Dokumentit

August Blanchen jäähyväisruno 23.11.1842

23.11.1842
Soliden kera saavuit, solidi olit aina; Solide vie sinut pois, Soliden keralla palaat!    

Runo Fredrik Gygnaeuksen läksiäisjuhlassa 22.5.1843

22.5.1843
Niin siivin voimakkain hän lentää, ei mahdu huimapäiset haaveet taivaan alle. Kun kirkas kaari joskus päättyy sentään, hän jättää uljaan muiston jälkimaailmalle; nimensä, jolle uroteot loiston suo puolesta ihmisen ja valon voiton. Kun voimat hiipuu, lohdun pettymykseen tuo oikeus, vilpittömyys...

Runo Sofia Tengströmille 28.6.1843

28.6.1843
Herra taivainen rauhan annathan rintaan neitosen; Ettei ilo viattomuuden vaihtuis turhaan tohinaan, sielun tyyneyteen vaan, Ettei okaat tuskaa tois epäröivään sydämeen häätäin uskon pois; Herra taivainen, rauhan annathan rintaan neitosen.    

Runo Fredrika Runebergille elokuussa 1843

1.8.1843
Sallimus soi viisaudessaan haltuus pitkän runoniekan, joka ammatikseen kyllä täyttäis päivät kynäilyllä, palavasti kirjoittaisi jos vain välineitä saisi. Tukijana runoniekan Pidät huolta rassukasta maamme ehkä parhaimmasta; hankit musteen sekä hiekan.    

Anna Lovisa Tawastille, runo morsiamen ystävälle 20.7.1845

20.7.1845
Synnyinlahjaks luojaltasi Sait sä mielen hilpeän. Kolhuilta voit suojanasi Käyttää sitä kilpenä; Joskus surun pilvenlonka Taivaanrantaa varjoaa, Miten kaunis hymys onkaan, Jonka ilos tarjoaa. Onhan onni ihmiselon Kiitävä ja katoova, Torjuessas turhan pelon Itkut olet patoova; Raskas toisinaan on...

Onneeni en saata luottaa, runo Johanna Lovisa Wennbergille

23.7.1845
Onneeni en saata luottaa, Ihanainen! Katoovainen onhan uni. Toisenlainen totuus on; se surun tuottaa.   Lupaa syömmein sykähtelyt Sulle lemmen pikku majan. Turhuuksiin sua halus ajaa, Houkuttavat halvat helyt. Hauskat hetken huumaukset Viekoitellen hymyilevät, Sua kiehtoo elon kevät, Eivät arjen...

Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille

23.7.1845
Sydäntäni miksi kärventää, Auvon täyteiseltä lyönnit väliin jää? Miksi unen lailla haihtuu ajatus, Tuskaisesti unelmiinsa juuttunut? Miksi tulevaista vuotan maltitonna, Vaikka hetkeen tartun holtitonna?   Kulta, sallithan mun sydämeni Viilenneenä sykähdellä taasen, Järjen ääni alistumaan saa sen....

Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille

23.7.1845
Lausu ei hän sanaakaan, Ei suostu vastaamaan, Vaiti kuulee ylväästi Rukoukseni.   Sydämensä kylmä on Tuskilleni mun, Kaikupohja tunteeton sielun poljetun.   Mitä piittaa lemmestäin? Pikkujuttu vain, ”Joka nuorukaiselta sen näin vastalahjaks sain.” Pilvenlonka pelkkä lien, Joka varjostaa...

Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille

23.7.1845
Lämmin katse kerran suo, Kumpuava sielustasi, Sydämeni maljan juo, Ylivuotavainen lasi Tyhjenee sen katseen tähden. Autuuteni syvä lähde Epätoivoks muuttuu, Koska kaipaan lähteen luo, Katsees jälleen multa puuttuu!    

Hänelle, runo Johanna Lovisa Wennbergille

23.7.1845
Kyyhky hento, eikö lento huima saa sua uupumaan? Lehdon yllä lentelyllä eikö suuntaa olekaan?   Jos vain voisin, enhän soisi Sulle huolta laisinkaan. Jos vain saisin, johdattaisin Sinut pesään rauhaisaan.   Jäisit tähän, ihan vähän koskettaisin sulkias. Silmäis sineen vajoaisin – siitä oisin autuas...