Kunnianhimoisena koulunrehtorina

Snellmanin asettuminen rehtoriksi Porvoon tuomiokapitulin valvonnan alaiseen kouluun sujui miellyttävissä merkeissä piispa Ottelinin osoittaman tyytyväisyyden vuoksi. Snellman oli jo kesästä asti ollut kirjeenvaihdossa piispan kanssa, joka iloitsi tarmokkaan ja toimeliaan rehtorin saamisesta Kuopioon, vaikka samalla pelkäsi menettävänsä hänet yliopiston professoriksi Ruotsiin. Hän pahoitteli myös sitä kohtelua, jota Snellman oli saanut kokea akateemisten isien ärtymysten vuoksi ja ymmärsi, että oli kovaa, kun leipätyöhön tarttuminen pakotti jättämään tieteen. Kohteliaisuudet saavuttivat huippunsa, kun piispa Ottelin kehui Snellmanin filosofisia teoksia, joissa ”syvyys ja selkeys yhdistyivät vastakohtana hegeliläisille ja schellingiläisille, jotka kietoivat filosofiansa sanojen verkkoon”.132

Käytännössäkään rehtorin toimen vastaanottaminen ei luonut Snellmanille erityisiä paineita, koska hänellä oli runsaasti opetuskokemusta. Hän oli toiminut kotiopettajana vuoden 1823 lopulla, syksyllä 1825,vuoden 1826 ja syksyllä 1827. Helsingin lyseossa hän oli opettanut muutamia kuukausia 1828 ja maisteriksi valmistuttuaan 1831–1836. Hän oli myös valmentanut usea-na vuonna nuorukaisia ylioppilastutkintoon. Tällä tavalla Snellman tuli astelleeksi oppi-isänsä jalanjälkiä myös käytännöllisellä alalla – olihan myös Hegel toiminut opettajana.133

Snellman ryhtyi hoitamaan rehtorin virkaa 24.8.1843 lähtien. Tehtäväpiiri oli sinänsä tuttu, koska hän oli käynyt itse seitsemän vuotta triviaalikoulua Oulussa. Kuopion yläalkeiskoulun juuret ulottuvat Viipurin triviaalikouluun (1534–1710), joka isonvihan aikana siirrettiin Savonlinnaan (1723–1732), mistä se sai luvan muuttaa Lappeenrantaan (1733–1741). Sieltä pikkuviha ajoi sen Mikkeliin (1747–1748), josta se muutti Rantasalmelle (1748–1777). Kuopiossa koulu alkoi toimia vuodesta 1777. Vuonna 1843 triviaalikoulujen työtä jatkoivat yläalkeiskoulut, joiden tehtäväksi tuli tarjota tarpeelliset tiedot yliopistossa opiskelua varten. Kuopion lukio perustettiin 1844, ja vuonna 1872 yläalkeiskoulu ja lukio yhdistettiin Kuopion lyseoksi.134

Snellmanille koulutyön alkaminen oli kiinnostava haaste, koska hänen rehtorikauttaan sävytti juuri voimaan astunut ensimmäinen Venäjän vallan aikainen koulujärjestys. Uusi asetus muutti perusteellisesti maamme kouluolot, mutta sisälsi vain yleiset periaatteet ja linjat. Käytännön toteutus jäi koulujen varaan, mikä antoi Snellmanille loistavan tilaisuuden toteuttaa perinpohjaisia uudistuksia johtamassaan koulussa sekä esitellä ajatuksiaan kasvatuksesta ja opetuksesta lehtikirjoituksissaan ja puheissaan.

 

Snellmanin koulussa luokkia oli neljä siten, että kahdella ylimmällä oli kaksi eri linjaa. Syyslukukausi alkoi 24.8. ja päättyi 15.12., ja kevätlukukausi alkoi 1.2. ja päättyi ja 20.6. Viikossa oli 36 opetustuntia klo 7.00:n ja klo 17.00:n välisenä aikana. Oppiaineita oli kymmenen. Uskontoon sisältyivät raamatunhistoria, pienempi ja suurempi katekismus sekä Vanhan ja Uuden testamentin selitykset. Maantieteen opetuksessa käytettiin Euroopan, erityisesti Venäjän karttoja. Yleinen historia käsitti yleiskatsauksen vanhaan aikaan, keskiaikaan ja uuteen aikaan. Lisäksi opetusohjelmaan kuuluivat luonnontieteen alkeet, täydellinen oppikurssi aritmetiikasta ja sen sääntöjen soveltaminen geometrian harjoituksiin, geometria ja algebran alkeet ja fysiikan alkeet. Latinassa annettiin täydellinen kurssi papeiksi aikoville. Muiden piti hallita kielioppi ja suorasanaisen tekstin selittäminen. Papeiksi aikoville opetettiin myös kreikan ja heprean alkeet. Näiden kielten lisäksi opiskeltiin venäjää, suomea, saksaa ja ranskaa kielioppiin ja käännösharjoituksiin keskittyen. Venäjän kielen harjoituksia oppilaan piti suorittaa niin paljon, että hän kurssin päätyttyä ymmärtäisi venäjänkielisiä teoksia. Lopuksi oli vielä kaunokirjoitusta, laulua ja voimistelua.135 Kurssit olivat kuusivuotisia.

 

Oppilaiden lukumäärä Kuopion yläalkeiskoulussa Snellmanin rehtorikaudella136

 

I luokka

II luokka

III luokka

IV luokka

yhteensä

1843

21

17

12

9

89

1844

21

17

12

9

59

1845

30

17

14

17

78

1846

24

20

19

23

86

1847

39

24

11

21

95

1848

38

24

20

19

101

1849

32

26

22

23

103

 

Snellmanin koulua kävi suurin osa Kuopion seurapiirin pojista. 12–15-vuotiaat pojat olivat haasteellisessa iässä opiskeluun keskittymisen kannalta. Koska edessä oli paljon työtä, Snellman korosti ensimmäisessä lukukauden avauspuheessaan oppilaiden hyvän käytöksen ja ahkeruuden merkitystä. Hän totesi ensin: ”Ihminen nimittäin tarvitsee siinä määrin työtä ja pyrkimystä vakavasti asetettua päämäärä kohti, että alituinen toimettomuus tekisi hänet onnettomaksi, ja sekin, mitä hän sanoo huviksi, olisi piinaa, ellei sitä olisi ostettu edeltävällä ponnistelulla. Niinpä työ ei ole pelkästään ihmisen velvollisuus, vaan myöskin välttämättömän tyydytyksen tunteen ja onnellisuuden ehto.”

Snellman korosti, että pyrkimys ei olisi todellinen, jos se ei tapahtuisi hyvässä järjestyksessä ja vakavassa tarkoituksessa. Hän varoitti, että koulunkäynti ei saanut olla leikkiä eikä siinä ollut sijaa epäjärjestykselle tai laiminlyönneille. Hän muistutti, että opettajat eivät vaatineet oppilaiden voimien yli menevää työpanosta. Suorin sanoin Snellman vetosi koulunsa opettajiin, joiden tehtävänä oli ankarin ottein kitkeä pois laiskuus sekä tottelemattomuuden ja valheellisuuden paheet.137

Uuden koulujärjestyksen mukaan rangaistuksina käytettiin varoitusta ja nuhtelua luokan edessä, siirtämistä alemmalle luokalle, tovereista erottamista omalle penkille, nimen merkitsemistä muistutustaululle, rehtorin nuhtelua, lievää tai ankaraa ruumiillista rangaistusta, karsseria enintään neljä vuorokautta ja koulusta erottamista.138 Snellman erotti ensi töikseen neljä oppilasta epäsiveellisen käytöksen vuoksi.139 Hän oli ankara rehtori, mutta käytti harvoin ruumiillista kuritusta. Oppilaat pitivät häntä oikeudenmukaisena.140 Melun hän sai lakkaamaan, kun hän vain sanoi vakavasti: ”Pojat!” Hänellä oli tapana luottaa poikien puheisiin. Kerran joutuessaan epäilemään oppilaan sanoja, hän sanoi kyyneleet silmissä: ”Minä pidän valehtelemista ihmiselle arvottomana, minun täytyy luottaa teidän sanoihinne.”141

Kurinpidossa tapahtui Snellmanin aikana suuri muutos. Aikaisemmin oppilaita oli saatettu kohdella hyvinkin kovakouraisesti – erityisesti suomenkielisiä, jotka eivät aina täysin ymmärtäneet opetuskieltä. Opettaja oli saattanut käydä tukkaan kiinni ja repiä hiustukon irti, jaella iskuja käsiin, kasvoihin ja päähän. Nyt uudessa rehtorissa oppilaat näkivät miehen, joka päättäväisesti asettui sorrettujen puolelle. Väkivaltaisuuksien tilalle tuli henkinen kuri.142

Laiskuutta ja huolimattomuutta Snellman ei sietänyt lainkaan. Koulussa oli useita 15 vuodenkin ikäisiä laiskureita, joiden opinnot eivät edistyneet lainkaan. Heitä Snellman kehotti suorin sanoin lopettamaan koulunkäyntinsä: ”Menkää kotiin ja ottakaa kirves käteenne.” Hän kehotti heitä ryhtymään mieluummin käytännöllisiin toimiin, koska lukumiehiksi ei heistä ollut. Ruumiillisella työllä he hyödyttäisivät enemmän yhteiskuntaa ja isänmaata. Kun Snellman tulistui, hänen järeät leukaperänsä alkoivat vavista, ja silloin oli leikki kaukana. Pohjimmiltaan hän oli hyväntahtoinen, vaikka kadulla häntä pelättiin ja juostiin karkuun, koska hän oli ottanut tavakseen kuulustella vastaantulevilta oppilailta päivän läksyjä.143

Tulokset alkoivat näkyä jo kuukaudessa. Jo syyskuussa 1843 Snellman kehui Tengströmille koulunuorisoa, joka näytti tottuneen hyvin kuriin ja osoitti sangen hyvää tarkkaavaisuutta ja kuuliaisuutta. Lisäksi nuoriso oli odottamattoman siistiä ja hyvätapaista. Ainoastaan oppisaavutukset olivat kehnolla tolalla, minkä vuoksi hänen oli muutettava vielä monta asiaa. Snellman aikoi toimia kuitenkin hitaasti ja varovaisesti käsitellessään niin asioita kuin henkilöitäkin.144

Virkatovereitaan hän piti luotettavina miehinä. Tengströmille hän kuitenkin luottamuksellisesti paljasti, että uudistukset aiheuttivat ongelmia, kun epäjärjestyksestä oli tullut vallitseva järjestys ja etuoikeus. 145 Muutos entiseen olikin suuri, koska ennen Snellmanin aikaa opettajat viettivät paljon aikaa korttien ja lasien ääressä, laiminlöivät opetustaan eivätkä aina olleet koulussa edes selvin päin. Jos opettaja ei saapunut neljännestuntiin, oppilaat katosivat kuin akanat tuuleen. Uusi rehtori tarttui tarmokkaasti tähän ongelmaan. Kollegoitaan hän tervehti sanoilla: ”Muistakaa, että me kaikessa olemme tovereita, paitsi virassa; siinä meidän täytyy järkähtämättömästi noudattaa asetuksia.” Snellmanin ohjeiden mukaan tunteja ei saanut jättää pitämättä. Luokan priimuksen piti tulla ilmoittamaan rehtorille opettajan poissaolosta, jolloin rehtori itse tai joku hänen luokaltaan meni pitämään tunnin. Kun eräs opettaja oli lähettänyt sijaisekseen nuoren ylioppilaan, Snellman ajoi tämän pois, koska hän rehtorina huolehti opetuksesta eikä sallinut sivullisten siihen sekaantua.146

Koulun apulaisrehtorina toimi 26-vuotias B. E. H. Schildt, josta 1848 tuli Heinolan yläalkeiskoulun rehtori. Ensimmäisen kollegan virassa oli opettajakunnan vanhin, 47-vuotias Johan von Becker, josta tuli sittemmin Pälkäjärven kirkkoherra. Toinen kollega oli 33-vuotias Wilhelm Boxtröm, joka oli myös pappi. Vuonna 1845 hänestä oli Rautalammin kirkkoherran apulainen. Kolmas kollega oli 31-vuotias Jacob Zitting, josta sittemmin tuli Raudun kirkkoherra. Venäjän lehtorin virkaa hoiti 22-vuotias A. E. Rongain. Laulun- ja soitonopettajana oli 27-vuotias J. R. Enckell. Kaikki muut olivat poikamiehiä paitsi Boxtröm. Kullakin oli palveluksessaan piika tai kaksi. 147 Suurin osa opettajista kokoontui lauantai-iltaisin rehtori Snellmanin luokse ainakin ensimmäisinä vuosina. Tarjolla oli juomia ja ruokaa, ja isäntänä Snellman oli vieraanvarainen ja hupaisa seuramies.148

Astuttuaan virkaansa Snellman jätti tuomiokapitulille välittömästi anomuksen uudesta oppiaineiden jaosta konrehtori Schildtin kanssa. Apulaisrehtorin vastuulle tuli heprean, saksan, suomen kielen, historian ja maantiedon opetus. Snellmanille jäivät latina, ranska, uskonto, geometria algebra ja fysiikka.149 Parempaa latinan opettajaa koulu ei olisi voinut saada kuin Snellman, joka oli todellinen pitkän linjan latinisti. Hän oli suorittanut kielestä triviaalikoulun ja yliopiston oppimäärät ja julkaissut 1830-luvulla harjoituskirjan, jota käytettiin Suomen kouluissa pitkälle 1860-luvulle. Kuopion koulussa hän oli ”vakava, tarkka, varma, ankara ja pohdintaa vaativa”. Harjoituskirjassaan Snellman vaati latinan opiskelijalta lyhyttä, yksinkertaista ja ja selkeää ilmaisua. Snellmanin omat latinankieliset väitöskirjat osoittavat, että hän sovelsi näitä vaatimuksia myös omaan työhönsä. Pintapuolisesti Snellmanin latina oli samanlaista kuin hänen aikalaistensa, mutta hänellä oli pyrkimystä yksilölliseen ilmaisuun, mikä näkyi nasevana ja jutustelevana tyylinä.150

Snellman pyrki kehittämään koulun toimintaa ja piti tuomiokapitulin alusta alkaen ajan tasalla suunnitelmistaan. Heti aluksi hän ilmoitti piispa Ottelinille havainneensa, että Kuopion koulu oli monessa suhteessa heikommalla tasolla erityisesti kielten opetuksen suhteen. Eniten koulussa oli laiminlyöty latinaa. Tämän hän halusi korjata ottamalla käyttöön uuden latinan oppikirjan. Laulu- ja liikuntatunnit Snellman siirsi aamutunneista 8.00–9.00 iltapäivään 15.00–18.00, koska useimmissa talouksissa syötiin päiväateria klo 12.00. Voimistelutuntien parhaasta ajankohdasta hän oli hankkinut erityisen todistuksen lääkäriltä. Vaikka alku oli uudella rehtorilla näin tehokas, hän ei halunnut arvostella opettajakollegoitaan, jotka uutterasti olivat yrittäneet kaataa oppilaiden päähän vaaditun oppimäärän. He olivat ottaneet uuden rehtorin hyvin vastaan, antaneet hyödyllisiä neuvoja ja tarttuneet innolla uudistusten toteuttamiseen.151

Ottelin oli hyvin tyytyväinen rehtorinsa otteisiin, joilla hänen mukaansa Kuopion koulu nopeasti kohotettaisiin samalle tasolle kuin hiippakunnan muut koulut Porvoossa ja Viipurissa. Erityisen oikeaksi hän näki huomautukset latinan opettamisesta. Ottelinin mukaan se oli ollut rasite pitkään, koska latinan kielioppi ”on ollut ulkoeteinen, josta on etsitty ovea kielen sisempiin saleihin, minkä jälkeen kun se on löydetty selitysten puolelta, kielioppia on kohdeltu rojukoppina, jonne on sijoitettu vanhoja tarpeettomia sääntöjä”.152

Omien kokemustensa perusteella Snellman vastusti jyrkästi ajatuksetonta ulkolukua ja vaati, että oppilaiden piti ymmärtää lukemansa. Tätä periaatetta hän teroitti myös virkatovereilleen. Käyttöön otetun latinan harjoituskirjan kielioppisäännöt oli tarkoitus opettaa lukuisten esimerkkien avulla. Opettajien vanhaa asennetta opettamiseen kuvaa hyvin se, että kollegat käyttivät kirjaa väärin luetuttamalla ulkoa harjoitusesimerkit niiden selittämisen sijaan. Tästä syntyi Kuopiossa myös kasku. Kun kaupunkiin tulija kysyi, kuinka paikkakunnalla viihdyttiin, hänelle vastattiin: ”Kyllä täällä muuten olisi hyvä olla, vaan se ’Snellman’ se tappaa meidät.” Snellmanilla tarkoitettiin rehtorin tuomaa latinan oppikirjaa, joka väärin käytettynä rasitti poikia suunnattomasti.153

Uskontoa Snellman opetti Rosenmüllerin kirkkohistorian ja katekismuksen avulla. Tällä tavalla hegeliläinen ja Srauss-keskustelussa Ruotsin valtiokirkkoa uhmannut Snellman sai palata lapsuutensa oppikirjojen äärelle ja soveltaa pappisseminaarin opetuksia käytäntöön. Opetuksen piti kuitenkin pysyä virallisessa tunnustuksessa. Tähän suuntaan piispa Ottelin vihjaisi, kun hän iloitsi siitä, että nyt hän pääsi toivottavasti keskustelemaan siitä, miten tunteen kehittyminen vanhurskaudeksi ja jumalisuudeksi tapahtuu kirkossa samalla, kun tahto kehittyy siveellisyydeksi valtion piirissä. 25 vuotta häntä oli askarruttanut kirkon ja valtion suhde.154

Piispa viittasi hienovaraisesti Snellmanin maineeseen ”uskonahdistajana”, ”suurpakana-Straussin” ymmärtäjänä ja Persoonallisuuden idean kirjoittajana, teoksen jonka oppi sopi kuun asukkaille erään teologisen aikakausikirjan mukaan. Varmuuden vuoksi Ottelin halusi tuoda esille, että voimassa oli oppikoulujen ja kirkon liitto. Vuoden 1843 koulujärjestyksen mukaan lukioiden lehtorit eivät saaneet herättää oppilaiden mielessä epäilyksiä kristinuskon perustotuuksiin. He eivät saaneet myöskään johdatella oppilaitaan ”haaveellisiin”, uskonnollisiin mielipiteisiin. Yleinen opetusohje kuului: ”Maailmallisista aineista pitää myös sillä tawalla opettamaan, ettei sen kautta sikiä wääriä luuloja ja aikeita jumalisuuden opista ja hallituksen järjestyksestä. Epätietietoisia, tiedustelioilta ja oppineita wielä wäiteltäviä meininkiä ja mieltimyksiä ei myöskään saa opistossa opettaa; waan pitää edellä kaikkia, ainoasti warmoja totuuksia ja oppeja nuorisolle neuwottaman.”155

Toisaalta uskonnon määrä opetuksessa supistui. Pakolliset aamu- ja iltahartaudet jäivät ennalleen ”todellisen jumalanpelon” istuttamiseksi oppilaisiin. Hartaudessa laulettiin virrensäkeistö ja joku oppilas luki päivän rukouk-set ja kappaleen raamatusta. Koulupäivän päätteeksi pidettiin loppurukous ja veisattiin säkeistö virttä. Oppilaiden piti myös osallistua lukukausien aikana juhla- ja sunnuntaijumalanpalveluksiin. Opettajat kuulustelivat oppilailta saarnan sisältöä ja selittivät heille tekstin. Tällä tavalla heitä totutettiin säännölliseen kirkossakäyntiin, koska se katsottiin kuuluvaksi hyvään kansalaistapaan. Joskus pojat karkailivat, ja Snellman sai hakea heidät kadulta takaisin jumalanpalvelukseen. Topelius kertoi muistelmissaan saaneensa aikoinaan jumalanpalveluksesta karkaamisesta patukkaa.156

Snellman johti kaikki hartaudet ja opetti ylemmän, neljännen luokan molemmille linjoille uskontoa. Snellmanin asema Straussin ymmärtäjänä asettuu mielenkiintoiseen valoon, koska koulujärjestyksen mukaan opettajan piti täyttää ”virkansa ja kristinuskon velvollisuudet”. Hänen oli elettävä kristillistä, kunniallista ja moitteetonta elämää. Snellmanin kirjoitukset eivät olleet mikään ongelma ehkä siksi, että kristillisten tapojen noudattaminen katsottiin vielä kansalaisvelvollisuudeksi. Kuitenkin juuri 1840-luvulla alkoi olla merkkejä siitä, että opettajat pitivät tärkeänä henkilökohtaisen uskonnollisen elämän korostamista periaatteellisen tiedon jakamisen sijasta. He eivät olleet vakuuttuneita ulkoluvusta eivätkä halunneet olla pelkkiä kuulustelijoita. Tämä pyrkimys ei ollut ristiriidassa virallisen tehtävänasettelun kanssa. Jumalanpelon saattoi hyvin käsittää myös henkilökohtaisen vakaumuksen ilmenemiseksi.157 Snellmanin mielilauseita pojille oli: ”Luuletteko autuuden olevan siinä, että saatte syödä voileipiä taivaan valtakunnassa”.158

Muutoksia koulujärjestyksessä säädettyyn opetukseen oli vaikea saada aikaan, mikä ilmeni Snellmanin sanelemasta lausunnosta koulun tarkastuspöytäkirjaan. Siinä hän arvosteli ankarasti vaadittuja opetusmenetelmiä. Läksyjen valmistus laiminlyötiin kokonaan ja opetus rajoittui niiden kuulusteluun, mikä aiheutti oppilaissa liikarasitusta. Koska ylimmän luokan oppilaiden piti käyttää kotona lukemiseen 7–9 tuntia, oppilaan päivittäinen työaika nousi 13–17 tuntiin. ”Ei näytä liialliselta, kun koulujärjestys määrää yläalkeiskoulun oppilaille 36 työtuntia viikossa, mutta kun nämä kotilukemisen kanssa karttuvat 60–90 viikkotunniksi, niin pitäisi näiden herättää kauhistusta jokaisessa ajattelevassa kasvattajassa. Muissa maissa katsotaan, että mekaaninen, laatuunsa nähden helppo työskentely tehtaassa ei 15 vuotta nuoremmille saa kestää 10 tuntia kauemmin päivässä.”

Snellmanin mukaan yläalkeiskoulussa 10–16-vuotiaat oppilaat työskentelivät päivittäin ikävuosiensa osoittaman tuntimäärän eli 10–16 tuntia. Snellman vaati tuomiokapitulilta pikaista oikaisua asiaan. Osa oppitunneista piti käyttää läksyjen valmistukseen, lukemiseen ja kirjoitusharjoituksiin koulussa. Kuulusteluja tuli supistaa, jotta oppitunnit voitaisiin käyttää oppilaiden tarkoituksenmukaiseen ohjaamiseen itsenäiseen, hyvin järjestettyyn työskentelyyn. Snellmanin näkökohdat lähetettiin senaatin talousosaston käsiteltäviksi.159

Opetuksen tason ylläpitäminen oli taistelua myös ulkoisten resurssien parantamiseksi. Esimerkiksi tilakysymys oli ratkaistava. Aluksi tämä ei ollut ongelma, kun Snellman aloitti rehtorina koulutalossa, joka hänen mielestään oli tehtäväänsä nähden palatsi.160 Se oli Engelin piirustusten mukaan vuonna 1826 valmistunut empiretyylinen kivirakennus lyseontorin eli heinätorin itäisellä reunalla. Määrärahat hankkeeseen oli osoittanut keisari Aleksanteri I.161 Snellman ehti johtaa kouluaan tässä rakennuksessa vain vuoden, ennen kuin vastaperustettu Kuopion lyseo aloitti toimintansa näissä tiloissa 24.8.1844. Kaupunki luovutti yläalkeiskoululle uudet tilat arvovaltaiselta paikalta Kustaan torin itälaidalta, puisesta ”kaupunginkartanosta”.162

Heinäkuun alkuun asti tässä ”kaupunginkartanossa” oli toiminut vielä maistraatti, raastuvanoikeus, istuntosali ja kaupungin virastoja. Suomen sodan aikana rakennus oli toiminut sotilassairaalana.163 Koulutaloa ryhdyttiin korjaamaan vasta 1849, ja Snellman joutui sitkeäs-ti vaatimaan tarvittavia korjauksia. Hän oli toukokuussa 1845 suorittamassa maistraatin kanssa katselmusta, josta hän raportoi tuomiokapitulille. Hän huomautti esimerkiksi, että ”erään pihalla olevan rakennuksen hävittäminen johtaisi koulun toiminnalle välttämättömän lisärakennuksen menettämiseen”. Lisäksi hän toivoi nopeasti määräystä, jolla ylä- ja alakerrassa yhdistettäisiin kaksi pientä huonetta suuremmaksi, jolloin saataisiin tilaa opetukselle ja koulunuorison terveydentilakin kohenisi.164 Snellman ei itse päässyt nauttimaan korjausten tuloksista, koska suunnitelmat vahvistettiin hänen eroamisvuonnaan 1849. Hänen aikaansaamassaan ratkaisussa ei pyritty pelkästään korjaus- ja muutostöihin vaan luomaan koululle sen arvolle sopivat rakennustaiteellisesti edustavat puitteet. Julkisivua ehostivat pilasterit ja keltainen väri, pihalle nousi erillinen kahdeksankulmainen voimistelurakennus, jonka edessä oli hiekkakenttä. Säleaidan rajaamaa pihaa reunustivat ruohokentät, joissa oli puita. Tunnelma oli monumentaalinen.165

Uusi koulujärjestys määräsi, että ”jokaisella gymnaasilla pitää oleman myös kirjasto, joka waraa myöten pitää sinne ostamalla wuotuisesti lisättämän.” Kirjaston tuli sisältää opetta-jien viranhoidossa tarvitsemaa kirjallisuutta sekä koulupojille sopivaa luettavaa. Kuopiossa oli aikaisemmin ollut vaatimaton triviaalikoulun kirjasto, joka oli nyt yläalkeiskoulussa. Siitä ei ollut kuitenkaan lukion kirjaston siemeneksi. Vaatimattomaksi se jäikin, koska päähuomio kiinnitettiin lukion kirjaston kehittämiseen. Sinne ohjautuivat myös lahjoitukset.166 Snellmanin hallinnoima kirjasto oli melko vaatimaton – ainoastaan 233 nidettä – kun lukion kirjastossa oli jo melkein 3 000 teosta.167 Sen kartuttamiseksi hän työskenteli ahkerasti. Toukokuussa 1844 hän tilasi ystävältään Robert Tengströmiltä 11 teosta, koska oli saanut käyttöluvan 80 hopearuplan kirjastokassaan. Listalla oli tavallisia oppikirjoja lähinnä kreikan ja latinan opiskelua varten: Vergiliusta, Ciceroa, Cornelius Neposta, Novum Testamentumia jne.168

Snellman oli vastuussa kaikista virkatoimistaan piispalle, joka oli koulutoimen ylin johtaja hiippakunnassaan. Piispa Ottelin oli piispankaupungin koulun itseoikeutettu eforus, joka nimitti muihin kouluihin inspehtorin. Hän ei tyytynyt seuraamaan ainoastaan kirjeitse Snellmanin toimintaa rehtorina vaan innokkaana hoiti tarkastuskäynnit henkilökohtaisesti. Siksi hän oli hyvin tyytymätön koulujärjestyksen muutokseen, jossa tarkastuksista tuli piispan ja tuomiokapitulin yhteinen velvollisuus eikä hän saanut enää yksin hallita kaikkea. Arkkipiispa Melartin ei ymmärtänyt Ottelinin kantaa, koska hänen mielestään oli ”uskallettua ja vaarallistakin” jättää asia yhden henkilön valtaan.169

Ottelin teki ensimmäisen tarkastusmatkansa Snellmanin kouluun 27.8.1844 uuden rehtorin toimittua vain vuoden virassaan. Piispan lisäksi paikalla olivat inspehtorina toiminut Iisalmen kirkkoherra af Frosterus, lehtori Borenius Porvoon lukiosta ja notaari C. M. Kjellman, koulun kaikki opettajat ja 75 oppilasta. Kaikki opettajat tenttivät oppilaitaan opettamissaan aineissa. Snellman aloitti kuulustelemalla neljäsluokkalaisia. Uskonnosta hän kuulusteli Luvatun maan alkuperää ja syntyä, juutalaisvaltion hajoamista sekä evankelistojen ja apostolien lähettämistä. Latinasta Snellman oli valinnut Sallustinuksen tekstin selittämisen, geometrian tunnilla hän piirrätti käyriä ja ranskaa hän kuulusteli oppikirjan perusteella. Samalla tavalla kuusi muuta opettajaa kävi läpi omat oppilaansa. Kun oppilaitoksen matrikkeli, kirjasto ja tilit oli tarkastettu, piispa Ottelin totesi olevansa erityisen mielissään oppilaiden ahkeruudesta ja esiintymisestä ja kiitti rehtori Snellmania ja opettajia heidän taidoistaan ja järjestyksestä, joka koulussa vallitsi.170

Parhaiten Snellmanin kasvatusopillinen ohjelma käy ilmi hänen lukuvuoden alkajais- ja päättäjäispuheistaan. Hänen lähtökohtanaan oli, että sivistykseen kuuluu tiedon halu. Tieto on ihmiskunnan vuosituhantista perintöä ja sen opettamisessa tarvitaan järjestystä, kuten sen oppimisessa työtä ja ponnistusta. ”Harhaluulona on se mielipide jo kauan sitten hylätty, jonka mukaan luokkahuone muutettaisiin leikkituvaksi ja oppikirjat pelikorteiksi, jotta siten saataisiin lapsi ilman minkäänlaista ponnistusta oppimaan tieteen perusteet.” Snellmanin mielestä opetustavan tuli kannustaa lasta omaan ponnisteluun, kehittää järjestyskykyä ja rakkautta työhön, totuttaa lapsi ankaraan tottelevaisuuteen sekä ulkoiseen huolellisuuteen ja käytökseen. Kaikki tämä edellytti kasvatettavissa hyvää tarkoitusta, moraalista sivistystä, lämmintä totuuden ja oikeuden rakkautta. Tätä ei koulu enää voinut antaa, vaan se saattoi ainoastaan kehittää sitä edelleen. Lapsen kasvatus kuului kodille. Koulun tehtävänä oli kodissa saadun kasvatuksen jatkaminen ja hyödyntäminen.171

 

132                        Kirje Carl Gustav Ottelinilta 13.6. 1843. KT 5, 408–408.

133                        Heikki Lehmusto, Snellman kasvatusopillisena ajattelijana. Jyväskylä 1926, 42–44.

134                        Kuopion lyseon kirjasto 1987. Kuopion kaupungin kirjasto. Ks. Myös. Aimo Siltala, Kuopio, koulu- ja kulttuurikaupunki. Savo 27.7.1960. Maakuntakokoelma 92.8 sekä Kari Selén, Kuopion kymnaasin kirjaston perustaminen. Snellman-instituutin C-sarja 1. Kuopio 1987.

135                        J. T. Hanho, Suomen oppikoululaitoksen historia II:1809–1872. Porvoo 1955, 58–63. Ks. myös Taimo Iisalo, Kouluopetuksen vaiheita keskiajan katedraalikoulusta nykyisiin kouluihin. Helsinki 1989, 131–132.

136                        Kuopion yläalkeiskoulun vuositutkintoluettelot 1843–1849. Porvoon tuomiokapitulin arkisto. Kansallisarkisto. Lappalaisen laskelmissa on jostain syystä eri luvut. Ks. s. 16.

137                        Puhe koulun lukuvuoden avajaisissa 1843. KT 5, 456.

138                        Hanho 1955, 63.

139                        Lehmuston mukaan hän olisi kertonut asiasta Tengströmille 28.6. ja 30.6. 1844 kirjeissä mutta niitä ei ole.

140                        Z. Schalin, Några Snellman-minnen, Joukahainen XIII, 195. Ref. Lehmusto 1926, 47.

141                        Rein (19181) I, 316.

142                        Snellman Borenius 1968, 160. Ks. Konstantin Ferdinand Sarlinin muistelmat.

143                        Ks. Schalinin muistelmat.

144                        Kirje Johan Jacob Tengströmille 15.9.1843. KT 5, 461–462.

145                        Kirje Johan Jacob Tengströmille 15.9.1843. KT 5, 461–462.

146                        Rein (1981) I, 316. Tiedonanto perustuu Snellmanin entisen oppilaan Henrik Pantsarin antamiin tietoihin.

147                        Kuopion henkikirjat 1846. Kansallisarkisto ja Ks. Carpelan, Ättartaflor ja Colliander, Suomen kirkon paimenmuistio.

148                        Ks. Granit 1982.

149                        Anomus Porvoon tuomiokapitulille 31.8.1843. KT 5, 455–456.

150                        Erkki Sironen, Snellmanin oma ääni latinankielisessä akateemisessa traditiossa. Teoksessa Käännetty Snellman-suomentajien syväsukelluksia Snellmanin toimintaan ja elämään. Snellman-instituutin C-sarja, 28–36. ks. myös F. Gustafsson, Snellman grammaticus. Tidskrift utg. Ag Pedagogiska Föreningen 1906, 194.

151                        Kirje Carl Gustaf Ottelinille 31.8. 1843. Kootut teokset 5, 453–455.

152                        Kirje Carl Gustaf Ottelinilta 12.9. 1843. Kootut teokset, 5, 459–460.

153                        Rein (1981) I, 318.

154                        Kirje Carl Gustav Ottelinilta 13.6. 1843. KT 5, 408–408.

155                        Hanho 1955, 62.

156                        Taimo Iisalo, Suomen koulujen uskonnonopetus 1843–1883. Helsinki 1968, 32–48.

157                        Iisalo 1968, 51–53.

158                        E. O. Snellmanin Kuopio-vuodet. Savon Sanomat. Maakuntakokoelma 99.12. Ks. B. Granit, Muistelmia Joh. Vilhelm Snellmanin elämästä Kuopiossa.

159                        Hanho 1955, 67. Ks. STO KD 2/455/1849. C. G. Ottelinin tarkastuspöytäkirja 16.6.1848, Kuopion lyseon arkisto, Mikkelin maakunta-arkisto.

160                        Kirje Johan Jacob Tengströmille 15.9.1843. KT 5, 461.

161                        Aimo Siltari, Muodot ja tyylit: uusklassismi. Savon Sanomat 10.10.1971. Maakuntakokoelma 92.8.

162                        Toivanen 2000, 344–346. Nykyisen Snellmanin puiston varrella Maaherrankatu 13:ssa sijainnut talo purettiin 1903 Kuopion teollisuuskoulun tieltä. Nykyisin talossa toimii Snellmanin koulu ja sen pihassa on vielä jäljellä Suomen ensimmäinen erillinen voimistelusali, mutteri, kartiokattoinen kuusikulmainen rakennus. Ks. lisää Lappalainen 1982, 12.

163                        Erään talon kirjavat vaiheet. Savon Sanomille Pekka Lappalainen. Kaupunginkartanon ja J. V. Snellmanin johtaman koulutalon hävittämisen 70-vuotismuistoksi. Savon Sanomat 9.6.1973.

164                        Virkakirjelmä 4.6.1845. KT 8, 54–55. Kuopion lyseon arkisto. Mikkelin maakunta-arkisto.

165                        Ritva Tuomi, Kuopion yläalkeiskoulun voimistelusalirakennus. Kuopion Isänmaallisen Seuran toimituksia 14. Kuopio 1972, 7–13.

166                        Kari Selén, Kuopion kymnaasin perustaminen. Snellman-instituutin C-sarja 1. Kuopio 1987, 3. Kuopion lyseon kirjasto siirrettiin opetusministeriön luvalla kaupunginkirjastoon, jossa se on vuodesta 1974 sijoitettuna omaan kellariholviin. Se on vapaasti tutkijoiden käytössä lukusalilainoina. Vuonna 1872, jolloin yläalkeiskoulu ja lukio yhdistettiin lukioksi, myös kirjastot ilmeisesti yhdistettiin. Ks. Marja Tiittanen-Savolainen, Kuopion lukion kirjaston kartunta, lahjoitusten määrä ja lahjoittajien sosiaalinen tausta 1844–1874. Esitelmä Kirjastotieteen ja informatiikan integroivassa seminaarissa Tampereen yliopiston ”Kirjasto- ja informaatioalan pätevöitymiskurssilla 7.3.1985 sekä J. Karhu, Kuopion lyseon kirjaston varhaispainokset. Aarni V. Kuopion Isänmaallisen Seuran toimituksia. Kuopio 1931.

167                        Kirja- ja karttainventaari 24.8.1843, Kuopion lyseon arkisto. Mikkelin maakunta-arkisto.

168                        Kirje Robert Tengströmille 23.5. 1844. KT 6, 327–329.

169                        Aimo Halila, Suomen oppikoulujen tarkastustoimen ongelmia 1843–1856. Teoksessa Aate ja yhteiskunta. Mikko Juvalle omistettuja tutkielmia. Helsinki 1978, 204–205.

170                        Nils Näsman, Carl Gustaf Ottelin. Biskop i Borgå. Vasa 1980, 276–277. Tarkastuspöytäkirja Piispa Ottelinin käynnistä Kuopion yläalkeiskoulussa 27.8.1844. Kuopion lyseon arkisto. Mikkelin maakunta-arkisto.

171                        Salomaa 1944, 144–145.

Kuopion yläalkeiskoulun rakennus. Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.