Dokumentit

Selvitys M. A. Castrénin rintakuvaa varten kerättyjen varojen käytöstä

15.12.1855
Saadakseen aikaan muistomerkin, joka osoittaisi jälkimaailmalle sen kunnioituksen ja kaipauksen, jota suomalaiset aikalaiset tunsivat M. A. Castrénin muistoa kohtaan, ovat vainajan maanmiehet koonneet rahasumman. Enemmistö on hyväksynyt ehdotuksen, että Castrénin kasvonpiirteet ikuistettaisiin...

Matematiikan professuuri, lausunto yliopiston konsistorissa 29.11.1856

29.11.1856
Mitä lisensiaatti Lindelöfiin tulee, hänen esittämänsä opinnäyte on ensinnäkin arvioitu kiitettäväksi, ja lisäksi hän on osoittanut tieteellisen harrastuksensa ja ymmärryksensä erillisillä Pietarin tiedeakatemian bulletiinissa julkaistuilla kirjoituksillaan, joiden arvon todisteena voidaan pitää jo...

Oikeustieteen ja kansantalouden professuuri, lausunto yliopiston konsistorissa 7.2.1857

7.2.1857
Kun en ole havainnut aihetta luopua aiemmin esittämästäni yliopiston ohjesäännön 211. §:n sisältämän säännöksen tulkinnasta, että siis vain suoritettu lisensiaatin tutkinto ja väitöskirjana hyväksytty opinnäyte oikeuttavat ottamaan professorin viran hakijan huomioon ehdollepanossa, mutta eivät...

Saksan kielen lehtoraatti, lausunto yliopiston konsistorissa 7.2.1857

7.2.1857
Tunnettua ja tunnustettua on, että opiskeleva nuoriso käyttää tuskin lainkaan hyväkseen yliopiston lehtoreita kielenopettajina, ja jokainen tilannetta tunteva tietää, että etenkin saksan kielen opettaja on ollut ja edelleenkin on täysin tarpeeton. Niinpä ainoa tapa, jolla tämän kielen lehtori voi...

Lausunto yliopiston konsistorissa yliopistosta ja sen suunnitellusta lakkauttamisesta, konsepti

20.3.1857
Jos korkeampaa opetusta antavalta oppilaitokselta vaaditaan, että sen opettajien on ylläpidettävä ja oppilailleen välitettävä halukkuutta tieteelliseen työskentelyyn ja tieteellistä näkemystä, niin terve järki opettaa että tämä on sitä helpommin saavutettavissa, mitä monipuolisemmin tiede on...

Osakuntien palauttaminen, lausunto yliopiston konsistorissa 18.11.1857

18.11.1857
Vaikka opiskelijoiden ryhmittäminen tiedekunnittain on vakaan käsitykseni mukaan periaat­teellisesti edullisempi järjestely kuin perinteinen osakuntajako sekä tieteellisen ja kirjallisen kiinnostuksen virittämisen että ylioppilaskunnan sisäisen kurin kannalta, voitaneen tässä yhteydessä kuitenkin...

Erik Rudbeckin lisensiaattityö, lausunto historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa 18.11.1857

18.11.1857
Lisensiaatin tutkintoa varten esitetyltä opinnäytteeltä ei voida vaatia eikä ole koskaan vaadittu, että siinä pitäisi esittää uusia, omaperäisiä, tieteellisesti hedelmällisiä käsityksiä aiheesta, joka on tarkastelun kohteena. Lisensiaatin opinnäytteeltä voidaan mielestäni vaatia ainoastaan, että...

Suunnitelma suomenkielisen kansakoulunopettajaseminaarin järjestämiseksi, konsepti

5.12.1857
[saksaksi] Opetuksesta huolehtii rehtori, jonka palkka on 500 hopearuplaa. – kollega, 300 – Stipendejä varten seminaari saa valtiolta vuotuisen määrärahan *** viittä 30 ruplan stipendiä varten – viittätoista 20 ruplan = 450.– kirjoja ja kirjastoa varten 40.– lämmitykseen, valaistukseen ja kalustoon...

Lausunto Keisarillisesta Suomen Talousseurasta Turussa

10.12.1857
Keisarillinen Talousseura on suvainnut kunnioittaa minua kirjeellä 22. toukokuuta tänä vuonna ja kehottanut ilmaisemaan seuralle vähäpätöisen mielipiteeni eräistä maatalouden kohentamista koskevista toimenpiteistä, joita seuran pitäisi esittää alamaisessa lausunnossaan, joka sitä on kehotettu...

Rehbinderin apurahan myöntäminen, eriävä mielipide yliopiston konsistorissa 1.12.1858

1.12.1858
Ilmaistakseni konsistorin enemmistön päätöksen vastaisen mielipiteeni anon, että pöytäkirjaan otetaan vastalauseenani seuraava lausunto: Koska haettavaksi julistetun Rehbinderin apurahan hakijaksi on ilmoittautunut vain yksi henkilö, maisteri Edlund, ja kun yleisesti tiedetään, että yliopistossa on...

Aikaväli

Dokumenttityypit