Keisari Aleksanteri II vahvisti uuden koulusäännön vierailullaan 24.3.1856. Samana päivänä käynnistyi keisarin saneleman uudistusohjelman mukaisesti oppikouluja laajempi kouluhanke, kansakoulu-uudistus. Aleksanteri II:n ohjelma edellytti kansakoulujen perustamista. Snellman pääsi näkemyksineen tärkeään rooliin keisarin lähimpien neuvonantajien apuna.101

Kansakouluasia joutui uuteen vaiheeseen, koska arkkipiispa Bergenheim oli samaan aikaan ajamassa läpi kansanvalistuskomitean ehdotuksia sen puheenjohtajan von Haartmanin tuella. Helmikuussa 1856 Bergenheim oli kiittänyt Bergiä suopeudesta, jota tämä oli osoittanut koulujärjestyksen uusimista kohtaan. Huhtikuussa 1856 C. G. von Essen oli saanut arkkipiispan puheista sen käsityksen Pietarsaaren rovastikunnan kokouksessa, että valtion kustannuksella perustetaan opettajaseminaarit. Kansanopetuksen sisällyttäminen keisarin uudistusohjelmaan avasi sulut kansanopetuskeskustelulta.102

Sen johdosta senaatti pyysi tuomiokapituleja antamaan lausuntonsa ja ehdotuksensa asiasta. Lokakuussa 1856 saapuneet ehdotukset näyttivät noudattavan vuoden 1851 vanhoillista linjaa. Tuomiokapitulit eivät olleet nähneet vaivaa tutustua perinpohjaisesti maaseudun kansanopetustyöhön. Huolimatta muuttuneista olosuhteista haluttiin kulkea vanhaa kaavaa eikä otettu huomioon tehtävän laajakantoisuutta. Lausunnot olivat vanhakantaisten piispojen sanelemia eivätkä sisältäneet olennaisesti mitään uutta. Haluttiin pelata varman päälle eikä esimerkiksi viitattu tuoreisiin Snellmanin kasvatusopillisiin ajatuksiin ja otettu riskiä niiden noudattamisen seurauksista. 103

Snellmanin ajatusten sivuuttaminen oli jyrkkä kannanotto myös häneen henkilönä, koska hän oli pitänyt kansakoulujen edistämistä esillä enemmän ja kauemmin kuin mikään muu taho. Hän oli lausunut vakaumuksensa kansakoulujen välttämättömyydestä jo Frejassa 1840. Kaksi vuotta myöhemmin hän käsitteli kasvatuksen ja opetuksen tehtäviä perusteellisesti teoksessaan Valtio-oppi. Hänen pääajatuksensa oli, että mitä enemmän perhe edisti omaa tarkoitustaan, sitä enemmän se edisti valtion tarkoitusta. Kasvatus, joka oli uskonnollista ja antoi ylipäänsä tietoa väärästä ja oikeasta, kuului perheen tehtävään. Ajatukset toistetaan Saiman kirjoituksissa 1845 ja 1846.104

Turun tuomiokapitulista tuli valistunein ehdotus, joka oli K. E. Eurénin ja T. T. Renvallin käsialaa. Ei ole siis totta, että arkkipiispa Bergenheim olisi pyrkinyt itsevaltaisesti muokkaamaan oman ehdotuksensa noudattamaan kansanvalistuskomitean ehdotuksia. Tuomiokapitulin enemmistö oli laajemman kansanopetuksen kannalla.105 Turun tuomiokapitulin lausunnon ansioihin kiinnitettiin alusta asti huomiota. Lausunnot avattiin esittelijäsihteeri Gabriel Waenerbergin luona epävirallisessa neuvottelukokouksessa, jossa läsnä olivat Schauman, Akiander ja Hacksell.106 Senaatti halusi tuomiokapitulin ehdotuksista suuren yleisön arvion ja painatti ne jaettavaksi, 900 kappaletta suomeksi ja 800 kappaletta ruotsiksi.

Kansakoulukeskustelu sai Snellmanin ajatusten lisäksi uudenlaisia sävyjä, kun mukaan tuli pastori Uno Cygnaeus, joka toimi Pietarin kirkkokoulujen johtajana ja uskonnonopettajana. Jo taustansa puolesta hän toi runsaasti lisäväriä keskusteluun. Hän oli menettänyt isänsä varhain, mutta tämän korvasi hänen setänsä piispa Cygnaeuksen asema venäläisten ensimmäisenä luottomiehenä. Hän luki papiksi aikana, jolloin teologisessa tiedekunnassa oli vallalla neologinen suuntaus, mihin hän oli tyytymätön. Opinnoissa painotettiin kristinuskon käytännöllistä luonnetta ja pyrittiin osoittamaan kirkollisten oppien olevan ymmärrettävissä järjen avulla. Lähtökohtana oli, että kristinusko on ihmisen ja ihmiskunnan parhaaksi oleva oppi. Opettajien joukossa myönteinen poikkeus tästä oli R. V. af Frosterus, myöhemmin Kuopion hiippakunnan piispa. Hän oli ”jumaluusopillisen seminaarin apostoli”, joka lukeutui supranaturalisteihin eli korosti yliluonnollisuuden merkitystä uskonnossa. Hän oli Cygnaeuksen mielestä valon apostoli teologisessa tiedekunnassa. Cygnaeus valmistui papiksi 1836–1837 näiden suuntausten aikana, joihin lukeutuivat vielä hegeliläisyys ja pietismi.107

Myöhemmin Cygnaeus tunnusti pappissivistyksestään: ”Totta sanoo Snellman: mitäpä saattaa odottaakaan uskonnonopettajalta, joka ei koskaan ole syvästi ja hartaasti tuntenut sovituksen tarvetta. Tämä oli valitettavasti minun laitani lähtiessäni meidän monessa kohden kurjasta yliopistosta. Muita virkamiehiä siinä kenties saatetaan jotenkin hyvin valmistaa, siitä en osaa päättää, mutta se on varma, että harvoja todenteolla kelpo pappeja saattaa siitä lähteä.”108

Cygnaeus kuvaa kypsymistään kansansivistäjäksi kokemuksillaan Viipurin kirkkoherran apulaisena 1838: ”Eräänä maanantaina sai rippikouluun vastaanottaa 160 tyttöä, jotka seuraavaksi sunnuntaiksi piti valmistaman Herran pyhälle ehtoolliselle laskettaviksi. Minä olin kuin tulisilla hiilillä enkä tietänyt mihin toimiin piti ryhtyä. Minun käsitykseni kansansivistyksestä ja rippikoulusta olivat niin ylen suuret ja epäkäytännölliset kuin suinkin saattoivat.” Omaisten keskuudessa nousi myrsky hänen päästäessään läpi vain 38, jolloin hän päätti jättää nämä tehtävät.109

Tällaiset kokemukset sysäsivät Cygnaeuksen etsimään elämänkatsomustaan, jota hän haki pappina ja opettajana useissa viroissa esimerkiksi vankilasaarnaajana Viipurissa. Valaiseva kokemus oli pastorina venäläis-amerikkalaisessa kauppakomppaniassa Alaskan Sitkassa. Palattuaan sieltä 1845 Pietariin hän tiedosti heränneensä kansansivistysaatteisiin kokemuksiensa kautta Tyynen meren rannalla ja Amerikan aarniometsissä: ”Kun jokapäiväisessä seurustelussa tulin näkemään mitä erilaisimmilla sivistyksen asteilla seisovia ihmisolentoja, alimmista melkein tykkänään pedon kannalla olevista muutamiin yksityisiin asti, joilla oli kaikkein sivistynein taso ja salonkisivistys, niin minussa heräsi se ajatus, että kasvatuksella kodista alkaen koko koulu- eli kehitysiän läpi on ääretön merkitys.”110

Näiden kokemusten perusteella hän sanoi taistelevansa hyvän asian puolesta kaikin voimin ajattelematta, mitä uhrauksia sellainen vaatii. Omalle avioliitolleen hän oli asettanut niin korkeat kriteerit, että avioitui vasta 42-vuotiaana 36-vuotiaan Axianne Diedrichsin kanssa vuonna 1854.111 Tämä johti ystävyyteen Sebastian Gripenbergin kanssa, joka oli naimisissa Cygnaeuksen vaimon äidin sisaren kanssa ja oli samalla molempien serkku.112

Cygnaeus oli Pietarin alkuaikoinaan (1845–1847) ollut läheisessä ystävyyssuhteessa kahteen Snellmanin tuttuun Soldaniin ja erääseen nuoreen maisteriin. Lisäksi seurueeseen oli kuulunut eräs kemisti. He tapasivat viikoittain ja keskustelivat myöhään yöhön: ”Me erosimme toisistamme kuin neljä ilmansuuntaa, ja kuitenkin me olimme yhtä kuin käsi ja hansikas.” Soldanin mukaan yhdistävänä siteenä oli totuus, ei se, joka oli löydetty vaan se mitä haettiin. He olivat luoneet itselleen rajattoman omantunnon vapauden, jokainen tyhjensi itsensä viimeiseen pisaraan asti. He oppivat taidon puhua niin kuin ajattelivat. Näin heistä tuli suuressa määrin kykenemättömiä seuraelämään.113 Snellman oli kohdannut Soldanin aikoinaan Berliinissä ja rohkaissut elämän suuntaa etsivää nuorta miestä.

Cygnaeuksen uraa Suomessa pienten lasten pedagogiikan kehittäjänä ennustivat vaikeudet niiden kymmenen vuoden aikana, kun hän hoiti luterilaista uskonnonopetusta Pietarissa Smolnan ja Aleksanterin naisopistoissa ja monissa muissa laitoksissa. Tänä aikana hän perehtyi monentasoisten lasten ja nuorten opetukseen aina työläislasten sunnuntaiopetuksesta aatelisneitojen ja -nuorukaisten koulutukseen. Käytännön ohella hän tutustui teoriaan erityisesti uuspestalozzilaisen näkemyksen pohjalta. Pyhän Marian kirkkokoulussa hän joutui uudistusideoineen ristiriitaan kirkkoherran ja kirkkovaltuuston kanssa ja joutui lopulta eroamaan.114

Pietarin aika avasi Cygnaeukselle näkymiä Suomen kansansivistyksen kehittämiseen. Hän pääsi näkemään Pietarin suomalaisen siirtoväen sivistysolojen synkimmän puolen. Viheliäisen huonon rippikouluopetuksen saaneet lukutaidottomat lapset laahattiin suurkaupunkiin käsityöoppiin. Valtaosan kohtalo oli joutua ihmiskaupan välineeksi, jolloin heidät ”viskattiin isoon Molokin syliin”. Pietarin työpajat täyttyivät suomalaisista lapsista. Näiden ilmiöiden seuraamisesta tuli Cygnaeukselle kotimaan sivistysolojen mitta-asteikko. Hän selvitti keinoja näistä olosuhteista pääsemiseksi ulkomaiden parhaista kasvatusopin teoksista ja pääsi tutustumaan alan suurimpiin ajattelijoihin.115

Toukokuussa 1856 Cygnaeus ajatuksineen tuli ensimmäisen kerran julkisuuteen, kun hän hahmotteli Wiborg-lehdessä tyttökoulun perustamista Suomeen. Hänen ajatuksenaan oli ryhtyä johtamaan sitä itse Tampereella. Edistääkseen asiaa hän kirjoitti serkulleen Fredrik Cygnaeukselle ja pyysi, että serkku ehdottaisi ystäväänsä Snellmania ottamaan asian esille Litteraturbladissa. Hänen mielestään asia ei edistynyt ilman Snellmanin kaltaisen auktoriteetin tukea. Vasta sen jälkeen muut uskaltaisivat lähteä mukaan. Kesällä Cygnaeus sai kuulla, että Snellman ei kannattanut oppilaitoksen perustamista osakeyhtiöpohjalta; se ei voinut tulla toimeen ilman ”valtion voimakkaiden siipien suojaa”. Yhdessä Fredrik Cygnaeuksen kanssa Snellman suunnitteli, että Uno Cygnaeuksen piti hakea Hämeenlinnan tai Viipurin uuden siviililukion johtajaksi ja vakiinnuttaa ensin jalansijansa Suomessa.116

Cygnaeus yritti näihin aikoihin muullakin tavalla päästä Snellmanin suosioon ja saada häneltä vetoapua. Se oli vaikeampaa sen jälkeen, kun Snellman julkaisi Litteraturbladissa oman lausuntonsa kansakoulukysymyksestä lokakuussa 1856.117 Se sisälsi pitkän ja perusteellisen johdannon ja seikkaperäisen suunnitelman kansankoulun järjestysmuodosta. Cygnaeuksen kannalta artikkeli ei ollut rohkaiseva, koska Snellman teki heti hyvin selväksi, että Suomessa ei ollut ainuttakaan henkilöä, joka hallitsisi muiden maiden kansakoulujen järjestysmuodon ja niiden toiminnan tulokset. Toisaalta yksikään kansakoulu Suomessa ei voinut tarjota sille esikuvaa, kun tavoitteena oli kohottaa kansan älyllistä ja siveellistä sivistystä. Snellmanin omat selvitykset osoittivat, että kansakouluasia oli yhtä vaikea selvittää kuin se oli tärkeä maalle. Kirjoituksen tarkoituksena oli herättää yleistä kiinnostusta asiaa kohtaan ja kannustaa uhraamaan voimia kysymyksen ratkaisemiseksi.

Lokakuun 1855 kirjoituksessa Snellmanin terävin kritiikki tuomiokapitulien lausuntoja kohtaan koski kirkon roolia kansakouluopetuksessa. Hän näki uskonnonopetuksen tärkeänä, vaikka sen tuli tukea kodissa annettua uskonnonopetusta. Papiston piti huolehtia tästä kodeissa, koska sitä oli turha hakea koululta. Hän lähti siitä, että papiston ylläpitämä opetus oli riittämätön, koska papisto käytti virkatehtäviinsä vähemmän aikaa kuin muu virkamiehistö. Snellmanin mielestä ainoat vaatimukset kansakoululle, jonka tuli kehittää kansan älyllistä ja siveellistä sivistystä, olivat vähäinen tuki kodin uskonnonopetukselle ja siemenet maanviljelyksen parantamiselle muodollisen luku-, kirjoitus- ja laskutaidon lisäksi. Näiden tueksi Snellman tuo esiin muutamissa maissa saatuja kokemuksia kansakoulujen järjestämisestä tukeutuen I. H. Ekendalin matkakertomukseen (1852–1854) Ruotsista, Saksasta ja Sveitsistä.

Snellman otti kantaa myös opettajankoulutukseen. Hänen mielestään koululaitos ilman opettajaseminaareja oli kuin laivaliikenne, jota ohjaavat vain teoreettisen koulutuksen saaneet laivurit ja perämiehet. Muuten kävisi kuin eräälle laivurille, joka ajoi Merenkurkussa karille, koska laskelmiensa mukaan hänen olisi pitänyt olla lähellä Isonkyrön kirkkoa. Käytännöllinen opettajankoulutus oli tärkeä kansakouluille, koska näissä opettajan tehtävä oli vaikeampi kuin oppikouluissa, kun tukena ei ollut sivistyneiden vanhempien huolenpitoa.

Ekendalin näkemysten perusteella Snellman valaisi ajatuksiaan tanskalaisen esikuvan mukaisesti selostamalla seikkaperäisesti L. C. Müllerin lausuntoa kouluopetuksesta. Snellmanin mielestä Müllerin kanssa saattoi olla samaa mieltä siitä, että ei kukaan, vaikka olisi ollut kuningas, ministeri, piispa, pappi tai opettaja, kykenisi uudistamaan koululaitosta. Uudistuksen sai aikaan vain opettajissa itsessään vähitellen viriävä vakaumus. Snellman ei kiinnittänyt huomiota Ruotsin kansakoulun malliin, koska se ei perustunut perinteeseen vaan oli heikkoa saksalaisten mallien matkimista. Ainoastaan Rudensläldin koulu kiinnitti huomiota. Johdantonsa lopuksi Snellman katsoi todistaneensa, että kansakoulun toiminta riippui neljästä asiasta: hyvästä vanhempien antamasta hoidosta, innokkaasta papillisesta huolenpidosta seurakunnissa, yhä kohoavasta henkisestä sivistyksestä ja kasvavasta aineellisesta vauraudesta maassa yleensä. Jos niitä ei ollut, kansakoulu ei niitä kyennyt luomaankaan.

Tuomikapitulien lausunnot lähetettiin Cygnaeukselle Pietariin vasta joulukuussa 1856. Tätä ennen hän oli ehtinyt tutustua Snellmanin kirjoitukseen. Tuomiokapitulien lausunnot herättivät Cygnaeuksessa suuttumusta. Hän kirjoitti niiden johdosta artikkelin otsikolla Bör den blifvande Folksolan i Finland står under Prelatensisk ledning. Jyrkkään sävyyn antoivat aihetta Sebastian Gripenbergin maaliskuussa 1855 esittämä kanta ja henkilökohtainen katkeruus omaa esimiestä kohtaan. Omien sanojensa mukaan hän ei aikonut lähettää pelkästä vaatimattomuudesta kirjoitustaan millekään lehdelle, koska toivoi sitä ennen saavansa asiantuntija-apua Snellmanilta, ”maamme oraakkelilta”. Serkulleen Cygnaeus kertoi toivovansa Snellmanin hyväksyvän lausuntonsa jotkut kohdat ja korjaavansa muita hänen huomautustensa mukaan. Cygnaeus pettyi kovasti, kun Snellman ei vastannut kirjeeseen. 118 Syynä saattoi olla se, että Cygnaeus oli uskaltanut varovaisesti kritisoida Snellmania Lancasterin metodin kannattamisesta, jonka turmiollisuuden hän yritti osoittaa. Lisäksi naiskasvatus olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon.119

Snellmanilla ei luonnollisestikaan voinut olla halua lähteä neuvomaan ja ohjaamaan Cygnaeusta, koska hän oli vain paria kuukautta aiemmin esittänyt itsenäisen kansakoulunäkemyksen. Hänen mielestään kansakoululla piti olla sama tehtävä kuin oppikoululla; sen oli kasvatettava kansalaisia yhteiskunnalle eli käytännössä sen oli annettava oppilaille valmiuksia hankkia tietoja omin avuin. Tämä oli perusero Cygnaeukseen, joka korosti koulun siveellistä ja ruumiillista kasvatustehtävää. Snellmanin mielestä koulun tärkein tehtävä oli tiedollinen kasvattaminen, opettaminen. Hän ei hyväksynyt Cygnaeuksen pedagogiikan mukaista sielunvoimien kehittämistä, koska se irrotti yksilön omasta traditiostaan, kulttuuristaan ja historiastaan. Snellmanin tavoin myös Schauman hylkäsi uskontokoulun ajatuksen.120

