Dokumentit

Elias Lönnrotilta

13.8.1844
Tartto 13.8.1844   Parahin Veli!    Olen ollut täällä nyt runsaan kuukauden ja yrittänyt jotenkin selvittää itselleni viron kielioppia, ja siinä on ollut kyllä vaikeuksia. Toivon kuitenkin lopulta pääseväni asiassa ins Reine [selville] eli löytäväni ne erityiset kielelliset lait, joiden mukaisesti...

Johan Jakob Nervanderilta

1.8.1844
 [elokuussa 1844]   Kelpo Veljeni,   Olen jättänyt viime kirjeesi pitkäksi aikaa vaille vastausta, mutta syynä on se, että minulla on kerrankin elämässäni ollut kiireitä. Olen nimittäin joutunut pitkän aikaa tekemään työtä sen aritmetiikan kirjan kirjoittamisessa ja painattamisessa, jonka...

Zacharias Haeggströmiltä

6.9.1844
Tukholma 6.9.1844   Parahin Ystävä ja Veli!    Viime elokuun 15. päivän kirjeesi on painanut omaatuntoani 8 päivää, mutta en ole saanut siihen vastaamiseen aikaa ennen kuin tänään kunnianarvoisena nimipäivänäni. Hoidin kuitenkin heti hinnastotilauksesi, josta rautakauppias Bergman lupasi kirjoittaa...

Johan Hugo Emmerik Nervanderille

12.9.1844
Kuopio 12.9.1844   Parahin Veljeni Janne!    En olisi toki toivonut, että ensimmäinen kirje, jonka Sinulle kirjoitan, muistuttaisi Sinulle, että suuri itsekkyys hallitsee maailmaa, kun nyt helposti huomaat, että vain tarve vaivata Sinua tilauksillani on johtanut tämän kirjoittamiseen. On kuitenkin...

Mathias Alexander Castrénille

1.10.1844
Kuopio 1.10.1844   Veli Castrén!    Vaikka Sinun lähestymisesi muutamilla riveillä ja sen ystävällisen mielenkiinnon ilmaiseminen, jolla olen seurannut sitä, mitä saavutuksistasi kerrotaan, tuottaa minulle suurta iloa, tunnustan että tavanomainen inhimillinen vis inertiae [vitkastelun voima] ei...

Johan Jakob Nervanderilta

5.10.1844
5.10.1844   Kelpo Veljeni,    olen saanut kirjat, joista kirjansitoja peri maksua 4 ruplaa 70 kopeekkaa pankkiassignaatteina, jotka hoidan Fr. Ehrströmin kanssa. – Kirjoitan tänään Sinulle hyvin suuressa kiireessä, ilmoittaakseni Sinulle, että Hänen Majesteettinsa Keisari on allekirjoittanut...

Mathias Alexander Castrénilta

18.10.1844
Helsingissä 18.10.1844   Veli Snellman!    Miehen puhetta kuuntelee mielellään, vaikka sanat eivät imartelisikaan vähäistä turhamaisuuttamme, ja rehdin, hyvää tarkoittavan moitteen ottaa kymmenen tuhatta kertaa mieluummin vastaan kuin tavallisen mielistelyn, joka mitään asiaa auttamatta vain painaa...

Elias Lönnrotilta

1.11.1844
Tartto 1.11.1844   Parahin Veli!    Koska huomenna tulee puoli vuotta täyteen siitä, kun me 2. toukokuuta viimeksi tapasimme Kuopiossa, on varmaankin sopiva aika käydä luonasi muutenkin kuin ajatuksissani, ennen kuin koittaa se sangen suuresti kaipaamani päivä, jolloin taas voin tavata sinut ja...

Gustaf Adolf Uhleniukselta

7.11.1844
Helsingissä 7.11.1844   Kelpo Veljeni!    Sanomalehtesi, Saiman, useat numerot ovat sisältäneet sellaisia arvioita ja pohdiskeluja osaksi asioiden tilasta ja oloista maassamme, osaksi poliittisista oloista yleensä, että ne ovat ärsyttäneet asianomaisia ja että lienee jopa keskusteltu lehden...

Robert Tengströmiltä

16.11.1844
Helsinki 16.11.1844   Parahin Veli!    Aloitan kiittämällä sydämellisimmin sekä Veljeltä viime kesänä saamastani ystävällisestä vastaanotosta että niistä mielenkiintoa ilmaisevista viitteistä, joita olen sitten saanut kuulla Veljen Isälleni ja Castrénille lähettämistä kirjeistä. Juuri tämä...