Konsepti

Konsepti

Carl Robert Ehrströmiltä, konsepti

Päivämäärä: 
22.12.1862
[1862]   Veli Janne    Siitä on kauan, kun olen viimeksi kirjoittanut Sinulle jonkin sanan, ja se on sikälikin ikävää, kun minä puolestani saan sangen usein nauttia kirjoituksistasi Litteraturbladetissa, ottaa vastaan opetuksiasi ja oppia tuntemaan ja arvostamaan Sinua yhä enemmän. En ole lakannut uskomasta siihen, että olet yhä samanlainen kuin olet ollut. Sinun ihmiskunnan ja isänmaan hyväksi suuntaamiesi pyrkimysten viime aikoina saama vastaanotto on sen tähden pahoittanut mieltäni syvästi sekä sinun takiasi että hyvän asian takia, ja jopa minäkin sain itsestäni irti niin paljon, että lä...
Kirjeenvaihto: 

Platon Rokassovskille

Päivämäärä: 
23.12.1862
[1862] Suunnitelman selvänä ytimenä on sellaisen sanomalehden perustaminen, joka pystyisi valistamaan yleistä mielipidettä ja ohjaamaan sitä hallituksen haluamaan suuntaan. Tämä ei ole onnistunut Euroopassa missään. Hallitus voi vastata moittijoilleen vain teoilla, ei sanoilla. Myönnettäköön kuitenkin, että oppositiolehdistön levittämien vääristelyjen ja virheiden oikaiseminen ja hallituksen tarkoitusten selittäminen yleiselle mielipiteelle voivat silti olla hyödyksi. Niinpä tällaisen hankkeen johtoon tarvitaan henkilö, jonka ilman muuta oletetaan olevan ehdottomasti hallituksen mielipiteid...
Kirjeenvaihto: 

Oikean absoluuttinen pätevyys, artikkelikonsepti Der Gedanke-aikakauskirjaa varten 1862

Päivämäärä: 
30.12.1862
Olette kunnioittaneet minua pyytämällä toimituksen nimissä avustamaan Der Gedanke-aikakauskirjaa. Olisin jo aiemmin ollut halukas noudattamaan kehotusta. Mutta asun niin kaukana Berliinistä, että olen vasta nyt voinut saa­da käsiini aikakauskirjan vihkoja, ja olen ollut epävarma, soveltuisiko minun mahdollinen aikaansaannokseni siihen. Te tiedätte erittäin hyvin, että ankaran filosofista tutkimusta on vaikea saada mahtumaan muutamaan arkkiin ja että tällaisten tutkimusten lukijakunta on varsin harvalukuinen. Aikakauskirjan täyttäminen senkaltaisilla tutkielmilla saattaisi siis varsinkin alk...
Henkilöt: 

Kansallisuus ja kansallisuusaate, artikkelikonsepti Der Gedanke-aikakauskirjaa varten 1862

Päivämäärä: 
30.12.1862
Minua ilahdutti kovin havaita, että Filosofisessa Yhdistyksessä oli otettu käsiteltäväksi kysymys, joka nykyaikana tunkee jokaisen sivistyneen ihmisen ajatteluun – nimittäin kysymys kansallisuuden merkityksestä. Annan tunnustuksen sille taidolle ja kyvylle, jolla kysymystä on yhdistyksessä käsitelty, mutta luulen silti, että asiasta voidaan löytää vielä uusiakin puolia. Sallikaa siis minun vielä palata siihen. Pyydän heti saada ilmaista olevani täysin samaa mieltä herra Lassallen kanssa, kun hän sanoi, että kansallisuutta on tarkasteltava oikeusprinsiippinä. Tässä hän minun kantani mukaan p...

Ehdotus valtiopäiväesitykseksi kansakoulujen määrärahoista ym., konsepti

Päivämäärä: 
20.3.1863
Hänen Majesteettinsa Keisari, joka asianmukaisten viranomaisten laatimien, suuriruhtinaskunnan yleistä tilaa koskevien selontekojen perusteella on havainnut tarpeelliseksi tietyt uudet toimenpiteet maan henkisen ja aineellisen kulttuurin edistämiseksi, on armollisimmin määrännyt keisarillisen Suomen senaattinsa laatimaan tavoitteita varten tarvittavat suunnitelmat Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armollista harkintaa varten. Ottaen huomioon näiden toimien suuren merkityksen ja niiden toteuttamiseen nykypolvelta vaadittavat uhraukset, on Hänen Keisarillinen Majesteettinsa katsonut tarpeell...
Henkilöt: 
Paikat: 

Ehdotus valtiopäiväesitykseksi suostuntakysymyksessä, konsepti

Päivämäärä: 
20.3.1863
[Mutta] kun sotavuosina 1854–5 tullitulot vähenivät yhteen kolmasosaan sotaa välittömästi edeltäneestä määrästään, oli pakko ottaa käyttöön valtionkassan sellaisia tarkoituksia varten tehdyt säästöt juoksevien valtionmenojen kattamiseksi. Tämän lisäksi oli sodasta johtuvat erityiset menot osittain katettava suorilla valtion määrärahoilla, jotka rasittivat budjettia vielä sodan päättymistä lähinnä seuranneina vuosina. Valtion tulot havaittiin kuitenkin riittämättömiksi sotakustannusten kattamiseen, mutta Hänen Keisarillinen Majesteettinsa ei silti halunnut perustuslaillista oikeuttaan käyttä...
Henkilöt: 
Paikat: 

Ehdotus säätyesitykseksi uusien liikenneyhteyksien rakentamisesta, konsepti

Päivämäärä: 
25.3.1863
Maamme maantieteellisestä asemasta ja sen pinnanmuodostuksesta johtuen ovat sen maanviljelys, manufaktuuriteollisuus ja kauppa riippuvaisia maan sisäosien ja meren välisestä yhteydestä. Pääasiassa juuri tätä tarkoitusta varten on näin ollen Hänen Majesteettinsa käskystä tehty liikenneolojen parantamiseen tähtäävät tutkimukset, joiden tulokset esitetään liitteenä olevassa Tie- ja vesikulkulaitosten ylihallituksen alamaisessa lausunnossa. Näin on Hänen Keisarillisen Majesteettinsa harkittavaksi tullut, kummat sisämaan liikenteen nykyään tärkeimmistä liikennereiteistä, rautatiet vai kanavat, o...
Henkilöt: 
Paikat: 

Alexander Armfeltille, konsepti [4.6.1863]

Päivämäärä: 
4.6.1863
Jalosukuinen Herra Kreivi   Minulla on kunnia esittää nöyrin kiitokseni siitä suurenmoisesta luottamuksesta, jota Jalosukuinen Herra Kreivi on minulle osoittanut kunnianarvoisassa kirjeessään toukokuun 27. päivältä. Kun rohkenin Herra Paroni Stjernvall-Walleenille lähettämässäni kirjeessä pyytää valtiopäiväkutsua nähtäväkseni, tämä koski ainoastaan varautumista sellaiseen tapaukseen, että valtiopäivät kutsuttaisiin heti koolle, jotta niitä kuultaisiin sotaväen liikekannallepanoasiassa ja ne myöntäisivät varoja tähän tarkoitukseen, sillä olin ottanut vapauden suositella Hänen Ylhäisyydelleen...
Kirjeenvaihto: 

Säätyesitys Suomen Pankin hallinnosta, konsepti 12.8.1863

Päivämäärä: 
12.8.1863
Säätyjen Porvoon valtiopäivillä 1809 tekemän alamaisen anomuksen ja niiden tarjoaman takuun johdosta suvaitsi autuaasti edesmennyt Hänen Keisarillinen Majesteettinsa Aleksanteri I antaa Venäjän valtion varoista lainaa miljoona ruplaa pankin perustamiseksi Suuriruhtinaskuntaan. Näillä rahoilla perustettiin ns. alkuperäisrahasto, jota edelleen hoidetaan erillisenä rahastona Suomen Pankissa. Kun saatu laina on vähitellen tullut Suomen valtion varojen säästöillä maksetuksi, on Hänen Keisarillinen Majesteettinsa 13. huhtikuuta 1859 armollisimmin säätänyt, että sen rahamäärä, miljoona pankkiassig...
Paikat: 

Yhteenveto kenraalikuvernöörille viljankylvöistä hätää kärsivissä lääneissä [29.8.1863], konsepti

Päivämäärä: 
29.8.1863
[saksaksi] Rukiin kylvöt jäivät hätää kärsivissä lääneissä viime syksynä vähäisiksi. Osa niukasta kylvösiemenestä oli ulkomaista tuontitavaraa. Tämä osa iti useilla seuduilla huonosti tai ei itänyt lainkaan. Näin ollen näyttää erityisen välttämättömältä, ettei väestö joudu kärsimään kevätviljojen hyvälaatuisen kylvösiemenen puutteesta. Se on kuitenkin jo käyttänyt luotonsaantimahdollisuutensa äärimmilleen hankkiakseen leipäviljaa, eivätkä hyvin monet pysty enää mitenkään hankkimaan kylvösiementä. Ulkomaisen ohran menestymismahdollisuudetkin ovat epävarmat. Tästä syystä on viimeksi mainitult...
Paikat: