Zacharias Topeliukselle

Tietoka dokumentista

Tietoa
1.6.1858
Pvm kommentti: 
Päivämäärä ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

[1858]

 

Parahin Veli 

 

Olen Arwidssonin sanojen suhteen samassa pulmallisessa tilanteessa kuin Sinäkin, koska en voi koskaan pitää julkista puhetta hämmentymättä ja nolostumatta – ja niinpä tajusin vain hämärästi, mitä Arwidsson puhui. Uskoisin kuitenkin, että olet esittänyt puheen olennaisen sisällön hyvin.

Erehdykset: Arwidsson oli kutsuttu keskipäivän aterialle kreivi Bergin [kenraalikuvernöörin] luo, mutta joutui torjumaan kutsun – illalla sai kutsun keskustelemaan.

2. Arwidsson lienee käynyt kolme kertaa Suomessa vuoden 1823 jälkeen – ensimmäisen kerran Laukaassa isän kuoleman jälkeen – silloin nimismiesten valvonnassa – kerran pari päivää Turussa – viimeksi 1845, silloinkin Helsingissä lukukausien välillä. Silloin pidettiin Kaisaniemessä pienet illanistujaiset, mutta tilaisuus oli kuiva ja tunnelma pelokas.

3. Preciosassa esiintyneet ja heidän kumppaninsa [Arwidssonia tervehtineet ylioppilaslaulajat] lauloivat myös Savon laulun ”Mun muistuu mieleheeni nyt” jne.

Paroni Munckin mainitsematta jättäminen voi olla hyvä ratkaisu. Runebergille ojennettua [kansalais]lahjaa koskeva uutinen sopii hyvin sellaisenaan.

Veljellisesti

J. V. S:n

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: