Runo

Runo

Kysymykseen vastaa, kulta; runo Johanna Lovisa Wennbergille

Päivämäärä: 
23.7.1845
Kysyn Kulta Sinun vuokses: Uskallanko tulla luokses? Nauttia vain, Nyt kun sut sain? Eikö pahat puheetkaan Sua voi säikyttää? ”Tule!” Vastata Sä tohdit Lapsikulta, tuskin pohdit Vaaraa tuota, Että luotan Sydämessäs versovan Jotain kestävää.   Tulta lietsot rohkein käsin, Joko polttaa sydäntäsi? Käsitätkö, Ymmärrätkö Että uskon hanakasti Katsees hymyilyyn?   ”Tule!” – Kutsut ihanainen. Oisin toki taipuvainen, Mutta tunnen: Varo kun en, Kohtaloni ankarasti Riistää toivoon syyn.    
Asiat: 

Tervetuloa nyt toki, runo Johanna Lovisa Wennbergille

Päivämäärä: 
23.7.1845
”Tervetuloa!” Näin kuulin Hänen toivottavan hymyhuulin. Taivas! Olenko nyt pilkan alainen, Vai onko kutsu viesti salainen?   Kuka toivois luokseen vierailijaa, Jolla päällä maan ei ole sijaa? Hymysuin voi häntä tervehtää, Mutta se on silkkaa sanahelinää.   Silti sana mielessäni pysyy. Toivoa se mulle toisko? Epäluulo karvas, viekas kysyy: Pelkkää houretta se oisko?   ”Punastuiko poski? Katse hohti Ehkä jonkinlaista lupausta?” Päivänpaiste rusotukseen johti, Katseet, sanat kulki muita kohti.   Ei hän enää katso minuun päin, Minua ei kuunaan kutsu luokseen. Epäilysten kalvamaksi jäin, Pelkkää...
Asiat: 

Josefina Kellgrenille 2.1.1846

Päivämäärä: 
2.1.1846
Elämää sulle auvoisaa Nyt kaikki toivottaa. Iloa olkoon päivät vaan Seitsentoistiaan!   On kevään kukat kutreillas Ja ruusut poskillas. Tuo näky hurmaa jokaisen: Oot seitsentoistias.   Katseesi loiste hehkumaan Saa joka sydämen, Kun muistaa haaveet neitosen Seitsentoistiaan.   Edessäs polku riemukas Ja vallan varjoton. Sun laillas maailmakin on Seitsentoistias.   Vaan aika kiitää nopeaan, Tuo surut tullessaan. Et hurmaa enää muistakaan Seitsentoistiaan.   Ken elää saa, se tallettaa Parhaat vuosistaan Ja kokee ilon uudestaan Seitsentoistiaan.    
Asiat: 

Kerranpa alkaessa illansuun, runo Josefina Kellgrenin syntymäpäiväjuhlissa 2.1.1846

Päivämäärä: 
2.1.1846
Kerranpa alkaessa illansuun Japanin keisari, auringon poika, veli kuun Heräsi torkuiltaan ja ymmällensä meni. Ylhäisyys kyseli: Missä on rouvaseni? Minne hän tohveleissaan kipitteli, Kun vielä aamutuimaan mua ripitteli?   Mä silloin, Tsinkinkankung, nöyrä alamainen, Armonsa eessä maassa matavainen, Tomussa jonka nosti herra tamppajaloin, Pölyä nielin, kunnes raporttini aloin. Nääs asia on niin, näin kerroin hälle, Suurelle keisarille, kaikkitietävälle: Ihanan Skrinklomaran aatos korkealle lentävä Toi mieleensä: Nyt Kuopioon on mentävä Ja siellä omin ylhin silmin nähtävä Ne juhlat, korkealle...
Asiat: 

Necken. Poetisk kalender 1847

Päivämäärä: 
16.12.1846
Toimittanut F. Berndtson   Hän on tällainen Hellyys katseessansa lymyy, Huulet taipuu vienoon hymyyn, Posken puna ainoastaan Joka kysymykseen vastaa.   Kaino huomiota karttaa, Tuiverrusta välttelee, Niin kuin köynnös vankkaa vartta Tueksensa tarvitsee.   Suojelusta silmät anoo, Lausutuks’ ei sitä saa. Huokaukset samaa sanoo: ”Voitko mieles paaduttaa?”   Sydämesi hyvyys loistaa Kasvoiltasi, tyttökulta! Huoles, murhees tahdon poistaa, Tuen, turvan saisit multa.   Uskalla siis luottaa minuun, Kasvinkumppaniksi tulla! Aatokseni palaa Sinuun, Sulle sykkii sydän mulla.   Hän on myös tällainen Lum...
Asiat: 

Litteraturblad nro 2, toukokuu 1847: Totuus

Päivämäärä: 
1.5.1847
Totuus kun taivainen eessämme loisti, Harhat ja houreet se mielestä poisti. Puolesta sen myös kuolla voi, Uljaasti elää ja kuolla voi.   Voimamme, intomme annoimme sille, Soturin valan me vannoimme sille Sydämin täysin ja sieluinkin, Väkevin sydämin, sieluinkin.   Totuuden tuskat lannistaa voisko, Sieluumme epäilyn taistelut toisko? Oommeko uupuneet, luovuttaneet, Maan tomuun vaipuen luovuttaneet?   Ei, vaan vastustus vahvistaapi, Kamppailu soturin kestäväks saapi; Lopulta totuus voittava on, Vaikka veis tuoni, se voittava on!   Siispä käy eespäin taistelun tiellä, Riemu ja tuska kun vaihte...
Asiat: 

Niin kului vuodet nopeaan, runo Johanna Lovisa Snellmanin 20-vuotissyntymäpäivänä

Päivämäärä: 
1.1.1848
Niin kului vuodet nopeaan, nuo kaksikymmentä. – Ne unelmaasi oli vaan tuoksuista, keväästä.   Sä saman verran vielä näät Vuosia, elämää, Ne on kuin aallot kuohupäät, Kuin virtaa vierivää.   Talveksi vaihtuu syksykin, ja viimat hyytävät Kehystää hopeesuortuvin Poskesi kelmeät.   En kulje enää rinnallas Viimeistä talveas. Mullassa maan ei povikaan Sykähdä kaipuutaan.   Vaan juuri nyt se pakahtuu Kesästä, jonka soit, Ilosta jonka mulle toit Ennen kuin aukee haudan suu,   Ja tuntee: rakkaus yhteinen Luonasi kodin saa, Se elävänä pitää sen, Ikuista puolustaa.    
Paikat: 
Asiat: