Koulukortteerissa tädin äidillisessä hoivassa

Oulussa kadut kulkivat leveinä pohjoisesta etelään, tullista tulliin. Vaihtelua toi kaupungin läpi virtaava Kaupunginoja, jonka itäpuolella sijaitsi kaupunginosa, jossa Snellman asui vuosina 1816–1822 tätinsä Anna Jacobinan ja tämän miehen, värjärimestari Elias Piponiuksen kodissa sen perheenjäsenenä. Uudessa elämänpiirissään Snellman pääsi seuraamaan käsityöläisten arkea. Heitä oli runsaasti, koska Oulu oli laajan kauppapiirin keskus. Maaseudun väki kävi kaupungissa ostamassa käsityöläisten tuotteita ja myi samalla omiaan. Myös laivanrakennus oli synnyttänyt laajan käsityöläisryhmän; vuosina 1815–1820 mestareiden määrä nousi Oulussa 58:sta 74:ään, kisällien 23:sta 34:ään ja oppipoikien 41:stä 75:een.18

Piponiuksen yksikerroksinen talo sijaitsi Isokatu 5:ssä lähellä kirkkoa. Talon punainen julkisivu oli Myllytullinkadun puolella.19 Talon kivijalka oli hieman painunut, mutta katto oli aivan uusi. Talon pohjoissiivessä oli tupa ja kamari, kadun puolella puolestaan eteinen, puoti, makasiini ja sali sekä pihalle päin keittiö. Pihassa oli leipomotupa, kaivo ja varastorakennuksia.20 Tilaa tarvittiin, koska talossa asui perheen neljä lasta, Snellmanin serkut Elias, Henrik Gabriel, Maria (sittemmin Lönnrot) ja Jacobina (sittemmin Holm). Snellmanin lisäksi talossa asui tädin kolme muuta veljenpoikaa.21

Koulupoika-Snellmanille tädin koti merkitsi äidillistä lämpöä tarjoavaa pesää, jossa tädin ja hänen miehensä erilaiset hengelliset vakaumukset elivät rinnan. Puolisot olivat tavanneet toisensa, kun Anna Jacobina oli muuttanut Tyrnävän pappilasta leskiäitinsä kanssa Ouluun Piponiuksen perheen naapuriksi. Tukholmassa 1801–1803 sisäoppilaitoksessa kätilöksi opiskellut Anna Jacobina pääsi taloudenhoitajattareksi pormestarille ja elätti siellä itsensä niukalla palkalla. Hänen virkaholhoojanaan toiminut pormestari oli usein ihmetellyt, miksei naapurin komea ja rikas Elias Piponius kelvannut holhokille puolisoksi vaikka olikin ahkerasti kosinut. Anna Jacobina epäröi – äärimmäisen toimelias, säännöllinen ja raitis mies ei käynyt kirkossa, koska ei halunnut käydä juoppoja pappeja kuuntelemassa. Annan mielestä jumalanpalveluksessa oli kuitenkin paljon mieltä ylentävää; synnintunnustus, yhteinen rukous, teksti, laulu ja soitto. Piponius ei uskonut iankaikkiseen elämään vaan piti periaatteenaan: ”Mihin puu kaatuu, siihen puu maatuu”. Avioliitto kuitenkin toteutui, kun Anna Jacobinan veljet velkaantuivat Piponiukselle. Täti eli kuitenkin vakaumuksensa mukaan.22

Sunnuntaisin Piponius saattoi kirkkoon vaimonsa, joka oli pukeutunut Tukholmasta hankittuihin asusteisiin, mutta jäi itse portille katselemaan. Kerran juoppo naapuri naureskeli: ”Sinä Elias, olet tuhmin mies koko kaupungissa, mutta yhden asian sinä osasit, sinä osasit naida, sinä veit sen Jeesuksen peltokanan!” Itsensä hillinnyt Piponius sai kehut vaimoltaan siitä, että oli raittiina kuitenkin humalaisia pilkkaajiaan viisaampi. Talvella 1854 jouluvieraana ollut isä-Snellman sai todistaa ihmettä, kun Piponius rukoili, vaikka ei ennen ollut sietänyt Raamattua pöydällä. Kapteeni Snellmanin mielestä kaikista ihmeistä suurin oli, että kova ihmissydän pehmenee, kun saa armon uskoa Jumalaan.23

Snellmanille täti oli todellinen äitihahmo. Hän pääsi tärkeässä iässä, 10–16-vuotiaana, nauttimaan kodin hengestä, jonka hänen lahjakas ja tarmokas tätinsä loi. Se oli arvokasta pääomaa jo kolme vuotta äidittömänä eläneelle lapselle. Isovanhempien kodin hengellinen ilmapiiri välittyi Snellmanille enemmänkin tädin kuin hänen oman isänsä kautta. Snellman ei ollut tavannut koskaan isoisäänsä Gerhard Snellmania, joka oli kuollut kaksi vuotta ennen hänen syntymäänsä. Uskovaisuutensa täti oli omaksunut suoraan isältään, jonka silmäterä hän oli. Nuoruuden hilpeys muuttui vähitellen vakavuudeksi, kun hän seurasi isäänsä sairaskäynneillä lohduttamassa kuolevia. Esimerkiksi Tukholmassa opiskellessaan täti ei käynyt kirkossa, koska siellä ei ollut ainoatakaan pappia, joka olisi saarnannut kuin hänen isänsä. Vaikka hengellinen elämä oli Tukholmassa kuollutta, täti sai lohdutusta isänsä antamasta Arndtin teoksesta Paradisin Yrti-Tarha.24

Lapsissaan täti ei suvainnut taikauskoa, pi-meän pelkoa tai vastaavaa. Hänen mukaansa ”joka Jumalaan uskoo, ei mitään pelkää”. Tämä vakuutti ainakin Henrik-pojan, joka vilpittömästi kysyi kerran rovastin apulaiselta päivällispöydässä: ”Setä, oletko huomannut, että Jumala näkee kirkosta, kun papit käyvät Ööperissä juomassa?”25

Tädin Raamatun ilmoitukseen perustuva elämäntapa johti siihen, että hänet haastettiin oikeuteen luvattomien seurojen pitämisestä. Oikeudenkäynti raukesi, kun paperit paloivat Oulun palossa 1822. Tulipalon jälkeen kaupungin johto ei enää ahdistellut seuraväkeä, joka kokoontui tulipalolta säästyneissä työväestön kodeissa laitakaupungilla. Seuroihin pääseminen oli entistä tärkeämpää, kun kirkko oli palanut. Seuroissa täti kävi yhdessä anoppinsa kanssa.26

Kunnioitus ja luottamus Snellmanin ja tädin välille kasvoi siitä huolimatta, että omapäinen veljenpoika ei ollut tädille mitenkään helppo huolehdittava. Kiivasluontoisena hän oli jatkuvasti riidoissa tovereidensa kanssa. Hän esimerkiksi vaati tottelemaan niitä, joita oli toteltava. Vastasyytöksiin hän vastasi kysymällä, milloin nämä olivat nähneet hänen olleen tottelematon tädille. Tätiä rasitti kaikkein eniten Snellmanin loputon tiedonhalu, kun hän lakkaamatta kyseli tädiltä selityksiä eri asioihin. Tädin kärsivällisyys ja jatkuva välittäminen synnyttivät pojassa rajattoman kiintymyksen: Snellman vannoi, että tädin vuoksi hän olisi seisonut hehkuvilla hiilillä. Vielä aikuisena hän puhui hellästi ”suuresta äitimuoristaan”.

Vaikka täti joutui pitämään veljenpojalleen kovaa kuria, hän näki myös tämän lahjakkuuden. Kun poika oli päässyt vauvaa nipistämällä eroon liekuttamisvuorosta, joka olisi häirinnyt hänen lukemistaan, täti oli tokaissut: ”Jos sinusta tulee hyvä, niin sinusta tulee erittäin kunnollinen mies, mutta muussa tapauksessa tulee sinusta oikea roisto, sillä keskinkertaista sinusta ei tule.”27

Snellman oli elänyt keskellä hengellisiä liikkeitä Tukholmassa ja Kokkolassa, mutta varsinkin Oulu oli paikkakunta, jossa erilaiset uskonnolliset virtaukset tunnettiin herkästi. Kirkkoherra Henrik Wegeliuksen johdolla Oulussa elettiin monipuolista seurakuntaelämää. Monet tunnetut oululaiset perivät lapsuudenkodistaan uskonnollisuuden.

Esimerkiksi runoilija Franzénista sanotaan, etteivät hänen filosofian opintonsa voineet järkyttää hänen lapsuudenkodistaan perimäänsä kristillistä elämänkäsitystä.28 Tässä korostuu erityisesti äidin tärkeä rooli; hän oli Franzénille arvokas tuki ja kannustaja ”korkeimmille parnassoille ja kirkon alttarille”.29 Vastaavan roolin Snellmanin lapsuudessa otti hänen rakas Oulun-tätinsä. Tädin hengellinen panos Snellmanin henkisessä kehityksessä rinnastuu tunnettujen eurooppalaisten ajattelijoiden, Kantin, Goethen, Humboldtin veljeksien, Herderin, Schillerin, Hegelin tai Ranken äitisuhteeseen. He kaikki olivat hurskaiden pietistiperheiden poikina saaneet erityisen lämmintä huolenpitoa lapsuudessaan. Vaikka harvat näistä Saksan suurmiehistä olivat enää aikamiehinä pietistejä, heidän perhetaustansa oli voimakkaasti viitoittanut heidän uraansa.30

Kant on esimerkiksi arvioinut königsbergiläistä pietismiä edustaneelta äidiltään saamansa huolenpidon hengellisesti rikkaaksi ja hyvin lämpimäksi huolimatta aineellisesta köyhyydestä: ”Äitini oli oikeudenmukainen nainen ja hellä äiti, joka johti lapsiaan uskonnollisilla opeilla ja hyvällä esimerkillään jumalanpelkoon.– – hän herätti ja avarsi käsitteitäni, ja hänen oppinsa ovat jättäneet pysyvän vaikutuksen elämääni.”31 Samassa hengessä Jacobina-tädin äidillinen huolenpito korostuu Snellmanin henkisessä kasvussa oman isän tai äitipuolen roolia unohtamatta. Tältä henkiseltä perustalta kertynyt tietovarasto lähti karttumaan kouluopinnoissa ja alkoi kantaa hedelmää yliopistossa.

 

18  Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia III:1809–1856. Oulu 1975, 4–5 ja 248.

19  Oulun kartta 1802, kansio 22a:12b sekä 22 a:12d (ei vuosilukua) Oulun maakunta-arkisto. Taloa ja tonttia on kuvattu myös Kalevan artikkelissa Kustaa Hautala, Elias Lönnrot ja Oulu. Elli Snellmanin kokoelma. Snellmanien sukuyhdistys.

20  Maalarimestari Johan Niclas Nybergin kiinteistön (II:9,10 ja 11) palokatselmus 6.9.1806, kansio HI:11. Oulun maakunta-arkisto. Koska talo sijaitsee samassa korttelissa ja numerossa kuin Piponiuksen talo, Piponius on ostanut sen ilmeisesti Nyberghin perikunnalta.

21  On vaikea sanoa, keitä Snellmanin serkuista he olivat, koska muita Snellmaneja ei ollut triviaalikoulun matrikkelissa. Ehdokkaita on paljon. Suomussalmen kappalaisella Johan Gerhardilla oli viisi poikaa, kaikki Snellmanin ikäluokkaa. Kukaan heistä ei kuitenkaan ollut koulussa kirjoilla. Haukiputaan kanttorilla Benjamin Snellmanilla oli myös viisi poikaa mutta he olivat nuorempia kuin Snellman. Todennäköisesti kolmesta serkuksesta ainakin joku oli yksi Johan Gerhardin pojista, jolloin mielenkiintoista on Snellmanin toveruuden syntyminen jo nyt Johan Wilhelm G:son Snellmaniin, tulevaan kauppaneuvokseen. Ks. Oulun triviaalikoulun oppilasmatrikkeli 1815–1862 (Album Schola Trivial Ulaburgensis). Oulun normaalilyseon arkisto, kansio Bb:1. ks. myös Snellman sukutaulut.

22  Holm 1931, 49.

23  Aino Hankosen käsikirjoitus ”Piippolan ensimmäisestä pappilan väestä ja Elias Piponiuksesta”, loppiainen 1971. Elli ja Viljo Snellmanin kokoelma. Snellmanien sukuyhdistys.

24  Holm 1931, 42–46. Piippolan 200-vuotiaan kirkon ja seurakunnan vaiheita (koonnut Aino Honkonen). Piippola 1971, 29. Ks. saarnasta Filppula 1988, 18. Ks. Arndtista Lindholm 1991, 50–51.

25  Liina Holm, Suurmiesten sukulaisia. Jyväskylä 1931,48–51 ja 68–71. Muistelmat perustuvat serkun Jacobina Holmin kertomuksiin, joita Th. Rein on kirjannut myös runsaasti elämäkertaansa.

26  Holm 1931, 90.

27  Rein 1981 (1), 17–18.

28  Halila 1953, 563.

29  Anderson 1977, 18.

30  Päiviö Latvus, Ymmärryksen siivet. Miksi tiede on länsimaista? Vantaa 2000, 418–419.

31  J. E. Salomaa, Immanuel Kant. Elämä ja filosofia. Porvoo 1960, 30–34.

 

Oulun koulukortteeri Isokatu 5. Pohjois-Pohjanmaan museo.