Dokumentit

Tervun rälssitilan ostoa koskeva kirjelmä, konsepti

28.3.1866
Sen mukaisesti kuin arvoisalle vastaanottajalle on aiemmin ilmoitettu, ovat jne. omistajat ilmoittaneet aikomuksensa olevan jne. 58 000 hopearuplan hinnalla samoin kuin kaikki lampuotien velvollisuudet. Kun nyttemmin on meille yllä mainittujen lampuotien puolesta toimitetussa kirjelmässä ilmoitettu...

Ehdotus Venäjän rahalaitoksen uudistamiseksi, konsepti

30.10.1866
Oheinen ehdotus setelinannon järjestämiseksi jätetään nöyrimmin arvioitavaksi siten kuin sen voidaan katsoa ansaitsevan. Se ei sisällä mitään uutta. Tällä alalla ei sellaista voida odottaakaan. Tässä ehdotettuja toimia yhdessä käyttämällä olisi kuitenkin mahdollista päästä tarkoitettuun...

Ehdotus valtiontalouden uudistamisesta liikkeellä olevan setelirahan konvertoimiseksi, konsepti

30.10.1866
[ranskaksi]   1) Keisarikunnan Pankin sijaan perustettaisiin (perustetaan) osakepankki, jolle siirretään ensiksi mainitun varat ja velat siltä osin kuin ne edustavat pankin todellista liiketoimintaa: uusi pankkia saa tehtäväkseen parhaillaan liikkeessä olevien setelien lunastamisen (ks. tasetta A...

Luoton jakaminen vuonna 1866, suunnitelma Suomen Pankin johtokunnalle

30.12.1866
Niistä 564 870 markasta, joita Suomen Pankki on perimässä, on vain 33 856 mk erääntynyt ennen vuotta 1859. Niistä 4 444 544 markasta, jotka lankeavat Hypoteekkirahaston osalle, on vain 22 803 markkaa peräisin kyseiseltä ajalta. Nähdään siis, että liiallinen antolainaus alkoi vuonna 1859. Asetus...

Haarakonttoreiden riittämättömät setelimäärät 1866, huomautus Suomen Pankin johtokunnalle

30.12.1866
Valtiovaraintoimituskunnan saatua tietää, että tämän kuun 1. päivänä Suomen Pankin konttoreissa toimitetuissa tarkastuksissa on todettu, että 3 ja 1 markan seteleitä on niissä ollut varalla kehnosti, niin että Porin konttorissa tehdyssä inventaariossa jälkimmäisiä oli vain 191 kappaletta, ja...

Ehdotus kunnallisedustuksen muuttamisesta, lausunto senaatin täysistunnossa 11.2.1867

11.2.1867
Senaattori Snellman katsoi omasta puolestaan kyseisen uuden esityksen olevan täysin hyödytön, koska ne erityiset kaupunkien asukaspiirit, jotka maksavat veroa eri tarkoituksiin, voisivat ilman mitään uutta lakia hoitaa asioitaan edustajien välityksellä, aivan kuten porvaristo kaikissa kaupungeissa...

Ehdotus masuunien ja kankirautalaitosten vapauttamisesta kymmenysten ja vasaraveron suorittamisesta, lausunto senaatin talousosastossa 27.2.1867

27.2.1867
Senaatin nyt käsiteltäväksi tullut, valtiovaraintoimituskunnassa laadittu ehdotus edellä mainituksi esitykseksi, joka enemmistöä edustaneitten senaattorien Snellman, Viktor Furuhjelm, Nordenheim ja kenraaliluutnantti Indrenius mielipiteen mukaisesti muutettuna on saanut seuraavan sanamuodon: ”...

Ehdotus masuunien ja kankirautalaitosten vapauttamisesta kymmenysten ja vasaraveron suorittamisesta, lausunto senaatin talousosastossa 27.2.1867

27.2.1867
Tähän keisarillisen senaatin enemmistön nyt puoltamaan esitykseen halusivat kenraaliluutnantti Indrenius ja senaattori Snellman vielä lisätä seuraavaa: ”Koska valtion tulot välillisistä veroista ovat viime vuosina maata kohdanneitten katojen seurauksena osittain vähentyneet, on samanaikaisesti...