Dokumentit

Maan kuvernööreille ohjeita kotiteollisuuden edistämiseksi heinäkuussa 1867, konsepti

30.7.1867
Tit. [Titulus, Arvoisa Herra]   Kun näyttää täysin selvältä, ettei maatalous pysty edes maan suotuisammissakaan osissa antamaan työläisille työtä koko vuodeksi, olisi mielestäni hyvin tärkeää pystyä löytämään ja käynnistämään kotiteollisuuden muotoja, jotka voisivat antaa väestölle etenkin talvisin...

Emil Stjernvall-Walleenille syyskuussa 1867, konsepti

30.9.1867
Jalosukuinen Herra Paroni   Täältä on mahdotonta lähettää mitään ilahduttavia tietoja. Näkymät synkkenevät valitettavasti päivä päivältä. Maan eteläosakin kulkee selvästi vaikeita aikoja kohti. Sikäli kuin asiat tähän mennessä tiedetään, lienee Kuopion lääni kärsinyt hallasta laajimmin. Oulun...

Nikolai Adlerbergille syyskuussa 1867, konsepti

30.9.1867
[saksaksi] Valitan syvästi, etten pysty välittämään Teidän Ylhäisyydellenne lainkaan iloisia tietoja maaraukastamme. Onnettomuus on Jumala paratkoon niin suuri, että tämän talven kurjuutta voidaan vain lievittää, mutta sitä ei voida torjua. Valtion rahat ovat täysin lopussa. Ulkomailta on otettava...

Carl Meyer von Rothschildille syyskuussa 1867, konsepti

30.9.1867
[saksaksi] Hra Paroni   Herra Frenckellin kautta Te, Herra Paroni, olette jo saanut tiedon toiveestamme saada 6 miljoonan frangin tai 1 600 000 taalarin kreditiivilaina kahdeksi vuodeksi. Suomen hallintoa ajaa tähän askeleeseen niin pakottava välttämättömyys, ettei sillä ole mitään muuta keinoa...

Laskelma viljalainasta syyskuussa 1867, konsepti

30.9.1867
Laskelma   Kreditiivilaina, mahdollisesti 6 000 000 markkaa, käytetään arvionomaisen laskelman mukaan seuraavasti:   A. vuoden pituisiin lainoihin viljan maahantuojille 1 500 000 viljan ostamiseen kruunun laskuun, siitä kevätsiementä lainattavaksi seuraavaan satoon asti 37 000 tynnyriä 1 075 000...

Tilannekatsaus hätäaputoimenpiteistä syyskuussa 1867, konsepti

30.9.1867
Ryhdytty seuraaviin toimiin: 1. Anomus 4–6 miljoonan markan lainasta 2. Toimet seuraavien töitten valmistelemiseksi: a) Vesijärven kanava – määräraha säädyiltä Taipaleen uusi kanava – maksetaan kuoletusrahastosta. Viannon kanava – valtion määräraha. Lempäälän – samoin b) Kirjelmät kuvernööreille...

Carl Mayer von Rothschildille, sähkeen konsepti

23.12.1867
[saksaksi] Lähetetään. 23. jouluk. 1867 Paroni Karl von Rothschild Frankfurt am Main   Kiitän nöyrimmin kirjeestänne 10. päivältä ja arvostan sitä suuresti. Matkalaisemme valmis saapumaan Frankfurtiin tai Berliiniin, miten Teille sopii. Minulla on kunnia kirjeitse ilmoittaa, miksi pikainen ratkaisu...

Carl Meyer von Rothschildille, konsepti

23.12.1867
[saksaksi] Useina perättäisinä vuosina saatujen huonojen satojen ja välttämättömäksi osoittautuneen runsaan viljantuonnin takia Suomen rahapääomat ovat tuntuvasti huvenneet. Samaan aikaan ulkomailla on ilmennyt rahan puutetta ja sen hinta on kohonnut korkealle, ja tästä syystä meidänkin...

Nikolai Adlerbergille, konsepti

30.12.1867
1. Vaikea hätätila ulottuu suurimpaan osaan kolmesta läänistä, joiden yhteinen väkiluku on 740 000, nimittäin: Oulun, Kuopion ja Vaasan lääneihin sekä Turun läänin pohjoisosaan. Hädän laajuuden ja syvyyden määrittäminen on mahdotonta, koska rahvaan omiin ilmoituksiin sadosta ei koskaan voida täysin...

Ulkomainen valtionlaina viljantuontia varten, konsepti

30.12.1867
Hänen Keisarillinen Majesteettinsa on viime vuoden syyskuun 17/29 päivänä antamallaan armollisella käskykirjeellä sallinut keisarillisen senaatin antaa ottaa kotimaassa tai ulkomailla 2 miljoonan kreditiivin 18 kuukaudeksi, viljan hankkimiseksi kadon koettelemiin lääneihin. Tätä armollista lupaa ei...