Cygnaeus alkoi esiintyä aktiivisemmin, kun vuonna 1853 hänen pitkäaikainen ystävänsä ja työtoverinsa K. J. Sirelius121 muutti Pietarista Helsinkiin kirkkoherra Sirénin apulaiseksi. Sirelius ryhtyi ystävänsä neuvonantajaksi ja edun ajajaksi pitäen tämän Pietarissa ajan tasalla Helsingin tapahtumista. Tammikuussa 1857 hän kertoi rohkaisevasti Cygnaeukselle, että oli puhunut senaatin kirkollisasiaintoimituskunnan esittelijäsihteerin Waenerbergin kanssa seminaarin johtajanvirasta. Mitään lupauksia ei annettu, mutta suureksi pätevyydeksi katsottaisiin kuitenkin Cygnaeuksen käytännön kokemus, jos siihen lisättäisiin vielä opintomatka ulkomaille. Myös von Haartmania oli informoitu, että Cygnaeus tulee kirjoittamaan asiasta lausunnon.122

Cygnaeus ei saanut edelleenkään tukea Snellmanilta, joka tarkensi oman kansakoululausuntonsa kritiikkiä papistoa kohtaan, kun hän arvioi maaliskuussa 1857 Turun, Porvoon ja Kuopion tuomikapitulien lausunnot. Hän vastusti kirkollisten viranomaisten yksimielistä ajatusta siitä, että kansakoulu olisi valmistava oppilaitos rippikoulua varten. Snellmanin mielestä käsitys kansakoulun tehtävästä oli vailla mitään periaatetta, jos sen oletettiin ilman muuta olevan tällainen. Hän kiinnitti huomiota lehtori Eurénin lausuntoon, jonka mukaan papistolla ei ollut riittävästi mielenkiintoa hoitaa kansanopetuksesta edes sitä osaa, joka oli yksinomaan sen asiana, nimittäin uskonopetusta. Tuomiokapituli ei ollut kansakoulun oikea korkein johto, kuten kokemukset oppikoulun papillisesta tarkastuksesta olivat osoittaneet. 123

Omilla tahoillaan tuomiokapitulien lausuntojen arviointiin osallistuivat E. T. von Knorring ja Agathon Meurman. Heidän käsityksensä poikkesivat paljon toisistaan, vaikka Snellman piti Meurmanin ehdotusta ajatuksia herättävänä ja poikkeuksellisen lahjakkaasti laadittuna esityksenä, jonka suurin ansio oli asianharrastus ja lämpö. Snellman ei hyväksynyt Meurmanin väitettä, että ajan tarpeeseen vastaavat puhtaasti maanviljelyskoulut, vaikka ei käyttänytkään tätä nimitystä. Snellmanin mukaan millään ei voinut perustella kansakoulun perustamista yhdellä periaatteella, oppikoulun toisella ja kauppakoulun kolmannella, koska kaikki koulut olivat olemassa johtaakseen oppilaita älylliseen sivistykseen. Meurman oli kuitenkin sitä mieltä, että kansa ei tunne tarvetta intellektuaaliseen sivistykseen. Snellman totesi tekijän ennen pitkää havaitsevan, että kansa halusi loppujen lopuksi enemmän sitä tietoa kuin tietoa maanviljelystä.124

Snellman arvioi maaliskuussa 1857 tuomiokapitulien lausunnot osoittaen silmiinpistävää yhteisymmärrystä Cygnaeuksen kanssa. Mielipiteet olivat monessa suhteessa samanlaiset; kumpikin vaati perustettavaksi kirkon johdosta erillistä Kouluylihallitusta ja valtion kustannuksella toimivia opettajaseminaareja. Molempien arvioissa olivat mukana myös opettajien koulutuksen tärkeys, kunnollinen lukutaito, ulkoluvun arvottomuus, kansansivistyksen suuri arvo ja tyttöjen kasvatuksen tärkeys. Snellmanin huomattavasti aikaisemmin esittämät ajatukset kansakoululaitoksesta olivat selvästi auttaneet Cygnaeusta pääsemään alkuun.125

Todellista yksimielisyyttä ei ollut, koska Cygnaeus mainittiin nimellä samassa kotimaisen kirjallisuuden osassa, jossa Snellman arvosteli K. Bormannin teoksen Elämää kaupungissa ja maalla, kedolla ja metsässä, jonka tämä oli antanut J. W. Murmanin suomentamaksi. Teoksen johdosta Cygnaeus näytti Snellmanin mielestä olevan niitä kasvattajia, joita Jupiter vihasi: ”Hän on näet sielustaan ja sydämestään omistautunut asialleen ja kokemus on aina osoittanut, että koskaan ei sellaisille pedagogeille käy hyvin. He eivät nimittäin tyydy vanhaan ja totuttuun, vaan toivovat tekevänsä työtä jonkin paremman hyväksi; ja sellainen työ, jos se on enemmän kuin vain laiskaa innostusta joka mielellään näkee hyvän mutta antaa kuitenkin pahan tapahtua, saattaa usein koko inhimillisen toiminnan alalla tekijän onnettomuuteen.”126 On arvioitu, että Snellman tyrmäsi Cygnaeuksen jo tällä kirjoituksellaan.127 Snellman itse piti tätä osoituksena tuesta, jonka hän oli luvannut Sireliukselle.128

Cygnaeus oli halunnut kustantaa Bormannin teoksen apukirjaksi annettaessa havainto--opetusta C. Wilken kuvataulujen mukaan. Äidinkielen opetuksessa se oli isku Lancasterin metodin valta-asemaa vastaan. Cygnaeuksen mielestä ”oli todella uskomatonta, kuinka yhtenäisesti pienet lapset saadaan tekemään selkoa koko kuvasta”, kuten hän heinäkuussa 1856 ihasteli Lönnrotille. Pietarin suomalainen johtokunta ei ollut yhtä ihastunut. Huhtikuussa 1857 se kyllä tilasi kirjaa 200 kappaletta kokeiltavaksi, mutta sitä ei saanut käyttää havaintometodin mukaisesti. Päätökseen vaikutti Snellmanin pidättyvä arvostelu kuukautta aikaisemmin. Siten Cygnaeuksen paljon työtä ja uhrautumista vaatinut yritys päättyi huonosti.129

Kritiikistään huolimatta Snellman oli huolehtinut Cygnaeuksen asioista paremmin kuin tämä itse edes aavisti. Snellman oli näet pitänyt kenraalikuvernööri Bergin ajan tasalla ja suositellut Cygnaeusta opettajaseminaarin perustajaksi.130 Cygnaeuksen avunpyyntökirje oli saapunut juuri, kun Snellman oli laatimassa Bergille luovutettavaksi saksankielistä muistio-ta seminaarin järjestämisestä. 131 Sitä Bergille luovuttaessaan hän totesi Cygnaeuksen olevan ainoa, joka sopi tehtävään.132 Snellmanin muistiossa erona Cygnaeuksen ajatuksiin oli se, että Snellman halusi seminaarin Ruotsin tapaan tuomiokapitulien valvontaan, eikä seminaarisuunnitelmassa mainita naisia. On tulkittu, että Cygnaeuksen kunniahimoinen suunnitelma olisi baltialaistyyppinen maallinen systeemi.133

Snellmanin vaikutuksesta Cygnaeus sai maaliskuussa 1857 kutsun tulla keskustelemaan kansakoulukysymyksestä kenraalikuvernöörin kanssa tämän oleskellessa Pietarissa.134 Audienssi ei onnistunut ensimmäisellä kerralla, sillä Berg oli keisarin luona hovissa. Cygnaeusta kehotettiin tulemaan muutaman päivän päästä kirjallinen esitys mukanaan. Cygnaeuksen arkistosta löytyi saksankielinen muistio, joka oli osoitettu kenraalikuvernööri Bergille. Cygnaeus ei onnistunut pääsemään toisellakaan kerralla Bergin puheille, vaikka muita otettiin vastaan.135

Bergin välttelevästä käytöksestä huolimatta Sirelius ei antanut ystävänsä masentua. Huhtikuussa 1857 Sirelius vaati taas kerran, että Cygnaeuksen oli julkaistava mielipiteensä koulukysymyksestä valintansa takaamiseksi. Sirelius vakuutti, että hänellä oli kokemusta, jota ei ollut Snellmanilla eikä muilla oraakkeleilla. Sireliuksen mielestä kirjoitus oli välttämätön siltäkin varalta, että opintomatka ulkomaille ei toteutuisi. Pääasia oli päästä pois Pietarin epämiellyttävästä ilmapiiristä. Sirelius oli optimistinen, sillä Cygnaeus arveli olevansa jo pelistä pois, koska mitään ei tapahtunut.136 Artikkelin julkaisuun kehotti myös Fredrik Cygnaeus.137

Snellmanin pysyessä kannanotoillaan kansakouluasiassa näkyvästi esillä syksyllä 1856 ja keväällä 1857 Cygnaeus arkaili oman lausuntonsa julkaisemista, koska Snellman ei pitänyt hänen näkemyksiään edes kommentin arvoisina. Kun Snellman ei vastannut toiseenkaan kirjeeseen, Cygnaeus vannoi, ettei kirjoittaisi enää mitään. Kuitenkin ilmeisesti Sireliuksen ja Fredrik Cygnaeuksen itsepintaisen painostamisen kautta Wiborgissa ilmestyi aiheesta hänen artikkelinsa toukokuussa 1857. Cygnaeus oli parannellut aikaisempaa konseptiaan ja antanut sille uuden otsikon Några ord om folkskoleväsendet i Finland. Kirjoituksen sävy oli edelleen pappisvastainen. 138

Cygnaeus vietti kesän 1857 sukulaisensa Sebastian Gripenbergin luona Kurkijoella, jossa he pohtivat kansakouluasiaa. Siellä hän kirjoitti Gripenbergin kehotuksesta ensimmäisen versionsa tuomiokapitulin ehdotusten lausunnoistaan otsikolla Hajanaisten mietteittensä alkuluonnokset. Se että kenraalikuvernööri Berg Kurkijoella vieraillessaan vältteli Cygnaeusta, katkeroitti tätä lisää. Pietarista pääseminen alkoi näyttää mahdottomalta. Gripenbergin kehotuksista huolimatta Cygnaeus ei aikonut viimeistellä lausuntoa senaatille. Tässä mielentilassa hän palasi kesälomaltaan Pietariin 18.8.1857.139 Näinä tuskaisina päivinä hän sai kuitenkin Sireliukselta lohduttavan kirjeen. Tämä oli keskustellut Snellmanin kanssa Bergin käytöksestä Cygnaeusta kohtaan ja saanut selityksen, että Berg oli ollut maaliskuussa vain hyvin kiireinen eikä kysymys ollut mistään henkilökohtaisesta. Snellman oli sanonut olevansa varma, että Berg kääntyisi ratkaisuhetkellä Cygnaeuksen puoleen.140

Tästä rohkaistuneena Cygnaeus laati lausunnon ja sai sen valmiiksi 23.8. mutta empi jälleen ja jätti sen lähettämättä määräaikaan mennessä. Lisäksi hän jätti kesken 25.8. päiväämänsä, esittelijäsihteeri Waenerbergille osoittamansa kirjeen laatimisen. Hän aikoi ensin kääntyä vanhan yliopistotoverinsa puoleen erittäin tärkeässä kansakoulukysymyksessä ja totesi olevan Herran tahto, jos häntä haluttaisiin käyttää.141 Tämä kirje jäi lähettämättä, koska hän pelästyi Tikkaselta saamastaan tiedosta, että Berg oli päättänyt uhrata Cygnaeuksen.142 Lopulta hän kuitenkin kirjoitti lausuntonsa uudelleen puhtaaksi ja lähetti sen määräajan umpeuduttua 15.9.1857 kirkollistoimituskunnan päällikölle von Kothenille. Saatekirjeessään hän totesi, ettei rohjennut liittää mukaan mitään organisaatioehdotusta, koska maassa ei ollut ketään, jolla olisi siihen vaadittavat tiedot.143

Cygnaeuksen lausunto ei paljon eroa siitä, mitä Tengström, Bonsdorff, Snellman ja Meurman olivat julkisuudessa lausuneet asiasta. Uutta hänen paperissaan oli seminaariopetus ja pikkulasten opetus.144 Sireliuksen tuki oli ensiarvoisen tärkeä, koska hän kuului niin sanottuun Waenerbergin ryhmään, johon kirkollisasiaintoimituskunnan esittelijäsihteeri oli kutsunut myös professorit F. L. Schaumanin, Granfeltin ja Mathias Akianderin sekä rehtori M. Hackselin. Ryhmän tehtävänä oli suunnitella kansakoulua sekä lähetystyön aloittamista suuriruhtinaskunnassa. Ensimmäisen kerran 31.10.1857 kokoontuneessa ryhmässä kaikki tunnustivat Cygnaeuksen lähetystyön tekijäksi, kun hän oli oppineena miehenä lähtenyt ”jaloretkille”. Ensimmäisessä kokouksessaan ryhmä päätti esittää yhden seminaarin perustamista, johon voitaisiin ottaa myös naisoppilaita. Marraskuussa 1857 Cygnaeus sai tietää Sireliuk-selta ja Waenerbergiltä, että kansakouluasia oli tulossa senaattiin, vaikka tieto oli erittäin salainen. Esittelijäsihteerin mielestä hän oli sopivin ulkomaiselle opintomatkalle. Kansakoulukysymystä käsiteltiin marraskuussa kolmessa eri istunnossa, ja lopulliseen ratkaisuun von Haartman jätti eriävän mielipiteen.

Senaatilla oli käytössään useita yleisön antamia ehdotuksia. Lähtökohdaksi otettiin 19 muuta senaattiin tullutta lausuntoa, joista perusteellisin oli Cygnaeuksen lausunto.145 Tässä vaiheessa kirkollispäällikön tehtäviä hoiti von Kothenin sotilaallisten velvollisuuksien vuoksi asiallisesti Victor Furuhjelm, joka hoiti aktiivisesti kansansivistysasiaa Porvoon lukiosta esittelijäsihteeriksi nimetyn Waenerbergin kanssa. Näiden kahden yhteistyö sujui mitä parhaimmin; Waenerberg ihaili päällikköään suuresti. Jo vuoden 1856 alussa hän oli kirjoittanut Boreniukselle, että hänellä ei ollut mitään valittamista päällikönvaihdosta; Furuhjelm seuraa kiinnostuneena asioiden kulkua ja hänellä on aikaa ja kykyä tehdä työtä.146

Waenerberg asettui elävän kristillisyyden edustajana tukemaan Cygnaeusta.147 Laatimansa mietinnön alussa hän totesi, että kansansivistyksen kuten muunkin inhimillisen sivistyksen piti rakentua uskonnolliselle pohjalle. Se ei kuitenkaan hänen mielestään merkinnyt, että kristinopin pääkappaleiden ulkoa oppiminen olisi kansansivistyksen välttämätön aines. Kansakoulun oli kyettävä tyydyttämään yhteiskunnan alempien luokkien tiedonjano. Siksi sen oli levitettävä kansan keskuuteen järkevän ja ymmärtävän lukemisen taitoa. Esittelyssä torjuttiin tehokkaasti laajennetun kansanopetuksen nivominen kirkolliseen alkuopetukseen. Mietintö liikkui taitavasti eri näkökantojen välillä, vaikka se oli syntynyt Cygnaeuksen lausunnon innoittamana. Kuitenkin tuomiokapitulien lausuntojen mukaisesti mietinnössä oli kirkon alkuopetusta arvostava sävy. Lisäksi näkyvissä oli tiedon ja järkevän lukemisen korostuksia Snellmanin mukaisesti. Tämän mukaisesti syntynyt vuoden 1858 julistus ei sisältänyt periaatteita, joiden mukaan kansakoulu järjestettäisiin, mutta ainakin uskontokoulu oli tässä vaiheessa täysin torjuttu.148

Kansakoulukysymyksessä ei ollut kysymys yhden miehen organisaatiosta vaan Furuhjelmin ja Waenerbergin perusteellisesta koordinoinnista. Vuosia myöhemmin Cygnaeus itse antoi tunnustuksen suojelijoilleen: ”He holhosivat kansakoulua, tuota alussa niin hentoa tainta, ja ainiaan olivat sen heikon, horjuvan lipunkantajan myötätuntoisena tukena ja apuna.”149 Asia oli hoidettu niin taitavasti, että vastustajien mielipiteet eivät enää senaatissa estäneet esityksen vahvistamista, kun von Haartman asettui vastustamaan sitä. Hallitsija hyväksyi 24.3. senaatin esityksen, josta julkaistiin julistus 19.4.1858.150

Cygnaeus oli pettynyt, että hänen nimeään ei mainittu keisarille lähtevässä esityksessä. Häntä ei rauhoittanut se, että puhuttiin vain sopivasta henkilöstä, koska haluttiin antaa keisarin ratkaista asia. Virallisen nimityksen puuttuminen aiheutti epävarmuutta, vaikka vuoden lopulla Sireliuksen luona vierailleet Waenerberg ja Snellman pitivät Cygnaeuksen nimeä itsestään selvänä.151 Cygnaeus ei tiennyt, että tänä samana päivänä Furuhjelm oli ilmoittanut Armfeltille, että senaattorit olivat yksimielisiä siitä, että tehtävään oli valittava Cygnaeus kokemuksensa, kielitaitonsa ja valmiutensa takia.152

Tietämättä asioiden käänteestä Pietarissa hermostunut ja epävarma Cygnaeus pommitti kirjeillään tukijoitaan Helsingissä. Sirelius lohdutti asiassa käyvän hyvin, vaikka von Haartman ja eräät muut korkean tason henkilöt olisivat halunneet asian kääntyvän toisin. Eniten Cygnaeusta huolestutti kenraalikuvernööri Berg, joka suhtautui häneen jatkuvasti välttelevästi, mihin vaikutti arkkipiispa Edvard Bergenheimin konservatiivinen kanta. Kun Cygnaeus oli asettunut papistoa ja tuomiokapitulien kantaa vastaan, hän oli asettunut arkkipiispaa vastaan. Vaikka Berg matkusti maaliskuussa 1858 Pietariin, hänellä ei ollut paljon mahdollisuuksia saada ratkaisua muuttumaan. Keisari hyväksyi 24.3.1858 ratkaisun sellaisenaan. Sirelius saattoi ilmoittaa Helsingistä, että julistus oli annettu senaatissa 19.4.1858. Cygnaeus kutsuttiin 22.4. Helsinkiin suorittamaan tehtävää. Sirelius iloitsi, että seminaari oli hyväksytty esitetyssä muodossa ja muistutti, että Cygnaeusta ei voitu suoraan nimittää johtajaksi. Sitä ennen piti tehdä tutustumiskierros kotimaassa ja sen jälkeen opintomatka ulkomaille.153

Sirelius joutui lupaamaan liikoja tietämättä, että nimityksestä käytiin edelleen kovaa kädenvääntöä.154 Cygnaeus saapui perheensä kanssa toukokuussa jäiden lähdettyä ensimmäisellä laivalla Helsinkiin. Satamassa uusi kirkollistoimituskunnan päällikkö Furuhjelm ja Waenerberg toivottivat hänet sydämellisesti tervetulleeksi mutta kenraalikuvernööri Berg otti hänet vastaan diplomaattisen viileästi.155 Sydänkesällä 1858 perhe muutti Tammisaareen.156

Vuoden 1858 julistus oli kompromissi, eikä siinä näy vahvasti Cygnaeuksen eikä kenenkään muunkaan kädenjälki. Waenerberg käytti sen laatimisessa Cygnaeuksen, Snellmanin ja Schaumanin artikkeleita sekä tuomikapitulien ja talousseuran (Meurman) lausuntoja. Snellman totesi oikein, että ansio lausunnosta ei kuulunut Cygnaeukselle, joka sai kuitenkin kunnian aloittaa kansakoulun suunnittelun.157 Tehtävä kansakoulun järjestämisestä osui Cygnaeukselle, koska hänen ehdotuksensa sisälsi kaiken aikaisemmin lausutun hyvän ja lisäksi käytännön toteuttamissuunnitelman.158 Jo muodollisuudet puolsivat Cygnaeuksen valintaa: hän oli ansioi-tunut kielitaitoinen, kasvatusasiat syvällisesti tunteva kulttuurilähettiläs. Maailmankatsomus ratkaisi myös paljon. Koska hän vaati koulun irrottamista kirkon valvonnasta ja tunnustuksellisuuden poistamista uskonnonopetuksesta, hän kelpasi mainiosti liberaalille Furuhjelmille, Waenerbergille ja Gripenbergille. Suojelijat olivat myös tärkeitä, koska Armfelt tunsi hänet ja hänen sukunsa ja tuki häntä.159

Tärkeintä Cygnaeuksen menestykselle oli, että hän kelpasi myös Snellmanille, joka ei pitänyt häntä kilpailijana. Se on esitetty yleensä syyksi Cygnaeuksen valinnalle Snellmanin sijaan, vaikka monipuolinen Snellman ei olisi ollut edes halukas tehtävään. Snellmanin muodollinen pätevyys kouluasioissa oli samaa tasoa, mutta niin oli monessa muussakin asiassa. Snellmania itseään ei kiinnostanut jäädä kiinni yhteen asiaan, vaan hän halusi delegoida sen eteenpäin ja valvoa lopputulosta artikkelein ja lausunnoin. Häntä kiinnosti kansakunnan etu eivätkä henkilökohtaiset irtopisteet. Snellmanin fennomania ei häntä pudottanut, koska suomalaisuuden puolesta työskenneltiin usealla saralla. Myöskään Snellmanin suhteissa Armfeltiin ei ollut mitään vikaa.

Odottamaton ratkaisu oli onnellinen yllätys Cygnaeukselle, joka oli jo kaiken toivonsa menettänyt. Sirelius ja Waenerberg olivat tukeneet häntä neuvoillaan. Kansakouluorganisaattorin valinta riippui paljolti Snellmanista, jonka tarkka silmä oli kiinnittynyt Cygnaeuksen asenteeseen ja asiantuntemukseen. Cygnaeus itse mainitsi heidät puolueeksi, joka oli vetänyt hänet syrjäisestä asemasta esiin.160 Vastustajien määrän noustessa Gripenberg kirjoitti hänelle rohkaisevan kirjeen: ”Omaa kykyäsi sinä et varmaan arvostele oikein. Pysy rohkeana! Älä anna ajatuksen niistä monista ja mahtavista vihollisista, jotka tulevat Sinua vastustamaan, saattaa itseäsi epätoivoon, vaan valmistaudu totuuden arvokkaaksi ja voittamattomaksi taistelijaksi, ja kaikki päättyy hyvin.”161

101                        Halila 1949, 201–202 sekä Salo 1939, 230–231.

102                        Tiensuu 1985, 308–309.

103                        Halila 1949, 202–207. Ks. A. J. Tarjanne, Kansakouluasetuksen synty. Suomen kansakoulu 1866–1917. Helsinki 1916.

104                        Salo 1949, 129–130.

105                        Tiensuu 1985, 311.

106                        Klemens Johan Gabriel Sirelius Uno Cygnaeukselle 1.11.1856. Ref. Tiensuu 1985, 313.

107                        Nurmi 1988, 24–25.

108                        Gustaf F. Lönnbeck, Uno Cygnaeus ”Suomen kansakoulun isä”. Helsinki 1890, 17.

109                        Lönnbeck 1890, 19–21.

110                        Lönnbeck 1890, 31–32.

111                        Nurmi 1988, 54–56.

112                        Lönnbeck 1890, 41. ks. Tor Carpelan, ättärtavlor II, 451:taulu 6.

113                        Lönnbeck 1890, 39–40.

114                        Nurmi 1988, 50–52.

115                        Lönnbeck 1890, 36–37.

116                        Fredrik Cygnaeus Uno Cygnaeukselle 14.6.1856. Ref. Nurmi 1988, 76–77. Vrt. Snellmanin tyttökouluartikkelit 1858:7 ja 9 ja 11 1859:3.

117                        Litteraturbladet 1856:10, Suomen kansakoulun perustaminen. KT 14, 85–112.Veli Nurmi väittää, että suunnitelman oli tarkoitus kilpailla tuomiokapitulien ehdotusten kanssa ja että se voittaisi. Hän perustaa väitteensä Sireliuksen kirjeeseen Cygnaeukselle 20.12.1856, mitä ei voi pitää kovin todistusvoimaisena.

118                        Ks. artikkelin konsepti UC XIII sekä kirjekonsepti Snellmanille joulukuussa 1856:UV IV sekä Gripenbergin kirje 9.3.1855; UC 1. Ks. Tarjanne 1916, 102–103, Salo 1939, 231 ja Nurmi 1978, 78.

119                        U. Cygnaeus Fr. Cygnaeukselle. Ref. Salo 1939, 204.

120                        Taimo Iisalo, Suomen koulujen uskonto-opetus 1843–1883. Helsinki 1968, 115–116.

121                        Klemens Johan Gabriel Sirelius (1818–1888) oli kuunnellut Snellmanin luentoja yliopistolla, vihittiin 1847 papiksi ja tuli herätykseen 1856. Toimi Suomen lähetysseuran ensimmäisenä johtajana. Avioitui 1863 Ines Sofia Waenerbergin kanssa.

122                        Klemens Johan Gabriel Sirelius Uno Cygnaeukselle 17.1.1857; UC 2b. Ref. Salo 1939, 232.

123                        Litteraturblad 1857:3. Kotimaista kirjallisuutta. KT 14, 312–317.

124                        Litteraturblad 1857:8. Kotimaista kirjallisuutta. KT 14, 418–429.

125                        Heikki Lehmusto, Snellman kasvatusopillisena ajattelijana. Jyväskylä 1926, 98–102.

126                        Litteraturblad 1857:3. Kotimaista kirjallisuutta: Elämä kaupungissa ja maalla, kedolla ja metsässä. J. W. Murmannin suomentama. Helsinki 1856. KT 14, 323–325.

127                        Nurmi 1988, 78. Ks. myös K. J. Hagfors, Från stridens dagar. Till Uno Cygnaeus minne. Helsingfros 1910, 29.

128                        Klemens Johan Gabriel Sirelius Uno Cygnaeukselle 16.2.1857. Ref. Nurmi 1988, 240.

129                        Salo 1939, 192–193.

130                        Snellman mainitsee tästä muistosanoissaan Bergistä. KT 23, 292.

131                        Snellmanin saksankielinen konsepti otsikolla ”Plan zu der Einrichtung eines finnischen volksschullehrer–seminariums”joulukuussa 1856. KT 14, 173–177.

132                        Aukusti Salo, Pikkulasten kasvatus Uno Cygnaeuksen kansansivistysjärjestelmässä I: Cygnaeuksen pikkulapsipedagogisten aatteiden ja pyrkimysten perustavat kehitysvaiheet. Filosofisen tiedekunnan väitöskirja. Hämeenlinnan 1939, 232.

133                        Vrt. Pertti Hakalan kommentaari, SA VIII:84. Hakala ei ole käyttänyt Saloa (1929).

134                        Paavo Tikkanen Uno Cygnaeukselle 31.3.1857; UC 2. Ref. Salo 1939, 233. Huom. Nurmi 1988 sivuuttaa koko asian.

135                        ”Gehorssamstes Gutachen über Organisation der Volkschulen in Finnland eingegeben an Sn Hohen Exellenz des Herrn General Guvernören Grafen von Berg”. Salo 1939, 233. Vrt. myös Lönnbeck (61), joka väittää sitä artikkelin konseptiksi.

136                        Klemens Johan Gabriel Sireliukselta Cygnaeukselle (1.11.1856, 20.12.1856, 17.1.1857, 16.2.1857 ja) 21.4.1857. Ref. Nurmi 1988, 78–79 ja Salo 1939, 234.

137                        Fr, Cygnaeus U. Cygnaeukselle 9.2.1857. Ref. Salo 1939, 232.

138                        Uno Cygnaeus Fr. Cygnaeukselle 9.2. ja 9.10.1857. Ref. Nurmi 1988, 76–77. Ks. Salo 1939, 234.

139                        Uno Cygnaeus vaimolleen Anna Charlotta Axienne Diederichsille 20.8.1857. Ref. Salo 1939, 235.

140                        Klemens Johan Gabriel Sirelius Uno Cygnaeukselle 19.8.1857; UC 2b. Ref. Salo 1939, 235.

141                        Rosenqvist 1911, 58 sekä Lönnbeck 1890, 45.

142                        Paavo Tikkanen Uno Cygnaeukselle 21.8.1857. UC 2b.  Ref. Salo 1939, 235.

143                        Salo 1939, 236.

144                        Koko lausunto on suomeksi painettuna ks. Lönnbeck 1890, 47–53.

145                        Urho Somerkivi, Kansanopetuksen opetussuunnitelmat kulttuurin siirron kuvastajina. Teoksessa Koulu ja kulttuuri. ”Koulu ja menneisyys XXIII” Suomen kouluhistoriallisen seuran julkaisuja 1985. Porvoo 1985, 11–12.

146                        V. T. Rosenqvist, Gabriel Mauritz Waenerberg. Helsingfors 1911, 46–47. Ks. Furuhjelmin nimityksestä Savolainen 1991, 190.

147                        Halila 1949, 258.

148                        Iisalo 1968, 118–119.

149                        Halila 1949, 259.

150                        Halila 1949, 260–262.

151                        Sirelius Cygnaeukselle 19.12.1857; UC 2b. Ref. Salo 1939, 237.

152                        V. Furuhjelm Armfeltille 19.12.1857. Valtiosihteeriviraston akti 1858/41. Ref. Salo 1939, 237.

153                        Sirelius Cygnaeukselle 2., 25. ja 27.2.1858, 17.4.1858. Ref. Nurmi 1988, 80–81. ks. Salo 1939, 233 ja erityisesti Sirelius Cygnaeukselle 11.3.1858; UC b.

154                        Seb. Gripenberg Cygnaeukselle 13.4.1857. Ref. Nurmi 1988, 81.

155                        Nurmi 1988, 81.

156                        Lönnbeck 1890, 55.

157                        Nurmi 1988, 83–86.

158                        F. A. Heporauta, Suomen kansakoululaitoksen historia. Helsinki 1945, 58.

159                        Nurmi 1988, 81–83. Nurmi käsittelee Salon tutkimusta ja V. Helteen käsikirjoitusta.

160                        Cygnaeus vaimolleen 16.2.1859.

161                        Seb. Gripenberg Cygnaeukselle 24.12.1858. UC 1. Ref. Salo 1939, 239.