Dokumentit

Saima nro 43, 2.11.1846:

2.11.1846
Ulkomaanuutisia Monilta tahoilta, Ranskasta, Etelä-Saksasta ja etenkin Irlannista, tulee tietoja elintarvikkeiden kalleudesta ja puutteesta. Nälänhätä ajaa Irlannin köyhää väestöä yhä yleistyvään väkivaltaan ja rikollisuuteen. Pariisissa on syntynyt mellakoita kalliin ajan takia. Genevessä taas on...

Johan Jakob Nervanderilta

2.11.1846
H:ki 2.11.1846   Kelpo Veljeni,    Havaitsen kirjeestäsi, ettet halua julkaista vastaustani Saimassa, sillä en voi ymmärtää esittämääsi syytä, ettei Sinulla ole aikaa sen läpikäymiseen ja mielestäsi erityisen loukkaavien ilmausten lieventämiseen. Eihän sellainen korjailu, johon olin antanut Sinulle...

Saima nro 44, 7.11.1846

7.11.1846
Morgonbladetin ystävällisen huomion johdosta muistutamme, ettei Saima puoltanut kurituksen säilyttämistä koulujen rangaistuksena ”vain” siksi, että maamme kouluista on päässyt monta kelpo miestä joita tämän rangaistuksen ahkera käyttö ei ole masentanut. Päinvastoin sanoimme nimenomaan, että koulu...

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta 10.11.1846

10.11.1846
Korkeasti oppinut Herra Rehtori!   Täällä toimiva Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on havainnut tarpeelliseksi asiamiesten nimittämisen isänmaamme eri seuduille voidakseen helpommin pitää yhteyttä maaseudulla asuviin jäseniinsä sekä saadakseen mukavammin perityksi jäsenmaksunsa ja pyytää tästä...

Saima nro 45, 14.11.1846

14.11.1846
Tilastotietoja Kuopion läänistä Tämän numeron liitteenä olevassa Kallaveden numerossa mainitaan prof. Reinin Suomi 1845 -aikakauskirjassa julkaisema artikkeli ”Geografiska och Statistiska notiser om kuopio Län”. Tiedot on koottu osin julkisista asiakirjoista, osin hallituksen toimeksiannosta...

Kallavesi nro 13, Saiman liite, 14.11.1846

14.11.1846
Kotimaista kirjallisuutta Suomi.Tidskrift i Fosterländska ämnen 1845 [Suomi. Isänmaallisia aiheita käsittelevä aikakauskirja 1845.] Viides vuosikerta. Helsinki 1846 (hinta 1 1/2 ruplaa hopeaa). Isänmaanystävä tervehtii iloisesti jokaista tämän aikakauskirjan uutta vuosikertaa, joka toisessakin...

August Ahlqvistille

21.11.1846
Kuopio 21.11.1846   Parahin Veljeni!    Ohessa maksumääräys, jolla rahat saa postin päätoimistosta. Olisin mielelläni lähettänyt suuremman summan, mutta siihen eivät rahkeet riitä, kun Kallavesi-lehden asiat ovat menestyneet niin huonosti, että tähän mennessä tilaajia on ilmoittautunut vajaat 300....

Johan Jakob Nervanderilta

20.11.1846
[marraskuussa 1846]   Kelpo Ystäväni ja Veljeni,    Sinun molemmat viime kirjeesi ovat antaneet minulle paljon ajattelemisen aihetta. Edellisessä sanot kirjoituksestani: ”En todellakaan ole ehtinyt edes lukaista sitä läpi.” Jälkimmäisessä: ”Ajanpuute ei ollut syynä siihen, etten vilkaissut läpi...

Adolf Ramsaylle, Kuopion läänin kuvernöörille

20.11.1846
[marraskuussa 1846]   Jalosukuinen Herra Kuvernööri!    En löydä mitään sanaa, mitään ilmaisutapaa voidakseni tilausilmoituksessa ilmaista, että olen lisännyt sanomalehteen kirjallisuusliitteen sitä yleisön osaa varten, joka kaipaa ravintoa ajattelulleen, luonteeltaan vakavampaa luettavaa. En siis...

Adolf Ramsaylta, Kuopion läänin kuvernööriltä

25.11.1846
[marraskuussa 1846] En voi mitenkään sallia julkaistavaksi sellaista, minkä olen poistanut. Minusta näyttää siltä, että Herra Rehtori voisi määreen ”ajattelevat” sijasta käyttää ilmausta ”kaikki lukijat”. Kunnioittavasti A. Ramsay.    

Aikaväli

Dokumenttityypit