Triviaalikoulun pitkistä päivistä huolimatta Snellmanille jäi vapaa-aikaakin. Ensimmäisellä luokalla hän saattoi lukea suurimman osan läksyistä koulussa sillä aikaa kun muita kuulusteltiin. Toisella luokalla puolet ajasta oli varattu läksyjenlukuun ja kirjoittamiseen. Ylemmillä luokilla aikaa tuli vielä enemmän. Läksyt eivät muodostuneet Snellmanille taakaksi, eikä hän itse muista niiden rasittaneen kenenkään päätä tai kenenkään rasittaneen silmiään niin, että olisi hankkinut silmälasit. Snellman piti viisaana järjestelynä, että ylemmille luokille säästettiin useita uusia oppiaineita. Vanhempaa oppilasta hämmensi vähemmän oppiaineiden moninaisuus ja hän oppi kuukaudessa sen, mitä nuorempi pänttäsi vuoden. Koulunsa puutteena hän piti sitä, että äidinkieltä ei opetettu.

Ankarat teologian opinnot olisivat synkistäneet alle 15-vuotiaan pojan elämän, ellei niiden vastapainona olisi ollut sopivassa määrin leikkiä. Koulupäivän monet vapaatunnit antoivat tähän tilaisuuden. Ensimmäisinä kevätpäivinä alkoi linnunpyydystys: satimeen jäi tusinoittain pulmusia, punatulkkuja, laulurastaita ja hamppuvarpusia. Osa saaliista valikoitiin häkissä pidettäväksi ja loput päästettiin vapaaksi. Lumen kunnolla sulettua alettiin lyödä palloa jokaisena vapaana hetkenä tai vuolla pajupillejä ja kirjokeppejä. Sään lämmettyä uitiin ja retkeiltiin lähisaarille, missä saattoi rakentaa vesimyllyjä ja uittaa kaarnaveneitä. Syksyllä käytiin puolukassa. Talvi toi kelkkailun ja hiihtämisen lisäksi myös luistelun jäätyneen joen luomilla radoilla.

Koulussa täysin paitsioon jääneitä luonnontieteitä Snellman harrasti vapaaehtoisesti. Hän keräsi Samuel Liljebladin kasvion Utkast till en svensk flora (1816) perusteella kauniin kokoelman kotimaisia kasveja. Sven Nilssonin teos imettäväisistä, Skandinavisk fauna I Däggdjuren (1816), oli mielenkiintoista luettavaa, vaikka eläinten tuumanmittoina ilmaistut koot eivät aina Snellmanille auenneetkaan. Hän yritti myös sveitsiläisen matemaatikko Leonhard Eulerin teoksen Bref till en tysk prinsessa i åtskilliga physiska och filosofiska ämnen ohjeiden mukaan valmistaa tulivuoren rautaviilajauhoista ja rikistä onnistumatta kuitenkaan räjäyttämään sitä. Myös geologia viehätti Snellmania jo koulupoikana.

Yläluokilla leikit väistyivät yhä enemmän hyvän kirjallisuuden tieltä. Hän luki Raamattua, Kristityn vaelluksen ja Naiskuvastimen. Koulun historianopetuksen puutteita Snellman paikkasi lukemalla Dippoldin historiallisia luentoja, Angelinin historian käsikirjaa naisille sekä 18. vuosisadan aikakirjoja ja matkakuvauksia. Snellman esitteli koulumuisteloissaan tarkasti, kuinka hän oli hankkinut tietoa vapaa-ajallaan, koska hän tahtoi korostaa, että hänen vanha koulunsa jätti sielun avoimeksi ja vastaanottavaiseksi opiskelulle con amore. Tiedon maailma näytti koulupojasta niin suurelta ja tuntemattomalta, ja hän koki tietävänsä niin vähän. Kaikki oli viehättävän uutta ja hän halusi tietää lisää.

Taistelunhaluinen ja kiivasluontoinen Snellman ei ollut mikään helppo toveri, koska hänellä oli terävä kieli ja halu pilkantekoon. Vaikka riitoja oli usein, hänessä ilmeni jo nuorena järkkymätön oikeudentunto ja halu pitää sorretun ja heikon puolta. Sitä mukaa kuin toveripiiri varttui, sen toimintaa alkoi leimata tietty vakavahenkisyys. Esimerkiksi joka lauantai kokoontui seura, joka tuomitsi jäsenensä sakkoihin tovereille lausutuista karkeista sanoista ja kirouksista. Kerääntyneillä varoilla ostettiin ranskalaista valkoviiniä, jota nautittiin rinkilöiden kanssa vappuna. Muuten alkoholin käyttö oli harvinaista. Syyslukukaudella 1821 punssin nauttiminen vanhemman oppilastoverin luona jätti Snellmanille inhottavan muiston. Hän vakuuttaa kuitenkin muistelmiensa lukijoille, että tätä harha-askelta lukuun ottamatta he olivat kelpo poikia koulunkäynnin loppuun saakka.

