Suomalaisen puolueen toiminnan käynnistyessä 1863 Yrjö-Koskinen oli perustanut Meurmanin ja veljensä Jaakko Forsmanin kanssa Helsingin Uutiset. Se ilmestyi vain vuoden mutta käynnisti sarjan suomenmielisiä lehtiä, kuten Kirjallisen Kuukauslehden 1866 ja Uuden Suomettaren 1869. Samaan aikaan iti ajatus ruotsinkielisestä, Snellmanin Saiman esikuvan mukaisesta lehdestä. Jo vuonna 1839 Snellman oli yrittänyt saada aikaan yhteistyötä Topeliuksen kanssa Helsingfors Tidningarissa siinä kuitenkaan onnistumatta.143

Vuonna 1868 aiheeseen palattiin, kun fennomaanien sanomalehtisuunnitelman mukaan piti perustaa myös ruotsinkielinen äänenkannattaja. Näihin aikoihin oli käynnissä moniakin ideoita. Aleksis Kivi lähetti 1869 Reinille laajan ehdotuksen siitä, että suomalaisuuden asiaa varten piti perustaa ruotsinkielinen lehti: ”Käykäät siis voimallisesti käsiin ja ilmoittakaat ennen joulua sanomissa uusi ruotsalainen sanoma ulosannettavaksi (jonka nimi on Nya Helsingfors Tidningar).” Snellmanin ja Topeliuksen nimet piti saada mukaan, vaikka he eivät juuri paljon kirjoittaisikaan.144

Lopulta uuden lehden Morgonbladetin perustamispäätös tehtiin 17.9.1870. Se perustettiin lopullisesti vuoden 1871 puolella, kun E. A. Forssell sai sille julkaisuluvan. Perustaminen tuli mahdolliseksi, kun Löfgren kumppaneineen oli ostanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon. Forssell oli ensimmäinen päätoimittaja vakituisena apunaan Kaarlo Bergbom ja Otto Donner. Myös Topelius ja Rein lupasivat auttaa. Se oli ainoa suomalaisen puolueen kuusipäiväinen lehti, ja sen tilaajakunta oli pitkälle yli tuhat. Forssellin terveys romahti pian ja avuksi kutsuttiin Pietarin Sanomien toimittaja August Hagman, josta tuli 1874 vastaava toimittaja. Hänen terveytensä pettäessä ohjat otti Meurmanin kieltäydyttyä K. W. Forsman. Tässä vaiheessa Snellman liittyi avustajakuntaan tavanomaisella aktiivisuudellaan.145

Aikaisemmin hän oli vedonnut ikäänsä, kuten Aspelin tiedotti hänen sanoneen: ”Snellman ei anna nimeänsä – ’jag är redan 65 år’ – mutta lupaa kirjoittaa, jos sanomat tulevat kelvollisiksi.”146 Toimitus huokasi helpotuksesta, kun Aspelin kertoi Snellmanin reaktiosta tämän nähtyä näytenumeron: ”Snellmanin sanotaan kehuneen numeroa erittäin hyväksi, varsinkin lehden kantaa kirkollisissa asioissa. Jos lehti pitää lupauksensa niin sillä on hyvä tulevaisuus, oli ukko sanonut.”147

Ennen vuoden 1872 loppua Morgonbladetin lukijat yllätyksekseen havaitsivat, että lehden vaikeimmalla hetkellä Snellman oli astunut apuun, kun hän numeroissa 302 ja 303 käsitteli vuoden 1865 painolakia.148 Hän oli luvannut kirjoittaa maksusta kaikki pääkirjoitukset, mutta hän tarvitsi toimittajien apua. Syy Snellmanin mielenmuutokseen oli hänen läheinen ystävänsä Emilie Bergbom, jota hän oli kosinutkin 1860-luvun alussa – tuloksetta. Hän oli purkanut tälle sydäntään ja valittanut katkeria kokemuksiaan, joita vastustajat ja ystävät olivat aiheuttaneet. Tämän vuoksi hän oli kertomansa mukaan jättänyt lehtityönkin. Kun Snellman oli kysynyt 1875, mitä Emilie haluaisi joululahjakseen, oli tämä pyytänyt, että hän alkaisi taas kirjoittaa sanomalehtiin. Näin Snellmanista tuli Morgonbladetin toimittaja.149

Yrjö-Koskinen kirjoitti: ”Tuorein uutinen on, että Morgonbladet saapi uuden redaktorin, jos se nimittäin hengissä pysyy – arvaa, ken? Itse pää-ukko J. V. S. Eikä se asia ole salassakaan pidettävä. Ukko on itse tarjoutunut ja määrännyt uuden programminsa: ei mitään puolinaisuutta kieliasiassa! – – Ilma tulee heti raikkaammaksi, kun tämmöisen programmin kuulee. Kyllä ukko on ihmeteltävän alttiiksi antava, joka tahtoo vielä ikänsä lopulla tuliseen taisteluun syöksyä.”150

Toiminnan tehostamiseksi Snellman ehdotti 1876, että Suometar ja Morgonbladet yhdistettäisiin saman päätoimittajan alaisuuteen niin, että molemmilla olisi oma toimitus mutta sisältö olisi sama; toinen olisi suomen-, toinen ruotsinkielinen.151 Päätoimittaja Löfgren ei ollut asiasta oikein innostunut ja koetti osoittaa Snellmanille, miten hankalaa sellaisen toimituksen johtaminen olisi ja miten mahdotonta sellaisen avustajakunnan paimentaminen. Snellman keskeytti jatkuvasti puheen ja väitti äreällä äänellä, että kaikki estelyt olivat verukkeita, laiskan miehen estelyjä. Hänen mielestään nykyisen sukupolven miehet olivat kaikki saamattomia: ”Ei ollut innostusta eikä mielen lujuutta; eivät saaneet mitään aikaa. He eivät kelvanneet sanomalehtimiehiksi mokomat!”

Snellmanin mielestä toista oli Lars Hierta, Aftonbladin perustaja, joka teki työtä kuin mies: ”Kun hän ei enää jaksanut kirjoittaa istualtaan, kirjoitti hän seisaaltaan ja kuin ei enää jaksanut seistä, laskeutui hän polvilleen ja kirjoitti siinä asennossa.” Snellman antoi Löfgrenille päivän aikaa harkita ehdotustaan. Kun sama näytelmä toistui muutaman päivän, Snellman antoi periksi ja ruvettiin miettimään Hagmanin seuraajakysymystä. Kun Löfgren erehtyi ehdottamaan Snellmanin omaa poikaa Johan Ludvig Snellmania päätoimittajaksi, Snellman alkoi kävellä huonetta edestakaisin tyly ilme kasvoillaan seisahtuen lopulta hänen eteensä sanoen: ”Oletteko tosiaan hullu? Kelpaisiko sanomalehden päätoimittajaksi mies, joka käy yötakissa ja tohvelit jalassa? Oletteko hullu?” Kun ehdottaja ällistyi hyökkäyksestä, Snellman totesi leppyneenä: ”Te varmaankaan ette koskaan käytä yötakkia ja tohveleita.”152

Vuodesta 1877 Hagmanin päätoimittajakautena Snellman ei tyytynyt ulkopuolisen avustajan asemaan vaan tahtoi määrätä lehden kantaa muissakin asioissa kuin mistä itse kirjoitti. Hän kutsui Hagmanin usein luokseen tai lähetteli toimitukseen kirjelappusilla määräyksiään ja ohjeitaan.153 Kirjelippuset on laadittu lyijykynällä vanhuksen vapisevalla käsialalla. Sisältö vastasi Snellmanin ärähdyksiä: ”Kaikki tämä voi kuitenkin olla samantekevää. Morgonbl. ei ole koskaan osoittanut loistavaa tietämyksen hallintaa eikä ymmärrystä missään asiassa lukuun ottamatta sitä yhtä asiaa, joka on lehden olemassaolon ainoa peruste: suomalaisuuden asiaa” tai ”Aioin lähettää vastalauseen julkaistavaksi ja erota. Viimeksi mainittua seikkaa mietin vielä. Haluan kuitenkin välttää éclat’n [skandaalin] – asian enkä suinkaan lehden tai toimituksen takia” tai ”Mielestäni Morgonbladetin ei pidä aloittaa löysää polemiikkia” tai ”Toimitus, jolla ei ole hallussaan asetuskokoelmaa, saa painua matkoihinsa”.

Snellman siirsi oikovedosten lukemisen myös itselleen sen jälkeen, kun päätoimittaja oli ilman hänen lupaansa muuttanut kirjoitusta.154 Hän ohjeisti vedosten tarkistamisen huolellisesti: ”En voi nykyisin ottaa vastaan oikovedoksia yöllä, en liioin lähettiä klo 12–02. Paras aika 9–12 ja 17–19. Olkoon myös 15–16 ruoka-aika.” Juoksupoika hoiti asiansa päivällä keittiössä, mutta yöllä portin ollessa kiinni Snellman avasi ikkunan merkin saatuaan, nousi tuolille ja laski nuoran kanssa laukun, johon oikovedos laitettiin. Painona oli lantti, jonka poika sai pitää. Usein toverit seurasivat nurkan takaa hihitellen tätä hauskaa näytöstä.155

