Narváez, Ramon Maria

Narváez, Ramon Maria

1800–1868. Espanjalainen herttua, marsalkka ja poliitikko. Konseljipresidentti 1844–46. Useita kertoja pääministerinä.

Saima nro 34, 21.8.1845

Päivämäärä: 
21.8.1845
Kuopio Kauniin vuodenajan kaunis osa on ohi, ja tilalle ovat tulleet syyssateet ja syyskylmät. Varisparvet kokoontuvat kuhilaisiin ja nuoriso kouluihin. Kuhilaissa kuuluu tänä vuonna olevan täysiä tähkäpäitä ja täysikokoisia jyviä; kunpa sisään korjattu sato ei olisi jälkimmäisessäkään tapauksessa kevyttä eikä tyhjää! Kaksi kohtalaisen kuuluisuuden saavuttanutta varasta, Makkoset, onnistui huolimattoman vartioinnin takia pääsemään karkuteille Liperissä, mutta heidät on saatu uudelleen kiinni Tuusniemellä ja lähetetty täkäläiseen poliisivankilaan. Serkukset olivat vierailleet erään talon kel...
Paikat: 
Termit: 

Saima nro 5, 5.2.1846

Päivämäärä: 
5.2.1846
Kuopio Vielä viime viikolla kaupunkimme sai Helsingistä jälleen postilähetyksen, joka saapui käsiimme kymmenpäiväisen vaelluksen jälkeen, kuulemma Viipurin ja Käkisalmen kautta. Nykyisin postinkulku näyttää kuitenkin muuttuvan säännöllisemmäksi, vaikkakin tiistain posti saapui vasta keskiviikkona. Viime kuussa lämpömittarin lukema alitti täällä parina päivänä -30 asteen rajan, mutta on enimmäkseen pysynyt 15 ja 20 asteen välimailla, joten vielä ei ole koettu kauan jatkuvia kovia pakkasia.   Uutisia H. K. Majesteettinsa on Porvoon tuomiokapitulille 18. lokakuuta 1845 osoittamallaan Armollise...
Paikat: 

Saima nro 11, 21.3.1846

Päivämäärä: 
21.3.1846
Kuopio Edellisessä numerossa julkaistu tieto valtiovallan viimeksi myöntämästä tuesta on sikäli virheellinen, että mainitut 3 000 tynnyriä ruista on tarkoitettu pelkästään rahvaalle lainattavaksi, mistä edellytetään palautettavaksi vain kahden kapan verran enemmän tynnyriä kohti. Sama määrä eli toiset kolmetuhatta tynnyriä lähetetään myytäväksi 5 hopearuplan 15 kopeekan hintaan tynnyriltä. Viljavarastoista lainataan myös 750 tynnyriä ohraa ja sama määrä myydään 4 hopearuplan 10 kopeekan hintaan tynnyriltä. Lääninhallitus on jakanut mainitun viljamäärän pitäjien kesken seuraavasti: ruista ty...
Paikat: 

Saima nro 15, 18.4.1846

Päivämäärä: 
18.4.1846
Kuopio Keskiviikkona vietti täkäläinen Auxiliar-Raamattuseura vuosijuhlaansa kokoontumalla lukion juhlasalissa. Kokous aloitettiin rukouksella, jota ennen ja jonka jälkeen lukion nuoret veisasivat säkeistöjä virrestä ”Jumala ompi linnamme”. Seuran sihteeri luki vuosikertomuksen, jonka pääsisällöstä kerromme tuonnempana. Lopuksi esiintyi päivän puhujaksi valittu herra lehtori Bergh, jonka esitys pyrki kuvaamaan Suomen kirkon papiston hänen mielestään virheellistä saarnaamistapaa. Tästä puheesta olisi paljonkin sanomista ja toivottavasti se tullaan julkaisemaan painettuna. Vaikka puhuja esitt...
Paikat: 

Saima nro 18, 9.5.1846

Päivämäärä: 
9.5.1846
Kuopio Kevät ei noudata täällä uutta eikä vanhaa ajanlaskua, vaan omaa mielivaltaista tahtiaan, ja tästä syystä jäiden nähdään jälleen vahvistuvan päivä päivältä ja viikolla on saatu uutta lunta ja oiva rekikeli. Tokihan tällainen lisää tavattomasti elämän miellyttävyyttä.   Ulkomailta Ruotsissa on edesmenneen vapaaherra Nordenfalkin paikalle nimitetty oikeusministeriksi valtakunnanmarsalkka kreivi Posse. Hän hoiti samaa tehtävää muutamia kuukausia vuoden 1840 valtiopäivien aikana. Silloin hän sai aluksi tukea silloisilta oppositiolehdiltä mutta pian hänen oli sekä kuninkaan että noiden aie...
Paikat: 
Termit: