Meillä ei ole juuri lainkaan konkreettista tietoa Kuopio-palstan vastaanotosta ja vaikutuksesta omana aikanaan. Edellä kuitenkin viitattiin Kuopion ylenpalttiseksi koetun kehumisen nostattamiin kommentteihin. Kuopio-palsta oli ennen muuta yksi elimellinen osa lehteä, ei varmaankaan sen tärkein osa, mutta ei myöskään sillä tavoin mitätön ja vähäarvoinen, johon asemaan se jälkimaailman Saima-kirjoittelussa on saattanut jäädä. 

 Entä oliko Kuopio-palstalla mahdollisesti jotain vaikutusta koko lehden kohtaloon? Saiman dramaattinen ja äkillinen lakkauttaminen vuoden 1846 lopulla on epäilemättä ollut Suomen lehdistöhistorian eniten tutkittuja ja puhuttuja yksittäisiä prosesseja. Lakkauttaminen oli toimenpide, joka omana aikanaan noteerattiin voimakkaasti lehden lukijoiden ja tukijoiden keskuudessa, ja se on jälkeenpäin nähty Snellmanin elämätyön eräänä tärkeänä virstanpylväänä ja vaikeana käännekohtana.

 Lakkauttamisen prosessi ja tapahtumahistoria onkin tutkittu varsin tarkoin, mutta tähänastinen tutkimus ei silti anna selkeää kuvaa siitä, mikä Kuopio-aineiston osuus lehden lopettamiseen oli. Selvältä kuitenkin näyttää, että lakkauttamisen syynä ei ollut vain jokin tietty yksittäinen kirjoitus tai jokin yksittäinen henkilö. (Savolainen 2006, 433–444)

 Snellman sai alkuvaiheessa kirjoittaa lehteensä tuon ajan oloissa hyvinkin vapaasti, mutta niissä oloissa oli myös täysin selvää, että valtiollisten asioiden, siis hallitsijaa ja poliittista järjestelmää koskevien aiheiden käsittely oli poissuljettu. Lehdistöä koski ennakkosensuuri, mutta Snellman sai valita käytännössä itse sensorin, joka lisäksi alkuvaiheessa oli hänen oma alaisensa ja saman koulun opettaja. Nervander huomautti kirjeissään Snellmanin eräänlaisesta erityisasemasta sensuurin suhteen.

 Toisaalta Snellman sai jo varhain eri välikäsien kautta varoituksia korkeimmalta taholta eli kenraalikuvernööriltä asti siitä, että lehden linja tai sen tapa käsitellä tiettyjä asioita ei tyydyttänyt. Ensimmäisten silmätikuiksi joutuneiden tekstien ja asioiden joukossa mainitaan ulkomaisten hallitusten käsittely liian pilkallisessa tai humoristisessa sävyssä, ja erityisesti vuonna 1845 julkaistu, Lönnrotin lehteen välittämä kirjoitus Erään talonpojan loukattu kunnia, joka olikin suomalaisen lehdistön ehkä ensimmäinen tarina virkakoneiston taholta vääryyttä kokeneesta tavallisesta kansalaisesta.[1]

 Vuonna 1846 sensuurin yleinen ote kiristyi, ja kun paikallisesti nimettyjen sensorien toiminta oli vaihtelevaa ja heidän löytämisensäkin saattoi olla vaikeaa, niin paikalliset kuvernöörit saivat myös sensorintehtävät hoitaakseen. Käytännössä tämä muutos koski nimenomaan Saima-lehteä ja uutta suomenkielistä tulokasta, Viipurissa ilmestyvää Kanavaa. Kuopion läänin kuvernööri Adolf Ramsay ja Snellman olivat aluksi Kuopiossa hyviä perhetuttuja, mutta työasioissa he joutuivat vuonna 1846 ristiriitaan ja myös heidän henkilökohtaiset välinsä ilmeisesti kiristyivät myöhemmin. Erilaiset kuopiolaiset aikalaismuistelijat ovat myöhemmin, 1800-luvun lopulla, esittäneet toisistaan eriäviä näkemyksiä Snellmanin ja Ramsayn suhteista, ja erojen taustalla voi olla sekin, painotetaanko puhtaasti henkilösuhteita vai työasioissa ilmeneviä vastakkaisuuksia. (Lappalainen 1975, 104)

 Saiman tiettyjä kirjoituksia toimitettiin erikseen venäjäksi käännettyinä kenraalikuvernööri Mensikovin luettavaksi. Kari Selén esittää kommentaarissaan kenraalikuvernöörinarkiston asiasta tarjoamat tiedot, joiden mukaan myös Kuopio-uutiset saattoivat joutua tämän erityishuomion kohteeksi. Venäjäksi käännätettyjen Kuopio-tekstien joukossa on numero 12/1846 ja numero 14/1846, jälkimmäinen varmaankin vain siksi, että siinä mainittiin nimeltä Hänen Majesteettinsa eli hallitsija, ja tämä tapahtui toki täysin asianmukaisessa ja positiivisessa sävyssä.

 Mutta Snellmanin erään jutun sinänsä harmittomasti viisasteleva irvailu Kuopion kaupungin taloudenpidosta[2] oli sen sijaan ärsyttänyt kenraalikuvernööriä aivan erityisesti. Kuopio-aineisto antoi siis osaltaan aineistoa kenraalikuvernöörille, joka yleisesti ottaen näki Saiman vikana sen, että lehti kirjoitti arvostelevasti viranomaisia. Ei ole kuitenkaan osoitusta siitä, että juuri Kuopio-palstan jutut olisivat olleet aivan erityisesti silmätikkuina tai että juuri ne olisivat herättäneet negatiivista huomiota. 

 Alpo Silander esittää Valvojan Snellman-muistoalbumissa 1906 tiedon, että maaherra Ramsay kielsi lopulta kaikkien Kuopiota koskevien uutisten julkaisemisen, koska palstalla oli rohjettu viitata kerjäläisten ja köyhälistön olemassaoloon sekä käsitellä muitakin yhtä arkaluontoisia asioita (Silander 1906, 31). Silanderilla ei ole lähdeviitettä, eivätkä muut tutkijat ole myöhemmin kommentoineet tätä tietoa, mutta Silanderin artikkelin yleiseen luonteeseen nähden ei tuntuisi uskottavalta, että tällainen konkreettinen väite olisi tyhjän päällä. Päinvastoin hänen esittämänsä tieto sopii hyvin yhteen Snellmanin omien Kuopio-palstan loppusanojen kanssa.

 Viimeinen varsinainen, otsikoitu Kuopio-palsta numerossa 42/1846 käsitteli säitä ja Kuopion kouluasioita kuten ennenkin, eikä siinä ole mitään palstan tavallisesta menosta poikkeavaa. Mutta sen jälkeen on silmiinpistävää, että useissa numeroissa Saiman etusivun peittävät kirjakaupan kirjaluettelot aiempien uutispalstojen sijaan. Samalla lehti toistuvasti ilmestyy myöhässä, mikä johtuu sensuurin aiheuttamasta viivästymisestä. Syntyy vaikutelma, että lehdestä on jätetty etusivun normaalia uutistyyppistä aineistoa pois ja korvattu se hätävarana olevilla kirjaluetteloilla. Jos näin on, sensorin poistot ovat koskeneet voimakkaasti juuri uutispalstoja.  Lehden viivästymistä sekä etusivun kirjakauppailmoituksia oli kylläkin ollut jo aiemmin syksyllä.

 On tosin myös mahdollista, että Snellman on käyttänyt tätä keinoa itse provosoidakseen tilannetta. Kirjakauppailmoitusten näkyvä ja poikkeuksellinen ilmaantuminen etusivulle kertoi lukijoille ilman muuta, että nyt oli jotain vinossa, eikä lehti itse voinut toisaalta suoraan sanoa mistä oli kysymys. Voidaan jopa ajatella sellainenkin mahdollisuus, että Snellman itse jätti pois myös muuta aineistoa kuin sensuurin takia olisi ollut välttämätöntä.

 Numerossa 43 uutisia joka tapauksessa ei siis ollut lainkaan ja lehti myöhästyi. Uutispalstat puuttuvat myös kirjaluetteloiden täyttämistä numeroista 44, 45 ja 46. Numero 47 tuli jälleen selkeästi myöhästyneenä, ja siinä on aiemmin siteerattu Nyheter-kirjoitus, joka kertoo Kuopio-palstan lakkaamisesta. Sen jälkeen etusivulla oli jälleen muita uutisia – mutta ei paikallisjuttua – numeroon 50 saakka, joka ilmestyi 19.12.

 Lehden lakkautuspäätös tehtiin senaatissa viimemainittuna päivänä, ja tieto siitä saavutti Snellmanin tuon ajan oloissa poikkeuksellisen nopeasti, jo 22.12. Päälehden seuraavan numeron 51/1846 ilmestyminen siirtyi nyt vuoden viimeiseen päivään. (Savolainen 2006, 442–446)

 Snellmanilta on säilynyt ilmeisesti lähettämättä jääneen kirjeen konsepti prokuraattori Wallenille. Tämä kirje tai purkaus on ilmeisesti kirjoitettu joulunpyhien tietämissä 1846, heti lakkautuspäätöksen jälkeen. Siitä käy ilmi, että numeroon 43 piti tulla (tai Snellmanin mukaan sanatarkasti numerossa 43 on) eräs Kuopiossa sattunutta onnettomuutta koskeva uutinen, josta Ramsay oli kuitenkin sensuroinut suurimman osan. Nähtävästi Snellman itse oli sitten jättänyt lopunkin pois lehdestä, sillä julkaistussa lehdessä ei ole mitään tällaiseen uutiseen viittaavaa. Uutisen sisältö ei kirjeestä aivan tarkoin käy ilmi, mutta pelkän uutisoinnin lisäksi teksti oli sisältänyt jonkinlaisen kannanoton vanhempien lapsiinsa kohdistaman varovaisuuden suhteen – kyse oli ollut työväenluokkaisen tai köyhän perheen lasta kohdanneesta onnettomuudesta.[3]

 Snellman mainitsee muitakin yksittäisiä asioita, joihin Ramsay oli puuttunut hänen mukaansa virheellisesti, mutta tuo on ainoa Kuopio-aineistoa koskeva tapaus. Joka tapauksessa mainittu paikallisuutinen on siis joutunut sensorin hampaisiin, ja myös koko palsta päättyy sen jälkeen. On siten uskottavaa, että tuossa vaiheessa Ramsay on kieltänyt kaiken Kuopiota koskevan aineiston julkaisemisen. Mainitun numeron 43/1846 etusivu on Saiman yleiseen tyyliin verrattuna kaikenkirjava ja sekava, mikä antaa selvästi vaikutelman siitä, että sivulle on Kuopio-jutun ja ehkä muunkin uutisaineiston peruuntumisen vuoksi pitänyt äkkiä haalia jotain muuta.

 Säilynyt aineisto ja myös tutkimus käsittelee asiaa lähinnä Snellmanin näkökulmasta, mutta syntyy vaikutelma, jota myös Savolainen korostaa, että Ramsay oli ilmeisissä vaikeuksissa sensorintoimensa kanssa ja toimi kiireissään siinä myös epäjohdonmukaisesti – eikä sensorin toimi ollut hänen alaansa, johon hänellä olisi ollut asian vaatimaa osaamista. Ramsayn sensurointi ja erimielisyydet, joita hänen ja Snellmanin välillä oli ilmeisen paljon, eivät koskeneet vain eivätkä edes ensisijassa Kuopio-aineistoa, mutta tämäkin aineisto oli siinä mukana.

 Onko sattumaa vai ei, mutta juuri joulukuun alussa, heti Saiman numeron 47 ja Kuopio-palstan lopetusilmoituksen ilmestymisen jälkeen, Ramsay kirjoittaa kenraalikuvernöörille ehdottaen Saiman lakkauttamista. Kenraalikuvernööri oli itse jo ottanut asian esille ja tuonut asian senaatin käsiteltäväksi. Senaatissa oltiin varsin haluttomia vaatimukseen lehden lakkauttamisesta, ja lakkautusesitys hylättiin jo kertaalleen täpärässä äänestyksessä. Senaatin puheenjohtaja Thesleff oli tässä vaiheessa lakkauttamista vastaan ja hänen kantansa ratkaisi asian 16.12. istunnossa, kun muiden jäsenten kannat olivat edellisenä päivänä, hänen poissa ollessaan menneet tasan.

 Kolme päivää myöhemmin, 19.12. edellisen pöytäkirjan tarkistamisen yhteydessä Thesleff oli kuitenkin muuttanut mieltään ja kannatti nyt lehden lakkauttamista. Tämä kanta sai näin enemmistön tuen senaatissa. Thesleffin kannanmuutokseen arvellaan vaikuttaneen juuri Ramsaylta tulleet uudet tiedot tai lisätiedot. (Savolainen 2006, 443–444)

 Näin ollen näyttää todennäköiseltä, että maaherra Ramsayn voimakas kannanotto siinä täpärässä tilanteessa, mielipiteiden jakautuessa, lopulta vaikutti Saiman lakkautuspäätöksen syntyyn. Sama päätös olisi kyllä saattanut syntyä myöhemminkin, sillä kenraalikuvernööri Mensikov tuskin olisi helposti tyytynyt senaatin häntä vastustavaan kantaan. Kuopiota koskeva kirjoittelu puolestaan oli osaltaan vaikuttamassa Ramsayn kantaan, vaikka se tuskin oli hänelle suurin ongelma. Kuopiota koskevat uutiset hän saattoi suvereenisti vaikka kieltää, mutta lehden muuhun sisältöön suhtautuminen oli ongelmallisempaa, sillä lehdessä oli myös sellaista aineistoa, jonka sensuuri muualla oli jo hyväksynyt.

 Se, että Ramsay koki Snellmanin asianmukaisen kurissapitämisen mahdottomaksi, varmaankin vaikutti hänen vetoomukseensa koko lehden lakkauttamiseksi. Eikä ole mahdoton ajatella, että Kuopio-palstan loppusanoissa oli jotain, joka sai Ramsayn mitan lopullisesti täyteen, koska hän juuri silloin puuttui asiaan. Tämä jää kuitenkin arveluksi.

 Ei myöskään voida osoittaa, että Kuopio-jutuilla olisi ollut erityistä merkitystä siihen, että sensuuri alun alkaen kiristyi ja vaatimukset lehteä kohtaan voimistuivat. Mutta voidaan ajatella, että Kuopio-palstalla ja vuoden 1846 puolella ehkä nimenomaan kerjäläiskronikalla olisi ollut merkitystä tässä asiassa. Snellmanin kerjäläiskronikan uho siitä, että lehti tulee edelleen vaatimaan epäkohtien korjaamista, oli suomalaisessa tilanteessa ja lehdistössä ennenkuulumatonta.  Se oli täysin vastoin sitä virkakoneiston linjaa, että kansalaisten tuli ilmoittaa mahdollisista epäkohdista viranomaisille niiden korjaamiseksi, mutta niitä ei pitänyt levitellä julkisesti.

 Toisaalta Snellman ei varsinaisesti tuossa yhteydessä tehnyt mitään, mihin viranomainen olisi voinut puuttua, hän vain uhkasi. Kerjäläiskronikan uhmakas linjanveto on osaltaan saattanut herättää huomiota ja huolta viranomaisissa. Lehti piti lopullisesti hiljentää juuri tämän tyyppisen toiminnan ehkäisemiseksi. Lehden lakkauttamisen kannattajat vetosivatkin juuri siihen, että Saima lietsoo tyytymättömyyttä virkavaltaa ja hallintoa kohtaan, ja että tämä tapahtuu taitavasti kautta koko lehden linjan niin että pelkästään yksittäisiin konkreettisiin sanontoihin tarttumalla ei tätä kriittistä henkeä voitaisi kokonaan ehkäistä. Lehti piti heidän mielestään siksi lopettaa kokonaan, koska sitä ei kuitenkaan voitu riittävästi pitää kurissa. (Savolainen 2006, 443)

 Kuopio-palstan jäähyväissanojen (Saima 47/1846) kommentaarissaan SA:ssa Kinnunen tulkitsee asian niin, että Snellman kirjoittaa jo koko lehden lakkaamisesta ja jättää hyvästejä lehden lukijoille. Voi tietysti olla, että Snellmanilla olisi jo etukäteen ollut se tilanne mielessä, mutta kovin todennäköiseltä tämä ei tunnu. Mitään päätöstä lehden lakkauttamisesta ei tuossa vaiheessa, marraskuussa, ollut tehty ja Snellman julkaisi tilausilmoituksia vuoden 1847 vuosikerrasta entiseen tapaan vielä joulukuun puolivälissä, juuri ennen virallista lakkautuspäätöstä. (Kinnunen, kommentaari V:120, SA V, 742)

 Snellman saattoi itse aavistella lehden kohtaloa, mutta olisiko hän sittenkään siitä edes vihjannut julkisesti ulospäin, kun mitään konkreettista lakkautusprosessia ei vielä ollut käynnissä eikä mitään tarkempaa tietoa asiasta siten ollut? Ehkä osuvampaa olisi tulkita mainittua kirjoitusta niin kuin sen sanatarkka muotokin lähinnä antaa ymmärtää, siis että Snellman hyvästelee ”vain” Kuopio-palstan ja sen lukijat, mikä selittyisi juuri sillä Silanderin mainitsemalla seikalla, että häntä oli erikseen kielletty julkaisemasta Kuopiota koskevia juttuja. Snellman siis ilmoittaa, että lehti ei voi enää kertoa uutisia Kuopiosta ja sillä tavoin pyrkiä hyödyttämään paikkakuntaa. Ja tämäkin hänen täytyy kertoa hieman verhotuin sanakääntein, koska todellista asianlaitaa ei voinut suoraan sanoa. Koko lehden lopettamisesta Snellman ei siis tuossa vaiheessa olisi vihjannut, mutta käytännössä Kuopio-palstan lakkauttamisesta muodostui kuitenkin ensi askel koko lehden lakkauttamiseen.

 Lehden karu ulkoinen kohtalo on jättänyt kokonaan taka-alalle kysymyksen siitä, minkätyyppiseksi tai kuinka pitkäaikaiseksi projektiksi Snellman itse oli lehtensä ajatellut. Ylipäänsäkään emme tiedä paljoa siitä, mitä Snellman itse lehdeltään odotti ja sen suhteen ajatteli. Lehdet eivät Suomessa sen paremmin kuin Ruotsissa tai Saksassakaan tuohon aikaan olleet kovin pitkäikäisiä. Ja koska ennalta oli varmasti odotettavissa, että myös sensuurin kanssa tulee hankaluuksia – sensuuri oli itsestään selvä osa sen ajan lehtityön käytännöllisiä puitteita – on hyvinkin mahdollista, että Snellman ei alun alkaenkaan uskonut lehdestään tulevan pitkäaikaista. Saima ei siten ollut myöhemmän ajan sanomalehti, joka perustetaan sillä mielellä, että se jatkaa ilmestymistään hyvinkin kauan, periaatteessahan lehti yleensä perustetaan pysyvästi olemassa olevaksi asiaksi. 

 Snellmanin aiempi lehti Spanska Flugan oli alun alkaenkin ajateltu kolmivuotiseksi ja kolmesta numerosta koostuvaksi. On spekulatiivista, mutta täysin mahdollista, että Snellman olisi jo etukäteen ajatellut Saiman kohdalla jotain samankaltaista. Taloudellinen menekki ei tietenkään ollut ennakoitavissa ja koska se Saiman kohdalla oli varsin hyvä, lehti oli kuitenkin taloudellisesti tuottoisa ja siksi siitä kannatti pitää kiinni. Siksi Snellmanin ei itse olisi kannattanut luopua lehden tekemisestä vielä vuonna 1846, ja hän koki Saiman lakkauttamisen myös ankarana taloudellisena iskuna.

 Toisaalta monet maininnat Snellmanin kirjeissä voisi tulkita niin, että Snellman itse ei odottanut tai ehkä ajatellutkaan lehtensä ilmestyvän kovin kauan. Jo syksyllä 1845 hän kirjoittaa sekä J. J. Tengströmille että nuorille kannattajilleen, miten ”Saima on parhaat päivänsä nähnyt”. Tässä lienee jälleen hänelle ominaista dramatisointia, mutta monet muutkin hänen kirjeidensä maininnat viittaavat siihen suuntaan, että hän ajatteli itse lehtensä jonkinlaiseksi herätyshuudoksi ja alkusysäykseksi, jota kyllä tarvittaisiin, mutta joka ei ehkä olisi kovin pitkäaikainen. [4]

 Toisaalta Snellmanilla näyttää olleen alusta alkaen hyvin määrätietoinen ja taisteleva näkemys omasta tehtävästään. Hän ei lannistunut ensimmäisistä varoituksista ja lehden lakkauttamisen vaaroista, mutta ainakin vuonna 1846 hän näyttää jo varautuneen siihen että lehden lakkaaminen tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Myös jatkosuunnitelmat olivat hyvissä ajoin valmiina niin että Litteraturbladet-lehti käynnistettiin heti Saiman lakattua.

 Toki Snellmanilla oli vuonna 1846 hyvää aikaa miettiä jatkokuvioita, mutta Saiman kohdalla tulee mieleen myös se mahdollisuus, että Snellman itsekin oli valmis siirtymään toisenlaiseen projektiin. Hänellä oli Saimaan ryhtyessään täsmällinen tavoite, hän halusi tuoda esille omaa ohjelmaansa ja kritiikin kautta vaikuttaa maan lehdistön ja lehdistökeskustelun yleiseen tasoon. Ehkä hän ei ajatellutkaan tästä toiminnasta pitkäaikaista. Saimasta hän siirtyi aivan toisenlaiseen lehteen – vaikkakin osin ulkonaisten syiden, sensuuritoimien vuoksi. Mutta Saima tuli jäämään hänen toiminnassaan ainutkertaiseksi projektiksi.

 Saiman loppuvaiheiden tutkimisessa on keskitytty paljolti virkavallan rooliin ja vähemmälle huomiolle on jäänyt itse lehden sisältö. Voidaan nimittäin kysyä, oliko päälehdessä jo havaittavissa tiettyä väsymystä viimeisen ilmestymisvuoden jälkipuoliskolla – virkavaltaongelmista riippumattakin. Saima ei tuona syksynä julkaissut ehkä yhtä merkittäviä juttuja kuin aiemmin ja ulkopuolelta tulleen aineiston merkitys korostui.

 Samaan aikaan Snellman kuitenkin panosti erittäin paljon Kallavesi-liitteeseen. Hän alkoi julkaista tätä lehteä syyskesällä 1846 viikoittain, mikä oli erittäin työläs projekti, ja hän tähtäsi selvästikin Kallaveden kehittämiseen aivan erillisen lehden suuntaan. Uuden lehden perustaminen oli kuitenkin hankalaa jo julkaisuluvankin kannalta, ja Kallavesi pysyi ”vain” kirjallisena liitteenä. Näyttää joka tapauksessa siltä, että tällaiseen suuntaan eteneminen kiinnosti Snellmania, ja Litteraturbladet-lehti syntyikin varsin helposti jatkamaan juuri Kallavesi-liitteen aloittamaa uraa.   

 Litteraturbladet-lehti (LBL) ilmestyi käytännössä Snellmanin toimittamana vajaan kolmen vuoden ajan, vaikka julkaisija virallisesti olikin Lönnrot. Tästä ajasta lehti ilmestyi Kuopiossa noin kaksi vuotta. Lehden ensimmäinen numero ilmestyi toukokuussa 1847, ja aluksi lehden tavoite oli ilmestyä kaksi kertaa kuukaudessa, mutta vuoden 1848 alusta se tuli kerran kuukaudessa.

Kesällä 1849 lehden painatus siirrettiin Helsinkiin, jossa Snellman tuon vuoden jälkipuoliskolla paljon oleskeli. Saman vuoden lokakuussa Snellman ilmoitti lehden toimittamisen siirtyvän vuoden 1850 alusta toisiin käsiin, ja pian tämän jälkeen myös hän itse muutti perheineen Kuopiosta Helsinkiin.

 LBL:stä ilmestyi Snellmanin aikana yhteensä 38 numeroa, joiden sisältö on suurelta osin hänen kirjoittamaansa. Lönnrotin artikkelit muodostivat kuitenkin myös merkittävän osuuden lehdestä. (Savolainen 2006, 454) LBL:n luonne on lehtenä varsin erilainen, siitä puuttuivat sekä poliittisluontoiset ykkösjutut että uutiset, mikä kerran tai enintään kahdesti kuussa ilmestyvän aikakauslehden kannalta olikin ymmärrettävää. Sen sijaan Saiman kirjallisuusliitteiden aloittamat kirjallisuusjutut jatkuivat, ja kun lehden luonne nyt oli toisenlainen, ne laajenivat toisinaan varsin mittaviksi esseiksi ja tarjosivat monessa suhteessa vielä laajemman näköalan eurooppalaiseen kirjallisuuteen kuin Saiman liitteissä. Myös lehdistökritiikki ja siihen liittyen kansallisen kulttuurin ja sivistyksen ajankohtaisten ilmiöiden kommentointi jatkui, mutta luonteeltaan jossain määrin erityyppisenä ja vähemmän poleemisena kuin Saimassa.

 Paikallisluonteisia kirjoituksia LBL:ssä ei sen sijaan juurikaan ollut. Poikkeuksen muodostaa Kuopion kouluolojen esittely, ja siinä olennaisena Snellmanin itsensä aikaansaama tyttökoulu, jota hän kahteen otteeseen lehdessä selostaa. Samoin hän kirjoittaa kaupungissa 1847 aloitetusta poikakoulusta, jota Saima ei vielä ehtinyt käsittelemään. Snellmanin esittelyt näistä pienten lasten alkeisoppilaitoksista ovat LBL:ssä sangen laajoja ja analyyttisia – perusteellisempia kuin Saiman lyhytmuotoisella Kuopio-palstalla.[5]

 Mitään kokonaiskuvaa tai seurantaa kaupungin asioista tai edes sen kulttuurielämästä LBL ei sen sijaan pyrkinyt tarjoamaan. Se oli siten lehti, joka ilmestyi ja painettiin Kuopiossa, mutta Kuopiolla ei ollut erityisempää paikkaa tai merkitystä sen sisällössä. Lehteä ei voi pitää erityisen paikallisena eikä ilmestymispaikkakunta tule sen sivuilla mitenkään korostetusti esiin. Tässä mielessä LBL:ää voi pitää myöhemmällekin ajalle tyypillisenä kulttuuri- tai tiedelehtenä, jossa ilmestymispaikkakunta tai painopaikkakunta ei useinkaan saa mitään erityistä roolia. Saimassa paikallinen aineisto sen sijaan näkyi paljon selvemmin, vaikka sekin oli valtakunnallinen lehti.

 Sensuurin kanssa Snellman oli edelleen vaikeuksissa myös LBL:n toimittamisessa, ja lehden vaikea julkaisemistilanne yhdistyneenä siihen, että lehdestä ei tullut Saiman kaltaista vaikuttajaa ja menestystä, saattoivat osaltaan vaikuttaa siihen, että Snellman luopui sen toimittamisesta.

 Litteraturbladetissa ei siis ollut mitään Kuopio-palstan kaltaista kirjoittelua, eikä Snellman jatkanut sellaista missään myöhemminkään, joten tämä aineisto jäi ainutkertaiseksi hänen tuotannossaan.