Runo Aurora von Rehausenille
1.1.1831
Ihmeellisen laulun lumousta
taivas tahtonut ei mulle suoda.
Keräsinpä sentään uskallusta
tunteeni näin Sulle julkituoda.
Mykkä tuskani jos saapuu salaa
sinne, missä pielukselle painat pään,
muista nuorukaista jonka sielu palaa,
jolta kaikki autuus kielletään.
Milloinkaan ei kukaan toinen nainen...
Tohvelitaktiikkaa, omistettu J. L. Runebergille
1.1.1831
Enkös sanonutkin sen:
sormus kätkee kytkyen.
Velirukka kiikkiin jäit,
ilos pakenevan näit.
Mihin kadotitkaan puhdin,
veljespiirin uhon tuhdin?
Kaartelithan kotkan lailla
korkeuksiin ryypyn myötä,
pelännyt et tuskaa, yötä.
Ylsit aurinkoon, vaan nyt
nyhertäen kotityötä
kehdon ääreen kyyristyt....
Pohjolaan käy tuulen tie, runo Pohjalaisen osakunnan juhlaan 19.10.1834.
19.10.1834
Pohjolaan käy tuulen tie,
tervehdykset sinne vie!
Näätkö hapset hopeaiset,
kuulet voihkeet vaitonaiset?
Pohjolaan käy tuulen tie,
tervehdykset sinne vie,
se sano:
on jano
meillä totuuden,
me tavoitamme sen.
Pohjolaan käy tuulen tie,
tervehdykset sinne vie!
Äidin sydän jyskyttääkö,
huuliin...
MIETTEITÄ LEIBNIZIN FILOSOFISEN OPIN HISTORIALLISESTA MERKITYKSESTÄ (väitöskirja) 15.6.1836
15.6.1836
Vaikka kaikki historiatiede on täynnä oppia ja suloutta, niin jotkin sen tosiasiat ovat muita tärkeämpiä tutkijoille ja muita sopivampia ihmismielen opetukseen. Tiedämme että asioiden arviointi on eri aikoina erilainen ja huomaamme helposti, että arviointi määräytyy sen ajan hengestä, jona ao....
Helsingfors Morgonblad nro 85, 5.11.1838: Runouden valtaistuin
5.11.1838
On runouden taivas olemassa yhä, vaan rumpuin tohinalla
kappas, jos toinen tähtikupu kaartuu alla!
Ei runon ruhtinattarella istuin ole vakaa –
hän laakereiden sijaan hörhelöitä jakaa!
Sä maasi runouden puolustaja
nyt mistä sait tuon poltteen jalon,
mikä sai liekehtimään järkes valon
ja sinut...
Anna Lovisa Tawastille, runo morsiamen ystävälle 20.7.1845
20.7.1845
Synnyinlahjaks luojaltasi
Sait sä mielen hilpeän.
Kolhuilta voit suojanasi
Käyttää sitä kilpenä;
Joskus surun pilvenlonka
Taivaanrantaa varjoaa,
Miten kaunis hymys onkaan,
Jonka ilos tarjoaa.
Onhan onni ihmiselon
Kiitävä ja katoova,
Torjuessas turhan pelon
Itkut olet patoova;
Raskas toisinaan on...
Onneeni en saata luottaa, runo Johanna Lovisa Wennbergille
23.7.1845
Onneeni en saata luottaa,
Ihanainen! Katoovainen
onhan uni. Toisenlainen
totuus on; se surun tuottaa.
Lupaa syömmein sykähtelyt
Sulle lemmen pikku majan.
Turhuuksiin sua halus ajaa,
Houkuttavat halvat helyt.
Hauskat hetken huumaukset
Viekoitellen hymyilevät,
Sua kiehtoo elon kevät,
Eivät arjen...
Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille
23.7.1845
Sydäntäni miksi kärventää,
Auvon täyteiseltä lyönnit väliin jää?
Miksi unen lailla haihtuu ajatus,
Tuskaisesti unelmiinsa juuttunut?
Miksi tulevaista vuotan maltitonna,
Vaikka hetkeen tartun holtitonna?
Kulta, sallithan mun sydämeni
Viilenneenä sykähdellä taasen,
Järjen ääni alistumaan saa sen....
Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille
23.7.1845
Lausu ei hän sanaakaan,
Ei suostu vastaamaan,
Vaiti kuulee ylväästi
Rukoukseni.
Sydämensä kylmä on
Tuskilleni mun,
Kaikupohja tunteeton
sielun poljetun.
Mitä piittaa lemmestäin?
Pikkujuttu vain,
”Joka nuorukaiselta sen näin
vastalahjaks sain.”
Pilvenlonka pelkkä lien,
Joka varjostaa...
