Cajan, Johan Fredrik

Cajan, Johan Fredrik

1815–1887. Opiskelijaksi Helsingin yliopistoon 1832. Pappistutkinto 1842. Pappina Alavudella 1847–51, Peräseinäjoella 1851. Piippolan kappalainen 1857–59. Kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen Suomen historian 1839–40 Mehiläinen-lehteen.

Saima nro 15, 10.4.1845

Päivämäärä: 
10.4.1845
Kuopio Täällä odotetaan kevättä turhaan. Pohjatuuli, pakkanen, lumi ja uudet kinokset nujertavat nopeasti toiveet yhä uudelleen. Läänin Kuvernööri lähti tämän kuun 6. päivänä tarkastusmatkalle lääniin. Hyvän kaupunkimme väestö kasvaa, mutta vallitseva keinottelunhalu vaikeuttaa tulokkaiden pääsemistä katon alle. Vuokrat ovat korkeita, ja on jo kuultu, että viidestä huoneesta ja keittiöstä pyydetään vuosivuokraa 500 ruplaa. Niin paljon ei maksane kukaan muu kuin markkinavieraat. Voidaan kuitenkin aivan hyvin ennustaa, että muutamassa vuodessa vuokrat vielä ylittävät nykyisen keskitason, 50 r...
Termit: 

Saima nro 16, 17.4.1845

Päivämäärä: 
17.4.1845
Kuopio Kelpo kaupunkimme saa kunnian olla ehkä ensimmäinen, jossa äidinkieli on otettu virallisesti käyttöön kirkon ulkopuolella. Herra Lagin eilen järjestämässä musikaalisessa soiréessa [illanvietossa] eräs nuori musiikinharrastaja lauloi Runebergin ”Seitsentoistavuotiaan” ja ”Se oli silloin” suomalaisina käännöksinä. Ensiksi mainittu, erityisen onnistunut on julkaistu tässä lehdessä. On tunnettua, että suomen kielen vokaalien paljous tekee kielestä laulussa hyvin kauniisti sointuvan. Mutta kaikkien kielten tavoin se saa kauneimman sointunsa naisen huulilla. Ja niin sitä on kuunneltava, jo...
Termit: 

Saima nro 13, 4.4.1846

Päivämäärä: 
4.4.1846
Kuopio Kevään varhainen lämpimyys ja jäiden päällä jo kauan vellonut runsas vesi ovat puhkoneet niihin niin paljon ns. tuuliavantoja, ettei niillä enää monilla seuduilla lainkaan kuljeta, vaan käytetään mieluummin auraamattomia maanteitä. Lämpötila on nyt jälleen muutamina päivinä ollut pakkasen puolella ja maa on öisin jäätynyt kovaksi. Täkäläinen raamattuseura kokoontuu keskiviikkona huhtikuun 15. päivänä klo 4 ip. lukion tiloissa. Hra lehtori Bergh pitää tilaisuudessa puheen.   Ulkomaanuutisia Krakovan ja Galitsian levottomuudet on rauhoitettu. Vain Turussa näköjään uskotaan toisin. Engl...
Paikat: 

Kallavesi nro 3, Saiman liite, 5.9.1846

Päivämäärä: 
5.9.1846
Kotimaista kirjallisuutta Nykyisissä olosuhteissa olisi naurettavaa odottaakaan varsinaista tieteellistä kirjallisuutta suomen kielellä. Suomenruotsalainenkin kirjallisuus, joka sentään nojautuu seitsemänsadan vuoden sivistykseen, on tässä suhteessa niin köyhää, että kaikkien tämän alan kirjojen luetteleminen viimeisten 25 vuoden ajalta veisi tuskin yhtä tällaista sivua. Suomenkielistä kirjallisuutta on sen sijaan samana aikana rikastutettu varsin monilla, osin koulukäyttöön tarkoitetuilla kirjoilla. Ne ovat käännöksiä, mutta jotkut varsin itsenäisesti muokattuja, ja mahtuupa joukkoon joita...
Paikat: 

Saima nro 48, 5.12.1846

Päivämäärä: 
5.12.1846
Uutisia Herra Cajanin ”Suomen historian” ensimmäinen, pakanuuden ja katolisen ajan käsittävä osa on ilmestynyt Helsingin Suomalaisen kirjallisuusseuran kustannuksella. Tämä uudelleen muokattu laitos näyttää siis sisällöltään rikkaammalta kuin edellinen. Hra Lillja on julkaissut ”luettelon Suomessa painetuista, vielä saatavilla olevista kirjoista ja kirjasista”. Aakkosellista luetteloa edeltää vastaava tieteellinen. Ensiksimainitun luettelon 108 sivusta yleiset kuulutukset ym. vievät 40 sivua, siis yli kolmasosan. Hanke ansaitsee kaiken kiitoksen ja voi vain hämmästellä, että julkaisijan ker...
Paikat: 

Litteraturblad nro 1, toukokuu 1847: Suomen kirjallisuus

Päivämäärä: 
1.5.1847
Suomen Historia, kertoi lyhykäisessä järjestyksessä Joh. Fredr. Kajaani, Kirkkoherran Apulainen Siuntiolla. 1 Osa – Helsing. 1846 (hinta 50 hopeakopeekkaa)   Olen kovin iloinen voidessani esiintyä tässä lehdessä ensi kerran yllä mainitun teoksen arvostelijana. Näin laajan ja näin tieteellisessä hengessä kirjoitetun teoksen julkaiseminen suomenkielisessä asussa on aivan poikkeuksellista nykyoloissa. Kun teos vielä on merkittävin esitys aihepiiristään, on sen esitteleminen senkin vuoksi erityisen suuri ilo. Meidän maassamme on varmaan vielä turhaa toivoa, että maamme asukkaista kansalainen, j...
Paikat: 

Litteraturblad nro 4, huhtikuu 1855: Kotimainen kirjallisuus

Päivämäärä: 
20.4.1855
3. Försök till framställning af Finlands kyrkohistoria, [Yritys esitykseksi Suomen kirkkohistoriasta] af G. F. Helsingius. 1 Del. Tavastehus 1855.   Suomen uskonpuhdistusta edeltävälle kirkkohistorialle on ominaista, että se suurin piirtein lankeaa yhteen sen kanssa mikä tähän mennessä on kirjallisuudessa kulkenut saman ajan Suomen historian nimellä. Porthan, jonka tutkimuksiin myöhemmät kirjoittajat nojautuvat, teki työtä pääasiassa kirkollisten lähteiden parissa: muita ei hänen saatavillaan ollut. Rühs, Arvidsson ja Cajan ovat hänen jälkiään seuraten kirjoittaneet sanotulta ajanjaksolta l...
Paikat: