Runo Fredrika Runebergille elokuussa 1843
1.8.1843
Sallimus soi viisaudessaan
haltuus pitkän runoniekan,
joka ammatikseen kyllä
täyttäis päivät kynäilyllä,
palavasti kirjoittaisi
jos vain välineitä saisi.
Tukijana runoniekan
Pidät huolta rassukasta
maamme ehkä parhaimmasta;
hankit musteen sekä hiekan.
Kukkeat neidot, runo konfirmaatiotilaisuudessa 16.6.1845
16.6.1845
Kukoistavaiset
Ilon lapsukaiset,
Elon kevään kruunaamat!
Teille siis maljat,
Päivä on Teidän,
Tervehdyslaulut kajahtavat!
Kohtapa teille on koittava aika
Kohdata unelmat, sydänten mahti.
Vielä ei huolta, kas vielä on vieno
Kaipaus rinnassa kuohahtava.
Viaton vielä, kätkössä olkoon,
Salaisuus poskia...
Necken. Poetisk kalender 1845
18.12.1845
Ruusu ja lilja
Hilpeesti viatonna ilakoivat
Tietämättä lumovoimastansa
Kaksi kedon kukkaa kulkijalle soivat
Hymyn hänen niitä katsoissansa.
Toisen posket hehkui ruusun lailla,
Toisen hipiä kuin lilja vieno;
Ruusun tuoksua ei kumpainenkaan vailla,
Varsi liljan kummallakin hieno.
Kukkaneidot oli...
Hurraa! On päivä Axelin, onnitteluruno Axel E. Boijelle 23.3.1845
23.3.1845
Hurraa! On päivä Axelin,
Lunta tupruaa,
Ja tuuli hapsin leikkivin
Puita keinuttaa.
Sisällä on viihtyisää,
Kuivaksi ei suumme jää;
Viiniä helmeilevää
Mielin määrin saa.
Näin kun rouva Axelin
Sääti päivän lain:
Muista oppi Fredmanin,
Lasit täyteen vain
Jokaiselle kuomalle.
Anna arvo juomalle,
Mutta...
Anna Lovisa Tawastille, runo morsiamen ystävälle 20.7.1845
20.7.1845
Synnyinlahjaks luojaltasi
Sait sä mielen hilpeän.
Kolhuilta voit suojanasi
Käyttää sitä kilpenä;
Joskus surun pilvenlonka
Taivaanrantaa varjoaa,
Miten kaunis hymys onkaan,
Jonka ilos tarjoaa.
Onhan onni ihmiselon
Kiitävä ja katoova,
Torjuessas turhan pelon
Itkut olet patoova;
Raskas toisinaan on...
Onneeni en saata luottaa, runo Johanna Lovisa Wennbergille
23.7.1845
Onneeni en saata luottaa,
Ihanainen! Katoovainen
onhan uni. Toisenlainen
totuus on; se surun tuottaa.
Lupaa syömmein sykähtelyt
Sulle lemmen pikku majan.
Turhuuksiin sua halus ajaa,
Houkuttavat halvat helyt.
Hauskat hetken huumaukset
Viekoitellen hymyilevät,
Sua kiehtoo elon kevät,
Eivät arjen...
Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille
23.7.1845
Sydäntäni miksi kärventää,
Auvon täyteiseltä lyönnit väliin jää?
Miksi unen lailla haihtuu ajatus,
Tuskaisesti unelmiinsa juuttunut?
Miksi tulevaista vuotan maltitonna,
Vaikka hetkeen tartun holtitonna?
Kulta, sallithan mun sydämeni
Viilenneenä sykähdellä taasen,
Järjen ääni alistumaan saa sen....
Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille
23.7.1845
Lausu ei hän sanaakaan,
Ei suostu vastaamaan,
Vaiti kuulee ylväästi
Rukoukseni.
Sydämensä kylmä on
Tuskilleni mun,
Kaikupohja tunteeton
sielun poljetun.
Mitä piittaa lemmestäin?
Pikkujuttu vain,
”Joka nuorukaiselta sen näin
vastalahjaks sain.”
Pilvenlonka pelkkä lien,
Joka varjostaa...
Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille
23.7.1845
Lämmin katse kerran suo,
Kumpuava sielustasi,
Sydämeni maljan juo,
Ylivuotavainen lasi
Tyhjenee sen katseen tähden.
Autuuteni syvä lähde
Epätoivoks muuttuu,
Koska kaipaan lähteen luo,
Katsees jälleen multa puuttuu!
Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille
23.7.1845
Kyyhky hento,
eikö lento
huima saa sua uupumaan?
Lehdon yllä
lentelyllä
eikö suuntaa olekaan?
Jos vain voisin,
enhän soisi
Sulle huolta laisinkaan.
Jos vain saisin,
johdattaisin
Sinut pesään rauhaisaan.
Jäisit tähän,
ihan vähän
koskettaisin sulkias.
Silmäis sineen
vajoaisin
– siitä oisin autuas...