Vuoden 1877 alusta Snellman otti hoitaakseen Morgonbladetin ulkomaanosaston, mutta teki siitä niin kuivan että yleisön painostuksesta joutui suuttuneena luopumaan siitä. Snellman oli yrittänyt saada Topeliuksen avustajaksi, mutta tämä ei uskonut ruotsinkielisen väestön tiedottamiseen suomenmielisistä pyrinnöistä. Hän itse oli suunnittelemassa kieliasiassa keskustapuoluetta, jonka ajatuksen Snellman tyrmäsi. Hänen ohjelmansa oli: yksi kieli, yksi mieli. Yrjö-Koskisen ja Snellmanin toimenpiteet Morgonbladetin hyväksi vetivät lehden yhä kiinteämmin suomalaisen puolueen yhteyteen ja poispäin Topeliuksen hyväksymästä suunnasta.156

Kuitenkin vuoden 1879 lopulla Morgonbladetin jatkaminen näytti mahdottomalta. Se oli taloudellisesti raskasta, merkitys oli vähentynyt, eikä Snellmanin nimi vetänyt enää tehokkaasti, kuten Yrjö-Koskinen raportoi veljelleen Saksaan.157 Hagman laati jäähyväiskirjoituksen vuoden viimeiseen numeroon. Hän korosti, että lehteä ei hoidettu koskaan liikeyrityksenä, vaan se aina palveli aatetta, jonka nopea toteutuminen merkitsisi kansan olemassaolon perustusta. Hän iloitsi, että oli saanut olla mukana työssä isänmaan hyväksi. Hän pyysi vastustajilta anteeksi mahdollisesti lausuttuja kiivaita sanoja ja muisti kiitollisuudella monia suomalaisuuden johtomiehiä kuten Snellmania, jotka olivat kirjoittaneet lehteen.158

Snellman kirjoitti ensimmäiseen vuosikertaan kolme artikkelia, vuosina 1873–1875 nimimerkkiä ei näy mutta artikkeleita julkaistiin toimituksen nimissä. 1876 kirjoituksia oli viisi, 1877 niitä oli 25, 1878 yhdeksän, 1879 yhdeksän, 1880 seitsemän ja 1881 kolme. Morgonbladet oli Snellmanin viimeinen julkinen foorumi. Kirjoituksia luettiin, mutta niillä ei ollut samaa merkitystä kuin Saiman ja Litteraturbladin aikoihin. Kirjoitukset eivät aina osuneet ajan hermoon, koska Snellman suhtautui uusiin virtauksiin torjuvasti. Suomenmieliset eivät olleet tyytyväisiä hänen ”publicistiseen vaikutukseensa”. Koskinen kirjoitti veljelleen 1879: ”Minun luullakseni ukko Snellmanin publicistinen vaikutus ei oikein enää tee täyttä hyötyä.”159 Lähivuodet tulivat osoittamaan, että arvio oli väärä. Hänellä oli suuri vaikutus mielipiteen ohjaajana 1877–78 valtiopäivillä, ja käytännössä hänen artikkelinsa veivät toimintakyvyn liberaaliselta puolueelta.

143                        Eino Kauppinen, Taisteleva sanomalehti. Morgonbladetin (1872–1884) syntyminen ja asema lehdistössämme. Helsinki 1955, 7–8.

144                        Kauppinen 1955, 17–19.

145                        Landtgren 1988, 322–323.

146                        Kauppinen 1955, 28. Aspelin äiti oli s. Snellman. Vrt. Taulu 95 (44) – VII. Gustava Aspelin, o.s. Snellman, s. 2.5.1816 Muhoksella ja k. 18.7.1880 Vaasassa. Vaasa. Pso (12.1.1837) Maalahden khra Bror Henrik Reinhold Aspelin, s. 10.3. 1806 Hämeenlinnassa ja k. 12.12. 1869 Maalahdessa. Ks. Snellmanit Suomessa. Helsinki 2000.

147                        Kauppinen 1955, 50.

148                        Kauppinen 1955, 66.

149                        Kauppinen 1955, 77–78. ks. heidän suhteestaan tarkemmin Aspelin-Haapkylä, Suomalaisen teatterin historia I, 52, 58–59. sekä Muoto- ja muistikuvia II, 285–286.

150                        Havu 1970, 106–107.

151                        Kauppinen 1955, 146. ks. Lounasmaa (Löfgren), Elämäni taipaleelta, 93–96.

152                        Viktor Lounasmaa, Elämäntaipaleeni varrelta. Muistelmia. Porvoo 1910, 93–95.

153                        Ks. Diverse annotata. SA XII:428.

154                        ”Senaattori Snellman ja sanomalehden toimittaminen”. Nuijamies 26. Vaasa 1926.

155                        Havu 1970, 92 ja 103–104.

156                        Kauppinen 1955, 81–84.

157                        Kauppinen 1955, 88.

158                        Kauppinen 1955, 96–97.

159                        Kauppinen 1955, 115–117.