Eerik Pyhä

Eerik Pyhä

Ruotsin kuningas n. 1150–1160. Pidettiin pyhimyksenä 1200-luvulta lähtien.

Litteraturblad nro 4, huhtikuu 1856: Lisäys edellisen numeron lausuntoihin Suomen olojen arvioista Ruotsin näkökulmasta

Päivämäärä: 
1.4.1856
Aiheen tähän lisäykseen saimme lähinnä tarpeesta selittää, että kun viimeksi lausuimme käsityksemme asiasta, meille oli tuntematon vuonna 1855 Tukholmassa painettu kirjoitus, jossa myös allekirjoittaneen aikaisempi esiintyminen oli saanut osakseen ankaran tuomion, millä siis ei voi katsoa olleen mitään vaikutusta sanottuun lausumaan. Kyseisessä kirjoituksessa on lisäksi suomenkielisestä kansasta kirjoitettu tahdikkaasti ja kansan oikeuksia kunnioittaen, joka ruotsalaisissa Suomea koskevissa pamfleteissa on ollut erittäin harvinaista. Tekijä vain samoin kuin hänen vähemmän tahdikkaat maanmie...
Paikat: 

Litteraturblad nro 8, elokuu 1857: Ikävää sanasotaa

Päivämäärä: 
10.8.1857
Emme voineet evätä ylläolevalta pikku kiistakirjoitukselta paikkaa lehdestä, vaikka olisi ollut toivottavaa, että se olisi auttanut valaisemaan otsikkonsa mainitsemaa asiaa eikä vain tuulettanut haavoitettua turhamaisuutta. Jos meitä vaadittaisiin vain myöntämään, että tekijän järkeily Suomen maaveron kapitalisoinnista on esimerkki, ei ehdotus, olemme siihen sekä halukkaat että velvolliset. Varauksemme ei siis suuntaudu ehdotusta vaan esimerkkiä vastaan, kun se on otettu oman maan oloista ja väittää esittävänsä toivottavan uudistuksen – ottamatta huomioon eri varauksia sen toteuttamisesta. ...
Paikat: 

Litteraturblad nro 9, syyskuu 1857: Selitys lehden lukijoille

Päivämäärä: 
1.9.1857
Meidän on pakko vaivata lukijaa esittämällä asiakirjat Suometarta vastaan käydystä sanasodasta. Suomi-lehden vuosikerrassa 1857 olleen kirjoituksen johdosta, josta kerrottiin tämän lehden kesäkuun numerossa, huomautimme viitteessä sanomalehti Suometarta vastaan, että se ”suhtautuu kovin ylimielisesti niiden tietämättömyyteen, jotka ovat sitä mieltä, että käännytystä Suomessa toteutettiin tulella ja miekalla. Suometar päättelee aivan yksinkertaisesti, että se ei ole totta, ja että käännytys on tapahtunut vain opettamalla ja saarnaamalla”. Nämä olivat meidän sanamme. Asia on aivan yksinkertai...
Henkilöt: 
Paikat: 

Litteraturblad nro 7, heinäkuu 1858: Puolustukseksi

Päivämäärä: 
1.7.1858
Lehtikirjoittelu jättäytyy jo vanhastaan alttiiksi väärintulkinnoille, syytöksille, jopa mainetta ja kunniaa loukkaaville herjauksille, niin ettei maksa vaivaa puhua siitä tai ryhtyä kaikkea kumoamaan tai puolustamaan. Mitä vähemmän lehtikirjoittaja taipuu mihinkään vallitsevaan mielipiteeseen, mitä enemmän hän keskittyy asiaan ottamatta huomioon henkilöitä, sitä enemmän hän joutuu loukkaamaan ennakkoluuloja, tunteita, etunäkökohtia ja itserakkautta. Vastaaminen kaikkiin loukatun herkkänahkaisuuden nostattamiin syyteryöppyihin merkitsisi palstojen täyttämistä puheella yksilöllisistä vaatimu...
Paikat: