Noack, Ludwig

Noack, Ludwig

1819–1885. Filosofian professori Giessenissä.

Ludwig Noackilta

Päivämäärä: 
11.3.1846
Wormsissa 11.3.1846   Kunnianarvoisa Herra!    Darmstadtissa toimiva C. W. Lesken kustannusliike on päättänyt ryhtyä julkaisemaan uutta erikoisaikakauslehteä nimeltä Jahrbücher für speculative Philosophie, jonka toimittajaksi allekirjoittanut on nimitetty. Julkaisun tarkoituksena on tiukasti filosofisten tieteenalojen järjestelmällisen käsittelyn ohella erityisesti pyrkiä empiiristen tieteiden spekulatiivisen ymmärtämisen edistämiseen ja tarjota filosofian itsenäistä asemaa puolustaville tiedemiehille tähän asti puuttunut mahdollisuus esittää uudessa äänenkannattajassa tutkimuksiaan ja arvo...
Henkilöt: 
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Ludwig Noackilta

Päivämäärä: 
9.10.1846
Wormsissa 9.10.1846   Suuresti kunnioitettu Herra!    Rohkenin muutamia kuukausia sitten lähettää Teidän Kunnianarvoisuudellenne kutsun ryhtyä aktiivisesti avustamaan vastikään perustamaani filosofista aikakauslehteä. Olettaen, että heinäkuussa ilmestynyt, valitettavasti hieman myöhästynyt ensimmäinen numero, jota kuitenkin on jo seurannut toinen ja molemmat muut vielä tänä vuonna seuraavat, on jo saapunut nähtäväksenne ja että Te hyväksytte yleispiirteiltään ne periaatteet, jotka on ilmaistu johdannoksi esitetyssä ohjelmassa, rohkenen toistaa nöyrimmän kysymykseni ja pyyntöni ja tiedustell...
Henkilöt: 
Paikat: 
Kirjeenvaihto: 

Kallavesi 11, Saiman liite, 31.10.1846

Päivämäärä: 
31.10.1846
Ulkomaista kirjallisuutta, Saksan uusimmat teologiset kiistat Olemme eri yhteyksissä todenneet Saksan uskonnollisten uudistusten olevan aikamme tärkein tapahtuma. Myönnämme, että tällainen arvio ei meidän tilanteessamme voi perustua kyllin luotettaviin tietoihin tapahtumien lähemmistä syistä ja niiden kehityksestä. Mutta varmimmankaan historiallisen tiedon avulla olisi mahdotonta määritellä sellaisen liikkeen tarkoitusta ja tulevaa merkitystä, josta nyt on kysymys. Sen, mitä voidaan aavistella ja ennakoida, täytyy perustua tietoon aikamme sivistyksestä ja pyrkimyksistä yleensä. Ja koska täm...
Paikat: 

Karl Ludwig Michelet'ltä

Päivämäärä: 
29.1.1847
Berliinissä 29.1.1847   Suuresti kunnioitettu Herra Tohtori!    Sen jälkeen kun aikakauskirjasta Jahrbücher für speculative Philosophie, jonka julkaisemiseen Berliinin filosofinen seura on osallistunut, on ilmestynyt kolme ensimmäistä numeroa, allekirjoittaneella on kunnia Seuran toimitusvaliokunnan nimissä kiinnittää Teidän, seuran ulkomaisen jäsenen, huomiotanne lehden ohjelmaan, jonka herra toht. Noack on esittänyt ensimmäisen numeron lopussa, ja pyytää täten Teitä lähettämään hyväntahtoisimmin kirjoituksianne, jotka vastaavat siinä laveammin esiteltyjä pyrkimyksiä, seuralle allekirjoitt...
Paikat: 
Kirjeenvaihto: