Elias Lönnrot

Elias Lönnrot

Elias Lönnrotilta

Päivämäärä: 
18.4.1846
Kajaani 18.4.1846   Parahin Veli!    Ole hyvä ja julkaise Saimassa oheen liitetty kuolinilmoitus, joka minun olisi pitänyt antaa Sinulle jo Iisalmessa. Vainaja oli 7 tai 8 vuotta sitten lapselle poikkeuksellisen hyvää mielenmalttia ja neuvokkuutta osoittaen pelastanut serkkunsa, rovasti Aejmelaeuksen vanhimman pojan, hukkumasta. Lapset olivat kauniina kesäpäivänä soutaneet kotiopettajansa kanssa erääseen Oulujärven saareen ja alkaneet pulikoida kotiopettajan lukiessa tai nukkuessa jonkin matkan päässä rannasta. Poika oli niissä vesileikeissä joutunut syvempään kohtaan, niin että hänestä äkk...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotilta

Päivämäärä: 
5.5.1846
[toukokuussa 1846]   Parahin Veli!    Vaikka Kallavesi-lehti ei nykyisin –niinkuin pahimmoillaan[suomeksi] – liene monenkaan roposen arvoinen, me täkäläiset emme kuitenkaan ole jättäneet sitä täysin huomiotta, koska toivomme, että sen kahleet ennen pitkää murtuvat, ja niinpä pyydämme sinua merkitsemään luetteloosi seuraavalla liuskalla mainitut henkilöt, jotka ovat kukin hopearuplallaan valmiita avustamaan sen pikaista synnytystä. Et kai vain ole jo toteuttanut uhkaustasi ja lopettanut Saiman julkaisemista, koska siitä ei nähty täällä häivääkään viime postissa? Hovioikeuden auskultantti Grö...
Henkilöt: 
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotilta

Päivämäärä: 
5.5.1846
[toukokuussa 1846]   Parahin Veli!  Kirjoitin viime viikolla sinulle muutaman rivin ja oletan kirjeen tulleen perille, vaikka en antanut sen kuljettamista tavallisen postin tehtäväksi. Sen jälkeen sain Europaeukselta oheen liittämäni kirjeen, jossa voi olla yhtä ja toista Saimaan sopivaa ja jonka nyt lähetän sinulle. Kirje voi aivan hyvin jäädä sinun haltuusi siihen saakka, kun tulen Kuopioon tänä vuonna tai joskus myöhemmin. – Jos haluat käyttää aikaasi muokataksesi mielesi mukaan seuraavia Kantelettaren runojen käännösyritelmiä, niitä voi joskus käyttää palstantäytteeksi. Terveisiä! Elias...
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotille

Päivämäärä: 
6.7.1846
Kuopio 6.7.1846   Parahin Veli!    Kiitoksia viime käynnistäsi täällä. Toivon, ettei sillä ole ollut enää pahempia vaikutuksia terveydentilaasi. Tilapäisistä vatsavaivoistasi saat kyllä syyttää uintiretkiäsi ja suihkussa käyntejäsi etkä mitään muuta. Sangen myöhään olen saanut ”Kadetin” lähetetyksi. Sillä ei kylläkään ole juuri mitään arvoa. Hyvä olemassa vain kokoelman täydennykseksi. Collan on saanut Castrénilta kirjeen, kuten Saimasta näet. Hän on hieman kiukuissaan siitä, että uutinen Bergstadin kotiinpaluuaikeista on julkaistu. Jumala suokoon, että ukko palaa onnellisesti sieltä kirotu...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotille

Päivämäärä: 
26.12.1846
Kuopiossa 26.12.1846   Parahin Veli!    Pitkään odotettu isku on tullut ja Saima on lakkautettu. Tästä syystä teen Sinulle ehdotuksen, johon pyydän Sinua ystävällisesti suostumaan: Lähetä kiireimmän kaupalla Helsinkiin anomus julkaisuluvan saamiseksi ”Litteraturtidningille”, joka painatettaisiin kuopiolaisessa kirjapainossa ja jota julkaistaisiin kaksi vihkoa kuukaudessa. Anna minulle sitten valtakirja, jotta voin Sinun puolestasi hoitaa täällä lehden asioita. Levitän ilmoituksia, joiden mukaan lehteä julkaiset Sinä ”Kallavesi-lehden entisen toimituksen avustamana”. Sinä kirjoitat pääkirjoi...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotilta

Päivämäärä: 
4.1.1847
Laukko 4.1.1847   Parahin Veli!    Monien muiden tavoin minäkin suren sydämeni pohjasta Saiman kuolemaa. Saadakseni painatusluvan Litteraturtidningenille olen nyt lähettänyt Hänen Keisarilliselle Majesteetilleen anomuksen, jonka sanamuoto on tällainen: ”Syvintä alamaista kunnioitustani vakuuttaen rohkenen anoa Teidän Keisarilliselta Majesteetiltanne kaikkein armollisinta lupaa julkaista kuopiolaisen kirjapainon kautta Litteraturtidningiä, jota ilmestyisi kaksi vihkoa kuukaudessa. Olen saanut lupauksia muiden avusta tämän lehden toimittamisessa, ja lehden tarkoituksena on välittää lukevalle ...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotilta

Päivämäärä: 
19.1.1847
Laukko 19.1.1847   Parahin Veli!    Oheisen Rabben kirjeen voit pitää hallussasi siihen saakka, kunnes tapaamme (huhtikuussa?). Mitä tulee siinä mainittuun ensimmäiseen puutteeseen, luulen moitteen raukeavan, koska kirjelmässä mainittiin kursiivilla nimi Litteraturtidning. Toinen puute oli se, ettet maininnut täsmällisesti numeroiden arkkimäärää enkä minä halunnut sitoa Sinua mihinkään tiettyyn määrään. Luultavasti se ei aiheuta ikävyyksiä. Kun Rabbe nyt lähettää Sinulle julkaisuluvan, ilmoita minulle heti sen saapumisesta, jotta voisin kirjoittaa jotakin 1. numeroon. Lehden ilmoittelu ym. ...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotille

Päivämäärä: 
14.2.1847
Kuopio 14.2.1847   Parahin Veli Elias.    Sydämellinen kiitos ystävällisestä valmiudestasi lainata nimesi uuden lehden käyttöön. Samoin hyvästä lupauksestasi avustaa sitä kirjoituksillasi. Lähetä nyt kiireimmän kaupalla ensimmäinen artikkeli lehden esittäytymistä varten. En muista, selvitinkö viimeksi syitä, joiden takia minun on ryhdyttävä levittelemään toisen nimissä lehtimiehen viisauttani. Ensiksi: Olen sitä mieltä, että maan lehdistö saattaa menettää jotakin, ennen muuta reipasta rohkeutta, jos minä lopetan toimintani. Olen sen takia halukas katsastamaan kuukausittain maan lehdistön ta...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotilta

Päivämäärä: 
13.6.1847
Kajaanissa 13.6.1847   Parahin Veli!    Aikani ei mitenkään anna myöten, jotta voisin edes ajatella tulevani koulun päättäjäisiin. Kysyt varmaan mitä sitten teen, ja vastaan: aamupäivisin työskentelen kaupungissa sanakirjan parissa ja iltapäivisin maalla tulevaa uutta Kalevalan laitosta valmistellen. Joskus kyllä käy niinkin, etten pane yhtä kovasti painoa sille, mitä aika sallii, mutta nyt en ole viime matkani jälkeen vielä ennättänyt istua itseäni uuvuksiin. Laske nyt, kuinka pitkäksi aikaa sinun käsikirjoituksesi riittävät Litteraturbladetin täyttämiseen, ja kerro siitä minulle muutamall...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Elias Lönnrotille

Päivämäärä: 
29.6.1847
Kuopiossa 29.6.1847   Parahin Veli Lönnrot!    Ltteraturbladetin lähimmät tarpeet on saatu hyvin hoidetuksi. Siihen on aineistoa 18–22 arkkia. Osa tästä on tosin vulgääriä, sitä paitsi tuskin omaperäistä. Jos voisit näin ollen toimittaa tekstiä pari arkkia elokuuksi, ole ystävällinen ja tee se ja lähetä tekstit Melanderille. Mainitse silloin hänelle, jos haluat niistä eripainoksia. Tilausten kehno kertyminen ja ennestään kehno tilanne ovat johtaneet siihen, etten ole pystynyt maksamaan painatuskustannuksia kokonaan. Ne saadaan kuitenkin katetuksi jäljellä olevilla 400 kappaleella, jotka Öhm...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: