Dokumentit

Ehdotus säännöiksi raittiiden elämäntapojen noudattamiseksi osa­kunnassa keväällä 1835, konsepti

1.1.1835
Jotta omalta osaltamme hyvän esimerkin avulla edistäisimme siveellisyyttä siinä yhteisössä, jonka jäseniltä isänmaa odottaa tulevaa menestystään, allekirjoittaneet ovat suostuneet seuraaviin velvoitteisiin:   § 1 Jokainen meistä päättää, että hän ei koko opiskeluaikanaan käy majataloissa, vielä...

Seurueelle nuorukaisia ja nuoria naisia 1830-luvun puolivälissä, puhekonsepti

31.12.1835
Puheeni seurueelle ylväitä ruskeafrakkisia nuorukaisia sekä daameja (nuoria) kanooneineen ja kalvaine poskineen, pidetty kamarissani vieraiden tanssiessa rajuilman vallitessa ikkunoiden ulkopuolella ja tulen palaessa takassa. Eivätkö säkenöikin Taivaan kiiltomadot valaistakseen sen Tulipallon...

MIETTEITÄ LEIBNIZIN FILOSOFISEN OPIN HISTORIAL­LISESTA MERKITYKSESTÄ (väitöskirja) 15.6.1836

15.6.1836
Vaikka kaikki historiatiede on täynnä oppia ja suloutta, niin jotkin sen tosiasiat ovat muita tärkeämpiä tutkijoille ja muita sopivampia ihmismielen opetukseen. Tiedämme että asioiden arviointi on eri aikoina erilainen ja huomaamme helposti, että arviointi määräytyy sen ajan hengestä, jona ao....

Carl Robert Ehrströmiltä kesällä1838, konsepti

30.6.1838
Veli Janne!   Meidän ei pitäisi lakata olemasta toisillemme vain siksi että lakkasimme elämästä yhdessä. – Kynän antama lohdutus on heikko, mutta se on ainoa, ja siksi tartun quasi aq. stridente correptus arundinem [ikään kuin veden kohistessa ruokoon tartutaan]. Olen Muonionniskassa, siis...