J. V. Snellman – suomalaiset herättävä sanomalehtimies Kuopiossa

Kuopiossa yläalkeiskoulun rehtorina toimineen Snellmanin sanomalehtimiestoiminta oli hetkellisesti keskeytynyt Saima-lehden lakkauttamiseen joulukuussa 1846, mutta jo helmikuussa 1847 alkoi Kuopiossa ilmestyä Litteraturblad-lehti. Lehdestä muodostui kulttuuripoliittinen ja yhteiskuntakriittinen mielipidelehti. Snellman sai virkavapautta opettajan toimestaan ja teki matkan Saksaan, Belgiaan, Ranskaan ja Englantiin opiskelemaan mm. metsänhoitoa. Matkan tulokset näkyivät myös Litteraturblad-lehden palstoilla. Yksityiselämän puolella Snellmanin monet vanhat ystävyyssuhteet katkesivat. Matkojen aikainen kirjeenvaihto vaimon kanssa paljastaa uusia piirteitä kansallisfilosofistamme: tuoreen aviomiehen itsetutkiskelua ja vakavaa tilintekoa. Kokonaiskuva Snellmanista ihmisenä avautuu koko kirjossaan.

J. V. Snellmanin koottujen teosten kymmenes osa (tammikuu 1847 – helmikuu 1848) sisältää Snellmanin ystävänsä Elias Lönnrotin nimissä perustaman lehden ”Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning” artikkeleita. Uusi lehti perustettiin vuoden 1846 lopussa lakkautetun Saima-lehden tilalle. Snellman toimitti lehteä aluksi vuosina 1847–1849, minä aikana hän jatkoi Saiman ajatusten juurruttamista lukijoiden mieliin ja pyrki varmistamaan niiden perillemenon. Uuden lehden leimallinen piirre oli ajankohtaisista aiheista liikkeelle lähtevien artikkeleiden muodostuminen laajoiksi katsauksiksi, pienoistutkielmiksi. Tähän aikaan Suomessa ei ollut montakaan henkilöä, joka olisi Snellmanin tavoin osannut kirjoittaa aiheesta kuin aiheesta. Kaikessa kirjoittamisessa heijastui Snellmanin halu toteuttaa sivistysohjelmansa. Tämä loi lehteen aivan oman vireytensä, minkä vuoksi sitä on pidetty kaikkien aikojen vaikuttavimpana aikakausilehtenä.

Lehden nimen mukaisesti tarkoituksena oli antaa lukijoille tietoja kotimaisesta ja ulkomaisesta kirjallisuudesta. Vaikka artikkelit laadittiin Saiman kirjoitusten tapaan suomalaiskansallisesta näkökulmasta, ote oli varovaisempi. Kirjallisuusaiheiden lisäksi artikkeleiden sisältöön vaikutti pitkä ulkomaanmatka kesällä 1847 Saksaan, Ranskaan ja Englantiin, jonka aikana Snellman perehtyi perusteellisesti erityisesti metsätalouteen. Matkan aikana hän kävi yksityiskohtaista kirjeenvaihtoa vaimonsa kanssa, mikä valottaa Snellmanin persoonallisuutta uudella tavalla. Snellmanin itsenäinen kansallisuuspolitiikka kiteytyy poleemisessa kirjeenvaihdossa kriittisten ystävien kanssa. Tähän osaan sisältyy myös yksityiskohtainen ja pitkä esittely Ruotsin valtiopäivätoiminnasta sekä kulttuuri- ja tiede-elämän keskeisistä henkilöistä otsikolla ”Ruotsalaisia siluetteja”. Kirjoitus perustuu Snellmanin pitkään oleskeluun Tukholmassa 1840-luvun alkupuolella. Tässä osassa on myös Snellmanin kirjeenvaihtoa ja esityksiä koulunrehtorina.

Tämän katsauksen perustana on J. V. Snellman Samlade arbetenin V ja VI osassa ilmestyneet Rainer Knapaksen, Pertti Karkaman, Henrik Knifin ja Barbro Kindstedtin laatimat kommentaarit Litteraturbladin artikkeleista. Erityisen hyödyllinen on ollut Pertti Karkaman kirjallisuuspoliittinen tutkimus. 

Kirjallisuuskatsauksia ulkomailta ja kotimaasta

Useissa kirjoituksissaan Snellman esittelee muiden Euroopan maiden kirjallisuutta, millä hän halusi korostaa kirjallisuuden merkitystä kansalliselle kulttuurille. Toisaalta hän halusi osoittaa, että kansallinen kirjallisuus ei voinut eikä saanut jäädä sivuun maailmakirjallisuuden virtauksista vaan että kaikki hyvä kirjallisuus on kansainvälistä. Päälähteenä Snellman käytti berliiniläistä kirjallisuuslehteä ”Literarische Zeitungia.” Samaan aikaan hän arvosteli muiden lehtien tapaa hoitaa tehtävänsä.

Hegeliläisyys ja aikaisemman Saksan matkan kokemukset selittävät Snellmanin kiinnostuksen saksalaiseen kirjallisuuteen, josta hän julkaisi kolme laajaa artikkelia. Arvioissaan Snellman tukeutui pitkälle nuorsaksalaisen kirjailijan ja teoreetikon Theodor Mundtin teoksiin, mikä sävytti jatkossakin Snellmanin kirjallisuuskäsityksiä. Tämän mukaisesti Snellman piti eurooppalaisessa kirjallisuudessa olennaisena tendenssinä sitä, että 1700-luvun valistuksen materialistisista virtauksista oli vastareaktiona siirrytty kohti uutta uskonnollisuutta, kohti idealismia. Nyt viimeisessä vaiheessa on siirrytty kohti materialismin ja subjektiivisen idealismin sovitusta. Tämä voima oli löydettävissä protestanttisissa liikkeissä, joissa Snellmanin havaintojen mukaan oli siirrytty uskonnon uudelleen arviointiin. Näin Snellman arvioi kirjallisuutta filosofian mukaisella käsityksellä historiallisesta kehityksestä.

Ruotsalaisen kirjallisuuden arviointi perustuu omakohtaisiin kokemuksiin. Snellman tunsi henkilökohtaisesti useat mainitsemansa kirjailijat Tukholman ajoilta. Tämä näkyy hyvin artikkelissa , jossa hän mielenkiintoisesti tarkasteli myös Shakespearen ruotsinnoksia ja niiden vaikutusta Ruotsin kirjallisuuteen. Hän mainitsi Suomen ja Ruotsin kirjallisuuden esikuviksi muiden maiden kirjailijoita ja kuvaili kirjallisuushistorian kukoistusaikoja muissa maissa, koska halusi kiinnittää huomion paikallisen kirjallisuuden jälkeenjääneisyyteen. Ennen kaikkea Snellman halusi korostaa kirjallisuuden ja kansallishengen kehityksen kiinteää yhteenkuuluvuutta. Asiantuntemuksensa ruotsalaista kulttuuri- ja valtioelämää kohtaan hän osoittaa laajassa ”Ruot­salaisia siluetteja” artikkelisarjassa, jossa hän seikkaperäisesti kuvaa oleskeluaan ja kontaktejaan 1840-luvun alun Tukholmassa. Erityispainon saa vuoden 1841 valtiopäivien selostaminen, Upsalan tiede-elämän arviointi, Aganippisen kirjallisuusseuran toiminnan kuvaus ja Tukholman kulttuuripiirin henkilöesittelyt.

Kotimaisen kirjallisuuden merkitystä Snellman arvioi useissa artikkeleissa. Hänen kirjallisuuspoliittinen kantansa tulee selkeästi ilmi, kun hän arvioi Fosterländskt Albumin kolmatta vihkoa, jossa aiheena oli Elias Lönnrotin Kantelettareen kirjoittama johdanto. Lönnrotin mukaan kansanlaulun ja oppineen lyriikan välinen ero oli siinä, että edelliset ovat ajatuksista syntyneitä, jälkimmäiset ajatuksilla tehtyjä. Tämä heijasti herderiläistä, romanttista näkemystä, mitä Snellman ei voinut hyväksyä. Hänen mukaansa luonnon mystifiointi ei voi olla hyödyksi kansallisen itsetietoisuuden ja kansallisen valtion kehitykselle. Hegeliläisen tulkinnan mukaan taide heijasti luontoa vain välillisesti, sellaisena kuin ihminen on ottanut sen haltuun ja muokannut sen omia tarpeitaan ja kehitystään varten. Samassa vihossa ilmestyi myös ensimmäistä kertaa Runebergin ”Maamme”, johon Snellman suhtautui varauksellisesti, vaikka piti sitä kauniina. Hänen mielestään se oli liian yleisluontoinen, jotta se olisi voinut vedota suomalaiseen isänmaallisuuteen. Suomen kansallinen erityistilanne ei korostunut tarpeeksi.

Snellmanilla ei ollut yleensä vaikeuksia täyttää lehtensä palstoja omilla kirjoituksillaan. Toisinaan hän kuitenkin ujostelematta lainasi pitkiäkin jaksoja ulkomaisista lehdistä kääntäen otteet ruotsiksi. Hyvä esimerkki tästä oli Montpellierin geologian professori M. P. T. Serresin luennon esittely ihmisrotujen muutoksesta. Snellmanin ajatuksena oli korostaa, että rotujen erilaiset henkiset voimavarat eivät riipu ruumiillisista ominaisuuksista vaan hengen kehitys muovaa myös ulkonaisen toiminnan muodon, minkä totuuden myös kallontutkijat paljastavat.

Matkan antia yleisölle ja puolisolle

Snellmanille tarjoutui tilaisuus uuteen ulkomaanmatkaan, kun Snellmanin sanomalehtikirjoitukset tekivät vaikutuksen varkautelaiseen tehtailija E. J. Längmaniin. Hän kutsui Snellmanin tulkikseen ja seurakseen laajalle Euroopan matkalle perehtymään eurooppalaiseen metsätalouteen. Hänen kanssaan Snellman saapui Tallinnaan 8.7. ja matkusti heinäkuun aikana useiden Baltian rannikkokaupunkien kautta (Mitau, Libau, Memel, Sarkau ja Königsberg) Danzigiin ja Stettiniin ja heinäkuun lopussa Berliiniin. Elokuun alussa Snellmanin matkusti hevoskyydillä ja rautateitse useiden hänelle ennestään tuttujen Saksan kaupunkien (Wittenberg, Halle, Leipzig, Dredsen, Weimar, Eisenach, Frankfurt am Main, Bieberich, Köln) läpi ja saapui Brysseliin 20.8. Sieltä matka jatkui Antwerpenin kautta Pariisiin 24.8., jossa Snellman oleskeli 18 päivää. Syyskuussa hän ylitti Englannin kanaalin ja saapui 13.9 Lontooseen. Täällä hän viipyi viikon käyden välillä Hullissa ja Liverpoolissa. Kotimatka sujui Hampurin, Lyypekin ja Tukholman kautta, Kuopiossa hän oli jälleen 15.10.1847.

Kokemuksiaan Snellman purki artikkelissa ”Pariisi ja Lontoo”. Se oli vertaileva tutkimus ranskalaisen ja englantilaisen yhteiskuntasysteemin eduista ja haitoista esikuvaksi Suomen kansallisuuskehitykselle. Näiden suurkaupunkien elämä antoi hänelle mahdollisuuden esitellä kehittyneitä kansallisuuksia ja niiden sosiaalisia uudistuksia. Johtomotiivina oli tuoda esille yhteys kaupunkien ulkokuoren ja asukkaiden sivistyksen välillä. Siksi Snellman kiinnittää erityisen myönteistä huomiota Pariisiin. Esimerkiksi Louvren taideaarteet hän analysoi Hegelin estetiikkakäsityksen perusteella.

Lehtiartikkelit oli tarkoitettu suurelle yleisölle, mutta puolisonsa kanssa käymässä kirjeenvaihdossa hän kuvaili suuren maailman ihmeitä seikkaperäisemmin ja tällä tavalla huolellisesti perehdytti vaimoaan sivistyneen maailman elämään. Snellman oli 39-vuotiaana avioitunut 18.11.1845 Kuopion apteekkarin tyttären Johanna Lovisa (Jeanette) Wennbergin kanssa, joka oli miestään 22 vuotta nuorempi. Esikoistytär Hanna syntyi seuraavana vuonna. Lisäksi perheessä asui Snellman veljenpoika Carl Konstantin (Calle) ja kaksi palvelijatarta. Snellmanin melkein neljä kuukautta kestäneen ulkomaanmatkan aikana käyty kirjeenvaihto 1.7.1847–8.10.1847 vaimon kanssa paljasti Snellmanista uusia piirteitä. Jokaisen pidemmän eron lähestyessä Snellman kävi äärimmäisen kärttyisäksi. Yleensä lähtöä edelsi kiivas mielenpurkaus, jota Snellman matkaa päästyään katkerasti aina katui. Matkat olivat tuoreelle aviomiehelle itsetutkiskelun ja vakavan tiliteon aikaa. Koulurutiineista ja sanomalehtitaisteluista vapautuneella Snellmanilla oli aikaa eritellä yksityiselämän ongelmia, joita käytiin vaimon kanssa kirjeissä läpi. Nuorelle naiselle sopeutuminen paljon itseään vanhemman miehen toivomuksiin ja tottumuksiin oli suuri muutos. Vaikka Snellman toimi itsepäisesti puuskiensa mukaan, vaimo halusi lempeän rauhallisesti tyynnyttää myrskyn ja palauttaa miehensä kuohuvan mielen tasapainon.

Matkan synnyttämiä inspiraatioita Saksasta heijastaa myös Snellmanin arvostelu Väktaren Tidskrift för Läroståndet lehdestä, jossa hän käy kriittisesti läpi dogmatiikan professori A. A. Laurellin, kirkkohistorian professori B. O. Lillen ja käytännöllisen teologian professori F. L. Schaumanin teologisia kirjoituksia. Snellmanin tarkasteli niiden merkitystä siltä kannalta, että myös teologiassa yliopiston ja tieteen tehtävänä oli palvella kansakunnan sivistämistä. Keskustelun taustalla oli 1840-luvun uskonnolliset liikkeet ja myös Saksan teologinen keskustelu. Tässä yhteydessä Snellman puhui voimakkaasti vapaasta mielipiteenmuodostuksesta yhdistysvapauden ja lehdistön avulla. Arvioinnissaan Snellman on tyytymätön lehden korkeakirkolliseen sävyyn; kirjoittajat arvostelivat ankarasti kaikkia kirkon dogmien vastaisia väitteitä ja kääntyivät Snellmanin mielestä näin nykyaikaa ja pääasiassa Saksan teologeja vastaan. Ongelma oli siinä, että samaan aikaan nämä teologit eivät nähneet suomalaisten seurakuntien tilaa ja yrittäneet etsiä lääkettä niiden uskonnollisen elämän parantamiseen. Snellmanin mielestä Väktaren ei esittänyt mitään keinoja tämän rappion torjumiseen vaan oli perusteettomasti hyökännyt uusia ajatuksia vastaan ja antanut niille yksipuolisen ja mielivaltaisen tuomion. Snellmanin mielestä kirjoittajilta olisi ollut rehellisempää tunnustaa, että sellainen kirkko, joka ei voinut tarjota mitään vakaumukselle eikä myöskään keinoja selviytymiseen elämässä, oli omasta syystään hajoamassa.

Käytännöllisempää matkan antia edustaa artikkeli ”Metsänhoito ja puutavarakauppa Suomessa”. Artikkeli perustuu tuoreimpaan tietoon, koska Snellman tutustui Preussin, Saksin ja Thüringenin metsäalan oppilaitoksiin ja viljeltyihin metsiin. Samoin hän oli seurannut toimintaa puutavarakauppaa harjoittavissa Itämeren satamissa ja Suomen tärkeimmissä vientisatamissa Lontoossa ja Hullissa. Koko matkan ajan häntä oli opastamassa kokenut metsätalousmies Längman. Kirjoituksessaan Snellman loi perinpohjaisen katsauksen metsäteollisuuden edellytyksiin ja esitteli sen jälkeen seikkaperäisesti keinot, joilla metsäteollisuutta voidaan Suomessa edistää. Snellman esitti vapauksia metsän käsittelyyn ja puutavarakauppaan, liikenneyhteyksien parantamiseen ja edullisten kauppasopimusten aikaansaamiseen. Ongelmaksi jäisi kuitenkin yksityisten halukkuus viljellä metsää. Sen edistämiseksi hän suositteli asiaan perehtymiseen mainitsemiaan saksan- ja ruotsinkielisiä perusteoksia. Lisäksi Snellman ehdotti, että julkisin varoin olisi perustettava yrityksiä, joista yksityishenkilöt voisivat saada opastusta toimiinsa.

Ystävyyssuhteet koetuksella

Tänä aikana tapahtui Snellmanin lopullinen välirikko J. J. Nervanderin kanssa, joka hylkäsi suomalaisen kansallisuusliikkeen. Nervanderin omien sanojen mukaan he olivat poliittisista asioista niin erimielisiä, että he eivät voineet vaikuttaa toisiinsa keskinäisillä saarnoilla, koska Snellman ei voinut tai ei halunnut nähdä asioita hänen kannaltaan. Siksi kaikenlainen todistelu oli turhaa. (8.5.1847). Kun Nervander kuoli yllättäen maaliskuussa 1848, oli se kova isku Snellmanille. Paremmin yksimielisyys yleisten asioiden edistämisestä säilyi Elias Lönnrotin ja J. J. Tengströmin kanssa, vaikka varoituksia sateli heiltäkin koko ajan. Tengström esimerkiksi totesi Snellmanin tyylistä, että uhmakkuus ja hienovaraisuuden syrjäyttäminen asioiden edistämisessä ei ollut rohkeutta (6.3.1848). Snellman puolustautui sillä, että omasta mielestään hän tulkitsi ajan merkit toisin kuin muut: hän koki juuri käsillä olevan ajan avaavan tietä suomalaisen kansallishengen kehittymiselle. Snellman havainnollisti näkemystään viittaamalla Nervanderin varovaisuuteen, mikä hänen mielestään oli yhtä epäilyttävää kuin Snellmanin omat etunsa syrjään jättävä itserakkaus, josta häntä syytettiin. Snellmanin mielestä yleisestä edusta huolehtiessaan Nervander ei uhrannut hitustakaan omista eduistaan. Snellmanin uskollisimpia kannattajia oli J. J. Tengströmin poika Johan Robert Tengströmin, joka kuitenkin Pariisissa kuoli yllättäen 24-vuotiaana. Snellman oli ystävystynyt lahjakkaan pojan kanssa, josta toivoi seuraajaansa suomalaispyrintöjen edistämisessä. Nyt Snellman sai laatia nekrologin hänen muistokseen.

                                                                                                                                                                 Raimo Savolainen