Lausunto

Lausunto

Säädyille annettu selonteko valtionlainasta, konsepti

Päivämäärä: 
31.8.1863
Kun maan pohjoisosissa sattui viime vuoden heinäkuussa vaikeita katoja, joita seurasivat useat vähemmän tuhoisat aina elokuun 10. päivään asti, tuli pohjoisten läänien kuvernööreiltä kertomuksia hallan aiheuttamasta hävityksestä ja vuodentulon laadusta. Ne antoivat aiheen odottaa näillä maamme seuduilla uutta katovuotta. Näitä uhkaavia näkymiä ylläpiti kylmänä ja sateisena jatkunut sää, jonka vallitessa vilja kypsyi pelloilla niin hitaasti, että oli pelättävissä, että se tuskin maamme eteläisessäkään osassa ehtisi välttämään elokuun lopussa säännöllisesti esiintyviä halloja. Vuoden 1862 ank...
Paikat: 

Kertomus toimenpiteistä Suomen rahaoloja koskevien säännösten laatimiseksi, konsepti

Päivämäärä: 
1.9.1863
Nämä Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armolliset määräykset on voitu panna toimeen vain sikäli, että viimeksi mainitut 1 ja 3 markan setelit on vaihtorahan puutteen helpottamiseksi saatettu kiertoon, ja niitä oli kierrossa 31. elokuuta 1863 yhteensä 3 630 980 markkaa. Sen sijaan ei armollista säädöstä hopea- ja kuparirahasta ole voitu panna toimeen, ennen kuin pankille on tullut mahdolliseksi lunastaa setelirahansa ehdoitta nimellisarvoonsa metallirahana. Tämän seurauksena on Suomen Pankki mainitusta päivästä lähtien alkanut laskea liikkeelle mainittua setelirahaa, kun taas vanhempia tall...
Henkilöt: 
Paikat: 

Ehdotus viljan tuonnista, lausunto senaatin talousosastossa 12.9.1863

Päivämäärä: 
12.9.1863
Valtiovaraintoimituskunnan päällikkö senaattori Snellman esitti harkittavaksi seuraavaa: Tiedetään, että ne maamme kaupanharjoittajat, jotka ovat valtion varoista saaduilla ennakoilla tuoneet maahan viljaa, ovat sitä rahvaalle luotolla annettuaan joutuneet perimään siltä velkojaan pakkotoimin. Koska viljasato on tänä vuonna ollut suotuisampi kuin mitä uskallettiin toivoa, on tämän seurauksena ollut myös mahdollista käyttää osa viljan tuontiin tarkoitetuista varoista muulla tavoin viime ja tämän vuoden kadoista kärsivien auttamiseen. Keisarillinen senaatti on, tullakseen niiden avuksi, jotka...
Paikat: 

Teatteritaloyhtiön laina ja uuden teatterirakennuksen suunnitelma (esimerkki), lausunto senaatin talousosastossa 7.10.1863

Päivämäärä: 
7.10.1863
... tähän senaattori Snellman ilmaisi käsityksensä kirjallisesti, tällä tavoin – Teatteritaloyhtiö on nauttinut kuoletusrahastosta saatua kolmenkymmenen tuhannen hopearuplan lainaa, sekä toista, kahdenkymmenenviiden tuhannen lainaa valtion varoista. Edellyttäen, että tuleva yhtiö, joka lunastaa teatteritalon konkurssipesän, ottaa asiakseen kunnostaa talon ja sisustaa sen draamallisia näytäntöjä varten, rohkenen alamaisimmin puoltaa valtion varojen myöntämistä sille lainana tyydyttävää vakuutta vastaan mainitun kahdenkymmenenviidentuhannen ruplan eli sadantuhannen markan verran. Yhtiöllä on ...
Paikat: 
Asiat: 

Lahjoitustilojen lunastaminen Johanneksen ja Koiviston pitäjissä, lausunto senaatin talousosastossa 28.10.1863

Päivämäärä: 
28.10.1863
Kun senaattori Snellman, joka ensimmäisenä [istumajärjestyksessä] lausui mielipiteensä – halusi, ennen kuin asiassa enempää tehdään, kehottaa Viipurin läänin kuvernööriä niin pian kuin mahdollista, ja tarvittavassa määrin salaisesti, laadituttamaan luettelon niistä tiloista, jotka mainitulla tavalla ovat huutokaupassa siirtyneet pois hakijoiden hallusta, niin että siinä mainitaan huutokauppahinnat, ja samoin niistä tiloista, joiden mahdollisesti voidaan vielä olettaa joutuvan pois nykyisiltä haltijoiltaan kruunulle maksettavan lunastusrahan puutteessa, sekä myös selvittämään, missä määrin a...
Paikat: 

Säätyjen valtiovarainvaliokunnan oikeudesta asiakirjoihin, lausunto senaatin täysistunnossa 2.11.1863

Päivämäärä: 
2.11.1863
Kun edellä käsitellyt pöytäkirjanotteet ja kirjelmät oli luettu ääneen, lausui senaattori Snellman – että senaattori, nojaten 21. elokuuta 1772 annetun hallitusmuodon 50. pykälään, joka selvästi tarkoitti valtion varojen käyttöä valtiopäivien välillä, ja kiinnittäen huomiota Hänen Majesteettinsa Keisarin maan säädyille nyt meneillään olevien valtiopäivien avajaisissa pitämässään armollisessa valtaistuinpuheessaan antamiin julistuksiin sekä säädyille annettuihin esityksiin, halusi omasta puolestaan sallia, että valtiovarainvaliokunnan edellä mainitulla tavalla pyytämät asiakirjat sille luovu...
Henkilöt: 
Paikat: 

Paloviinan valmistuksen kieltäminen (esimerkki), lausunto senaatin talousosastossa 25.11.1863

Päivämäärä: 
25.11.1863
... jolloin senaattori Snellman ensimmäisenä [istumajärjestyksessä] lausui mielipiteensä – ja, ottaen huomioon sen, että kuluvan vuoden sato on monilla maamme seuduilla epäonnistunut, varsinkin pohjoisissa lääneissä, niin että näiden läänien väestöä täytyy edelleen tukea yleisistä varoista, kun taas maan keski- ja eteläosissa sato on yleensä osoittautunut niukaksi, katsoi hän olevan aiheellista, jotta tarpeellinen määrä viljaa säilyisi varastossa ruoka- ja siemenviljaksi, kieltää kaiken paloviinan valmistuksen tulevana vuonna 1864 Oulun, Vaasan ja Kuopion lääneissä sekä rajoittaa viinanpolt...
Paikat: 

Suomen kielen käyttöönotto maan oikeusistuimessa ja virastoissa, lausunto senaatin täysistunnossa 30.11.1863

Päivämäärä: 
30.11.1863
...jolloin senaattori Snellman ensimmäisenä [istumajärjestyksessä] lausui mielipiteensä – ja omasta puolestaan katsoi, että keisarillisen senaatin olisi otettava asia nyt lopulliseen käsittelyyn, ryhtymättä mihinkään välitoimiin. Senaattori lisäsi, että olisi surkeaa, jos tällaisen koko maan kannalta niin tärkeän kysymyksen ratkaisu edelleenkin lykkääntyisi, jotta mainitun ehdotuksen johdosta kuultaisiin erinäisiä virastoja ja viranomaisia. Ne ovat jo ilmaisseet mielipiteensä lausunnoissa, jotka ne ovat antaneet tarkoitusta varten armollisimmin asetetun komitean asiaa koskevasta lausunnosta...
Paikat: 

Rovasti Hjelmmanin vapauttaminen pitäjän köyhäinhoidon johtokunnan puheenjohtajuudesta (esimerkki), lausunto senaatin talousosastossa 1.12.1863

Päivämäärä: 
1.12.1863
... jolloin senaattori Snellman lausui, – että senaattori, ottaen huomioon tuomiokapitulin ja kuvernöörin puoltolauseet, näki hyväksi suostua rovasti Hjelmmanin kyseiseen anomukseen ja lisäksi toistaiseksi vapauttaa hänet mainitusta velvollisuudesta. Kyseiseksi ajaksi jää mainitun seurakunnan asiaksi valita köyhäinhoidon johtokunnan puheenjohtajaksi joku muu siihen sopiva henkilö, joka kerta kolmeksi vuodeksi kerrallaan, ja valinta on alistettava kuvernöörin harkintaan ja vahvistettavaksi. Köyhäinhoidon johtokunnalla on kuitenkin oikeus myös tästedes saada seurakunnan papistolta kaikki joht...
Paikat: 

Suomen Talousseuran vapauttaminen postimaksuista (esimerkki), lausunto senaatin talousosastossa 1.12.1863

Päivämäärä: 
1.12.1863
...jolloin senaattori Snellman lausui seuraavaa, – että samalla kun senaattori halusi suostua talousseuran edellä käsiteltyyn anomukseen, senaattori myös katsoi hyväksi määrätä, että seuran tulee vuosittain, tai niin usein kuin on tarpeen tapahtuneitten muutosten takia, ilmoittaa maan postinjohtajalle mainittujen koulunjohtokuntien puheenjohtajien nimet ja oleskelupaikkakunnat. Samoin on heidän, jotka mainitun asemansa johdosta ja sitä varten tulevat luetuiksi siihen postimaksusta vapautettujen henkilöiden joukkoon, jotka saavat lähettää virkakirjeitään yksityisellä sinetillä varustettuina,...
Paikat: 
Asiat: