten valossa tuona aikana näytä esiintyneen.

Tällaisia kirjoituksia, joissa käsitellään pelkästään säähavaintoja ja vuodenaikoja sinänsä, on 64 kappaletta eli noin kaksi kolmannesta kaikista sääjutuista.

Säiden tärkeä ulottuvuus ovat kuitenkin maanviljelyksen ja maatalouden näkymät, siis ihmisten konkreettinen taloudellinen toimeentulo. Sääjutuista 32 kappaletta eli noin kolmasosa sisältää tietoa tai aineistoa siitä, miten säät kulloinkin liittyvät maanviljelijän töihin, kulloisenkin vuodenajan näkymiin, satoon ja sitä kautta myös ravintotilanteeseen.

 Näiltä osin sääjutut liittyvät myös talouden ja elinkeinoelämän alueelle. Ihmiset elivät suoraan säiden armoilla ja usein myös toimeentulon rajamailla, vähäisetkin epäedulliset sääilmiöt saattoivat merkitä tilattomien ja vähävaraisten ihmisten suurelle joukolle puutetta, nälänhätää tai jopa kuolemaa. Nämä seikat korostuvat luonnollisesti nykyaikaisen lukijan silmissä, tuona aikana ne olivat jossain määrin itsestäänselvyyksiä. Toisaalta Snellmankaan ei ollut aiemmin asunut aivan vastaavanlaisessa ympäristössä ja näin konkreettisesti säiden armoilla. Myös sanomalehtien lukijakunta painottui maan vauraimmille seuduille, joten savolaisen maaseudun kurjuus ja nälänhätä saattoi olla monelle ylempiin yhteiskuntakerroksiin kuuluvalle lukijalle myös tuntematon asia.

 Maanviljelyn ohella sääilmiöt vaikuttivat konkreettisesti myös liikenneyhteyksiin, jotka tuohon aikaan vaihtelivat olennaisesti vuodenaikojen mukaan. Varsin moni sääjuttu sisältää mainintoja kulkuyhteyksistä, kuten rekikeleistä, vesistöjen jäätymisestä, teiden kunnosta, kelirikosta ym. Koska myös tiedonkulku tuolloin tapahtui joko maanpintaa pitkin tai vesitse liikkuvien ihmisten välityksellä, sääoloilla oli suora vaikutuksensa myös kaikkeen tiedonkulkuun.   

 Maatalouden kannalta katsottuna havaitaan vielä, että maataloudesta kirjoittaminen on jokseenkin aina yhteydessä säähän tai ainakin vuodenkiertoon. Sellaisia maataloutta koskevia juttuja, joissa ei puhuta samalla säistä, on vain pari kappaletta. Maataloutta koskevat jutut tai maininnat painottuvat odotetusti jossain määrin kasvukauteen, mutta myös talvisin on mainintoja siitä miten kasvillisuuden talvehtiminen onnistuu, miten ravinto- ja rehutilanne kehittyy tai miten syksyllä kylvetyt pellot selviävät talven mittaan kevättä odotellessa.

 Mutta jos kaikkia maatalouteen liittyviä tekstejä katsotaan omana ryhmänään, niin havaitaan, että maataloudesta kirjoitettiin suunnilleen yhtä usein kuin koulu- ja talousasioista, jotka muodostavat sääjuttujen jälkeen seuraavaksi eniten käsitellyt aihepiirit.

 Säiden jälkeen ehkä näkyvin yksittäinen aihepiiri ovat paikallista koululaitosta ja eri kouluja koskevat kirjoitukset ja uutiset, joita on yhteensä noin 30 kappaletta. Talous- ja elinkeinoelämää käsitteleviä juttua on hieman enemmän, mutta tämä ryhmä on laaja ja vaikeammin rajattavissa, eli se on myös suuruudeltaan jossain määrin tulkinnanvarainen.

 Koululaitos sen sijaan on selkeä instituutio ja koulua koskevat kirjoitukset ovat siten selkeästi rajattavissa omaksi ryhmäkseen. Lisäksi otsikoidun Kuopio-palstan ulkopuolella olevista paikallisluontoisista maininnoista tai pikkupaloista varsin monet liittyvät eri tavoin koululaitokseen. Kouluja koskevat kirjoitukset ovat siten hyvin leimallinen osa Saiman paikallista aineistoa, ja kun kaikki paikallinen aineisto otetaan huomioon, niin koulua koskevat kirjoitukset painottuvat vielä enemmän kuin miltä Kuopio-palstasta tehdyn taulukon luvut näyttävät.  (Selen, kommentaari IV:2, SA IV, 692)

 Koululaitoksen korostumisen voisi ajatella liittyvän siihen, että toimittaja Snellman itsekin työskenteli koululaitoksen palveluksessa. Tämä ei kuitenkaan varsinaisesti selitä kouluasioiden osuutta lehdessä, sillä Snellman piti oman koulutyönsä ja lehtityön selvästi erillisinä. Saimassa julkaistiin joitain Snellmanin johtaman yläalkeiskoulun virallisia tiedotuksia tai kuulutuksia, mutta nämä rehtori Snellmanin omalla nimellään antamat koulun viralliset tiedotteet on helppo erottaa varsinaisista toimittaja Snellmanin tekemistä lehtijutuista, joita ei ole signeerattu. Näitä koulun virallisia tiedotteita alkamisajoista ynnä muista ei ole luettu mukaan journalistiseen Kuopio-aineistoon, jota tässä käsittelen.[1]

 Kouluelämän yksittäinen selvä pääuutinen on kimnaasi eli lukio, jonka aloittaminen syksyllä 1844 on lehden valossa koko tuon vuoden merkittävin tapahtuma Kuopiossa. Itse asiassa se on myös kaikkien näiden kolmen vuoden aikana Kuopion selkeästi merkittävin yksittäinen tapahtuma. Se nousee kaikista yksittäisistä aiheista yli muiden. Lukion perustaminen on todellinen tapaus, joka antaa Saimalle tilaisuuden monenlaiseen kirjoitteluun.

 Lukion hehkuttaminen lehdessä panee lukijan jälkikäteen kysymään jopa ylikorostuksesta, mutta kyse ei ollut vain Snellmanin omasta innostuksesta vaan myös paikallishistoriallisen tutkimuksen mukaan lukion ympärille syntynyt huuma oli todellinen ilmiö koko kaupungissa. Saiman reportaasin mukaan lukion avajaiset olivat todellinen kansanjuhla, johon koko kaupungin ja ympäröivän maaseudunkin väki, tavallinen rahvas, osallistui sankoin joukoin. (Toivanen 2000, 346)

 Voidaan itse asiassa sanoa, että kyseessä oli ensimmäinen tällainen suuren luokan kulttuuritapahtuma Kuopiossa, ja myös koko maan mitassa hyvin varhainen esimerkki siitä, että julkisesta kulttuurista, kuten oppilaitoksen avajaisista, tuli koko kansaa läpäisevä tapaus. Helsingissä oli muutamaa vuotta aiemmin vietetty yliopiston 200-vuotisjuhlaa, johon myös liittyi kaiken kansan tapahtumia. Pääkaupungin ulkopuolella ei Suomessa sitä vastoin ollut juurikaan nähty tällaisia kulttuuriin liittyviä yleisötilaisuuksia, siihen asti suurimmat julkiset tapahtumat olivat olleet hallitsijavierailuja ja vastaavia.

 Yleinen innostus lukion ympärillä kuitenkin laantui pian ja odotukset koettiin ehkä yliampuviksi, kun ruotsinkielisellä koululla ei kuitenkaan ollut suoranaista välitöntä vaikutusta seudulle ja etenkään sen rahvaalle. Snellmanin suhde tähän asiaan oli hänen taustansa ja asemansa vuoksi tietenkin erilainen kuin kaupungin väestön ja etenkin suomenkielisen kansan, mutta myös Saiman suhteen voidaan todeta, että alkuinnostuksen jälkeen lukion näkyvyys lehden palstoilla jää selvästi vähäisemmäksi.

 Voitaisiin siis ajatella, että Saimakin tavallaan innostui liikaa, eikä lukio välittömästi muuttanut elämää kaupungissa. Mutta yhtä hyvin voidaan ajatella, että Saima tässä suuressa uutisoinnissaan tavoitti jotain siitä, mikä pitkällä tähtäimellä oli olennaista ja mikä muutti yhteisöä. Koululaitoksen valtava nousu ja korkeamman sivistyksen yleistyminen oli kuitenkin pitkällä aikavälillä se muutos, joka tuolloin oli alkamassa ja joka sitten leimasi koko yhteiskuntaa. Kuopion lukion perustaminen kiteyttää siten jonkin paljon suuremman yhteiskunnallisen kehityskulun.

 Lukiouutiset painottuvat vuoteen 1844, jolloin kouluja käsitteleviä juttuja kaikkiaankin on eniten. Sen jälkeen lukio jää ensimmäiseen vuoteen verrattuna selvästi sivummalle, mutta sitä käsittelevät jutut kuitenkin jatkuvat. Myöhemmin Saiman pysyvää aineistoa olivat erilaiset lukiolle tehtävät lahjoitukset, kuten kirjalahjoitukset, koulun kokoelmiin lahjoitetut esineet tai stipendirahastoon lahjoitetut rahavarat. Saima kertoi näistä yksityiskohtaisesti ja lehti myös itse organisoi avustuskeräystä lukion hyväksi niin että Kuopion lukio sai suomalaislähtöisen A. I. Arwidsonin välityksellä tukea myös Ruotsista (Kultanen, kommentaari IV:135, SA IV, 718). Voidaan tulkita, että lehti tällä tavoin halusi kannustaa kansalaisten keskuudessa anteliaisuutta kulttuuritarkoituksiin ja se, että ihmiset voivat itse aktiivisti auttaa ja tukea koululaitosta, esitetään selvästikin esimerkillisenä toimintana.[2]  

 Lukioon liittyvä erityinen teema ovat myös sen opettajien virkaanastujaisissaan pitämät luennot, jotka antoivat Saimalle konkreettisen mahdollisuuden esittää myös tieteeseen ja korkeampaan sivistykseen kuuluvia uutisia – ja filosofi-Snellmanille mahdollisuuden käydä keskustelua noista asioista, mihin palaan tuonnempana.

 Lukion käytännön koulutyöstä Saima sitä vastoin ei kerro, vaikka voisi ajatella, että myös tämä aihepiiri olisi ollut perusteltu ja lukijakuntaa kiinnostava. Tämän seikan taustalla saattoi olla se, että kouluasiat kuitenkin liittyivät rehtori Snellmanin leipätyöhön, ja tämä aihe olisi mennyt tavallaan liian lähelle tätä hänen toista rooliaan. Taustalla saattoivat kuitenkin olla myös kurinpitoa koskevat erimielisyydet ja erilaiset linjaukset lukion ensimmäisen rehtorin Fabian Collanin kanssa. Myöhemmin Snellman moitti Litteraturbladetissa Kuopion lukion kurinpitoa myös julkisesti, silloin jo edesmennyttä Collania kuitenkaan nimeltä mainitsematta. Saiman palstoilla Snellman ei kuitenkaan tuo edes vihjaten esille mitään moitittavaa lukioon liittyen. [3]

 Eräs Snellmanin Kuopion-kauden henkilöhistoriallisesti ja aatehistoriallisestikin mielenkiintoinen seikka on juuri hänen suhteensa Collaniin. Nuoren sukupolven ehdottomiin intellektuaalisiin kärkinimiin kuulunut Collan (1817–1851) oli henkisesti Snellmanin oppilas ja tämän kansallisuusohjelman kannattaja, sekä myös kollega lehtimiehenä, mutta käytännössä heidän välilleen ei näy syntyneen Kuopiossa erityisen läheistä suhdetta. Collanin kirjeissään ystäville esittämät luonnehdinnat Snellmanista ovat varsin kriittisiä. (Granit-Ilmoniemi 2005, 32, Savolainen 2006, 433)

 Onkin erikoista, että Snellman ei lehdessään kerro mitään Collanin virkaanastujaisesitelmän sisällöstä, kun hän sitä vastoin tarkoin selostaa monia muita, ja kun Collanin aihe, eli juuri mainittu koulukuri, kuitenkin olisi ollut hänen omaa asiantuntemustaan lähellä. Mutta syynä ilmeisesti oli se, että heillä oli täysin erilaiset käsitykset tuosta asiasta. Kurinpitoa koskevien näkemyserojen taustalla taas olivat erilaiset näkemykset koulun ja erityisesti lukion luonteesta. Muodollisesti ja käytännössä yhteistyö heidän välillään toki ainakin virallisissa puitteissa toimi, etenkin lukion avustusten keruun kohdalla.

 Lukion jälkeen toinen koulu-uutisissa korostuva yksittäinen seikka on suomenkielinen alkuopetus ja erityisesti 1846 perustettu työväenluokan tai köyhemmän kansan tytöille tarkoitettu koulu, jossa Snellman itse oli olennainen taustahahmo. Snellman ei kuitenkaan korostanut tätä omaa rooliaan lehdessään, eikä pelkästään Saimaa lukemalla saa kuvaa siitä, miten keskeinen Snellmanin osuus tuon uuden koulun perustamisessa ja toiminnassa oli.

 Kuopion Rouvasyhdistyksen toteuttama tyttökoulu oli Saiman tärkeimpiä tai jopa tärkein yksittäinen paikallisaihe vuonna 1846 – kerjäläisiä lukuun ottamatta. Tyttökoulu perustettiin siis vapaaehtoisesti, yhdistysvoimin, ja se edusti tapaa, jolla tavoin naiset Snellmanin käsityksen mukaan saattoivat luontevasti osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan. Samalla se oli yhdistyselämän, toimivan kansalaisuuden eli kansalaisyhteiskunnan luomista sanan nykyisessä mielessä. Tyttökoulu oli koko Saiman aikana ehkä paras käytännön esimerkki siitä, mihin Snellmanin julistus tähtäsi: ihmisten konkreettiseen aktivoitumiseen omassa ympäristössään ja erilaiseen yhteisölliseen toimintaan. (Savolainen 2006, 385, Ramsay ja Selén, kommentaari V:71, SA V, 730)

 Eri kouluja koskevien yksittäisten asioiden lisäksi Saima useaan otteeseen korostaa kaupungin kouluja nimenomaan kokonaisuutena. Kuopiosta oli kasvanut sisämaan merkittävä koulukaupunki, vuonna 1846 Snellman kerran palstallaan numerossa 26/1846 laskee kaupungin kuudessa eri oppilaitoksessa, pientenlastenkoulusta lukioon, olevan yhteensä liki 300 oppilasta. Kaupungin asukasmäärä oli tuolloin runsaat 2000 henkeä.

 Kuopio-palsta korostaa koulujen ja koululaisten suurta merkitystä koko kaupunkikuvassa ja kaupungin vuotuisen elämänmenon rytmittäjänä. Koululaisten lähtö kesälomalle ja syksyinen paluu koulutyöhön ovat kaupungin vuodenkierron tärkeimpiä tai näkyvimpiä tapauksia. Koulut ovat aivan olennainen osa Snellmanin kuvaaman Kuopion identiteettiä.

 Vaikka koulu toisaalta on oma selkeä aihepiirinsä, koulua koskevat kirjoitukset liittyivät monin tavoin muuhun kulttuuria koskevaan kirjoitteluun ja uutisointiin. Koululaitoksen ja sen ohella muunkin kulttuurielämän voimakas korostuminen on Kuopio-palstalle ominaisimpia piirteitä. Etenkin lukio merkitsi korkeamman koulutuksen, lähes yliopistotasoisen, saamista paikkakunnalle (Paronen 2006, 36–37) Myös eräiden tieteellisten julkaisujen painaminen Kuopion kirjapainossa oli samansuuntainen merkki, Kuopion nimi näkyi tällaistenkin julkaisujen sivuilla ja tällä tavoin Kuopio läheni jopa akateemista maailmaa.

 Tyttökoulu taas merkitsi konkreettista askelta kaikille lapsille tarjottavan kansanopetuksen kehittämisessä. Molemmat asiat, korkein mahdollinen koulutus ja alkeisopetus, olivat tärkeitä asioita Snellmanin koko ajattelun kannalta.

 Kuopio-palstan suurimpiin aihepiireihin kuuluu myös elinkeino- ja talouselämä. Sitä koskevien uutisten tarkka rajaaminen ei ole aivan yksiselitteistä, mutta kuten todettu, kaupungin talouselämään liittyvät uutiset olivat koulu-uutisten kanssa suunnilleen samanveroinen ryhmä. Tätäkin aihepiiriä käsiteltiin Saimassa yli 30 kertaa, ja talouselämää koskevia uutisia oli koko kolmivuotiskauden ajan.

 Yksittäisistä talousasioista erityisen merkittävä olivat kaupungissa syksyllä ja talvella järjestetyt markkinat. Markkinoiden uutisointi kaksi kertaa vuodessa oli Kuopio-palstan toistuvia elementtejä, itse asiassa ne olivat tärkein kaupungissa säännöllisesti toistuva merkkitapaus, ja siten niiden käsittely loi leimaansa ja jatkuvuuttaan koko Kuopio-palstalle. Markkinat kestivät useita päiviä ja Saima käsitteli niitä tai ainakin viittasi niihin useammassa perättäisessä numerossa. Niitä käsiteltiin tarkasti ja suhteellisen monipuolisesti, lähinnä yleiseltä kannalta. Markkinoiden yleinen vilkkaus, ihmisten paljous ja käyttäytyminen, myytävät tuotteet ja niiden hinnat olivat tarkassa seurannassa.

 Huomiota riitti myös joihinkin paikallisiin yksityiskohtiin ja erikoisuuksiin kuten liikevaihdoltaan varsin merkittävään hevoskauppaan, jossa liikkui muuhun kaupankäyntiin verrattuna suuri raha ja jossa käytettiin hyvinkin ammattimaisia ja erikoistuneita otteita. Näissä kuvauksissa tulee esille myös joitain yksittäisiä tapauksia, jotka valottavat tavallisten ihmisten toimintaa. Pääsääntöisesti yksittäiset ihmiset jäävät kuitenkin Snellmanin kuvausten ulkopuolelle.

 Paikallisen talouselämän puolella markkinoiden osakseen saama suuri huomio on perusteltua, Kuopion talvimarkkinat olivat tuohon aikaan todellakin merkittävät koko Itä-Suomen kannalta. Snellmanilla oli epäilemättä hyvät tietolähteet ja hän pääsi varsin pian kiinni asioihin. Liike-elämän tuntemus ei hänelle merenkulkijasuvun kasvattina ollut vierasta ennenkään, mutta Kuopion vuosinaan hän ilmeisesti harrasti tätä aluetta paljon ja oppi talouselämästä paljon uutta, luultavasti enemmän kuin millään muulla alueella.

 Toisaalta markkinoiden keskeinen rooli tapahtumana osoitti hänen mukaansa talouselämän kehittymättömyyttä, sillä mahdollisuuksia olisi enempäänkin. Saima nostikin voimakkaasti esille sekä markkinoiden että kaupungin koko kaupankäynnin ja liike-elämän kehittämisen. Tämä aihepiiri sai loppuvuodesta 1845 lehdessä aikaan myös vilkkaan keskustelun Kuopion markkinoista ja niiden suhteesta paikallisiin vakituisiin kauppiaisiin. Tämä konkreettinen, hyvinkin räiskyvä ja erilaisia mielipiteitä heijastava keskustelu paikallisen talouselämän eduista ja sen kehittämisestä saattaa olla ensimmäinen tällainen paikallisdebatti koko suomalaisessa lehdistössä. Snellmanin omista kommenteista päätellen hän saattoi olla itsekin yllättynyt asiasta. Lehti julkaisi useita lähetettyjä keskustelupuheenvuoroja tästä teemasta.

 Tämä keskustelu on samalla lähes ainoa säilynyt tieto, joka kertoo jotain siitä, miten Kuopio-palsta lehden ilmestymispaikkakunnalla otettiin vastaan. Mitään kattavaa tietoa tästä asiasta ei muutoin ole säilynyt. Hermann Kellgrenin kirjeenvaihdossa Fabian Collanin kanssa on yleisluontoisia mainintoja, jotka kertovat siitä, että palstaa kyllä paikkakunnalla luettiin.(Castren 1945, 68).

 Kuopio-palstan kannattamaan kaupungin modernisaatioon kuuluu myös muu infrastruktuurin paraneminen. Sataman kohentaminen on yksi osa kaupunkikuvan uudistumista ja tätä kautta talouselämää koskevat uutiset liittyvät usein läheisesti kaupungin yleistä kehittymistä koskeviin kirjoituksiin.

 Talouselämään liittyi olennaisesti myös höyrylaivahanke, joka oli vuoden 1845 eniten seurattu yksittäinen uutistapahtuma, ja sen saama huomio jatkui myös 1846. Saiman lyhyen elinkaaren aikaan osuu siis lukion perustaminen ja tärkeän uuden ajan symbolin, ensimmäisen höyrylaivan tulo Kuopion vesille.

 Höyrylaivaa käsitellään hyvin tarkoin, sekä sen rakentamisvaiheita moninaisine viivytyksineen että laivan liikennöinnin aloittamista myöhään syksyllä 1845. Myöhemmän historiankirjoituksen mukaan kaupungin nimikkoalus ”Kuopio” oli vaatimaton alus ja laivaliikenteen alku hapuilevaa, kuten Suomen sisävesillä yleensäkin, mutta asian symboliarvo oli suuri, ja höyrylaivaliikenteeseen liittyi olennaisesti myös suunnitelma sekä päätös Saimaan kanavan rakentamisesta. Snellmanin kirjoittelussa liikenneyhteydet ja kommunikaatioväylät olivat keskeisiä, ja kanavan sekä laivaliikenteen hän näki yhdistävän Kuopion aivan uudella tavalla suureen maailmaan. (Toivanen 2000, 36, Nummela 1989, 147)

 Saimaan kanava on siten kolmas modernisaation tapaus lukion ja höyrylaivan ohella, vaikka kanava ei samalla tavoin välittömästi Kuopion paikallisuutisissa näykään. Kanavan rakentamisesta nousi julkinen keskustelu 1844, johon Saimakin pääjutuillaan voimakkaasti osallistui. Päätös Saimaan kanavan rakentamisesta oli siten luultavasti ensimmäinen suuren luokan taloudellinen päätös, johon sanomalehdistö kantaa ottaen vaikutti. Tuossa vaiheessa rakentamisesta syntyi pelkkä periaatepäätös eikä rakentamisaikataulusta vielä ollut tarkkaa tietoa. Kanava valmistui vasta paljon myöhemmin.

 Itse kanava oli Kuopiosta katsoen myös kaukana, mutta se merkitsi yhteyden syntymistä merelle, mikä oli suuri periaatteellinen asia. Siksi Saimaan kanava on eräs taustailmiö, joka on epäilemättä vaikuttanut myös Saiman Kuopio-kirjoittelun taustalla.[4]

 Saimaan kanava ei paikalliskirjoituksissa saa suoranaisesti suurta huomiota osakseen, koska hanke ei konkreettisesti vaikuttanut vielä Saiman ilmestymisaikana. Mutta kaiken kaikkiaan myös talousuutisissa korostuvat uudet ja suuret hankkeet. Saimaan kanava ja höyrylaiva ovat samantyyppisiä uuden ajan ilmiöitä kuin lukio ja myöskin kansanopetuksen käynnistäminen.

 Saiman Kuopio-palsta on modernisaation tarinaa, jossa tekniikka ja ihmisen toiminta luonnon muokkaamiseksi yhdessä erilaisen kultuuritoiminnan kanssa tuottavat suotuisaa tulosta. Kuopio osoittautuu olevan suorastaan käännekohdassa.

 Kommunikaatioyhteyksiin kuului olennaisena tekijänä myös posti, jonka kulun uutisointi oli Saimassa yleistä, avain erityisesti talvi- ja kelirikkoaikaan. Postinkulun tarkka uutisointi liittyy siihen, että lehti itse oli hyvin riippuvainen postinkulusta, mutta kommunikaatioyhteyksiä voimakkaasti korostavalle Snellmanille tällä asialla näkyy olleen myös aivan oma itseisarvonsa. Postinkulkua ja postilaitoksen järjestelyjä seurataan jatkuvasti Kuopio-palstalla, mutta varsin usein postia koskevat maininnat ovat varsinaisen Kuopio-palstan ulkopuolella olevissa pikkupaloissa. Siten postinkulun osuus koko paikallisessa aineistossa on suurempi kuin pelkästään Kuopio-palstan maininnoissa.

 Posti tuli Saiman ensimmäisenä ilmestymisvuonna 1844 Kuopioon vain kerran viikossa ja tämä tarkoitti sitä, että kun lehdet ilmestyivät nekin harvakseltaan, niin Kuopioon muualta maasta tulevat lehdet olivat keskimäärin 10–12 päivää vanhoja. Etenkin kelirikkoaikoina postinkulku hankaloitui aivan erityisesti, eivätkä vuorot pysyneet ajoissa, joten postin saapumisessa saattoi olla enemmänkin kuin viikon väli. Vuonna 1846 postiyhteydet kaupunkiin jo paranivat toisen viikoittaisen vuoron myötä, ja juuri vuoden 1846 alussa Kuopio-palsta seurasi jälleen erityisen aktiivisti postiliikenteen käytännön sujumista.

 On täysin mahdollista, että juuri Saiman esittämä kritiikki ja se, että Kuopiossa ylipäänsä ilmestyi kaikkialle maahan postitettava sanomalehti, vaikutti näiden yhteyksien paranemiseen juuri tuossa vaiheessa. 

 Kulttuurielämään aihepiirinä on Kuopio-palstalla luokiteltu suurin piirtein se, mitä myöhemminkin on tarkoitettu kulttuurilla sanan suppeassa merkityksessä, siis korkeakulttuuri tai suurin piirtein se mitä viime aikoihin saakka kuului lehtien kulttuuriosastoihin. Kuopion kulttuurielämän ydintä olivat musiikki ja teatteri, musiikin puolella paikallisin voimin järjestetyt konsertit ja esitykset, teatteritarjonnassa taas erilaisten kiertävien ryhmien vierailut paikkakunnalla.

 Tähän aihepiiriin lasketaan myös jo edellä mainitut uutiset kaupungin kirjapainon julkaisemista kirjoista ja kirjakaupan tarjontaa koskevat uutismaiset, tärkeistä kirjauutuuksista kertovat maininnat. Ajoittain lehdessä oli runsaastikin pelkkiä kirjakaupan ilmoituksia, siis kaupassa tarjolla olevien kirjojen luetteloita, mutta ne eivät kuitenkaan kuulu lehden journalistiseen aineistoon.

 Kulttuurijuttuja on siten käytännössä miltei saman verran kuin koulu- ja talousjuttujakin. Nämä jutut olivat Snellmanille selvästi tärkeitä, hän halusi tuoda esille ja rohkaista paikallista kulttuurielämää, mutta samalla esitellä omaa asiantuntemustaan ja nostaa omaa profiiliaan merkittävänä ja monipuolisena taiteiden harrastajana ja tuntijana.

 Kulttuurikirjoittelun puolella Snellmanilla on varsin erilaisia positioita. Hän kiitti vilpittömästi paikallista korkeakulttuuria silloin kun siihen oli aihetta (esimerkiksi Lagin konsertit) ja halusi korostaa, että Kuopiossa on taide-elämää, vaikka luonnollisesti sitä voisi olla vieläkin enemmän. Kuopio-palsta korostaa mielellään sitä, että Kuopiossakin oli monenlaista kulttuuritarjontaa, vaikka toisaalta lehti myös kernaasti ivaili paikkakunnalle tulevia kiertäviä näytelmä- ym. seurueita tai erilaisia ulkomaan vieraita.

 Oman asiantuntemuksen osoittaminen oli Snellmanille hyvin tärkeää: hän halusi selvästikin olla paitsi Kuopion johtava auktoriteetti, myös valtakunnallisesti merkittävä kirjoittaja monella taide-elämän alalla, ja siihen hänellä toki oli edellytykset. Myös tässä hän halusi näyttää mallia muulle lehdistölle ja nuorille, aloitteleville kirjoittajille. Varsin olennaisesti Saiman kulttuurikirjoittelu oli kuitenkin Kuopion profiilin kohottamista. Snellmaniin ylipäänsä kriittisesti suhtautunut Herman Kellgren pohti yksityiskirjeissään, oliko Snellmanin kirjoittelu liiankin ylistävää (Castren 1945, 80–81)

 Snellmanin musiikki- ja teatteriarvostelut kuuluvat maamme lehdistön vanhimman taidekritiikin joukkoon. Kuopio-palstan lisäksi hän otti myös muissa pienissä kirjoituksissaan usein kantaa myös pääkaupungin kuulumisiin ja sellaisiin kulttuurielämän ilmiöihin, jotka eivät välittömästi liittyneet Kuopioon. Esimerkiksi kuvataide-elämä tai kuvataiteeseen liittyvä julkisuus oli maassamme vasta syntymässä ja Snellman otti kantaa myös sen ilmiöihin. Snellmanin kuvataidekirjoittelu oli suomalaisessa lehdistössä hyvinkin varhaista, suorastaan uraauurtavaa (Vähäkangas 2006, 72–73).

 Kulttuurikirjoittelu oli myös oiva keino käydä polemiikkia etenkin samoista asioista kirjoittavan Helsingfors Tidningarin kanssa. Snellman pilkkasi HT:n toimittajan Topeliuksen ylisanoja ja koruilmauksia ja arveli tämän teatteriesityksille tai muille suitsuttamien ylistysten olevan pääasiassa tyhjää puhetta. Toisaalta hän kuitenkin otti pääkaupungin haasteen vakavasti ja pyrki osoittamaan, että myös maaseutukaupungissa on aktiivista kulttuurielämää. Erilaiset kiertävät esiintyjät ja taiteilijat noteerattiin tarkoin, vaikka lehden suhde esityksiin ja koko toimintaan saattoi olla hyvinkin kriittinen.

 Kaupungin yhteisölliseen elämään liittyvät myös kaupungin huvit ja seurapiiritilaisuudet. Lehti noteeraa kaupungin seuraelämän tapahtumat, kutsut ja retket ja piknikit sekä muut tanssiaiset (tuolloin aivan uusi piknik-sana tarkoitti alkuun aivan tietynlaisia tanssiaisia, ei vielä huviretkeä luontoon) varsin tarkoin. Huvielämää ja seurapiirejä koskevia uutisia oli lehdessä säännöllisesti. Kaupungin seurapiirit ja erilainen viihde sekä romantiikka saivat Saiman palstalla sangen paljonkin tilaa, julkaisijan taustan huomioon ottaen. Mutta kuten todettu, hän halusi tavoittaa myös naislukijat, ja toisaalta pikkukaupungin seurapiirielämä oli sekin hänelle tässä mielessä uutta ja kiinnostavaa.

 Lehden palstoilla tanssiaiset, huvittelut, seurapiirijuorut ja kaikki tämä kepeä huvielämä kesäisine terveysvesikuureineen ynnä muineen joka tapauksessa esitetään kepeässä, hyväntahtoisessa ja myönteisessä sävyssä. Huvittelu oli selvästi osa modernin kaupungin elämää ja vastakkaisen sukupuolen etsiminen huvittelun olennaista sisältöä. Etenkin nuorison kumppaninetsintä oli lehdessä monenlaisten kommenttien aiheena, myös niissä korostuu hyväntahtoinen ja elämänmyönteinen asenne. Mitään moralisointia lehden palstoilla ei esiinny, huonoista tavoista ei varoitella. Päinvastoin palstaa leimaa tietynlainen vihjaileva flirttailu yleisön kanssa.

 Seurapiirijutuiksi katsottavissa teksteissä on varsin usein viittauksia muihin paikkakuntiin, ja leikkimielisiä sutkauksia sekä kilpailua muiden kaupunkien kanssa. Myös tämän aihepiirin taustalla voi nähdä halun korostaa Kuopion todellista kaupunkimaisuutta ja monipuolista sosiaalista elämää.

 Seurapiirijutut vähenivät jossain määrin lehden loppuvaiheissa, ja tällä voi olla yhteytensä siihen, että Snellmanin oma elämä muuttui selkeästi avioitumisen ja perheen perustamisen jälkeen. Kokonaan tämä aihepiiri ei kuitenkaan häviä. Saiman sanoma tuntui selvästi olevan, että iloinen seurapiirielämä on osa elävää kaupunkikulttuuria ja sivistystä.

 Kaupunginhallintoon palsta otti jonkin verran kantaa, lähinnä rakennus- ja asuntopolitiikkaan. Snellman näki Kuopion olevan kasvava kaupunki, ja asuntopula oli eräs kasvua hillitsevä tekijä. Toisaalta kaupungin ala oli ahdas, toisaalta sen pohjoislaidalla oli vielä aivan käyttämätöntä maata. Kaupungin länsipuolella sijainneen Saksalan puustellin alueen liittäminen kaupunkiin oli hänelle tervetullutta.  

 Snellman ajoi siten voimakkaasti kaupungin kehittymistä selkeämmin kaupunkimaiseksi. Kaupungin yleinen siisteys ja huolenpito olivat tärkeitä, samoin katujen kunnon parantaminen, kaupungin valaistuksen lisääminen ja modernin maailman keskeisen välineen, ajanmittaajan eli kunnollisen kellon saaminen kaupungin keskeiselle paikalle. Pormestarin vaali noteerattiin selkeästi, mutta muutoin varsinaisen kaupungin hallintoa ja hallinnon toimintaa ei kommentoida. Myöskään kaupungin hallinnon yleiseen järjestämiseen ja sitä kautta paikallishallinnon yleisiin periaatteisiin ei puututa.

 Henkilöuutiset ovat varsin kirjava ryhmä. Niiden tärkeää sisältöä ovat paikkakunnalla vierailevat merkkimiehet ja kulttuurihenkilöt. Viran puolesta tehtävät tarkistuskäynnit kuten piispan vierailut ja niihin liittyvät koululaitoksen tarkastukset noteerattiin lehdessä, samoin maaherran matkat Kuopiosta laajan lääninsä eri puolille, mutta niin myös Lönnrotin tai Nervanderin kaltaisten hahmojen Kuopioon tekemät vierailut – jotka suuntautuivat usein Snellmanin itsensä luokse.

 On arveltu etenkin Lönnrotin esilletuonnilla olleen se tarkoitus, että suomalaisen kulttuurin tuon hetken suuresta nimestä haluttiin tehdä kaupunkilaisille mahdollisimman tuttu. Ehkä se hiveli kaupunkilaisten itsetuntoa ja kaupungin profiilia, että tällaiset kuuluisuudet kaupungissa vierailivat. Mutta kun lukijakunta oli pääosin muualta, Lönnrot-mainintojen merkitys olikin ehkä pikemmin siinä, että ne ulospäin ja yleisesti korostivat Kuopion merkitystä kulttuurikaupunkina. Tätä Kuopion elävää, monipuolista sisältöä kulttuurin alalla Saima aivan erityisesti halusi korostaa.

 Osa mainituista virkamiesten matkoista oli tavallaan virallisia uutisia. Maaherran tarkastusmatkat lääniinsä tai Porvoon piispan vierailut kaupungissa olivat asioita, jotka lehden oli syytäkin mainita myös säilyttääkseen hyvän asemansa näiden korkeiden viranomaisten silmissä. Myös se, miten hallitsijan nimipäivää vietettiin paikallisesti, kuuluu näihin paikallisiin ja pakollisiinkin uutisiin. Kuitenkin kokonaisuudessa näiden virallisluontoisten uutisten painoarvo ja määrä oli vähäinen, eikä niille voida panna kovinkaan suurta merkitystä Kuopio-palstaa arvioitaessa. Henkilöuutisten joukossa oli toisaalta myös aivan yksittäisiä tietoja esimerkiksi kaupungissa työasioilla vierailevista ulkomaalaisista henkilöistä tai muuten eksoottisista, kaukaa tulleista vieraista.

 Varsinaiset tapahtumauutiset olivat jokseenkin vähissä. Joitakin tulipalo- tai muita onnettomuusuutisia tuli lähinnä kaupungin ympäristöstä, mutta tämäntyyppisiä lehdistön ”perusuutisia” ei ollut montaa vuodessa. Ei voida tietää, kuinka kattavasti Snellman sai tietoja tai olisi voinut saada tietoja tällaisista asioista, mutta niiden osuutta on joka tapauksessa syytä pitää vähäisenä. 1800-luvun muissa lehdissä se luultavasti oli suurempi. Pienet uutiset erilaisista onnettomuuksista tai vastaavista erikoisista tapahtumista olivat tuon ajan suomalaisten lehtien vähäisen palstamäärän olennaista sisältöä. 

 Rikosuutisia sen sijaan oli Saimassa enemmän, ja etenkin seudulla piileskelevien vankikarkurien tai muiden rikollisjoukkioiden liikkeet ja tekemiset antoivat seurattavaa, jopa eräänlaisen jatkojännärin muodossa sekä kesällä 1844 että erityisesti kesällä 1845. Kolehmaisen, Kanasen ja kumppanien muodostaman rikollisjoukon kohtaloiden seurailu oli koko vuoden 1845 merkittävimpiä yksittäisiä aiheita.

 Rikosuutisia välitettiin varmaankin siksi, että ne olivat ihmisille tärkeää puheenaihetta ja luettavaa. Toisaalta rikosuutisiin liittyy varsin monessa tapauksessa jonkinlaista Snellmanin omaa kommentointia tai väritystä. Ajoittain niissä on kannanottoja yhteiskunnan yleisen järjestyksen ja lainkuuliaisuuden suhteen. Rikollisten menestys toiminnassaan ja liikkumisissaan perustui siihen, että he saivat ainakin joiltain asukkailta suojaa, ja tällaisen toiminnan pitäisi loppua, jotta yleistä turvallisuutta saataisiin parannettua. Toisaalta oli kyse tiedonkulun ja kulkuyhteyksien heikkoudesta, joka haittasi virkavallan toimintaa ja suosi paikalliset olosuhteet tuntevien rosvojen toimintaa.

 Kaupungin yleisestä järjestyksestä palstalla ei ollut moitittavaa, päinvastoin palstalla korostetaan esimerkiksi markkinaväen hiljaista ja rauhallista käytöstä ja alkoholin käytön vähäisyyttä.

 Järjestysvalta liittyi järjestäytyneen yhteiskunnan ja kansalaismielen syntyyn. Mutta vielä enemmän siihen liittyi ihmisten oma aktiivisuus, ja niin sanottu kansalaisyhteiskunta sanan nykyisessä mielessä oli lehden erityisessä suosiossa. Kaikkinainen yhdistyselämä, ihmisten yhteiset hankkeet hyvien tarkoitusten hyväksi ja esimerkiksi erilaiset keräykset ja lahjoitukset saivat palstatilaa. Kuopio-palsta raportoi lähinnä paikallisen raamattuseuran toiminnoista, mutta suuri osa yhdistyksiä koskevista asioista, kuten maanviljelysseuran perustamishanke 1845 tuli esiin Kuopio-palstan ulkopuolisissa pikkupaloissa. Yhdistysasioiden osuus paikallisesta aineistosta siis kasvaa, kun Kuopio-palstan lisäksi katsotaan kaikkea muutakin paikallista aineistoa. Yhdistysasiat ja vapaa kansalaistoiminta liittyivät myös suoraan kouluasioihin, joita edellä jo käsiteltiin.

 Viranomaisten ja hallintokoneiston toiminta on myös säännöllisesti esillä. Erityisesti Snellman raportoi verorästien määrästä, mikä kertoi suoraan maaseudun taloudellisesta tilanteesta, ja viranomaisten toimista hätääkärsivien avustamiseksi lähinnä viljalainoilla ja avustuksilla. Edellä mainitut korkeiden virkamiesten matkat liittyivät usein näihin asioihin.

 Taulukon ryhmä muut sisältää mm. kesällä 1844 julkaistuja puhtaasti tilastoaineistoon perustuvia kirjoituksia Kuopion ja lähiseudun väestönkehityksestä. Nämä kirjoitukset ovat Kuopio-palstan yleisestä tyylistä poikkeava rajatapaus, toisaalta ne ovat esimerkki Snellmanin pyrkimyksestä käyttää lehtijutuissa enemmän tilastollista aineistoa.

 Aivan omanlaisensa alakokonaisuus Kuopio-palstalla on alkuvuoden 1846 kerjäläisiä koskeva kirjoittelu. Kerjäläiset ja toisaalta yhteiskunnan kansalaisille järjestämät avustustoimenpiteet olivat aiemminkin olleet satunnaisesti esillä, mutta kerjäläisten laajamittainen liikkeellelähtö talvella 1846 huomattiin Saiman palstoilla tarkoin. Kerjäläistilanteen seurannasta tuli kestoaihe ja koko palstan vuoden 1846 tärkein yksittäinen asia, jonka rinnalle nousisi korkeintaan tyttökoulun perustaminen.

 Kerjäläistilanne oli uudenlainen pääaihe Kuopio-palstalla, mutta luultavasti myös koko suomalaisessa lehdistössä. Ilmeisesti kyseessä on myös ensimmäinen kerta kun jotain konkreettista sosiaalista ongelmaa ja siihen liittyvää tapahtumakulkua raportoidaan tällä tavoin ajantasaisesti suomalaisessa lehdistössä, tai muussakaan tiedotusvälineessä kuten kirjallisuudessa. Siksi otan sen tässä erityisesti esille omana alateemanaan Kuopio-palstalla.

 Kerjäläistarina tai ”kerjäläiskronikka” alkaa tammikuun 1846 lopussa (Saima 4/1846, KT 8, 367) ja kestää kesään saakka yhteensä 12 eri numerossa. (Nämä tekstit on eriteltynä liitteessä 2, Kerjäläiskronikka.) Tarkan seurannan lisäksi tästä asiasta tekee erityisen se, että Kuopio-palstan sävy tämän aiheen yhteydessä muuttuu erilaiseksi, kriittisemmäksi. Kerjäläiskronikka ei ole vain Kuopion kaupungin asia, sillä kerjäläiset olivat pääosin maaseudun köyhälistöä, joka herkästi lähti talvisin kerjuulle. Ongelma koski kuitenkin olennaisesti myös kaupunkia, jonne kerjäläisiä alkoi tulvehtia.  

 Lehti ottaa kerjäläisistä uutisoidessaan terävästi kantaa kunnallisen köyhäinhoidon puutteellisuuteen ja numerossa 27/1846 palsta jopa ilmoittaa, että kerjäläisistä raportointia tullaan jatkamaan niin kauan kunnes asioihin saadaan korjauksia. Kerjuukysymyksestä tulee palstan vakioaihe sääuutisten tapaan, lehti lupaa. Tämä on ainoa kerta, jolloin Kuopio-palsta varsinaisesti kommentoi itseään ja vahvistaa itse epäsuorasti myös sen, että sääuutiset olivat palstalla tavallaan erityisasemassa.

 Kyseessä on aivan uudenlainen linjanveto, jossa Saima omilla sanoillaan ottaa itselleen modernin lehdistön yhteiskunnallisten epäkohtien paljastajan ja korjausten vaatijan roolin. Suomessa oli aivan uutta, että sanomalehti tällä tavoin toi esille epäkohdan ja ryhtyi vaatimaan esiin tuomansa konkreettisen epäkohdan tai tilanteen korjaamista. Eikä kysymys ollut vain jostain yksittäisestä pienestä asiasta vaan todella laajasta kysymyksestä, yhteiskunnan suhtautumisesta puutteessa oleviin, maaseudun kasvavan tilattoman väestön huonosta asemasta ja sosiaalipoliittisten toimien järjestämisestä. (Myös Kanava –lehti Viipurissa puuttui tähän aihepiiriin vuonna 1846.)

 Tästä päättäväisyydestä ja uhmakkuudestakin huolimatta tarina päättyy jopa hieman yllättävästi kesken. Syntyy helposti ainakin ajatus, että tarinan päättymiselle saattaisi olla jokin ulkopuolinen syy, sillä palstan vaatimia parannuksia järjestelmään ei Kuopiossa tai lähikunnissa niin nopeasti toteutettu. Tätä epäilystä ei kuitenkaan voi näyttää toteen.

 Osasyynä tarinan päättymiseen oli luultavasti sekin, että talvella 1846 korostunut kerjäläisten suuri määrä hävisi kevään ja kesän tullen nopeasti. Tuona vuonna seudulla myös saatiin useamman huonon vuoden jälkeen ainakin jossain määrin hyvä sato, mikä kesällä ja syksyllä sillä kertaa pelasti tilanteen ajautumasta pahenevaksi katastrofiksi.

 Snellmanin itsensä kannalta Kuopion-kirjoitukset olivat ensimmäinen kerta kun hän käsitteli avoimesti sellaisia konkreettisia sosiaalisia ongelmia kuten eriarvoisuutta ja köyhyyttä. Vielä Läran om Statenissa hänen sosiaaliset kannanottonsa olivat hyvin yleisluontoisia eikä sosiaalisten epäkohtien konkreettinen analysoiminen ollut tärkeää. Myöskään hänen Ruotsin ajan sanomalehtikirjoittelussaan ei ollut tätä puolta, mikä Snellmanin arkaan tilanteeseen nähden ulkomaalaistaustaisena oli toki monellakin tapaa ymmärrettävää.

 Snellman aloittaa kerjäläistarinan varovasti, uutisoiden. Hänelle tämä on epäilemättä suotuisa tilanne, jossa hän pystyy samalla kertaa uutisoimaan objektiivisesti mutta myös tuomaan esille omaa näkemystään asiasta. Talven ja kevään edetessä kerjäläisjuttujen sävy jonkin verran muuttuu ja ne myös poikkeavat Kuopio-aineiston valtavirroista, vaikka moninaisuus tähän palstaan koko ajan kuuluukin. Kerjäläiskronikassa sävy on toinen, siinä on jo tietoisemman yhteiskunnallisen vaikuttajan, poliitikon ja sellaiseksi pyrkivän ohjelmallinen sävy.

 Snellmanin kanta on selkeä: hän ei syytä hallitusta, siis korkeinta poliittista johtoa tai ”järjestelmää”. Se olisikin hänen tilanteessaan mahdotonta, ja jää avoimeksi, mitä mieltä Snellman itse oikeastaan tilanteesta oli. Kun ajattelee hänen myöhempää valtiollista toimintaansa senaattorina ja valtion varojen hoitajana 1860-luvulla saman ongelmakentän merkeissä, tulee mieleen mahdollisuus, että Snellmanin mielestä hallitus avustustoimineen todella olikin omalla tavallaan tilanteen tasalla niin hyvin kuin se nyt saattoi niissä oloissa olla. Sen sijaan se mikä ei toiminut, oli paikallisyhteiskunta. Paikallisesti ei ollut keinoja, joilla ehkäistä kerjäläisyyttä, ja tähän Snellman katsoi keinoksi sen että paikallisella tasolla oli luotava sosiaaliturvan puitteet, järjestetty köyhäinhoito ennen kaikkea kunnallisella tasolla. Snellman otti Saimassa laajemmin kantaa köyhäinhoidon järjestämiseksi eräissä pääjutuissa.

 Toiselta puolen kysymys saattoi olla kyllä siitäkin, että kunnallisten päättäjien arvosteleminen oli helpompaa kuin valtiovallan ja sen toimenpiteiden.

 Köyhäinhoidolla on moraalinen perusta. Se on yleinen ihmisrakkaus, köyhän elämä ja hengissä säilyminen pitää turvata. Lähimmäisen auttamisen periaatetta ei kyseenalaisteta vaan se on itsestään selvä lähtökohta, mutta sen sijaan Snellman esittää laskelmia siitä, kuinka hankalaa ja kallista yksityinen auttaminen on. Köyhäinhoitoon tulee saada rationaalisempi ratkaisu.

 Akuutti ongelma, – siis kerjäläislaumojen välitön hyöky – on ratkaistava joillain välittömillä organisatorisilla toimenpiteillä. Mutta ongelman olennaiset syyt ja myös pitkän tähtäimen kestävät ratkaisut ovat muualla. Snellman pohtiikin köyhyyden ja siihen liittyvien sosiaalisten ongelmien luonnetta Saiman pääjutuissa useita kertoja. Tärkein ratkaisu on sivistys, yleisen koulutuksen luominen ja koulutustason nostaminen, jotta ihmiset saadaan aktiivisiksi ja tietoisiksi omissa asioissaan.[5]

 Kerjäläiskronikka itsessään ei kuitenkaan sisällä varsinaista ohjelmaa ongelmien parantamiseksi, eikä se lopulta sisältänyt edes kovin tarkkaa faktaa ongelmien luonteesta. Mutta tämä ei johdu ehkä niinkään Snellmanista vaan siitä, että faktoja ei ylipäänsä ollut käytettävissä.  Hänen lukunsa ja arvionsa ovat epätarkkoja, mutta tällä asialla ei toisaalta ole suurta merkitystä, tai toisaalta juuri tietojen epätarkkuus on juuri merkillepantava asia. Hän joka tapauksessa näkee ongelman syvyyden ja laajuuden, siis sen että kerjäläisten joukko on tavattoman suuri ja että kyse on suuresta ja syvällä olevasta ongelmavyyhdistä. Samoin hän tuo esille, että suomalaisittain tämä ongelma painottui aivan erityisesti Itä-Suomeen.

 Pitemmässä perspektiivissä tarkasteltuna Itä-Suomen tuolloinen tilanne ja toistuvat kato- sekä nälkävuodet voidaan nähdä 1860-luvun suurten nälkävuosien ja väestökatastrofin esinäytöksenä. Nuo poikkeuksellisen pahat kriisiajat taas olivat suuri käänne suomalaisen maatalouden ja koko yhteiskunnan käänteessä modernimpaan suuntaan. Voidaan siis sanoa, että Saima omalla mikrotasollaan tavallaan toi esille maatalouden kehittymättömän tilan, köyhyyden ja väestönkasvun välisen kestämättömän yhtälön, joka sitten aikanaan purkautui 1860-luvun lopun katastrofiin.

 Otettakoon tähän yhteyteen, eri aihepiirien esittelyn lopuksi yksi esimerkkiteksti, kevääseen sijoittuva Kuopio-palsta numerossa 15/1844, 11.4. 1844. Esimerkki kuvaa myös palstan erilaisia aiheita ja tyylejä.

 ”Kevät lähestyy pitkin askelin. Pilvisen taivaan alla täällä on vallinnut jatkuvasti +5 asteen lämpötila, joten lumi ei ole öisin jäätynyt ennen kuin 8. päivän vastaisena yönä ja seuraavina päivinä, minkä jälkeen ainoastaan päivien lämmin auringonpaiste on edistänyt kevään tuloa. Kaikki lupailee onnekasta kesää, sikäli kuin siitä voidaan talven jälkeen mitään päätellä. Ja tämä on täällä ehkä helpompaa kuin muualla. Ennen muuta karjanrehun puute saa koko seutukunnan toivomaan kiihkeästi kesän varhaista saapumista. Viime syksynä maa lisäksi routaantui hyvin eikä nyt ole aihetta pelätä mitään vahinkoa tapahtuvan alaville pelloille, jos lumi sulaa nopeasti: viime vuonnahan pitkän kevään ja edellisen varhaisen syksyn yhteisvaiutus tuhosi niiden oraat.

 Kaupungissa on parhaillaan käynnissä tllaisen pienen yhdyskunnan mitoissa varsin suuri työ. Kallaveden rantaan nimittäin rakennetaan laituria, joka maksaa noin 900 hopearuplaa. Tämäkin on tavallaan osoitus viime vuosina kasvaneesta hyvinvoinnista. Olemme usein maininneet sen lähteet – sahaliikkeen sekä elintarvikkeiden viennin Pietariin. Myös kaupungin muutamassa vuodessa muuttunut ulkonäkö on uusine ja hyvin huolellisesti siistittyine rakennuksineen ilmausta siitä, että on eletty onellisempia aikoja. Kunpa ne eivät vielä olisi ohi! – Saimaan kanava epäilemättä määrää, mitä Kuopio ja koko Itä-Suomi voivat tässä suhteessa toivoa tai pelätä.

 Kruununverojen perintä kuuluu sujuneen hyvin läänin savolaisissa kihlakunnissa. Karjalaisissa tilanne ei ole yhtä ilahduttava. On kuitenkin muistettava että itse hätäaika on saanut aikaan tämän näennäisesti suotuisamman tilanteen Savossa. Mainittu rahapula, joka tunnetusti on pakottanut maamiehet pienentämään karjaansa, on myös antaut heille varoja kruuunverojen maksamiseen, kun he ovat myyneet lihaa, vuotia ja talia. Helposti voidaan arvata,että he ovat joutuneet myymään nämä tavaransa äärimmäisen halvalla. Talia on saatu 4½ ruplal1a, vuotia 5 ruplan, tuoretta lihaa 1 1/5 ja palvattua 1½ ruplan hinnalla. Sahaliikkeen vähentyneen liikevaihdon vaikutusta rahatilanteeseen ei siis vielä tänä vuonna voida arvioida kruununverojen kertymisen perusteella. Pelättävissä on, että ensi vuonna tilanne on aivan toisenlainen.”  (JVS; Kuopio, KT 6, 250—251, suom. Heikki Eskelinen)