Dokumentit

Ehdotus säännöiksi raittiiden elämäntapojen noudattamiseksi osa­kunnassa keväällä 1835, konsepti

1.1.1835
Jotta omalta osaltamme hyvän esimerkin avulla edistäisimme siveellisyyttä siinä yhteisössä, jonka jäseniltä isänmaa odottaa tulevaa menestystään, allekirjoittaneet ovat suostuneet seuraaviin velvoitteisiin:   § 1 Jokainen meistä päättää, että hän ei koko opiskeluaikanaan käy majataloissa, vielä...

Ehdotus kauppaoppilaitoksen säännöiksi

10.12.1849
[joulukuussa 1849] Jotta ehdotetusta opistosta ei tulisi yksityishenkilön yritteliäisyyden varassa toimivaa laitosta, vaan se saisi pysyvästi turvatun aseman johtajansa ja opettajiensa päätöksistä riippumatta, edellytetään laitoksen perustajiksi sitoutuvien miesten takaavan sen keskeytymättömän...

Ehdotus Keisarillisen Suomen Talousseuran sääntöjen muuttamiseksi, konsepti 1.11.1855

1.11.1855
Keisarillisen Suomen Talousseuran 1. marraskuuta 1854 tekemän päätöksen perusteella allekirjoittaneet seuran jäsenet esittävät nöyrimmästi seuran voimassa oleviin sääntöihin seuraavia muutoksia, jotka mielestämme ovat välttämättömiä seuran viime voikoina saamien kokemusten nojalla. Koska kuitenkin...

Muistio kenraalikuvernöörille joulukuussa 1856

30.12.1856
[saksaksi] Teidän Ylhäisyytenne osoittama luottamus velvoittaa minut ilmaisemaan kaihtelemattomasti mielipiteeni yliopiston tulevaisuudesta; pidän velvollisuutenani myös tämän tekemistä lyhyesti ja selkeästi, jotta en saisi tätä suuresti arvostamaani luottamusta uupumaan pitkäveteisellä...

Suunnitelma suomenkielisen kansakoulunopettajaseminaarin järjestämiseksi, konsepti

5.12.1857
[saksaksi] Opetuksesta huolehtii rehtori, jonka palkka on 500 hopearuplaa. – kollega, 300 – Stipendejä varten seminaari saa valtiolta vuotuisen määrärahan *** viittä 30 ruplan stipendiä varten – viittätoista 20 ruplan = 450.– kirjoja ja kirjastoa varten 40.– lämmitykseen, valaistukseen ja kalustoon...

Määrärahan myöntäminen vuoro-opetuskoulun II opettajan palkkaukseen, muistio Helsingin maistraatille

28.12.1858
Muistio!   Todettuaan, että poikakoulun opettajavoimien lisääminen on ehdottoman välttämätöntä, kaupungin vuoro-opetuskoulujen johtokunta on päättänyt ottaa kouluun toisen opettajan, joka saa vuosipalkakseen toistaiseksi 200 hopearuplaa sekä ilmaisen asunnon koulun tiloissa ilmaisine polttopuineen...

Suunnitelma kauppakoulun perustamiseksi, muistio kenraalikuvernöörin kanslian päällikölle 3.5.1861

3.5.1861
Minulla on kunnia ohessa lähettää ”Ehdotus kauppakoulun perustamiseksi”. Tämä eroaa edellisestä siinä suhteessa, että opettajille ehdotetaan parempaa palkkaa ja oppilaille suurempaa koulumaksua, 60 ruplaa vuodessa 50:n sijasta. Muuten on vain sanamuotoja jonkin verran muutettu. En tohdi uskoa, että...

Liikenneolojen parantamista koskevan ehdotuksen johdosta, eriävä mielipide

25.3.1863
Me allekirjoittaneet valtiopäiville tehtävien esitysten kahdeksannen valmistelujaoksen jäsenet olemme liikenneolojen kehittämiseksi tehtävän ehdotuksen suhteen omaksuneet muusta komiteasta eriävän mielipiteen, jonka mukaan rautateitä olisi pidettävä ensisijaisina suuriin ja kalliisiin kanaviin...

Suunnitelma rahauudistusta koskeviin neuvotteluihin, elokuu 1863

31.8.1863
Valtiovarainministeri sanoo: Te voitte odottaa tammikuuhun 1864, jolloin Venäjän seteli on nimellisarvossaan. Vastaamme: Kyllä, annamme mielellämme hopeanvaihdon odottaa tammikuuhun. Mutta me emme halua eikä meidän pidä odottaa päivääkään Hypoteekkiyhdistyksen lainan hankkimisessa eli köyhtyneiden...

Muistio Hypoteekkiyhdistyksen lainaa koskevista neuvotteluista, elokuu 1863

31.8.1863
28. toukokuuta on senaatti esittänyt, että pankin sallittaisiin ottaa vastaan talletuksina enintään 3 miljoonaa ruplaa Hypoteekkiyhdistyksen ulkomaanlainana saamaa valuuttaa, ja maksaa siitä korkoa 5 1/4 prosenttia. Kenraalikuvernööri on vahvistanut. Jäljennökset senaatin esityksestä ja...

Aikaväli

Dokumenttityypit