Äitipuoleksi böhmeläinen mystikko

Tukholman moninaisten ja kaikenkirjavien hengellisten virikkeiden jälkeen Kokkolaan muutto näytti merkitsevän Snellmaneille ainakin päällisin puolin normaalia korkeakirkollista elämää. Määräysten mukaan joka pyhä oli käytävä jumalanpalveluksessa klo 9.00. Rovastintarkastuksissa kokkolalaiset saivat tunnustusta hiljaisesta ja rauhallisesta käytöksestään. Kun ovet pidettiin lukossa, messun aikana yleistä edestakaisin kulkemista ulos ja sisälle ei tapahtunut. Poissaolevat oli helppo havaita, koska voimassa oli niin sanottu kristillinen penkkijärjestys. Valtaporvarit ja heidän perheensä istuivat etupenkeillä, miehet oikealla ja naiset vasemmalla. Kaupunkiseurakunnan käytössä oli 1600-luvulla rakennettu kirkko, joka oli huonossa kunnossa. Koska uusi kotikirkko oli yksinkertainen, Snellman muisteli Katariinan kirkon kauneutta. Anders Chydeniuksen toimesta kirkkoa oli 1790-luvulla kuitenkin kovasti ehostettu ja saatu aikaan valoisa uusklassinen kivitemppeli. Ennallaan olivat paanukatto ja pohjalaistyyppinen kellotapuli. Sisällä perinteistä tunnelmaa loivat kahdeksankulmainen saarnastuoli, kuusi kynttiläkruunua ja kolmekymmentä seinälampettia. Urut olivat kansainvälisestikin harvinaiset. Niissä oli barokkityylille harvinaisia laitteita, joilla voitiin antaa soitolle juhlallista loistoa.75

Kirkonmenot olivat vakiintuneet kirkkokäsikirjan mukaisiksi, mutta yhdistyminen Venäjän valtakuntaan toi niihin suuren muutoksen: rukouspäiväjulistukset, joilla kansa lojaalistettiin tehokkaasti uuteen valtakunnan yhteyteen. Ne otettiin ensimmäisen kerran käyttöön, kun venäläinen ylipäällikkö von Buxhoevden saapui 21.3.1808 Turkuun paraatimarssia ja vetosi tuomiokapituleihin kansan rauhoittamiseksi. Valloittajalle kuuliaisena piispa Jacob Tengström julisti, että kansan osanotto taisteluun oli rikos uusia vallanpitäjiä vastaan. Papeille 1.6.1808 lähettämässään kiertokirjeessä Tengström korosti lisäksi, että pappien tuli käyttäytyä kuin ”Rauhan Evankeliumin rehellisten saarnaajien tulee ja sopii” sekä kehottaa ”kansaa alistumaan kaikkivaltiaan suojelukseen ja noudattamaan Korkean Esivallan lakeja ja sen määräyksiä ja pysymään erossa rikollisista yrityksistä”.76 Rauhan aikana käytäntö jäi voimaan: kuten ylistysvirsiä laulettaessa ja Raamatun tekstejä luettaessa seurakunta seisoi nyt myös keisarillisia kuulutuksia luettaessa. Vaikka taloudellisen itsenäisyytensä säilyttäneellä Pohjanmaalla elettiinkin, rukouspäiväjulistukset olivat ensimmäinen oire Venäjän tehokkaasta reuna-alueen yhtenäistämispolitiikasta ja valtakunnallisen valvonnan alle saattamisesta. Pappien lukiessa rukouspäiväjulistusta saarnastuolista maan kaikissa kirkoissa samanaikaisesti keisari puhui koko kansalle. Nämä olivat myös Snellmanin ensimmäisiä kosketuksia suuriruhtinaskuntana elämiseen.

Snellmanien asuessa Kokkolassa annettiin seitsemän rukouspäiväjulistusta.77 Niiden kuuleminen oli uusi kokemus yleensäkin, koska ensimmäinen oli annettu vasta 15.4.1812. Siinä Aleksanteri I korosti keisarin isällistä huolenpitoa uusista alamaisistaan. Hänen hallitsijakautensa julistukset olivat yleensäkin maalailevia. Vuonna 1814 juhlittiin voittoa Napoleonista ja kehotettiin kiitollisuuteen. Samalla annettiin lupaus Pipliaseuran perustamisesta, koska kristillisenä ruhtinaana keisari halusi huolehtia Raamattujen leviämisestä kansan keskuuteen. Vuonna 1816 Wienin kongressin jälkeen toivottiin, että Kaitselmuksen siunauksena saatu keskinäinen yhteys lujittuisi. Vuonna 1817 uskonpuhdistuksen 300-vuotisjuhlan tunnelmissa kehotettiin: ”Täyttäkää uskollisesti velvollisuutenne niin ihmiskunnassa kuin yhteiskunnassa, vakuuttuneina siitä, että meidän suopeutemme teitä kohtaan ei koskaan kylmene, älkääkä milloinkaan epäilkö Meidän isällisiä tarkoituksiamme.”

Vuoden 1822 rukouspäiväjulistuksessa viitataan Venäjään yhdistämisen 14-vuotisen taipaleen kunniaksi Suomen asemaan Espanjan karlistikapinan eli vallanperimyskiistan vastakohtana. Valtakunnalliseksi huolenaiheeksi nostettiin säätyläisten heikko kirkossa käynti. Rukouspäiväjulistuksilla pyrittiin alusta asti vahvistamaan alttarin ja valtaistuimen liittoa ja taistelemaan yhteiskuntamoraalia löyhentäviä tekijöitä vastaan.

Pohjanmaalla alamaiskuuliaisuuden rakentaminen oli erityisen haasteellista. Kun hallitsijahuone korosti uskontoa yhteiskuntajärjestystä koossapitävänä voimana, Pohjanmaalla tästä korkeakirkollisuudesta vieroittivat kansaa erityisen tehokkaasti pietismi ja – aina lahkolaisuuteen saakka – muut hengelliset liikkeet, jotka tässä maakunnassa saivat helposti kannattajia ja vastakaikua. Snellmanien elämänpiiri Kokkolassa ei ollut kaukana Tukholman matalakirkollisista piireistä. Yhteistä liikehdintää tuntuivat sytyttävän Tukholman ajoilta tutut Jacob Böhmen teokset. Tämän ilmiön kanssa Snellman joutui läheisiin tekemisiin, kun perheen taloudenhoitaja ja sittemmin äitipuoli Catharina Sofia Ahla lukeutui Böhmen kannattajiin.

Äitipuolen uskonnollisuus tuli esiin, kun kapteeni Snellman vuonna 1820 luopui porvarioikeuksistaan ja muutti perheineen Alahärmään. Saman vuoden lopulla Snellmanin 43-vuotias isä avioitui Kauhavalta tulleen 22-vuotiaan taloudenhoitajansa Catharina Sofia Ahlan kanssa, joka oli palvellut perheessä vuodesta 1813, heti rippikoulun käytyään. Naispuolisen palvelusväen merkitys Snellmanin perheessä oli suuri, kun äidin kasvatus jäi kesken Janne-pojan ollessa vain 8-vuotias. Kasvatuksen kannalta kiinnostavaa on, millaisia aatteita apulainen toi perheelle Kauhavalta ja millaisen uskonnollisen virityksen ne pitivät sisällään.

Muutto ei varmasti osunut sattumalta yhteen uuden avioliiton kanssa. Snellmanin isä saattoi ujostella Kokkolan seurapiirien yleistä mielipidettä naidessaan puolta nuoremman naisen ja vielä oman säätynsä alapuolelta. Alahärmässä perhe otettiin vastaan ”uutena herrasperheenä”, vaikka Snellmanit eivät olleetkaan aatelisia kuten talon edelliset asukkaat. Kapteeni Snellman oli jo vuonna 1816 ostanut Palo-nimisen tilan vapaaherratar Birgitta Strombergilta, joka oli leski. Talo sijaitsi kauniilla paikalla Lapuanjoen rannalla. Päärakennus oli tilava, koska se oli rakennettu säätyläisperheen asunnoksi. Joenrinteellä oli lisäksi puutarha. Isän mukana uuteen kotiin muutti enää kolme lasta: 10-vuotias August, 8-vuotias Mari ja 6-vuotias Annu. Vaikka Snellman kävi koulua Oulussa, hän oli kirjoilla Alahärmässä vuoteen 1822, jolloin muutti Turkuun. Paikkakunnalla hänet tunnettiin ”Palon Jannena”.78

Böhme-henkiset lahkolaiset eivät olleet maakunnassa harvinainen ilmiö. Vanhin Pohjanmaan hengellisistä liikkeistä oli mystikoitakin sivunnut pietismi, kun 1700-luvun alussa Suomeen olivat levinneet tukholmalaisen kirkkoherran Erik Tollstadiuksen (k. 1759) Böhmestä inspiroituneet parannussaarnat ja Sven Rosénin kääntämät Böhmen teokset. Sanoma otettiin innostuneesti vastaan erityisesti Laihialla, josta se levisi muualle.79 Kokkolan pietistien johtajaksi tuli 1808 mystikoista vaikuttuneen Anders Nyströmin jälkeen merimiehen vaimo Maria Rotander, joka luki Böhmen teoksia. Myöhemmin 1840-luvulla hän joutui kosketuksiin kotimaisen herätysliikkeen kanssa, kun Fredrik Gabriel Hedberg saarnasi Kokkolan kirkossa.80 Varhaisimpia Böhmen lukijoita olivat kälviäläiset papin pojat Jaakko ja Erik Eriksson, jotka vakaumuksensa vuoksi jäivät pois jumalanpalveluksista ja ehtoolliselta.81

Snellmanien aikana vaikuttanut Pohjanmaan mystikkoliike oli virinnyt 1700-luvun lopulla ja jatkoi toimintaansa 1800-luvun puoliväliin. Liike alkoi Vaasan seudulta ja levisi sieltä Keski-Pohjanmaalle, ja sen keskukseksi muodostui Vähäkyrö. Oppi-isänä mystikoilla oli saksalainen Jacob Böhme (k. 1624), jonka teoksia Tukholman Södermalmista Suomeen toimitti Anders Collin, Snellmanien hyvin tuntema naapurin mies.82 Mystikkoliikkeen erikoisuutena oli, että kouluja käymättömät maallikot käänsivät kirjallisuutta, esimerkiksi kiellettyjä teosofisia ja radikaalipietistisiä teoksia, ja levittivät niitä käsinkirjoitettuina kopioina. Liikkeen uskonnolliset näkemykset poikkesivat ajan kirkollisesta kristillisyydestä, jota pidettiin kuolleena ja hengettömänä.83 Böhmen pääteos on vuonna 1621 julkaistu Vier Complexionen, ”Lohdutuskirjoituksia pelekohon eli suruhun”. Sen suomenkielisiä käsikirjoituksia on löytynyt yhteensä 20 kappaletta.84 Etelä-Pohjanmaalla ahkeria talonpoikaisia kopioijia oli Vähänkyrön Merikaarron kylässä. Myös Samuel Rinta-Nikkola Ilmajoella oli tunnettu. Kokkolaan mystikkoliike tuli Anders Nyströmin mukana Nurmosta. Hänen työtään jatkoivat Maria Rotander ja Jaakko Lutsio. On sanottu, että Lutsion böhmeläisyydelle eivät myöskään Swedenborgin teokset jääneet vieraaksi.85

Moni kirja, joka vasta vuosia myöhemmin tuli kirjapainosta, kiersi jäljennöksenä ja käännöksenä mystikkojen piirissä.86 Snellmanin kirjoitus 30 vuotta myöhemmin paljastaa, että hän oli ollut tekemisessä ilmiön kanssa. Kun J. O. I. Rancke julkaisi 27 käsikirjoituksen perusteella Pohjanmaan uskonnollisista liikkeistä tutkielman, Snellman innostui suorastaan ihailemaan kotimaakuntansa saavutuksia. Hänen mielestään mystikkojen liike oli ”erittäin merkillinen ja mitä parhaimpia todistuksia siitä, mitä liikkuu kansan syvien rivien pohjalla, josta ministerit ja piispat yhtä vähän kuin filosofitkaan edes uneksivat”. Saavutus oli hänen mielestään uskomaton.87 Yhtä uskomatonta on, miten läheisesti asia kytkeytyy Snellmaniin itseensä.

Böhmen opit tavoittivat hyvin Pohjanmaan kansan, jota vaivasi sama tunne kuin ajattelijaa itseään: ”Minun sieluni janoaa elävää Jumalaa.” (Psalmi 42:1.) Böhmen kirjojen jäljentämisinnostusta voi olla vaikea ymmärtää, koska teksti ei avaudu lukijalle helposti. Esitys ei etene loogisesti, kieli on liian rohkeaa ja kirjoitustapa on hämärä. Tärkein kuitenkin toteutui, kun kansa löysi etsimänsä. Vaikka Böhme oli luterilaisen kirkon kannattaja, ahkera kirkossakävijä ja rukoilija ja kunnioitti sakramentteja, hän arvosteli rohkeasti oppineisuutta ja ulkonaisiin muotoihin kangistunutta kirkkoa sekä sen kuolleita pappeja ja kuollutta uskoa. Hänen mielestään kristillisyys ei tullut näkyviin kirkollisessa elämässä. Alkuinnossaan Böhmen oppilaat menivät liiallisuuksiin 1600-luvun lopulla tekemällä oppi-isästään epäjumalan. Suomessa näin ei käynyt Böhmen teoksia välittäneen Anders Collinin ansiosta. Lahkolaisuutta ei syntynyt, koska Collin kehotti alistumaan ulkonaisesti kirkon vaatimuksiin, jumalanpalvelukseen ja sakramenttien käyttöön. Vanhat kokemukset opettivat varovaisuuteen, toisaalta pelättiin konventikkeliplakaattia. Collin varoitti suomalaisia ystäviään myös muista liikkeistä: herrnhutilaisista, swedenborgilaisista, Anna Rogelista, Wallenbergistä, Savon herännäisyydestä ja Hedbergin mielipiteistä.88

Kaisa Ahla ei ilmeisesti Collinin varoituksista piitannut, koska hänet mainitaan myös wallenbergilaiseksi,89 vaikka sillä on käytännössä tarkoitettu mystikkoa yleensä. Yhteys olisi sinänsä luonnollinen, koska lapualaissyntyinen Jaakko Wallenberg tuli tunnetuksi uskonnollisena johtajana juuri Ahlan kotipitäjässä Kauhavalla. Wallenberg väitti Lutherin vääristäneen apostolien opit ja torjui jumalanpalveluksen ja ehtoollisen. Hän väitti Jumalan pettyneen Jeesukseen ja peruuttaneen tämän valtuudet ja lähettäneen Wallenbergin tilalle valistamaan ja pelastamaan ihmiskunnan. Opillisena ohjenuorana hänellä oli käsinkirjoitettu kömpelö suomennos Böhmen Psykologia vera -teoksesta, jonka hän väitti saaneensa Tukholmasta. Wallenbergin – joka ei koskaan oppinut ruotsia saati latinaa – selitykset olivat lennokkaampia kuin Böhmen itsensä.

Wallenbergin johtaman lahkon menot käärmeen pään polkemisineen takasivat kannatusryhmän kiinteyden. Renkien, piikojen ja talollisten mielialaa kohotettiin alkoholilla ja tupakalla. Yhteisissä tilaisuuksissa hylättiin seksuaalisen kanssakäymisen rajoitukset ja pidettiin ”taivaallisia morsiamia”, mistä syystä kansan suussa lahko nimettiin ”melkkurin” eli huoraajan uskoksi. Wallenbergista todettiin, että hän oli ”erittäin aistillinen, niin kuin tekopyhät tavallisesti ovat”. Lisäksi Wallenberg väitti omaavansa alkemistin taitoja ja osaavansa ennustaa maailmanlopun. Menoa kesti vain puoli vuotta, kun hovioikeus antoi hänelle kuolemantuomion. Kuningas lievensi sen elinkautiseksi, mutta Wallenberg ei elänyt vankilassa pitkään vaan kuoli 1801. Lahko ei sammunut Wallenbergin kuolemaan vaan siirtyi hänen oppilaansa, Matti Yrjänänpoika Nygårdin (sittemmin Hyttinen) mukana Kuortaneelle. Siellä se opittiin tuntemaan vasulaisuutena, kun liikkeen varsinaiseksi johtajaksi kohoasi Iisakki Eliaksenpoika Vasumäki eli Vasu.90

Snellmanin äitipuolella ei voinut olla välittömiä kokemuksia Kauhavalla virinneestä wallenbergilaisuudesta, koska hän oli syntynyt samana vuonna kuin Wallenberg aloitti toimintansa Kauhavalla. Sittemmin hän asui Rautalammilla Suonenjoen lähellä ja Kauhavalla, jossa wallenbergilaisuus eli voimissaan hänen oppilaidensa johdolla. Viimeistään muutto Kokkolaan tutustutti hänet Collinin opastamiin mystikoihin. Kiintoisaa on, että Kokkolan kodissa kohtasivat swedenborgilainen isäntä ja böhmeläinen taloudenhoitaja, ja vielä kiinnostavampi on tästä syntynyt avioliitto. Viimeistään Alahärmässä Snellmanin isä oli vaimonsa välityksellä välittömästi kosketuksissa Pohjanmaan mystikkopiireihin. Voidaan kysyä, kumpaa hän itse asiassa seurasi: Swedenborgia vai Böhmeä. Monilta osin isän swedenborgilaisuus on suhteellista, koska hän oli avoin myös böhmeläisille painotuksille. Kysymys on nojautumisesta Schellingin ajatteluun – Snellmanin isä kehui usein vaimonsa asiantuntemusta Schellingin filosofiassa.91

Lapsuudenkotinsa mystikkoilmapiirissä alle kymmenenvuotias Snellman eli valtavien hengellisten impulssien äärellä, jotka muokkasivat herkkää ja vastaanottavaista lapsenmieltä. Perustan oli rakentanut oman äidin luoma harras ilmapiiri hartaushetkineen. Myöhemmin perheenisänä hän antoi äidiltä saamalleen kodinperinnölle suuren arvon, ja hänen mielestään uskonnollisella kasvatuksella oli tärkeä merkitys luonteen kehittymisen kannalta. Äiti johti hartaushetkiä säestämällä virrenveisuuta fortepianolla.92

Koko elämäänsä ajatellen Snellman koki äidin menetyksen traagisena myös hengellisessä mielessä. Hän toteaa Valtio-oppi -teoksessaan, että äidin kuoltua lasten kasvatus jää pakostakin puutteelliseksi. Myöhemmin Kuopion koulupuheissa 1840-luvulla hän toteaa: ”Mikä istutettiin lapsen pieneen sieluun, sitä ei hävitetä. – – Et siis vaikuttanut ainoastaan lapseesi, rakastava isä, hellä äiti! – Vaikutit ihmiskuntaan. – Sanotaan että perhe on naisen maailma, mutta unohdetaan lisätä että perhe on kansakunnan elämän juuri, ja kansakunnat vaikuttavat välittömästi ihmiskuntaan.”93 Äidin istuttaman hengellisen perinnön, isän swedenborgilaisuuden ja äitipuolen böhmeläisyyden virittäminä Snellman käsitykset kypsyivät haastavalta perustalta.

 

 

75  Korpela 1970, 38–39.

76  Savolainen 1994, 33–34.

77  Marko Sjöblomin selvitys ”Rukouspäiväjulistukset 1812–1873”. Laadittu 22.6.1994. Hallintohistoriakomitean arkisto, Valtioneuvoston kanslia. Ks. erityisesti Marko Sjöblom, Rukouspäiväjulistukset ja suomalainen sääty-yhteiskunta vuosina 1809–1859. Teoksessa Sääty-yhteiskunnasta Ahtisaareen. Artikkeleita hallinnosta ja sen historiasta. Hallintohistoriallisia tutkimuksia 21 (Toim. Raimo Savolainen et. al.) Helsinki 1995.

78  Kai Snellman 1998, 24–29.

79  J. S. Pajula, Pietismi ja uskonnolliset liikkeet Suomessa vv. 1686–1772. Hämeenlinnan 1898, 168–

80  Möller 1970, 347–348,

81  Simo Heininen & Markku Heikkilä, Suomen kirkkohistoria 1996, 150–151. Ks. myös Sakari Loimaranta, Erikssonien mystillis-separatistinen liike vuoteen 1745. Pappeja pidettiin väärinä profeettoina, sillä heiltä puuttui Pyhä Henki. Erään kannattajan suulla: ”Meidän Herramme Kristus on minut ravinnut, en minä sitä enää ota pappien hyppysistä”. Veljekset tuomittiin 1743 maanpakoon. Tästä alkoi maanpakolaisuus 60 kannattajan kanssa ensin Tukholmassa ja sen jälkeen Tanskassa, Hollannissa ja Saksassa yhteensä 11 vuotta asettuen lopulta Tukholman saaristoon. Antti Tuuri kirjoittaa tällä hetkellä romaania Erikssonin veljeksistä. Ks. kirjoitus ”Tuuri kirjoittaa mystikoista”. Ilkka 30.1.2001.

82 Tor Krook, Väckelserörelserna i Österbottens svenska församlingar under 1800-talet. Suomen kirkkohistoriallisia toimituksia 31.1. Helsingfors 1931, 69–72. Collinin 21 lähetyskirjettä on julkaistu teoksessa: Matth. Akiander, Historiska Upplysningar om Religiösa rörelserna i Finland i äldre och senare tider I. Helsingfors 1957, 1–100.

83  Tarja-Liisa Luukkanen, Pilatuxen breivit ja apostolien kilvoitukset – Pohjanmaan mystikot kristinuskon historian lähteillä. Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 84–85 (1994–1995). Jyväskylä 1995, 89.

84  Virpi Niemistö, Hurmahenkisiä morsiamia Härmänmaalla. Ilkka 30.1.2001. Artikkeli perustuu Markku Fräntilän ja Tarja-Liisa Luukkasen luentoihin Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen Studia Generalia-sarjassa 23.1.2001. Artikkelit on julkaistu teoksessa ”Perinnettä vai bisnestä”.

85  Kustaa Hallio, Suomen mystikoista. Teologinen aikakauskirja 1901, 344–356. Ks. myös Manninen, Härmän katekismus, 76. Eräässä kirjoituksessaan Lutsio kiteyttää mystikkojen idean:” Minä en tahdo olla joku muotokristitty, en suurkristitty enkä tekokristitty, vaan kokonansa ja täydellisesti kristitty, joka uhraa Vapahtajallensa kaikki sielunsa ja ruumiinsa voimat… minä tahdon olla Jumalan lapsi, jolla on uuden syntymisen jälkeen perintöoikeus kaikkiin minun Isäni tavaroihin.”

86  Kustaa Hallio, Suomen mystikoista (jatk.). Teologinen aikakauskirja 1901, 401–409. Henrik Grönroos, Salattu elämä. Pohjanmaan mystikkojen käsin kirjoitetusta kirjallisuudesta. Bibliophilos 1971/30:3, 77–78. Käsikirjoituksia säilytetään Helsingin yliopiston kirjaston ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran kokoelmissa. Mystikkojen kirjallisessa harrastuksessa on se kiehtova piirre, että ei tyydytty pelkästään suomenkieliseen tekstiin vaan alettiin opiskella kieliä, jotta vieraita tekstejä voitiin suomentaa muillekin luettavaksi. Tällaisten kirjojen tekijöitä olivat Angela Folignolainen, Johannes Tauler, Tuomas Kempiläinen, Jacob Böhme, John Pordage, Johan Georg Gichtel, Johann Wilhelm Uberfeldt, Jean de Bernières-Louvigne, Jeanne Marie Guyon ja Pierre Poiret. Lisäksi oli suuri joukko hurskaiden miesten elämäkertoja, osa niistä on suoranaisia legendoja.

87  Litteraturblad nro 6, heinäkuu 1856: Kotimaista kirjallisuutta. KT 13, 274:”Herra Ranckenin kirjoitus selvittää tähän asti vähän tunnettua, mutta kuten näyttää, myös vähän levinnyttä ja vaikutuksiltaan verrattain merkityksetöntä pietististä tai oikeammin mystisististä uskonnollista liikettä maassa. Erittäin merkittävä se on kuitenkin hyvin erikoisena todisteena siitä, miten paljon liikkuu syvällä suuressa ihmisjoukossa, mistä ministerit ja piispat yhtä vähän kuin filosofia edes uneksivat. Vai kuka uskoisi, että meidän suomalaiset talonpoikamme ja talonpoikaisnaisemme kuunaan ovat askaroineet paitsi Böhmen myös Gichtelin, Überfeldin, Römelingin, Johannes a Crucen, Pordagen, Pierre Poiret’n, Madame de la Mothe Guyonin jne. parissa, mystikkojen ja uneksijoiden kaikilta ajoilta ja kaikista Euroopan maanääristä, henkilöiden ja kirjoitusten, joiden nimet ja otsikot suurimmaksi osaksi ovat mainituille ministereille ja piispoille yhtä tuntemattomia kuin ne ovat meille. Kuka uskoisi, että suomalaiset talonpojat ovat vaivanneet päätään kääntämällä, jotkut useita satoja arkkeja jäljentämällä mainittujen kirjoittajien ja kirjoittajattarien kirjoja ja käymällä niiden sisällöstä vilkasta kirjeenvaihtoa? Se on todella uskomatonta; ja kuitenkin siellä syvissä kerroksissa esiintyy varmaan vielä uskomattomampia asioita.”

88  J. S. Pajula, Jacob Böhmen vaikutuksesta Suomen n.k. mystikoihin. Teologinen aikakausikirja 1911, 1–12. Konventikkeliplakaatti oli Fredrik I:n 12.1.1726 kirkon oikeaoppisuuden turvaksi antama julistus, jolla kiellettiin kaikki julkiset uskonnolliset hartauskokoukset (konventikkelit), jotka eivät olleet kotihartauksia. Suomessa sen kumosi vasta vuoden 1869 kirkkolaki.

89  Ks. Manninen, Härmän katekismus, 71–76 sekä Heikki Klemetti, Kuortaneen vaiheita sanoin ja kuvin. Näköispainos vuonna 1932 painetusta laitoksesta, 231–235. Sekä T. Krook, Väckelserörelserna i Österbottens svenska församling 1931 ja M. Akiander, Historiska upplysningar om religiösa rörelserna i Finland 1860. Artturi Leinonen on romaanissaan ”Profeetta” (1926) kuvannut lahkoa ja sitä, miten papin avioton poika muuttaa maalaiskylien ihmisten elämän. Ilkka 30.1.2001.

90  Heikki Klemetti, 231–256. Vasulaisten dogmaattinen lähde ei ole selvillä mutta pappismiehet ovat hahmotelleet opin pääpiirteitä. Vasulaisten mukaan Raamatun kaikki kirjat eivät ole jumalallisia, siksi ei tarvitse lukea muuta kuin Davidin psalmeja ja apostolien teot. Vapahtajan ansio koituu ihmisen hyväksi ilman kääntymystä. Kuolemansa jälkeen ihminen saa jatkaa parannuksen tekoa. Jeesuksen nimeä ei tarvitse käyttää vaan puhutaan taivaallisesta isästä. Avioliitto ei ole Jumalan säätämä vaan ihmisten tulee elää kuin sisaret ja veljet keskenään ”hengellisessä avioliitossa”.

91  Juha Manninen, Härmän katekismus, 76–84. Swedenborgin mukaan opissa Jumalan vihassa Böhmellä oli oikaisemista ja kysymyksessä tahdonvapaudesta voidaan kysyä, kumpaa isä seurasi: Swedenborgia vai Böhmeä. Swedenborgilla oli sama päämäärä kuin mystikoilla, sielun yhtyminen jumaluuteen. Snellmanin isä pysyi swedenborgilaisena siinä mielessä, että hän ei hyväksynyt kahtiajakoa Jumalan rakkauden ja Jumalan vihan välillä.

92  Ks. Heikki Lehmusto, Snellman kasvatusopillisena ajattelijana. Jyväskylä 1926, 26–27 sekä Erkki Kaila, J. W. Snellmanin aatteita uskonnosta ja uskontopolitiikasta. Vartija 1906, 143.

93  Kodin suhteesta kouluun, esitelmä Kuopion koulun vuositutkinnossa keväällä 1844. KT 6, 269–270.

Palon tila Alahärmän Voltin kylässä. Museovirasto.