Lehtikirjoitus

Lehtikirjoitus

Freja nro 16, 25.2.1842: Jälkiselvittely Svenska Bietin kanssa

Päivämäärä: 
25.2.1842
Jos on vaikea selittää sitä epäluotettavuutta ja ylimielisyyttä, jolla määrätyt tiedemiehet ovat käsitelleet kysymystä Straussista, on jo helpompi löytää selitys Svenska Bietin kammottavalle menettelylle. Asia on tälle lehdelle puoluepoliittinen. Sitä käytetään etupäässä yhden, poliittiselta suuntaukseltaan vastakkaisen lehden nujertamiseksi. Samoin toiminta ”Straussin teosta” vastaan oli julkisen lehdistön yhtäpitävien tietojen mukaan suunnattu saman lehden omistajaa vastaan. Ketään ei näissä oloissa ihmetytä, että Svenska Biet ei toiminnassaan osoita mitään harrastusta kysymyksen selvitte...

Freja nro 23, 18.3.1842: Kirjallisuutta

Päivämäärä: 
18.3.1842
Vaikka Frejan tila ei riitäkään seuraamaan kaikkia päivän ilmiöitä, lehti on silti aina pyrkinyt kiinnittämään yleisön huomiota myös kotimaisen kirjallisuuden tärkeimpiin ja kiinnostavimpiin tapahtumiin. Näin ollen kirjallisuuden ankarasti tieteellinenkään osa ei ole jäänyt lehdelle kokonaan vieraaksi. Kun lehti nyt arvostelee pari sisällöltään teologista ja filosofista teosta, ohjaa toimitusta vakaumus, että näillä tieteillä on Ruotsissa edessään uusi aikakausi. Samalla kun tämä tuntuu lupailevan vapaampia näkymiä uskonnon alueella, se tekee tutkimuksen myös politiikan alueella vakavammaks...

Freja nro 25, 29.3.1842: Kirjallisuutta. Ernst J. F. Kjellander, ”Minnen”: Runoja, filosofisia kirjoituksia, kirjeitä

Päivämäärä: 
29.3.1842
Teos on, kuten sen nimikin sanoo, tarkoitettu varsinaisesti muistojulkaisuksi edesmenneen nuoren miehen ystäville ja tovereille. Kuitenkin teos on perin mielenkiintoinen kaikille, jotka pitävät hyvästä ja jalosta. Harvoin löytää kirjailijaa, joka olisi niin täynnä tällaista rakkautta. Eikä mikään ole niin lohdullista ja rohkaisevaa kuin varmuus siitä, miten pitkälle inhimillinen heikkouskin pääsee kun sitä ajaa puhdas ja luja tahto tavoitella jaloutta maan päällä. Täytyy ällistellä tätä nuorukaista, joka perusti 11-vuotiaana runousyhdistyksen ja päätti tulla kirjailijaksi, oli 13-vuotiaana ...

Freja nro 28, 8.4.1842: Herra Lénström ja hänen arvostelijansa

Päivämäärä: 
8.4.1842
Ei ole mitenkään ennen kuulumatonta, että jos mies on osoittanut hänelle syydetyt moitteet vähimmässäkin määrin oikeutetuiksi, hänet julistetaan ikiajoiksi arvottomaksi saamaan tunnustusta. Yhtä tavallista on, että pahantapainen tyhjäntoimittaja käyttää riemumielin tilaisuutta hyväkseen häiritäkseen ketä tahansa kunhan voi tehdä sen seurauksia pelkäämättä. Niinpä näyttää tulleen tavaksi, että herra Lénströmin jokaisen teoksen jokaisessa arvostelussa pyritään vain polkemaan hänen arvoaan kirjoittajana ajattelematta vähääkään teoksen mahdollisia ansioita. Ollaan suorastaan sitä mieltä, että h...

Freja nro 31, 19.4.1842: Kirjallisuutta. ”Rosen på Tistelön”, kirjoittanut Emelie Carlén

Päivämäärä: 
19.4.1842
Ei riitä, että kirjoittaa kirjan, sitä on myös myytävä. Tässä vanhassa väittämässä annetaan melko luotettava mittapuu ainakin tieteellisten ja kaunokirjallisten teosten arvolle – saarnatkoon rigoristi ja pedantti miten haluaa kansantajuistamista vastaan. Tieteen osalta on ymmärrettävää, että sen eri haarat voivat saada vain suhteellisen rajallisen yleisön, mutta taidenautinto on varsinaisesti suuren yleisön asia. Sivistys ja opinnot voivat lisätä nautintoa, mutta sellainen taideteos, joka ei ole käsitettävissä aikansa yleissivistyksen perusteella, ei oikeastaan ansaitse taideteoksen nimeä. ...

Freja nro 32, 22.4.1842: Kirjallisuutta. ”Gabrièle Mimanso”. Romaani ”Törnrosens bokin” kirjoittajalta

Päivämäärä: 
22.4.1842
Tässä nyt on ”Gabrièlen” viimeinen osa, ”Ranskan kuningasta Ludvig Filipiä vastaan tehdyn viimeisen murhayrityksen” viimeinen osa – ”syksyltä 1840”. Ja ennen kuin kevään 1842 kukat ovat puhjenneet, koko Tukholma on lukenut, ja ennen kuin tammet ovat alkaneet vihertää, koko Ruotsi on lukenut tämän ”viimeisen murhayrityksen” viimeisen osan – lukenut siitä: ”Kello 6 lokakuun 15. päivän iltana ammuttiin laukaus kuningas Ludvig Filipiä tai oikeammin hänen vaunujaan kohti. Tämä tapahtui matkalla Tuileriesta St. Cloudiin, lähellä Pont de la Concordea. Entä kuka oli ampuja? Onneton Martius Darmez.”...

Freja nro 40, 20.5.1842: Filosofin ajatuksia kauniimmasta sukupuolesta

Päivämäärä: 
20.5.1842
(Rouvat lukekoot aviomiehilleen ja nuoret naiset rakastajilleen)   Ken on lukenut Kantin pikkukirjoituksia, on varmasti ihmetellyt hänen maailman ja ihmisten tuntemustaan, vaikka hän eli suurimman osan elämästään saman kamarin seinien sisällä. Suhteessa naisiin Kant muodostaa triumviraatin Leibnitzin ja Swedenborgin kanssa. Siitä huolimatta hän on kirjoittanut naisten luonteesta ja määrityksestä enemmän totuuksia kuin konsanaan rutinoiduin kosiskelija. Ja hän kirjoittaa aina niin kohteliaasti, että se sopisi täydellisimmälle kavaljeerillekin. Kant sanoo antropologiassaan muun muassa näin: ”...

Freja nro 41, 24.5.1842: Svenska Bietin päätös tieteistä ja niiden harjoittajista

Päivämäärä: 
24.5.1842
Svenska Bietin viime lauantain numerossa on Litteraturbulletin-otsikon alla artikkeli, jonka pitäisi olla tieteellinen arvio Ignellin teoksesta ”Grund­drag af den kristliga sedeläran”. Kalskahtavan otsikkokilven taakse kätkeytyy kuitenkin tietämättömyyden, karkeuden ja paavillisuuden hylkäystuomio kaikelle sille, mitä sanotaan tieteelliseksi tutkimukseksi, kavalin henkilö­koh­tai­nen hyökkäys, mitä omasta ymmärryksen ja todistuskyvyn puuttees­taan suuttunut röyhkimys on tieteellisessä yhteisössä milloinkaan rohjennut tehdä. On todella valitettava tieteen kohtaloa tässä maassa, missä ajatus-...
Henkilöt: 

Freja nro 42, 27.5.1842: Tragikomedia, jota suuret sanomalehdet esittävät perustus­laki­valiokunnan edustusehdotuksesta

Päivämäärä: 
27.5.1842
Jokaisesta ihmisestä on masentavaa tehdä virhe, mutta kelvolliselle ja oikeamieliselle ei ole mikään taakka tunnustaa sitä. Se, joka kiihkeästi tavoittelee oikeassa olemista vain siksi, että pelkää vää­rässä olemisen häpeää, osoittaa samalla kertaa vähäistä kykyä, sillä hän pelkää virheaskeleella menettävänsä toisten arvostuksen, sekä vähäistä rakkautta oikeaa kohtaan, sillä hän asettaa surkean turha­maisuutensa totuuden voiton edelle. Jos yksittäinen ihminen on arkipäivän asioissa turhamainen ja itsepäinen puolustaessaan innokkaasti kerran lausumiaan mielipiteitä, niin se on pelkästään nau...

Freja nro 43, 31.5.1842: Veromäärärahojen epääminen ja edustuslaitoksen uudistus

Päivämäärä: 
31.5.1842
Voisi näyttää siltä, että on täysin tarpeetonta todistella nyttemmin lepäämään jätetyn, edustuslaitosta koskevan ehdotuksen täydellistä hyödyttömyyttä maan tulevaisuudelle. Onhan yleinen mielipide ottanut selvän kannan asiaan ja vain Aftonbladet on kyllin vilpillinen toivoakseen, että ehdotus ehkä hyväksytään seuraavilla valtiopäivillä. Lehtemme edellisessä numerossa esitettiin ne syyt, joihin katsomme yleisön vastahankaisuuden perustuvan ja ilmoitimme myös jakavamme sen käsityksen. Syyt tulevat selviksi jokaiselle, joka pohtii ehdotuksen sisältöä ja samalla hallitusmuodon 81. pykälää, joss...