Dokumentit

Saima nro 21, 22.5.1845

22.5.1845
Kuopio Täällä on ajattelemattomasti valitettu – ja me olemme aivan erityisesti olleet mukana valittamassa – että kevät antaa odottaa itseään niin kauan. Nyt vasta tulee mieleen, että tämähän on kevään tavanmukainen kohteliaisuus Kuopiota ja postilaitosta kohtaan. Muutenhan kävisi niin, että ainoa...

Johanna Lovisa Wennbergille

26.5.1845
26.5.1845   Ihana, ihana, Hyvä Rakastettu!    Anteeksi, anteeksi tämä nimi ja suo anteeksi nämä rivit. Mutta kun on kyse kaikesta, joka tällä hetkellä merkitsee minulle maallista onnea, kaikkia toiveitani jonkinlaisesta rauhasta elämässä, niin tulisi minulle toki suoda anteeksi, että tartun...

Saima nro 22, 29.5.1845

29.5.1845
Kuopio Viime viikko on ollut lämpimien päivien ja kylmien, tuulisten vaihtelua, joskin tuo pohjoistuuli viimeksi kuluneina päivinä on puhaltanut vuorokaudet ympäri. Järvien jäät ovat kuitenkin tänä aikana lähteneet liikkeelle ja nyt ne kuuluvat hävinneen jo kokonaan, paljon aikaisemmin kuin...

Virkakirjelmä Porvoon tuomiokapitulille 30.5.1845

30.5.1845
Nöyrin esitys!   Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollisen lukio- ja koulujärjestyksen viidennen luvun 8. §:n mukaisesti saan kunnioittavasti ilmoittaa Korkeimmin kunnioitetulle Herra Tohtorille, Piispalle ja Ritarikunnan jäsenelle samoin kuin Korkeasti kunnioitetulle Tuomiokapitulille, että...

Herman Kellgreniltä

31.5.1845
31.5.1845   Kunnioitettu Veli Snellman!    Pikku veitikka Amor on kevein ruususiivin kantanut tänne etelään ilosanoman Kuopiosta ja sinulta, Veli Snellman. – Se veijari otti siteen silmiltään ja kehuskeli ja mahtaili, että hän oli lopultakin saanut voiton eräästä, joka oli kauan pyristellyt vastaan...

Robert Tengströmiltä

31.5.1845
Helsingissä 31.5.1845   Parahin Veli!    Vastausta ei enää tarvittane Veljen viime kirjeessään mainitsemista toimeksiannoista, joiden toteuttaminen parhaan kykyni mukaan on aina tulevaisuudessakin minulle ilo. Ehrström ei ole tietääkseni ollut sairaana, vaan Veljen odottaman kirjeen viipyminen...

Virkakirjelmä Porvoon tuomiokapitulille 4.6.1845

4.6.1845
Nöyrin esitys! Kun Korkea-arvoisen Tuomiokapitulin määräyksen mukainen yläalkeiskoululle luovutetun rakennuksen ja tontin katselmus on 20. maaliskuuta arvoisan maistraatin toimesta suoritettu, jossa tilaisuudessa minä Korkea-arvoisen Tuomiokapitulin kunnioitetun virkakirjeen 19. maaliskuuta...

Saima nro 23, 5.6.1845

5.6.1845
Kuopio Vasta nyt alkavat maat ja metsät yleisesti vihertää. Yöt ovat kuitenkin olleet kylmiä eikä ole satanut niin paljon, että vesi imeytyisi maan sisään ja sulattaisi roudan. Eräillä tämän maankolkan seuduilla on vallinnut paha rehupula, ja maamies on joutunut käyttämään leipäviljaa pitääkseen...

Saima nro 24, 12.6.1845

12.6.1845
Kuopio Usein käy niin, että kauan odotetun ystävän saapumisesta iloissaan aivan unohtaa kysyä, kuinka matka sujui. Niinpä on meidänkin lehtemme unohtanut ilmoittaa kevään tulosta, että itämyrsky pani Kallaveden jäät aivan odottamatta liikkeeseen jo 25. toukokuuta ja 28. päivä jäät olivat kokonaan...

Robert Tengströmille

13.6.1845
13.6.1845   Armahin Veli Robert!    Häpeän tätä kirjettäni niin kuin näinä aikoina monia muitakin asioita. Sen tärkein asia nimittäin on: hanki Deckerin puodista uudenaikaisin ja laadultaan paras päivänvarjo. Lähetä se sitten tänne pohjoiseen jossakin matkalaukussa. Kiitä F. Tengströmiä puolestani...