Oulun aikoina Snellman harjaantui käyttämään suomea, koska käytännössä se oli kaupungin säätyläistön keskustelukieli. Virallisesti suomea pidettiin maalaiskielenä, joka soveltui ainoastaan alemmille yhteiskuntaluokille. Kun kouluissa opetuskielenä oli ruotsi, Snellman sääli muutamia talollisen poikia, joilla oli välillä vaikeuksia pysyä kärryillä niukin naukin 50 sanan sanavarastollaan. Esimerkiksi Porin triviaalikoulussa käytettiin vuonna 1760 patukkaa kitkemään koululaisiin juurtunut paha tapa puhua suomea. Oulun aikana Snellman oppi suomen kieltä myös toisen tätinsä luona Rantsilassa. Hän oli myös ollut Kokkolassa ja Härmässä säännöllisesti tekemisissä suomenkielisen talonpoikaisväestön ja palveluskunnan kanssa. Oppilastovereista Snellmania auttoivat perehtymään suomen kieleen erityisesti Karl Niklas Keckman, Samuel Gustav Berg ja Klaus Juhana Kemell, jotka myöhemmin tulivat kuulumaan suomenkielisen kirjallisuuden alulle panijoihin.68

Loma-ajat tarjosivat Snellmanille tilaisuuksia laajentaa kokemuspiiriään. Lomien pituudesta kiisteltiin jatkuvasti, koska liian pitkien lomien aikana oppilaat helposti unohtivat ulkoa opettelemansa tiedon. Viimeksi loma-ajat oli määritelty vuonna 1749 siten, että kesäloma oli juhannuksesta syyskuun 1. päivään ja talviloma Tuomaan messusta 21.12. tammikuun 28. päivään. Lisäksi oli pääsiäisenä ja helluntaina 14 päivän loma. Kun nuorisoa oli vaikea saada palaamaan toukotöiden ja pitkien matkojen takia ajoissa kouluun, kesälomia pidennettiin Mikon päivään 29. syyskuuta asti, mutta 1773 kuningas määräsi, että voimassa olevia määräyksiä oli noudatettava. Muutos oli hidas, koska koulunkäynnin epäsäännöllisyys perustui ikivanhaan tapaan. Nuoriso yritettiin saada ajoissa kouluun kertomalla loman loppumisesta saarnastuolista. Loma-aikoja sovellettiin paikallisesti esimerkiksi kesämarkkinoiden mukaan. Pohjanmaan kouluissa kesäloma alkoi tuomiokapitulin luvalla viikkoa ennen juhannusta.69

Joitakin kesälomia Snellman vietti Rantsilassa isänsä vanhimman siskon Elisabet Magdalenan ja hänen miehensä Carl Georg Montgomeryn luona. Tädin mies oli Suomen sodan veteraaneja, ja Snellman nautti monesta mielenkiintoisesta hetkestä, kun vanha lipunkantaja kertoi sotamuistojaan. Tätä kokemustaan hän muistelee myöhemmin: ”Me emme nuoruudessamme emmekä opiskeluaikanamme myöskään tietäneet mitään politiikasta, sen voin sanoa. Elimme kuitenkin lähellä omassa maassamme sattuneita suuria tapahtumia. Minäkin vartuin paikoissa, joiden kautta Suomen sotajoukko oli edennyt, lähellä paikkoja, joissa se oli taistellut. Kuulin toki moniakin suullisia perimätietoja tuolta ajalta, mutta siitä ei vielä ollut juuri mitään luettavissa, ja meidän aikanamme ne suuret mullistukset, jotka kuohuttivat koko Eurooppaa tämän vuosisadan alussa, olivat johtaneet asiat sellaiseen tilaan, että jos joku kysyisi minulta, joimmeko me Pyhän allianssin maljan, antaisin saman vastauksen, jonka Kustaa III kaskun mukaan sai kysyttyään ’Joitteko te turvallisuuden maljan?’ – kasku tunnettaneen, minun ei tarvitse sitä kertoa.”70

Montaa kesää Snellman ei ehtinyt viettää myöskään Kokkolassa, josta perhe muutti Alahärmään Palon tilalle 1820. Jannen kotiintuloa tervehdittiin aina riemuiten. Isä sai varttuneesta pojastaan oivallisen keskustelutoverin. Sisarukset hyörivät innoissaan isonveljen ympärillä, tämä kun jaksoi loputtomasti tarinoida luonnon ihmeistä ja jännittävistä historian sankareista. Veli keksi heille myös ulkona mitä ihmeellisimpiä leikkejä. Lapuanjokeen viettäneessä loivassa rinteessä kasvoi kaunis puutarha, jonka lehtimajoissa nuoriso mielellään oleskeli.

Snellman viihtyi enimmäkseen kirjojen parissa, mutta yhä enemmän häntä alkoi kiinnostaa myös nuorten naisten seura. Aluksi hän viihtyi hyvin naapurissa asuvan, itseään kaksi vuotta vanhemman Henrietta Strombergin seurassa. Tyttö oli äitinsä tapaan erityisen herkkä meedio, joka unessaan oli nähnyt Jannen ojentavan häntä kohti kätensä, johon oli piirtynyt aatelisvaakuna. Varsinaisen ensirakkautensa näissä Palon hehkeissä maisemissa Snellman koki ihastuttuaan häntä viisi vuotta vanhempaan Anna Ahlaan, joka oli äitipuolen nuori, lahjakas ja kaunis sisar. Enoltaan, pastori Uppmanilta neito oli saanut korkeatasoisen tietopuolisen kasvatuksen. Nuoret rakastuivat ja menivät salakihloihin.71 Tietoa ei ole, miten vakavat avioitumisaikeet heillä oli, mutta ainakin ne olivat lailliset, koska samana kesänä Snellman oli päässyt ripille 11.8.1822 Alahärmän kirkossa.

68  Rein I, 22–23. Ks. myös F. I. Färling 1887.

69  Hanho 1947, 201–206.

70  Finlands Allmänna Tidning nro 255, 1.11.1872: J. V. Snellmanin vastauspuhe riemuylioppilaille järjestetyssä juhlassa 30. lokakuuta. KT, 207.

71  Snellman-Borenius 1968, 39–40 ja Vest 1906, 33.